Mari Rantanen ja Leena Meri, karkottakaa Suomesta viranomaissuojelussa loisiva murhaaja!
Helsingin Sanomat löysi murhaajan, joka on saanut turvapaikan Suomesta. Murhaaja on tuomittu Irakissa, mutta onnistui pakenemaan vankilasta. Pakomatka toi Suomeen.
”Norjalaisnainen tapettiin Irakissa lastensa nähden, ja nyt murhasta tuomittu aviomies elää Suomessa tarvitsematta pelätä karkotusta. ”Täällä minusta huolehditaan.””
Karmiva tarina, paitsi kylmäverisestä murhasta, niin myös oikeusjärjestelmän löperyydestä ja murhaajan suojelusta, on hyytävää luettavaa.
Ensimmäiseksi tulee mieleen, mitä hallitus aikoo asialle tehdä? Erityisesti perussuomalaiset ministerit, joilla on oikeus- ja sisäministerinä mahdollisuus huolehtia siitä, että murhaaja joutuu tuomiolla. Pahinta olisi, että murhaaja saisi jäädä Suomeen.
Helsingin Sanomat teki todellisen suurtyön löytäessään viranomaissuojeluksessa elävän murhaajan, paljastaessaan tämän nimen ja julkaistuaan tästä kuvia.
Oikeuslaitos saattaa yrittää kostaa Hesarille, joten Leena Meren ja Mari Rantasen pitää olla valmiita tukemaan, jopa lain muutoksilla, lehdistönvapautta. Etenkin Helsingin Sanomia, joka tekee poikkeuksellisen rohkeaa tutkivaa journalismia. Hattu päästä.
Helsingin Sanomien artikkeliin (tilaajille) linkistä
Lisäys
Koska osa kommentoi blogia, vaikka ei ole lukenut Hesarin juttua, liitän blogiin vastaukseni kommenttiin tahallisen väärin ymmärtämisen vähentämiseksi. Perussuomalaiset puolustavat raivokkaasti murhaajan oikeutta jäädä Suomeen, koska lait estävät oleskeluun puuttumisen.
Janne Salonen kirjoitti: ”Eipäs vaan Irakille, jossa teko on tapahtunut ja jossa tuomio on annettu. Uhrin kansalaisuus ei ole ensisijaisesti määrittävä asia.”
Ei tuomio kuulu Suomelle mitenkään, vaan Norjalle, jonka kansalaisen murhasi Norjan kansalaisen. Murhaaja oli saanut Norjan kansalaisuuden mentyään naimisiin norjalaisen kanssa. Järjesti murhan, kun oli houkutellut perheensä lomamatkalle Irakiin.
Näkee selvästi, ettei osa kommentoijista ole edes lukenut Hesarin artikkelia, mutta pauhaa ideologista syistä, mitä mieleen juolahtaa.
Ai niin, persut eivät saa tilata eikä lukea Hesaria.
Tilasin Hesarin, kun persut peruivat tilauksia. Kannatti. Tietää, mitä tapahtuu Suomen Uutisten ulkopuolisessa maailmassa.
Käykää lohduttamassa murhaajaa, kun paha Hesari paljasti nimen ja laittoi kuviakin. Antakaa kahvia ja pullaa sekä liittymiskaavake perussuomalaisiin. Sieltä saavat veljeyttä ja halauksia Hesarin sortamat.
”Pahinta olisi, että murhaaja saisi jäädä Suomeen.”
Saako nauraa?
Täällähän tuo on loisinut elätettävänä jo toistakymmentä vuotta.
Eikä punikkkihallitus tehnyt mitään kun ”ihmisoikeudet”.
Varmaan Tuomaala tietää että lait on laadittu niin että täällä on kaiken maailman rikollisilla oikeus asua yhteiskunnan piikkin?
Tämän miehen oleskelu on tiedetty viranomaisten toimesta jo ajat sitten. Onhan hän jäänyt kiinni väärällä henkilöllisyydellä esiintymisestä ja siinä yhteydessä jo on paljastunut oikea henkilöllisyys.
Ilmoita asiaton viesti
Arvasin, että joku vetää ekaksi vihervasemmisto kortin.
Miksei Sipilän hallitus ja siellä istuneet persut tehneet mitään, kun juttu oli kuuma?
Olisiko syytä jättää puoluepolitiikka ja syyttely, koska tapausta on peitelty poliitikoilta? Eivät he ole voineet tietää. Piste.
Jos paljastus olisi tehty Marinin hallituksen aikana, niin blogin otsikossa lukisi:
”Maria Ohisalo ja Anna-Maja Henriksson, karkottakaa Suomesta viranomaissuojelussa loisiva murhaaja!”
Rantanen saa vapaasti nauraa, jos naurattaa.
Ilmoita asiaton viesti
Aiempi hallitus vastusti viimeiseen asti katkotuksia ja vielä enemmän tulijoiden karsintaa. Meillä uskotaan muuttajien omat sadut faktoina ja jaetaan kansalaisuuksia ihmisille, joiden henkilöllisyyttä tai rikostaustaa ei tiedetä.
Ilmoita asiaton viesti
Vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen yritti estää maastakarkoituksen Finnairin lennolla. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201808012201108726
Ilmoita asiaton viesti
Nostan hänelle siitä hattua.
Ilmoita asiaton viesti
Tuomaala kirjoittaa asiasta. Olen melko varma, että murhaaja nyt karkotettaisiin, jos se olisi lain puitteissa mahdollista. Lakien muuttaminen on sitten pitempi prosessi.
Tämä on oletettavasti seuraus siitä, ettei Päivi Nerg ole enää sisäministeriön kansliapäällikkönä. Hänhän tunsi kaikki tulijat.
Ilmoita asiaton viesti
Lakeja pitää muuttaa, koska niissä on murhaajien mentäviä aukkoja. Lakien muuttamisesta päättää hallitus. menkööt vaikka neljä vuotta, Ei pitäisi olla vaikeaa.
Murha ei vanhene koskaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki harmithan tänne kerätään, kalifaatista vaan tilauslennoilla meidän riesaksi. Tämäkin äijä pitäisi istuttaa koneeseen heti paikalla ja kotia kohti.
Ilmoita asiaton viesti
IsisPekka lisää näitä tänne haalii.
Ilmoita asiaton viesti
Eräs kynnyshän on ollut, ettei Suomesta karkoteta kuolemanrangaistukseen. Jos Suomi ottaisi murhasta kuolemanrangaistuksen käyttöön, tuollainen kynnys poistuisi. Voimmeko yhdessä blogistin kanssa kannattaa tätä?
Ilmoita asiaton viesti
Ja taannehtivasti ei Suomessa tuomita uusienkaan lakien tullessa voimaan. Pitäisikö Tuomaalan mielestä tätä muuttaa?
Ilmoita asiaton viesti
Hyvin voi palauttaa, jos vaihtoehtona on kriminaalin vapautus täällä.
Pykälät voi unohtaa, kun lopputulos niistä on tämä.
Ukkeli sai tuomion kotimaassaan eikä se meille kuulu. Olisi miettinyt ennen kuin tapatti vaimonsa.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö se ole aika selvää että tulijamaissa vankilat on tyhjennetty rikollisista Eurooppaan. Miksipä niitä elättämään yhteiskunnan varoilla.
Että sellaisia tulijoita.
Marokko esim. ei ota ainuttakaan vastaan joka on onnistunut pääsemään pois. Sen sijaan on kyllä valmis ampumaan luvattomat rajanylittäjät.
Ilmoita asiaton viesti
”Eikö se ole aika selvää että tulijamaissa vankilat on tyhjennetty rikollisista.”
Norjalaisnaisen murhannut pakeni vankilasta tuomion jälkeen. Hirttoköysi uhkasi. Yksitoista vankia pakeni 80 metriä pitkän tunnelin kautta.
Karinen voisi pysyä reaalimaailmassa.
Eikä ole tyylikästä sotkea pakolaispolitiikkaa siihen, miten Suomen oikeusjärjestelmä on antanut pakolaisstatuksen murhaajalle, jonka tarinat ovat äärimmäisen ristiriitaisia. Ei ole ketään kiinnostanut kysyä Irakista. Ehkä viranomaisilla on sama asenne kuin Karisella?
Entä kumman maan oikeusjärjestelmä on terveempi, Irakin vai Suomen? Irakissa murhaaja olisi hirtetty. Suomessa saisi keskimärin 12 vuotta, minkä jälkeen on vapaa jatkamaan tappamista, kuten sarjakuristaja, paloittelumurhaa, jalkajousi kaksoismurhaaja, kolme tappanut jengijohtaja.
Koska Suomeen paennutta murhaajaa odottaa Irakissa hirttoköysi, häntä ei saa luovuttaa Irakiin.
Ilmoita asiaton viesti
Juttusi logiikka on heikko. Huonoin vaihtoehto on juuri nykyinen. Mies tallaa vapaana eikä joudu vankilaan edes täällä. Miksi häntä pitäisi suojella?
Ilmoita asiaton viesti
Irakin.
Ilmoita asiaton viesti
Tuomaala uskoo että murhaaja tuli Suomeen hiirten vetämillä kurpitsavaunuilla paettuaan 80-metrisen tunnelin kautta.
Ilmoita asiaton viesti
”Ei ole ketään kiinnostanut kysyä Irakista”
Ei tietenkään,kun kaveri satuili tulevansa Syyriasta.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kai(?) Tapio Tuomaalalla ole luetun ymmärtämisen vaikeuksia siinä määrin että luettuaan Hesarin jutun
ymmärtäisi ettei palautukseen voida ryhtyä.
Mutta tässä tuli taas mainio tilaisuus syyttää perussuomalaisia asiasta, mihin he eivät voi vaikuttaa, ellei lakeja muuteta.
Ilmoita asiaton viesti
Okei, asia selvä, persujen mielestä asialle ei tehdä mitään, joten ei tehdä mitään, koska laki…
Koska lakeja ei voi muuttaa?
Ilmoita asiaton viesti
Heheh, nytkö vasta niitä lakeja voi muuttaa kun persut ovat hallituksessa?
Ilmoita asiaton viesti
Lakeja voi ja pitää muuttaa tarvittaessa, mutta ei takautuvasti. Jos tekohetken laki ja nykyinen laki ovat ristiriidassa, yleensä syytetylle edullisempaa lakia noudatetaan. Olin kerran Korkeimmassa oikeudessa asiaa tuntevana todistajana, kun pohdittiin sitä, onko seksuaalirikos vanhentunut vai ei, mihin vaikutti oleellisesti se, oliko teko törkeä ja noudatetaanko tekohetken vaiko nykyistä lainsäädäntöä. Nämä asiat eivät siis ole yksinkertaisia ollenkaan.
Aikanaan ihmettelin kovasti, kun G:tä syytettiin Bodomin veritöistä, koska eihän mitenkään voitu väittää, että hän olisi suunnitellut kavereidensa murhan. Tappo taas oli vanhentunut. Nykylain mukaan raakalaismainen tappo voi olla murha, mutta ei tekohetken lain mukaan. Eli minun järkeni mukaan häntä ei mitenkään olisi voitu tuomita mistään, oli sitten syyllinen, tai ei. Onko Max paikalla, Moritz kaipaa neuvoja….
Oikeusvaltio on kuitenkin parempi, kuin esim. diktaattorin mielivalta.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi ei niitä muutettu edellisen hallituksen aikana? Aivan oikein, no mut kun ne ihmisoikeudet. Sillähän ei tietenkään ole mitään tekemistä asian kanssa, että nyt naapureita hieman askarruttaa asuminen murhaajan kanssa samassa yhteisössä. Rasismia tietty sellainen että äijä palautetaan kotimaahansa, narun jatkeeksi.Asia ei meille kuulu, eikä varsinkaan naapureille.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, tuolla vastauksessaan kommenttiini hän sanoo että: ”Olisiko syytä jättää puoluepolitiikka ja syyttely, koska tapausta on peitelty poliitikoilta? Eivät he ole voineet tietää. Piste.”
Itse ei muuta teekään, jo blogikirjoituksessaan, kuin politikoi.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä Matti hänet voidaan laittaa vankilaan edes täällä. 12 vuotta linnaa on ihan kohdallaan. Lakikirjoja ei tarvitse edes avata. Niistä eivät hyödy kuin juristit ja rikolliset.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi ei luovuta ihmisiä maihin; joissa näitä odottaa kuolemanrangaistus.
Jos blogistin toivetta lähettää ihminen tapettavaksi jotenkin lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia kiertämällä tehtäisiin, sitten blogissa olisi tiedonantajan vihapiirtäjän kuvitus Rantasesta ja Merestä hirttämässä miestä.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt siis odotamme (turhaan), että vasisti Moksis piirtää Tuomaalan hirttämässä tuota miestä. Tätähän Tuomaala blogissaan vaatii.
Ilmoita asiaton viesti
Matti voisi panna kynän sauhuamaan?
Ilmoita asiaton viesti
Himpatti kun näihin kommentteihin ei voi liittää kuvia. Täytyy sitten piirtää tää kuva sanallisesti:
Siinä tiukkapipoinen otsalampulla varustettu vasisti viimeistelee hirttoköyttä. Asiakas puuttuu (vielä). Puhekupla: ”Tuoma alalla oltas valmiina – lakia vaan odotellaan”
Voin kyllä lähettää kuvankin kun kerrot osoitteen (minun on etu.suku@elisanet.fi)
PS. lienet huomannut, että käytän vasemmistolaisista nimitystä vasisti. Joku voi luulla sen tarkoittavan fasistia, mitä en tietenkään tarkoita. Proletariaatin diktatuurillahan ei ole mitään tekemistä fasismin kanssa, otaksun, en ole varma.
Ilmoita asiaton viesti
”Jos blogistin toivetta lähettää ihminen tapettavaksi jotenkin lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia kiertämällä tehtäisiin.”
Enpä ole sellaista esittänyt. Asia kuuluu periaatteessa Norjalle, jonka kansalainen on murhattu Irakissa.
Onpa mielenkiintoista. Persut keksivät vaikka mitä, jotta murhaajaa ei saada kärsimään rangaistustaan. Johtopäätös, väärät ihmiset ovat hallituksessa.
Kun persut olivat oppositiossa, eivät kansainväliset lait sitoneet Marinin hallitusta. Nyt kun ollaan hallituksessa, vedotaan kansainvälisiin lakeihin.
Toivotaan, ettei Rantanen ja Meri ole yhtä hampaattomia kuin heidän kannattajansa.
Ilmoita asiaton viesti
”Enpä ole sellaista esittänyt. Asia kuuluu periaatteessa Norjalle, jonka kansalainen on murhattu Irakissa.”
Eipäs vaan Irakille, jossa teko on tapahtunut ja jossa tuomio on annettu. Uhrin kansalaisuus ei ole ensisijaisesti määrittävä asia.
Ilmoita asiaton viesti
Salonen: ”Eipäs vaan Irakille, jossa teko on tapahtunut ja jossa tuomio on annettu. Uhrin kansalaisuus ei ole ensisijaisesti määrittävä asia.”
Ei tuomio kuulu Suomelle mitenkään, vaan Norjalle, jonka kansalaisen murhasi Norjan kansalaisen. Murhaaja oli saanut Norjan kansalaisuuden mentyään naimisiin norjalaisen kanssa. Järjesti murhan, kun oli houkutellut perheensä lomamatkalle Irakiin. Selkiskö?
Näkee selvästi, ettei osa kommentoijista ole edes lukenut Hesarin artikkelia, mutta pauhaa ideologista syistä, mitä mieleen juolahtaa.
Ai niin, persut eivät saa tilata eikä lukea Hesaria.
Tilasin Hesarin, kun persut peruivat. Kannatti. Tietää, mitä tapahtuu Suomen Uutisten ulkopuollisessa maailmassa.
Käykää lohduttamassa murhaajaa, kun paha Hesari paljasti nimen ja laittoi kuviakin. Antakaa kahvia ja pullaa sekä liittymiskaavake perussuomalaisiin. Sieltä saavat veljeyttä ja halauksia Hesarin sortamat.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Venäjän kansalainen tapetaan Suomessa, onko oikeudenkäynti Suomessa vai Venäjällä?
Sitten kun Tuomaala on tähän vastannut, voimme pohtia että kuuluuko Irakissa tapahtunut murha Norjan oikeusistuimelle vai Irakin.
Miksi sinä muuten vaatisit lakia muutettavaksi, jos kerran tyyppi voitaisiin nykyisen lainsäädännön puitteissa poistaa?
Ilmoita asiaton viesti
Höpön höpö. Esikuvamme USA hakee tyyppejä ympäri maailmaa tuomittaviksi eikä kukaan siihen puutu.
Viimeisin tunnettu oli Australian kansalainen Julian Assange, joka asui Euroopassa eikä rikkonut meidän lakejamme millään tavoin. Silti hän makaa eristyssellissä USAssa loppuikänsä.
Yksikään EUn oikeusvaltiosta hölisevä päättäjä ei häntä puolustanut. Suomen hallitus vaikeni kuin muuri.
Ilmoita asiaton viesti
Yksikään EU:n jäsenvaltioista ei häntä Yhdysvaltoihin luovuttanut. EU:n ulkopuolinen maa luovutti ja EU:n ulkopuolinen kotimaa ei vastustanut.
Miten ihmeessä sait EU:n tähän sotkettua? Eikä Suomen hallituksella ollut mitään päätäntävaltaa asiaan.
Ilmoita asiaton viesti
Turhaa höpinää Saloselta vailla todellisuuspohjaa. Assange joutui ansaan Lontoossa maan ollessa EUn jäsen 1.1.2021 asti.
Assangen jahti johtui USAn vaatimuksesta. Ruotsissa tekaistiin CIAn ohjauksessa raiskaussyytteet, jotka alusta asti tiedettiin valheiksi. Ruotsin syyttäjä ei mainituista syistä suostunut kuulustelemaan Assangea Englannissa vaan vain Ruotsissa. Ruotsi kyllä lähettää maailmalle terroristien ja muiden rikollisten perään kuulustelijoita jatkuvasti. Se ei ollut mikään ongelma vaan Assange haluttiin Ruotsiin, jotta jenkit olisivat saaneet hänet läsiinsä
Raiskatut naiset peruivat myöhemmln puheensa eivätkä saaneet valehtelustaan mitään rangaistusta koskaan.
Ruotsi kuuluu samaan USAn toimien tukijoihin kuin EU, UK ja Australia. Niitä ei kiinnosta muu kuin Washingtonin miellyttäminen saadakseen jenkkien sotilastuen ja uusimman asetekniikan.
Varsinainen Assangen luovutuspäätös oli tehty jo hänen joutuessaan hakemaan turvapaikkaa Lontoossa. Päätöshän oli täysin poliittinen eikä sillä ollut asiallista oikeudellista pohjaa.
Assange ei tehnyt mitään rikosta, joka olisi edellyttänyt hänen luovutustaan USAaan.
Suomi ja EU ovat kovin innokkaita puhumaan ihmisoikeuksista. Me mesoamme Ukrainan sodastakin, vaikkei meillä ole mitään päätösvaltaa Venäjän toimiin. Samalla olisi voitu puolustaa Assangea, mutta vellihousuista ei siihen ollut. Sama olisi ollut tarpeen Snowdenin kohdalla. Hän oli merkittävin tavallisen ihmisen oikeuksien puolustaja maailmassa 2000-luvulla. Tämä on ylivoimaista useimpien suomalaisten edes tajuta.
Kommenttisi kertoo kuinka heikoilla tiedoilla ja moraalilla suomalainen muodostaa käsityksensä maailman todellisista tapahtumista.
Ilmoita asiaton viesti
Unohdit kertoa, mikä kommentissani ”Yksikään EU:n jäsenvaltioista ei häntä Yhdysvaltoihin luovuttanut. EU:n ulkopuolinen maa luovutti ja EU:n ulkopuolinen kotimaa ei vastustanut” ei pitänyt paikkaansa.
Salaliittoteoriat erikseen.
Ilmoita asiaton viesti
Kommenttisi on turhanpäiväistä saivartelua. Tyypillistä sinulle.
EU olisi voinut tarjota turvapaikan sekä Snowdenille että Assangelle.
Tämän sijaan EU antaa alueelleen muuttaa tuhansittain Lähi-idästä ja Afrikasta sotarikollisia ja meille vaarallisia ihmisiä. Ihan järjetöntä toimintaa.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös Julian Assange lusi Belmarshin vankilassa Lontoossa?
Ilmoita asiaton viesti
Karkotus Norjaan? Senhän pitäisi onnistua, ainakin norjalaisten kohdalla.
Ilmoita asiaton viesti
Voisikohan joku ystävällisesti karkoittaa minutkin Norjaan…
Ilmoita asiaton viesti
Oikeusvaltio tarkoittaa sitä, että voimassa olevia lakeja noudatetaan. Vaihtoehtoja on tasan kaksi; oikeusvaltio, tai mielivalta.
Turvapaikkaa ei olisi pitänyt myöntää, mutta päätös on tehty laillisessa järjestyksessä. En tiedä, onko laillisia perusteita sen kumoamiseen.
Britanniassa oli 60-luvulla tapaus, jossa mies paloitteli naisen ja heitteli palaset lentokoneesta mereen. Syytettiin murhasta, mutta vapautettiin. Ei voitu lain mukaan tuomita uudelleen samasta rikoksesta, joten hän möi tarinansa kovasta hinnasta iltapäivälehdelle. Lakeja muistaakseni sitten muutettiin. Suomessakin tuomio voidaan purkaa, mutta ymmärtääkseni ei voida tuomita uudelleen samasta rikoksesta, jos on kerran jo vapautettu.
Ei kai tässä voida muuta tehdä, kuin yllyttää Norjaa tekemään luovutuspyyntö, jos oleskelulupaa ei pystytä perumaan?
Ilmoita asiaton viesti
”Lakeja muistaakseni sitten muutettiin. Suomessakin tuomio voidaan purkaa, mutta ymmärtääkseni ei voida tuomita uudelleen samasta rikoksesta, jos on kerran jo vapautettu.”
Ainakin lakeja pitää muuttaa. Suomessa korkein oikeus voi palauttaa jutun alioikeuteen, jos on tullut uusia todisteita tai tapahtunut muotovirhe. Ei kyseistä murhaajaa ole tuomittu Suomessa. Asia kuuluu Norjalle eikä Suomelle, josta on saatu vain turvapaikka.
Vähintä olisi kyydittää murhaaja Norjaan.
Ilmoita asiaton viesti
Norjaa sitoo sama ne bis in idem-maksiimi. Norjakaan ei luovuta maihin, joissa on kuolemantuomio.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi ei voi kyydittää murhaajaa mihinkään. Jutussa kerrotaan, että Norjan viranomaiset ovat olleet yhteydessä suomalaisiin viranomaisiin. Norjan viranomaisilla ei ole mahdollisuutta oman lainsäädäntönsä puitteissa vaatia miestä Norjaan eikä tuomiota täytäntöön. Kaikki toimivalta asiassa on Irakilla. Suomi ei voi luovuttaa miestä maahan, jossa tälle on langetettu kuolemantuomio. Kyseessä on täydellinen pako, kuten HS asiasta raportoi.
Ilmoita asiaton viesti
Rn usko, että kaipaamme oikeusvaltiota, jos se toimii näin surkeasti.
Ilmoita asiaton viesti
Se, ettei Hämäläinen kaipaa oikeusvaltiota, ei ole yllätys. Se, että Tuomaala tykkää näin ala-arvoisesta kommentista, on pieni yllätys.
Ilmoita asiaton viesti
Tuomaala nyt kannattaa vaikka hirttäjäisiä, jos omassa monomaniassaan ajattelee että sillä voidaan jotenkin soimata persuja.
Ja tosiaan jos persuministerit toimisivat aktiivisesti henkilön karkottamiseksi, voimme olla varmoja miten Tuomaala huutaisi kurkku putkella oikeusvaltion romuttamisesta.
Ilmoita asiaton viesti
En kaipaa oikeusvaltiota, jonka lait suojelevat tehokkaasti rikollisia. Sinulle näyttää Niemeläinen olevan hyvin heikot näkemykset oikeudenkäytöstä. En ihmettele yhtään kommenttejasi luettuani. Sinulle sopii, että Suomi suojelee murhan teettänyttä ja lastaan haavoittanutta seuraamuksilta. Minulle ei sovi.
Kommenttisi ovat sellaista murrosikäisen kiukuttelua, kun aikuinen kertoo sinulle miten asian tulisi olla. Kyllähän se harmittaa tietenkin, kun ei itse tajua.
Ilmoita asiaton viesti
Hämäläisen ei kannattaisi julistaa murrosikäisen kiukuttelusta mitään. Oikeusvaltiossa viranomaisen toiminnan tulee perustua lakiin. Se, mikä sopii minulle tai Hämäläiselle, ei liity asiaan mitenkään.
Kun lakimme ei mahdollista murhaajan tuomitsemista tai kyyditsemistä mihinkään, lakia voidaan toki muuttaa, ettei samanlaista pysty tapahtumaan uudelleen. Silti sekään ei koske tätä kyseistä tapausta mitenkään.
Vain Irak voi esittää vaatimuksen rikollisen palauttamisesta. Sitä ei voi tehdä Hämäläinen eikä HS eivätkä norjalaiset.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen rikoslain soveltamisala ei ulotu rikokseen, jonka muun maan kansalainen on tehnyt kolmannessa maassa.
Jotta uudelleen syyttäminen olisi mahdollista, se edellyttäisi ensinnäkin syytepyyntöä Irakista ja sellaisten uusien, asiaan vaikuttavien tosiseikkojen esiintuloa, joita ei aikaisemmassa oikeudenkäynnissä ollut otettu tuomion pohjaksi.
Ne bis in idem-maksiimi kieltää syyttämisen kahteen kertaan samasta rikoksesta, jollei uusia tosiseikkoja ole esittää tai ei ole tapahtunut perustavaa laatua olevaa virhettä oikeusprosessissa.
Suomessa tyyppiä ei siis voi syyttää tuosta rikoksesta. Irakiin ei miestä voi luovuttaa, koska hänet on siellä tuomittu kuolemaan.
Pitää vain odotella, että mies tappaa nykyisenkin vaimonsa, jos koti pysyy likaisena. Lainmuutoksilla tuon äijän tapaukseen ei ole mitään vaikutusta, koska taannehtivasti lakia ei voi soveltaa.
Ainoa taannehtiva soveltaminen tulee kysymykseen rikoslain osalta: jos tekohetken laki on ankarampi kuin tuomitsemishetken, jälkimmäistä sovelletaan.
Edit. Tietyistä, esim RL 34a luvun terrorismirikoksista voidaan toisen maan kansalaista syyttää ja tuomita Suomessa, vaikka teot olisi tehty kolmannessa maassa.
Ilmoita asiaton viesti
Kyseistä murhaa ei voitane pitää terroritekona, vaan murhan avulla oli tarkoitus saada henkilökohtaista hyötyä mm. vakuutuskorvausten kautta.
Jos Irak ei tee palautuspyyntöä eikä hae tuomitulle rangaistuksen täytäntöönpanoa Suomessa, Suomella ei ilmeisimmin ole mitään mahdollisuutta edetä asiassa.
Tuomaalan huudot ministereille ovat huutoa tuuleen. EIvät ministerit voi ryhtyä toimiin viranomaisten ohi eikä lainsäädäntöä voida jälkikäteen muuttaa yksittäistapausta taannehtivasti kohdistaen. Tuomaala ei arvosta oikeusvaltiota, kun huutaa poliitikkoja apuun tilanteessa, jossa lainsäädäntö osoittautuu heikoksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tuomaalan koko pointtihan oli keksiä jokin näkökulma persujen haukkumiseen sen enempää ajattelematta. Meni vaan persiilleen tämä ajatuskulku.
Ilmoita asiaton viesti
En ihmettele enää miksi maailma on nykytilassaan, kun on ihmisiä, joille vääryys on ok kuten Niemdeläiselle ja juristeille. Heille riittää, että toimitaan lain mukaan. Kutsun tällaista typeryydeksi ja vastuun pakoiluksi.
Ilmoita asiaton viesti
Voihan Suomen viranomaiset ilmoittaa Irakiin että meillä on tälläinen äijä, jota emme halua täällä pitää. Tehkää meille pyyntö palauttaa äijä sinne, hirttää ei saa, torakoita täynnä olevaan putkaan saa laittaa. Vaan eiköhän tuollainenkin paska kohtalonsa kohtaa nyt kun tapaus on tullut julkisuuteen.
Ilmoita asiaton viesti
Salosen ja jokaisen Tuomaalan yksisilmäisyyttä arvostelevan nimittäminen persuksi on viholliskuvaa, jollaista punaiset ovat viime aikoina ryhtyneet aktiivisesti käyttämään.
Minun mielestäni Hesarin juttu on ansiokas kertomus miehestä, joka käyttää hyväkseen oikeusvaltion hyväntahtoisuutta. Mutta jos antaisimme periksi tuollaisen kohdalla, luopuisimme oikeusvaltiostamme, periaatteistamme. Eivät edes punaiset voi vaatia viranomaistemme laittomia toimia. Tarkoitus ei saa olla määräävä, jos lailliset keinot puuttuvat.
Hesari paljasti miehen, tämän salaisuuden tavalla, jollaista emme ole aiemmin nähneet. Ollaan tilanteessa, jossa seuraavaksi odotellaan, kuinka miehen käy. Ottaako joku oikeuden omiin käsiinsä, saako mies lopputilin työstään, pystyykö mies elämään turvassa nykyisessä asuinpaikassaan, kun HS-artikkeli kuvasi hänen asuinpaikkansa ympäristöä varsin tarkasti ja kuva miehestä leviää tämän jälkeen kulovalkean tavoin ylilaudassa ja muissa hörhömedioissa.
Hesarin juttu oli häikäilemättömästi mustamaalaava ja viholliskuvaa lietsova. Supo ja KRP pitävät miestä turvallisuusuhkana. Painostaako HS kirjoituksellaan turvallisuusuhkaa toimimaan?
Kaikki kunnia Hesarille mielenkiintoisesta tutkivan journalismin tuotoksesta. Kiitos myös norjalaisille yhteistyökumppaneille. Ikävää, että meidän suomalaisten pitää kantaa seuraukset, joihin meillä ei ole ollut pienintäkään osuutta missään vaiheessa.
Ilmoita asiaton viesti
Kai Niemeläinen: ”Hesarin juttu oli häikäilemättömästi mustamaalaava ja viholliskuvaa lietsova.”
Tulihan se sieltä, mikä oli odotettavissa. Hesari on syyllinen, kun paljasti, miten voi tehdä täydellisen murhan. Lait muuttuvat vain silloin, kun media paljastaa aukkoja lainsäädännössä.
Voi murhaaja raukkaa, huutavat persut kuorossa. Mitä murhatusta ja tämän omaisista, jotka kantavat taakkaa kuolemaansa asti.
Hesari haastatteli myös murhatun naisen lapsia:
”Tyttäret puhuvat siitä, miten yksi yö Irakin Kurdistanissa 19 vuotta sitten mullisti heidän elämänsä. Äiti katosi siitä, kun sisaruksista vanhin oli vasta alle viisivuotias.”
Piti tämäkin asia politisoida? Myönnän, etten edes kuvitellut persujen alentuvan niin alas kuin keskustelussa on tullut esiin. Olen ollut sinisilmäinen.
Niemeläinen: ”Salosen ja jokaisen Tuomaalan yksisilmäisyyttä arvostelevan nimittäminen persuksi.”
Saloset nimittelevät meikää vihervassariksi ja kommunistiksi ja mitä nyt keksivätkään, vaikka en ole koskaan kuulunut puolueeseen. Ei se haittaa eikä loukkaa, mutta huvittaa urputtaminen, jos yleisesti käyttää persut-sanaa ihmisistä, jotka fanittavat intohimoisesti samoja asioita kuin persueliitti.
Aika heikkoa alkaa olla persujen puolustustaistelu. Jäitte kiikkiin, mutta ette pysty tajuamaan puheidenne ja tekojenne välistä ristiriitaa. Ideologia sokaisee.
Ilmoita asiaton viesti
”Piti tämäkin asia politisoida?”
Ai saatana, vatsaan sattuu!
Ilmoita asiaton viesti
Ota Gavissonia.
Ilmoita asiaton viesti
”Aika heikkoa alkaa olla persujen puolustustaistelu. Jäitte kiikkiin, mutta ette pysty tajuamaan puheidenne ja tekojenne välistä ristiriitaa.”
Tuomaala, yrittäisit edes! Ei Salosta tai minua saa persuksi, vaikka kuinka kierittelisit tervassa ja höyhenissä. Ihmisarvon ja oikeusvaltion kunnioittaminen on minusta tärkeämpää kuin yksittäisen henkilön saattamiseen vastuuseen teoistaan.
Suomi osoittaa olevansa oikeusvaltio, kun ei yritäkään muuttaa lakeja eikä oikeuskäyntäntöjään siinä vaiheessa, vaikka huomataan virhe. Asia voidaan paikata niin, ettei porsaanreikää jatkossa pysty hyödyntämään. Ilman Irakin toimia asiaa ei voida edistää.
Ideologiana oikeusvaltio ja ihmisoikeuden toteutuminen ei taida punaiselle Tuomaalalle kovin hyvin sopia. Persuja pitää päästä tuomitsemaan, olipa näillä mitään syytä asiassa tai ei.
”Piti tämäkin asia politisoida?” Kukahan tätä asiaa oli viemässä poliittisten päättäjien, ministerien, ratkaistavaksi?
Ilmoita asiaton viesti
Mitä sinä Niemeläinen ihmisoikeuksista tiedät. Pykälät eivät niitä tuota, jos murhan voi teettää ilman rangaistusta, koska asialle ei voi mitään. Oikeusvaltio mukamas romuttuu, jos tehtäisiin eli annetaan tapon tilanneen käyttää systeemiä hyväkseen.
On mietittävä tosissaan millä järjen juoksulla tähän voi kukaan päätyä. Ihan idioottimainen lopputulos.
Ilmoita asiaton viesti
Asian olisi voinut kertoa paljastamatta henkilön henkilöllisyyttä. Nyt pahinta olisi, jos joku kansalainen saa päähänsä ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Äärioikeistossa ja -vasemmistossa on henkilöitä, jotka voisivat ryhtyä toimeen.
Oikeusvaltion pitää suojella myös rikollisia. Kansalaisten omatoiminen oikeuskäyttö ei kuulu sivistysmaihin.
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaa vaatimuksia esittäessä muistaa, että toimivaltainen viranomainen karkottamispäätöksen tekemisestä on Maahanmuuttovirasto, eli yksittäistapauksiin ministerit eivät voi puuttua. Asian tulee vireille poliisin tai rajatarkastusviranomaisen esityksestä tai Maahanmuuttoviraston aloitteesta. Lain mukaan karkottamispäätös edellyttää kokonaisharkintaa myös vakaviinkin rikoksiin syyllistyneen tapauksessa.
En ota tässä kantaa siihen, pitäisikö kyseessä oleva henkilö karkottaa. Otin esiin vain sen, miten lain mukaan menetellään, ettei haukuta väärää puuta.
Ilmoita asiaton viesti
Tuomaala et al. vouhottavat jälleen kerran ymmärtämättä asiasta tuon taivaallista. Huvittavia kommentteja pyhästi kiihtyneiltä ihmisiltä.
Ilmoita asiaton viesti
Tuomaalan ymmärrys loppuu siinä vaiheessa, kun ymmärtää, että voi syyttää persuja jostain. Tällä kertaa taisi kyllä asia olla liian vaikea monen ymmärrykselle kaikilta osin.
Kun Tuomaala ja Hämäläinen löysivät yhteisen sävelen, ymmärrämme jokainen, ettei asiaa ole ymmärretty miltään osin.
Oikeusvaltioperiaatteesta luopumisen toive on jo sellaista potaskaa, ettei sellaiseen uskoisi sivistyneen ihmisen harhautuvan.
Ilmoita asiaton viesti
HS: ”Hän oli ollut tyytymätön vaimoonsa, joka ei kuunnellut häntä eikä tehnyt riittävästi kotitöitä. Vaimo oli ottanut lainaa ilman Latif Sharifin lupaa ja uhannut paljastaa tämän valheellisen henkilöllisyyden Norjassa, jos mies yrittäisi erota hänestä. Tieto valheesta olisi lähes varmasti johtanut miehen oleskeluluvan perumiseen.”
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos lainauksesta. En blogiin uskaltanut laittaa lainauksia, vain otsikon referoinnin. Aina on vaara, että loukkaa tekijänoikeuksia.
Tiesin, miten persut tulevat reagoimaan, kun eivät lue artikkelia. Mutta kuitenkin hyökkäyksen rajuus oli yllättävä. Väärä henkilö ja väärä lehti. Silloin itse asialla ei ole merkitystä.
Hesarin juttu oli parasta, mitä media voi tarjota lukijoilleen. Meillä on oikeus tietää.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän täällä persut ole lähinnä tovottaneet äijälle hyvää viimeistä matkaa Irakiin, kalifaatin tyttäret kainalossaan. Laki vaan estää järjellisen toiminnan.
Ilmoita asiaton viesti
Niin? Mitä merkitystä tuolla asialla on nykytilanteeseen, kun itkette, että mitään ei voida tehdä ja kaikki on hallituksen syytä, kun se ei muuta lakeja.
Tuomaalankin kannattaa pitää mielessä, missä niitä lakeja muutettiin ja tulkittiin kulloiseenkin tilanteeseen sopivaksi: Natsi-Saksassa ja Neuvostoliitossa.
Mutta Tuomaala on tyypillinen nurkan takaa huutelija, ei edes uskalla vastata suoraan minun kommenttiini.
Ilmoita asiaton viesti
Mihin pitää vastata, kun et kysy? Enkä ymmärrä, miten blogi liittyy natsi-Saksaan tai Neuvostoliittoon, joita ei enää ole. Hämäläisenä ymmärtämisessäni on toki aukkoja.
Kiitos kommentista.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, olen tuolla aikaisemmin avannut lainsäädäntöä, mutta sitä kommenttia et tietenkään ole lukenut, koska tosiasiat eivät sinua kiinnosta. Löin toisin sanoen lyttyyn vouhotuksesi.
Luin uudestaan Hesarin artikkelin. Kurdihallinto on joutunut vakuuttamaan Norjan hallitukselle, ettei teloitustuomiota panna täytäntöön. Tämä tekee asiasta entistä mielenkiintoisemman, koska silloin palauttamminen ei rikkoisi Norjan lainsäädäntöä.
Jos luit kommenttini ja myös ymmärsit sen, vaadit lakeja muutettaviksi takautuvasti yksittäiseen tilanteeseen sopivaksi. Näin tehtiin mainitsemissani valtioissa. Nykyisessä Kiinassa lakien tulkinta näyttää olevan tapauskohtaisesti sen mukaan mikä on kommunistipuolueen mukaan oikein. Mitkään noista mainituista eivät ole oikeusvaltioita.
Ilmoita asiaton viesti
”Jos luit kommenttini ja myös ymmärsit sen, vaadit lakeja muutettaviksi takautuvasti yksittäiseen tilanteeseen sopivaksi.”
Ei, vaan jotta tämä juttu ei toistu.
Ilmoita asiaton viesti
Et edelleenkään ymmärrä.
Ilmoita asiaton viesti
Kyseistä murhaajaa ei voida palauttaa mihinkään lain perusteella. Jos lakia muutetaan, kyseistä murhaajaa ei edelleenkään voida palauttaa mihinkään lain perusteella.
Toki joku toinen murhaaja saatettaisiin yrittää palauttaa johonkin maahan, mutta jos tuomion antanut maa ei sellaista toivo eikä pyydä, miten Suomi voisi asiaa lähteä edistämään?
Ilmoita asiaton viesti
Luettuani jutun, persut eivät tulleet ensimmäisenä mieleeni, vaan uskonnoista peräisin oleva, alkeellinen sukupuolten välinen epätasa-arvo avioliitossa.
Ilmoita asiaton viesti
Ihan typerä vertaus natseihin ja Neukkulaan. Niillä ei ole mitään tekemistä murhan tilanneen seuraamusten asettamisessa. Vain juristi voi nähdä asian teknisesti mahdottomana.
Mielestäni ukkelin voi hyvin palauttaa kurdihallinnolle. Hän on itse tiennyt mitkä ovat rangaistukset kotiseudullaan teostaan. Suomen tehtäviin ei kuulu puuttua asiaan. Korkeintaan hänen voisi antaa valita elinkautisen Suomessa tai Norjassa palautuksen sijaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tapaukseen liittynee paljon seikkoja ja tekijöitä. Natsitkin mahdollisesti.
Itselläni on muistikuva miehestä joka syyllistyi seksuaalirikoksiin ja seksuaalirikos murhaan. Pääsi myös yllättämään valvotulla vankilomalla lapsen kohdistaen tähän seksuaalirikoksen. Käsitykseni mukaan kansainväliset lait olisivat turvanneet miehen oleskelun suomessa, mutta vähin äänin vain mies saatiin pois suomesta. Kyse oli perheen yhdistämiseen liittyvät seikat jotka ilmeisesti ovat enemmän veteen piirretty viiva kuin Hesarin tämän päivän tapauksen keissi.
Ilmoita asiaton viesti
Mielenkiintoista, kurdihallinto on joutunut vakuuttamaan Norjan hallitukselle, että kuolemantuomiota ei panna täytäntöön, vaan että se tarkoittaa elinkautista…
Ilmoita asiaton viesti
Tältä osin Norja on oletettavasti pitänyt miehen puolia vaikka itse syyttää etteivät ole tehneet mitään hänen puolestaan.
Euroopassa vain Valko-venäjällä on kuolemantuomio. Venäjän federaatiossa käytäntönä armahdus.
Ilmoita asiaton viesti
Elinkautinen noissa maissa on kirjaimellinen, ei joku Suomen naurettava muutama vuosi ensikertalaisena
Ilmoita asiaton viesti
Elinkautinen näyttää tarkoittavan noissa maissa sitä, että vartijat päästävät haluamansa vangit vapaiksi ja näyttävät paon todisteena kuvia tunnelista, joka kaivettu Afganistanissa.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, toki näin, jos vaan suhteet ja lompakko on kunnossa.. itse soisin tuollaiselle äijälle 1127 vuotta kylmän kosteaa torakoiden kyllästämää kivilinnaa. Eikö Pohjoismaissa ikinä avaudu silmät siihen miten Afrikka ja Lähi-Itä käyttää meitä hyväksi?
Ilmoita asiaton viesti
Silmät eivät avaudu, kun meillä on suvakkihallinto, jolle pahin rikos on vihapuhe heidän ideologiaansa vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin. Sapettaa niin että pitänee avata toinenkin keppana.
En mitenkään voi ymmärtää ettei esimerkiksi noita siirtolaisia
Afrikan rannikolta noutavia viranomaisia potkita pois hommistaan, rikkovat pelastulakia jatkuvasti. Eu pamput yrittää selittää toimivansa estääkseen tämän vyöryn. Paskapuhetta kaikki tuo, loppuu kerralla eu alueelle tulo, kun jokainen kumivene palautetaan lähtöpisteeseen.
Ja ettei nyt palstan suvaitsevat polta käämejään, vitu….aa tuo eu pamppujen valehtelu, ei niinkään tulijat. Ottakoot Saksa, Ranska, Espanja ja Italia niin paljon lisää orjapalkalla työskenteleviä kun haluavat, kunhan eivät lykkää niitä meidän maksettaviksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä hallitus tekee ihmeitä 100 päivässä.
Ateistivasemmistolaisista tulee yllättäen kirkon ja Jeesuksen opetusten kiihkeitä puolustajia. Epätoivo on niin suuri, että ollaan valmiita istumaan Päivi Räsäsen kanssa samaan Raamatun lukupiiriin, eikä tästä ole kuin hetki aikaa, kun Tuomaalakin häntä eri nimillä uskostaan pilkkasi.
Ja nyt paatunein, maailmaa vain vasemmalla silmällään katseleva sosialisti-Tuomaala, syyttää persuja liian lepsusta karkotuslinjasta ja vaatii tiukempia toimia rikollisten poistamiseksi maasta. ’Herra mun vereni’, olen kuullut joskus mummojen siunaavan.
Enää puuttuu, että alustaja tunnustaa nöyrästi olleensa väärässä kaikki nämä vuodet. Kaikessa – kaikki nämä vuodet.
Siihen hallituskin saattaa tarvita vielä vähän aikaa. Tätä ihmettä odotellessa.
Ilmoita asiaton viesti
”Epätoivo on niin suuri, että ollaan valmiita istumaan Päivi Räsäsen kanssa samaan Raamatun lukupiiriin,”
Joo, mutta halukkuutta ei löydy toiselta puolelta. Vaikea ymmärtää, mikä esim. piispoja pelottaa? Jos on totuudesta, kaataa meikäläiset puhalluksella kumoon. Meikä on peukaloinen, joka ajan kuluksi vertaa, mitä eroja on Raamatun ja uskoivaisten opetuksessa.
Mitä tulee Räsäseen, niin olen monessa yhteydessä kysellyt, miksi hän sanoo homoutta synniksi, vaikka Uusi testamentti ei kerro niin missään kohtaa.
Ei kristityksi itseään kutsuva saa valehdella siitä, mitä Raamattuun on kirjoitettu.
Ilmoita asiaton viesti
Tuskin mikään lakimuutos muuttaisi asiaa, koska Suomessa ei säädetä lakeja takautuvasti. Jos siis nykyisen lainsäädännön puitteissa murhaaja saa elää vapaana, niin lain muutoksen jälkeen hän saa edelleen elää vapaana, ellei toista rikostaan.
Ilmoita asiaton viesti
Voi luojani on täällä viisasta väkee.Taitaa olla kaapuntilaisia.
Ilmoita asiaton viesti
”NORJALAINEN kansanedustaja hämmästelee kärkevästi, miten norjalaisen vaimonsa murhan tilaamisesta tuomitun irakilaisen miehen elämä vapaana Suomessa voi olla mahdollista.
”On hätkähdyttävä, että Suomi on antanut hänelle uuden oleskeluluvan. Koko tämän tarinan läpäisee yksi asia, ja se on valhe. Hän on huijannut, pettänyt ja käyttänyt vääriä sormenjälkiä ja väärennettyjä papereita”, konservatiivisen Høyre-puolueen kansanedustaja Sveinung Stensland ihmettelee norjalaisen Verdens Gang -sanomalehden mukaan.
”Olen yllättynyt siitä, miten Suomi on tämän hoitanut”, Stensland jatkaa.”
Tekopyhä kommentti paljastaa, ettei Norja halua sisäpoliittista kriisiä murhaajan suojelusta:
”Hänen mielestään Suomen pitäisi varmistaa, ettei irakilaismies pääse matkustamaan Norjaan.”
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009891776.html
Ilmoita asiaton viesti
Hesarin otsikko alkaa samoilla postiosoitteilla kuin blogi:
”Ministerit Meri ja Rantanen…”
ja jatkuu siitä, mitä blogissa vaaditaan:
”…lupaavat selvittää, voidaanko irakilaisen vankikarkurin kaltaiset tapaukset jatkossa estää lainsäädännöllä.”
”Miestä ei voi palauttaa myöskään Norjaan, jossa tämä ennen asui ja jonka kansalaisuus miehellä on ollut. Tämän estää Suomen oma lainsäädäntö.”
Ihan omatekemiä ongelmia, joiden muuttamista jäädään odottelemaan. Kun asia on korjattu, mikään ei enää estä palautusta Norjaan.