Kirkon konservatiivit eivät usko Uuteen testamenttiin, kuten on myös helluntailaisuudessa ja lestadiolaisuudessa

Pelastusoppi tulee selkeästi esiin jo Vanhan testamentin kirjoituksista. Portto Raahabin huoneessa olleet pelastuivat. Nooan perhekunta pelastui. Lootin perhekunta pelastui.

En ole kuitenkaan tavannut konservatiivista kristittyä, joka uskoisi samaan pelastusoppiin Uudessa testamentissa. Otan esimerkin jakeista, joissa ei ole väärin ymmärtämisen mahdollisuutta ja jotka sopivat Vt:n ilmoittamaan pelastusoppiin.

Jeesus kertoi Vt:n pelastusopista.

Pietari vahvisti: ”Hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi.”

Myös Paavali vahvisti perhekunnan pelastusopin: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi.”

Alkutekstit käyttävät perhekunnasta muotoa talo, koko sinun talosi pelastuu. Taloon kuuluivat monasti isovanhemmat sekä palvelijat.

Erityisen harhautuneita ovat niin esikoislestadiolaiset kuin Jehovan todistajat. Jos joku perheenjäsen luopuu uskosta, hänet suljetaan perhekunnan ulkopuolelle. Näiden liikkeiden esiasteita oli ehkä jo apostolien aikana.

”Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.”

Onko kukaan pelastunut Lootin perhekunnan jälkeen? Varmasti, kuten auton alle jäämisestä. Mutta kukaan ei ole pelastunut siten kuin Raamattu opettaa. Pelastuksen päivä, Herran päivä, koittaa, kun Jeesus tulee takaisin.

 ”Sillä se päivä (Jeesuksen tulemus) ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu.”

Karismaattisissa liikkeissä, kuten helluntailaisuudessa, odotetaan suurta lopun ajan herätystä. Kun se tulee, se on luopumuksen sinetti. Asetetaanko pyramidin huippukiveä paikoilleen?

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu