Miksi keskusta vaipuu kesäisin vanhoillislestadiolaiseen Pride-koomaan?

Helsingin keskustan puheenjohtaja Harriet Lonka nosti niin sanotusti kissan pöydälle ihmetellessään keskustan hiljaisuutta Pride-tapahtumiin. Ulkopuolisen näkövinkkelistä katsoen on kuitenkin luonnollista, että keskustan äärikonservatiivit torpedoivat uudistukset.

Helsingin Sanomat: ”Kukahan keskustan puoluejohdossa päätti, että keskusta tekeytyy kuolleeksi Pride-viikon ajaksi?”, Lonka kysyi.”

Tuskin asiaa kukaan päätti. Pride-hiljaisuus on keskustassa hiljaa hyväksytty itsestään selvyys eikä sitä kukaan ole tähän asti juurikaan uskaltanut kyseenalaistaa. Hiljaisuuden nimi on lestadiolaisuus, joka vaikuttaa puolueen yllä mustana pilvenä. Pilvestä iskee salama, mikäli arvostelee keskustan peruskantavaa voimaa lestadiolaisuutta.

Paavo Väyrynen kuitenkin kirjoitti rohkeasti vuonna 2016: ”Puolueeseen on syntynyt epäpyhä valtapoliittinen liittoutuma. Linjan määräävät nyt liberaalit tukenaan joukko lestadiolaispoliitikkoja.”

Väyrysen huomiossa huvittaa, miten hän sovittaa yhteen sovittamattomat ideologiat, liberalismin ja lestadiolaisuuden.

Uskonnolla on merkitystä. Aatteiden miehet ovat aatteidensa vankeja, sillä aatteet ohjaavat ajattelun kautta toimintaa. Aivopestyt eivät kyseenalaista, eivät kommunistit, muslimit tai konservatiivit kristityt, joihin kuuluvat poikkeuksetta herätysliikkeet.

Oskari Onninen kolumnissaan sohaisee uskovaisuuden ampiaispesään: ”Timo Soinissa suututtaa eniten se, mistä häntä ei kehdata haukkua.” ”Soinin aborttikantoja tuskin lietsoo hänen sukupuolensa tai edes historia perussuomalaisissa, vaan se, että hän on tunnustava katolilainen.”

Sipilästä Onnisen kolumnissaan: ”Juha Sipilän lestadiolaisuutta ei juuri tohdittu pohtia ääneen.”

Juuri siitä, mistä ei tohdita puhua ja mitä pidetään yksityisasiana, siitä nimenomaan pitää puhua. Vaikenemisen kulttuurista löytyy yhteys keskustan Pride-koomaan. Herättelijäksi koomasta on huudatettu Annika Saarikkoa. Se on turhaa. Kuka olikaan kiltti pääministerin juoksutyttö lestadiolaisen Sipilän hallituksessa? Silloinen perhe- ja sosiaaliministeri Annika Saarikko.

Olisiko Annika Saarikosta tullut keskustan puheenjohtajaa ilman lojaalisuutta lestadiolaiselle Juha Sipilälle ja tämän edustamalle ideologialle?

Jos haluaa toimia yhteiskunnallisena muutosvoimana, niin keskusta on siihen väärä puolue. Keskusta ei tule uudistumaan. Saappaat ovat syvälle juuttuneet lestadiolaisideologian suohon.

Iltalehden uutisessa on profeetallista ääntä: ”Ikävä näky Suviseurojen jäljiltä: Ruskea vaahto luontohelmen vesissä suututti paikalliset.”

+4

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu