Maata Näkyvissä -festareilla nuoria peloteltiin kadotuksella ja helvetillä

Perinteiset nuorille suunnatut Maata Näkyvissä -festarit järjestettiin Turussa 18.–20.11. Paikalle odotettiin noin 15 000 kävijää. Teemana oli Ilon päivä.

Ehkä joiltakin ilo loppui lyhyeen, kun järjestäjiin kuuluvan Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sleyn) kotimaantyön johtaja Juhana Tarvainen intoutui saarnaamaan nuorille helvetistä ja kadotuksesta.

Tarvainen julisti kristillistä QAnon salaliittoevankeliumia, jossa omaa napaansa palvova oikeauskoisten sisäpiiri pääsee taivaaseen: ”Lukemassani raamatunkohdassa sanottiin, että lopussa on kyse suuresta kahtiajaosta Jumalan valtaistuimen edessä. Siellä on vain kaksi joukkoa, toinen menossa taivaaseen ja toinen helvettiin. Me emme pääse tätä kysymystä pakoon, sillä jokainen meistä on kerran jommassakummassa paikassa.”

Tarvainen lukee kuin piru Raamattua. Kun Tarvaisen jutuissa Jumalasta tehdään kosminen Hitler, perkele, niin voi vain kysyä, kenen missiota Tarvainen edustaa? Raamatun sanoman kieroon vääntäminen kertoo totuuden piinkovasta kieltämisestä, rakkaudesta valheisiin.

Tarvainen ei pysy tarinoissaan miltään osin Uudessa testamentissa, aivan kuin ei olisi edes lukenut siitä jaettakaan, vaan hän toistaa sitä, mitä muilta helvettiuskovaisilta on oppinut.

Sley on yksi kirkon helmoissa loisivista puutiaisista. Se vastustaa naispappeutta ja tasa-arvoista avioliittoa. Vastustaa kaikkea sitä, mikä on oikeudenmukaista eli vanhurskasta. Maata näkyvissä -festareihin on osallistunut myös Turun evankelis-luterilaisia seurakuntia, mikä kuulostaa hurjalta. Ilmeisesti niitä, kuten Sleytä, ei kiinnosta nuorten mielenterveys. Oikeaoppisuuden paaduttamille Sley on sopiva paikka. Vääräuskoiset ansaitsevat helvetin, kuten ääri-islamissa.

Luterilainen kirkko väärentäessään Uuden testamentin alkutekstejä Lutherin kauhuoppien mukaisiksi, on samalla muokannut maaperää Raamatun vastaiselle sanomalle. Siksi kirkko on opillisesti kädetön Sleyn ja lestadiolaisten sisäsiittoisten kauhuoppien edessä. Isien synnit lankeavat aina neljänteen polveen lasten kaulaan myllynkiviksi. Eikä kirkko ole vieläkään valmis tekemään parannusta Jumalan pilkastaan.

Kotimaa -lehden referoinnin perusteella Tarvainen on lukenut nuorille kansojen tuomiosta, Matteus 25, jossa erotellaan vanhurskaat vääristä. Kirkko on tehnyt mittavan teologisen velhouksen, kun se on kääntänyt kreikan oikeamielisyyden vanhurskaudeksi. Väärennöksen idea on siinä, että koska kirkko vanhurskauttaa kasteen ja sakramenttien kautta, niin vanhurskas tarkoittaa uskovaista, kuten Tarvaisen lukemassa kansojen tuomiossa. Siksi Tarvainen kehottaa nuoria menemään kasteelle, jotta vanhurskautuisi Lutherin oppien mukaisesti, tulisi Jumalalle otolliseksi, pelastuisi kadotuksesta ja helvetistä.

Kastepelastusoppia tukeakseen kirkko väärensi mm. Markus 16:16, lisäämällä jakeeseen sanan kadotus. Pirullisen kieroa kasteteologiaa, ja tosi kirkkovanhurskasta.

Asetelma kansojen tuomiossa muuttuu kadotususkovaisille epäedulliseksi, koska Jeesus planeetta Maan pinnalla erottaa eläviä ihmisiä oikeudenmukaisiin ja väärämielisiin. Ei kysytä uskoa eikä kirkkoa eivätkä vanhurskaudet merkkaa. Teot lähimmäisiä kohtaan ratkaisevat. Miten on kohdellut Jeesuksen vähimpiä.

Kannattaa huomioida, mitä tapahtuu ennen Jeesuksen paluuta. Nimittäin vähimmät veljet ja siskot on temmattu turvaan, 1.Tes.4:17. Siten vähimmät, temmatut, valitut, ovat palanneet Jeesuksen kanssa Maahan ja seisovat hänen rinnallaan. Lampaita ei ole temmattu, kun kerran odottavat epätietoisina. Lampaat eivät pelastuneet, mikä varmasti aiheuttaa ahdistusta kirkossa ja herätyskristillisyydessä opetetuille.

Silloin käy toteen sana: ”Ja kuka hyvänsä antaa yhdelle näistä pienistä maljallisen kylmää vettä, hänen juodaksensa, opetuslapsen nimen tähden, totisesti minä sanon teille: hän ei jää palkkaansa vaille.”

Lampaat, oikeamieliset, perivät valtakunnan maan päällä, vaikka heitä ei ole pelastettukaan. Oikeamielinen lammas voi olla ateisti, muslimi, kristitty. Valittujen, vähimpien, temmattujen, osaa ei kerrota suoraan, mutta se löytynee Vanhasta testamentista?

Kukaan ei tunne Jeesuksen pieniä, vähäisiä, sillä he ovat loppuun asti vieraita, outoja, muukalaisia, niin seurakunnissa kuin seurakuntien ulkopuolella.

Sleyn ”Tarvainen saarnasi erilaisista kuolemakäsityksistä. Hänen mukaansa ajatus siitä, että kuoleman jälkeen kaikki lopulta pelastuvat, on rakkaudellisin mutta epäkristillinen.”

Edes apostolit eivät pelastuneet, koska Jeesus ei tullut heitä pelastamaan, tempaamaan. Tarvaisen mukaan Pietari ja Paavali joutuvat kadotushelvettiin, kun heitä ei ehditty pelastaa.

En ymmärrä, miksi kenenkään Suomessa pitäisi pelastua. Ei meitä mikään täällä uhkaa, etenkin kun Venäjä pysyy omalla puolellaan. Mutta jossain päin maailmaa kristittyjä vainotaan ja heitä saattaa odottaa kuolema. Heille pelastuksen odotus on realismia.

Ut:n mukaan kaikki Aadamin jälkeläisiksi syntyneet pääsevät taivaaseen, kun heidät tehdään eläviksi Kristuksessa. Kirkko-opin mukaan Kristuksessa eläviksi tehdyt, mutta kastamattomat ja kirkon vanhurskauttamattomat joutuivat kadotushelvettiin. Kuitenkaan, mikäli pysytään kirjoituksissa, taivaaseen pääsyllä ja pelastuksella ei ole oikeastaan mitään tekemistä keskenään.

Koen jatkuvaa vastarintaa ilmoitukseen, että kaikki ihmiset tehdään eläväksi Kristuksessa. Voisipa joku todistaa Raamatusta, että kristillinen oppi pelastuksesta, kadotuksesta ja helvetistä olisi edes jossain kohdin tosi alkutekstien valossa.

 

Lopuksi muutama sana helvetistä ja kadotuksesta. Kirkko on luonut kadotuksensa kääntämällä kreikan ajallista tuhoa tarkoittavan sanan merkityksessä ikuinen kadotus, kaikissa Ut:n tekstikohdissa. Helvetin eli Gehennan tarina liittyy kadotukseen. Helvetti oli kaatopaikka, jossa paloi sammumaton tuli. Kukaan ei voi joutua helvettiin, koska sen tuli sammui viimeistään vuonna 70 roomalaisten tuhotessa Jerusalemin. Mikäli kirkko käyttäisi logiikan luteriaanisessa kaanaan kielessään, niin Jerusalem ei suinkaan tuhoutunut, vaan joutui kadotukseen.

Helvetin historiasta kertoo profeetta Jeremia, luvut 7 ja 19.

Lue, usko vähemmän, tiedä enemmän. Siitä orjuudesta, mitä Sley kumppaneineen edustaa, siitä Kristus tuli vapauttamaan.

 

Blogeihin

Kristilliset homofobiat eivät perustu Uuteen testamenttiin

Helvettiin ei voi kukaan joutua

Perisynti on myrkyttänyt länsimaista ihmiskuvaa toistatuhatta vuotta

Se löytyi! on kuin kopio Sleystä.

Se löytyi -julkkiskampanja demonisoi lapsia!

 

High-Res Scans of Gustave Doré's illustrations : r/DataHoarder

 

 

 

 

 

+2

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu