Miksi perussuomalaiset kumartavat Unkarin lippua vapauden symbolina?
Kysymykseen, miksi perussuomalaiset kumartavat Unkarin lippua, sain ensimmäisen vastauksen Lahden Hakkapeliitta-patsaalla seitsemän vuotta sitten.
Silloin oli niin sanotusti tilanne päällä. Suomeen oli tullut 30000 pakolaista perussuomalaisten istuessa hallituksessa. Perussuomalaisten kenttäväki oli raivoissaan ja sen sai tuntea nahoissaan lahtelainen kaupunginvaltuutettu Maarit Tuomi.
Kuvaamani video alkaa Unkarin lipun heiluttelulla ja julistuksella:
”Tämä on Unkarin lippu ja siitä kerrotaan nyt.”
Oman kokemukseni mukaan kertomus Unkarin lipusta tarkoitti organisoimatonta sekasortoa, joka liiasta viinasta repeää väkivallaksi.
Perussuomalaisista etenkin Laura Huhtasaari on profiloitunut Unkarin puoliteokratian kiihkeäksi kannattajaksi. Viktor Orbánin vierellä leveästi hymyilevä Huhtasaari symbolisoi, paitsi suhdetta Unkariin, kiinnittymistä Orbánin kristillisyyteen.
Unkari on Putinin vasallivaltio Euroopan Unionissa, jolloin Vladimir Putinin kristillisyys on synonyymi orbánismille.
Tästä seuraa pakollinen johtopäätös, perusuomalaiset palvovat Unkarin lippuun kääriytynyttä Venäjän petovaltiota.
”Tämä on Unkarin lippu ja siitä kerrotaan nyt.”
Uskonnot takaavat kansallisen legitimiteetin, kuten Venäjän pyhässä sodassa turmeltunutta länttä vastaan. Unkari tukee Venäjää identtisellä uskonopillaan, koska länsi on turmeltunut. Perussuomalaisten uskonnollinen osasto tukee Unkaria, kuten Unkari tukee Venäjää, koska lännen kristillisyys on turmeltunut.
Venäjän pahuus ja Unkarin tuki pahuudelle oikeuttaa kristillisessä kontekstissaan kysymään, onko Venäjän ja Unkarin kristillisyys helvetistä?
Jos on helvetistä, niin mitä se kertoo Laura Huhtasaaresta?
Entä miten helvetillisen asiayhteyden pystyy perustelemaan teologisesti?
Ensin pitää ymmärtää lause: ”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!”
Miten juutalainen lähetystyö pystyi tekemään helvetin lapsia? Mikä on helvetin lapsi?
Miten orbánistinen ja putinistinen kristillisyys voi tehdä helvetin lapsia?
”Oman kokemukseni mukaan kertomus Unkarin lipusta tarkoitti organisoimatonta sekasortoa, joka liiasta viinasta repeää väkivallaksi.”
Vaatii vähän selitystä.
Oliko uutiset loppu, kun pitää jotain vanhoja juttuja pyöritellä?
Ilmoita asiaton viesti
Vanha auttaa ymmärtämään tätä päivää ja ennakoi tulevaisuutta. Edelleen persut elävät kuin seitsemän vuotta sitten.
Parin vuoden päästä nähdään, repeävätkö perssujen persukset jälleen kahteen osaan.
Ilmoita asiaton viesti
Unkarin yhteydessä ei saa unohtaa homofobioissaan piehtaroivia kristillisdemokraatteja, jonka keulakuvaksi etenkin Unkarissa on noussut Päivi Räsänen.
Räsäsläisyyden putinistisesta kumppanuudesta blogissa:
Patriarkka Kirillin ja Päivi Räsäsen yhteinen sota ihmiskunnan puolesta
”Patriarkka Kirill jylisi sunnuntaisaarnassaan erityisesti homoseksuaalisuutta ja pride-paraateja vastaan. Sodassa on hänen mukaansa kyse siitä, ”kummalle puolen Jumalaa ihmiskunta asettuu”.
Sama Pride-sodan marssilaulu löytyy Päivi Räsäsen twiitistä:
”pride-ideologian tavoitteena on murtaa ihmiskunnan historian ja jatkuvuuden perusta, lapsen oikeus äitiinsä ja isäänsä sekä omaan synnynnäiseen sukupuoleensa.”
Sama kaiku on askelten…
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tapio-tuomaala/patriarkka-kirillin-ja-paivi-rasasen-yhteinen-sota-ihmiskunnan-puolesta/
Ilmoita asiaton viesti
Unkarin ja Puolan kansat eivät kannata uusia oppeja, jotka keksitty tovi sitten marginaalisten ryhmien toimesta. Onkin erityisen kummallista levittää valtion toimesta Pride-sekoilua. Minäkään en sitä hyväksy ja kaikkein vähiten oppien saarnaamista kouluissamme. Se on rikollista lasten kehityksen häirintää. On totaalisti väärin kertoa lapsille moninaisista sukupuolista, kun niitä on edelleenkin vain kaksi.
Ilmoita asiaton viesti
”On totaalisti väärin kertoa lapsille moninaisista sukupuolista, kun niitä on edelleenkin vain kaksi.”
En ota kantaa opetuksen sisältöön, mutta olet velvollinen perustelemaan, ainakin lähteet mainiten, että sukupuolia on vain kaksi.
Liikut heikoilla jäillä, jos jaat aitoavioliittojen tai räsäsläisten propagandaa,
Ilmoita asiaton viesti
Mielenkiintoista muuten, että niin paljon kuin oranssi molopää Yhdysvaltain kahtiajakautumista edistikin, se rapakon tällä puolella yhdisti aika erilaisia ihmisiä uskossa oranssiin messiaaseen. Porin jääprinsessa, heterosti uskovainen Laura Huhtasaari (hän etsi somessa tyttärelleen rippipappia, joka ei olisi sateenkaaripappi) ja toimittaja Yazka Love olivat yhteisessä Trump-transsissa. Sateenkaariaktivistina ja Q-onanistina tunnetun Yazkan identiteetti on nykyään LGBTQ-anon.
Ilmoita asiaton viesti
Trump oii ja on edelleen messias eli voideltu omilleen.
Ainoa asia, joka erottaa Trumpin ja Putinin, on Atlantin valtameri.
What you need to know about evangelicals in the Trump era
https://www.youtube.com/watch?v=qP82M3NshmQ
Paula White on yksi tunnetuimpia Trumpia tukevia profeettoja.
Paula White Leads Evangelical Leaders in Prayer Over President Trump | NowThis :
https://www.youtube.com/watch?v=Ua34uNxaG4o&t=18s
Hyvää räpppiä Paula Whiteltä. Oli katkeraa kalkkia, kun Jumalan valittu Trump ei uusinutkaan presidenttiyttään. Parasta trumpistista viihdettä 🙂
https://www.youtube.com/watch?v=vyZpJX7Ww0M
Helluntailaista kielillä puhumista pro-trumpistita Kenneth Copelandilta ynnä muuta sekopäisyyttä.
https://www.youtube.com/watch?v=OnMQbJCbr4Y
Ilmoita asiaton viesti
Nyt on kieltämättä jo aika sakeaa ajatuksenvirtaa Tuomaalalta.
Pystyt parempaankin.
Ilmoita asiaton viesti
Halla-aholaisesta kultista, uskonnosta, olen kirjoittanut vuosia. Enkä ole yksin.
”No, puolueen (persujen) lähes jokainen lupaus on nyt rikottu. Niin kuin on tapahtunut joka ikisessä maassa, jossa oikeistopopulistit ovat nousseet valtaan. He tekevät mitä tahansa noustakseen valtaan ja tietävät, että mistä asioita heidän kannattaa äänestäjilleen valehdella.
Miten äänestäjät ovat ottaneet tämän huijauksen vastaan? Pieni osa on pettyneitä, mutta suuri osa syyllistää asiasta edellistä hallitusta ja varsinkin Sanna Marinia. Hänen vikansa on se, että bensan pumppuhinta ei ole lähtenytkään laskuun. Hänen vikansa on myös se, että sosiaaliturvasta leikataan. Vika on aina jossain muualla kuin itsessä.
Tämä on osittain pelottavaa, sillä toiminta alkaa muistuttaa kulttia. Mikään ei riko sitä illuusiota, joka heille on luotu. Ei auta faktapohjainen keskustelu, ei silkat faktat. Siksi pitää leikata pienituloisilta, koska Sanna Marin ja velkahallitus.”
https://anna.fi/havaintoja-parisuhteesta/se-on-aina-muiden-vika/
Kultti on pelottava, sillä on vaikea nähdä paksun sumutusverhon lävitse perussuomalaisuuden todellisia kasvoja. Eikä voi ennustaa, mihin portaat lopulta johtavat. Ei ainakaan ylös, koska kurjuus on jo alkanut ja rikkaiden veroparatiiseja avataan.
Uskonnon uhreja on vaikea auttaa.
Ilmoita asiaton viesti
Marin-kultti on varmasti vakava asia, kuten pakkomiellekkin joka näyttää blogistilla olevan.
Ilmoita asiaton viesti
Tulihan se Marin kateus sieltä sopivasti.
Mihin unohtui, että Marin on syyllinen persujen ahdinkoon. Marin on syyllinen persujen leikkauksiin köyhiltä, kun ei ottanut köyhiltä ja antanut rikkaille. Nyyh, nyt persut joutuvat sen tekemään pelastaakseen Suomen. Voi parkoja ja persuparkua.
Jatkakaa olkiukkojenne hakkaamista.
Ilmoita asiaton viesti
Täytyy sanoa että Sannan viisikko oli parempi kuin tämä itaran miehen Boney M.
Ilmoita asiaton viesti
En kyllä satu olemaan persu, sen sijaan sinulla on paha pakkomielle selvästi persuihin. Pakkomielle on sairaus.
Kuinkahan moni demari oli tyytyväinen kun pääsi Marinista eroon, Antti varmasti yksi.
Ilmoita asiaton viesti
Jouko Mikkola ekassa kommentissa: ”kuten pakkomiellekkin joka näyttää blogistilla olevan.” Mikkola toisessa kommentissa: ”sinulla on paha pakkomielle selvästi persuihin. Pakkomielle on sairaus.”
Persusmi on sama kuin trumpismi jne. Se on pakkomielteinen maailmankuva, johon kuuluu vakiona persumainen pakkomielle kertoa muille, että blogistilla on pakkomielteinen suhde persuihin.
Kummassakin lyhyessä kommentissaan Jouko Mikkolalla oli pakkomielle käyttää sanaa pakkomielle henk.koht. loukkauksena. Niin persumieliset tekevät, kun eväitä ei riitä mihinkään muuhun kuin solvaamiseen.
Sen voin kertoa, että oikeaoppisilla uskovaisilla on laajempi haukkumasana varasto kuin persuila, kuten belsebuul. joka ei omaan kristilliseen korvaan kuulosta yhtä pahalta kuin perkele. Täytyy sitä oikeauskoistenkin pitää huolta moraalisesta puhtaudestaan.
Persut ovat hyviä oppimaan, myönnän, kuten blogieni kommenteista pystyy päättelemään. On heillä eväitä laskea rimaa.
Minulla olisi antaa hyvä kikka, miten persut saavat savustettua ylläpidon avulla epämieluisat blogistit. Uskovaiset ovat erityisen eteviä siinä.
Ilmoita asiaton viesti
Sulla ottaa selvästi koville – otan osaa.
Ilmoita asiaton viesti
Nykyinen hallitus ei ole vielä tehnyt yhtään lakimuutosta ja Suomi on tässä jamassa kuin on.
Tämä katastrofi on edellisen äärilaitavasemmiston aikaansaannosta.
Ilmoita asiaton viesti
”Tämä katastrofi on edellisen äärilaitavasemmiston aikaansaannosta.”
Tulihan sekin vakio itku sieltä. Marinin vika, kun hallitus ei ole saanut muuta aikaiseksi kuin sekasortoa. Eikä Marin tullut auttamaan lakien rustaamisessa. Persut ja Orpo joutuvat tekemään ihan itse eivätkä osaa.
Ilmoita asiaton viesti
”Marinin vika, kun hallitus ei ole saanut muuta aikaiseksi kuin sekasortoa.”
Pitihän tosiasiat tuoda esille, kun laitavasemmisto ei vieläkään näe mihin suohon Marin&co meidät saattoi.
Ilmoita asiaton viesti
Marin on nyt onneksi poissa Suomen asioita sotkemasta. Ei kassaneidillä oikein osaamista voinutkaan olla valtiojohdon hommiin. Mistä se osaaminen olisi edes voinut tulla, yliopiston kursseistako?
Ilmoita asiaton viesti
”Ei kassaneidillä oikein osaamista voinutkaan olla valtiojohdon hommiin.”
Ei tarvitse ihmetellä, miksi persumieliset ovat työtätekeviä vihaava puolue.
Persuissa kunnioitetaan niitä nuoria, jotka vanhemmilta saadulla kultalusikalla lunastavat helpot opiskeluvuodet. Ei tarvitse mennä raksalle tai kaupan kassalle, vaan voi sen ajan käyttää bilettämiseen.
Amerikassa Sanna Marin on supersuosittu ja suosiosta osa selittynee työn kunnioittamisella. Sankareita eivät Amerikassa ole kultalusikalla syötetyt, vaan raksalta tai kaupan kassalta huipulle nousseet.
Hämäläisen kaupan kassojen tölviminem kertoo kaiken Hämäläisestä.
Kun blogissa on viitattu Raamattuun, on syytä kerrata, mikä oli Jeesus nasaretilaisen lähtökohta. Hän oli köyhän paluumuuttajan poika, joka asui halveksitussa Nasaretissa. Hän ei ollut käynyt kouluja, minkä vuoksi koulutetut kirjanoppineet ja fariseukset halveksivat häntä päin kasvoja.
Ilmoita asiaton viesti
Persuilla on sama nationalistinen ideologia kuin Unkarin hallituksella. Eli kumpikaan ei välitä yhteisestä hyvästä vaan ajavat ainoastaan omaa, kuviteltua etuaan.
Unkarin ulkopolitiikka venäjän myötäilijänä on koko Euroopan ja sitä myötä Suomen etujen vastainen. Tästä näkee kuinka tuhoava voima nationalistinen ideologia on. Nationalismi on myös venäjän hyökkäyssodan juurisyy.
Ilmoita asiaton viesti
Kuinkas voisi olla kun Putin on kansojen ja kansallisuuksien kaltoinkohtelun moniosaaja. voisi sanoa Vanhan Testamentin kielellä jopa, että kansojen kurittaja.
Ilmoita asiaton viesti
Meinaatko, että Putin on nostettu kostamaan Suomen turmeltuneisuuden? Tiedän, että moni, etenkin helluntailaisuudessa, joita on.paljon KD:ssä, on taipuvainen niin ajattelemaan. Eivät kehtaa julkisesti juttujaan esittää.
Varmasti helluntailaisuudessa esiintyy edelleen kaikenlaista profetiaa, onhan se QAnon tarinoiden pesäpaikka aina ollut.
Hellareissa levitettiin Obaman aikana Trumpin porukoiden valheita, kuten että Obama on islamistinen antikristus.
Myös David Wllkersonin okkultistiset profetiat saivat paljon huomiota, jopa äärimmäiseen typeryyteen asti.
Joukkopsykoosin voima on teräksinen, etenkin kun maaperää on muokattu otolliseksi.
Ilmoita asiaton viesti
On vain yksi ratkaisu nousta tuolta kuumalta ja kaoottiselta tasolta, jossa kuvat vaihtuvat ylilevottomien piirrettyjen salamatahdilla. Meillä on sanat, ja sivistyksen perinne johtopäätösten järjelliselle tekemiselle.
Löydän 4 virhettä kommentistasi.
1. Putinin linkittäminen tuottaa itsellesi tiedostamatonta pahaa oloa, koska väitteellä ei ole todellisuuspohjaa ja tiedät sen.
2. Malta! Profetiat eivät saa hallita terveessä hengenelämässä, eikä adrenaliinimyrskyssä yleensä perehdytä laaja-alisesti tosiasioihin.
eikä vain parin kaverin suhteen.
3. Kaikissa yhteisöissä on omat katuviisautensa, ja levittäjillä kehitysvaiheensa. Esimerkillähän voi vielä vaiheessa oleville näyttää, että tarvitaan muutakin taustatietoa, kuin musliminimistöön kuuluva etunimi Barak. (Obamasta)
4. Wilkersonin profetiat suuntaavat ajallisesti kauaksi, enkä kyllä tiedä mikä niissä olisi okkultistista?
Ilmoita asiaton viesti
”Wilkersonin profetiat suuntaavat ajallisesti kauaksi, enkä kyllä tiedä mikä niissä olisi okkultistista?”
Kaikki. Ja yritystä ymmärtää Raamatun profetiaaa ilman näkyä.
Laitan vanhan blogini Wilkersonista.
”Edesmenneen David Wilkersonin profeetan maineen viittana pidetään Näky kirjaa. Muistan, kuinka 70-luvun lopussa luin Wilkersonin teoksen. Hämmästys oli melkoinen, kun Wilkerson toisti samoja teemoja kuin okkultistinen tai sitä läheltä liippaavaa kirjallisuus. Eroja oli lähes mahdoton huomata.
Vaikka Näky kirjan fanittajat edelleen korostavat kirjan sanomaa, niin kukaan heistä ei ole pystynyt nostamaan kirjasta esiin yhtäkään täsmällistä, toteutunutta profetiaa. Kyse on lähinnä arvauksista, jotka perustuvat melko hyvään politiikan, talouden ja tieteen tuntemiseen, samoin kuin hyvillä selvännäkijöillä.
Otetaan esimerkki, joka osoittaa, miten Wilkerson jatkuvasti suorastaan nolasi ne, jotka uskoivat hänen sanomiinsa, tehden heistä maailman silmissä narreja.
24 vuotta sitten levisi matkapuhelimien ja muiden pikaviestimien kautta tulipalo kiireellinen viesti, joka sai varsinkin helluntailaiset kiihkon valtaan:
Kiireellinen sanoma David Wilkersonilta seurakunnille 7.3.2009
Koen voimakasta Pyhän Hengen kehotusta lähettää kiireellisen viestin postituslistallemme…
JÄRKYTTÄVÄ KATASTROFI ON TAPAHTUMAISILLAAN.
SE TULEE OLEMAAN NIIN PELOTTAVA, ETTÄ SEN TÄHDEN KAIKKI, JOPA KAIKKEIN HURSKAIMMAT KESKUUDESSAMME, TULEVAT VAPISEMAAN.
Kymmenen vuoden ajan olen varoittanut tuhannen tulipalon syttymisestä New Yorkin kaupungissa. Ne tulevat nielaisemaan suur-New Yorkin alueen, mukaan luettuna osia New Jerseystä ja Connecticutista. Suurimmat kaupungit kaikkialla Yhdysvalloissa saavat osakseen mellakointia ja roihuavia tulipaloja – sellaisia joita näimme Wattsissa, Los Angelesissa vuosia sitten.
Mellakointia ja tulipaloja tulee olemaan kaupungeissa ympäri maailmaa. Tulemme näkemään ryöväämistä—mukaan lukien Times Squarella, New Yorkin kaupungissa. Se mitä koemme nyt, ei ole taantumaa, tai edes lamaa…
Mitä vanhurskaiden tulee tehdä? Entä Herran kansan?
Ensinnäkin, annan sinulle käytännöllisen sanoman, jonka sain henkilökohtaiseksi ohjeistuksekseni. Varastoi ruokaa, hygieniatuotteita ja muita perustarpeita 30 päivän ajalle. Suurissa kaupungeissa tavaratalot tyhjenevät tunnissa kun merkit uhkaavasta katastrofista tulevat tietoon.
Sanon itselleni: ei ole tarpeen juosta tai piiloutua. Tämä on Herran vanhurskas teko. Katselen Herraamme hänen valtaistuimellaan hänen lempeän, rakastavan katseensa seuratessa jokaista askeltani—luottaen että hän pelastaa kansansa tulvien, tulipalojen, onnettomuuksien, kaikenlaisten koetuksien keskellä.
Huom! En tiedä milloin nämä asiat tulevat tapahtumaan, mutta tiedän että se hetki ei ole kaukana. Olen vuodattanut sydämeni teille. Tehkää tälle sanomalle kuten parhaaksi näette.
Herra siunatkoon ja varjelkoon teitä.
Kristuksessa, 7.3.2009
DAVID WILKERSON”
Wilkerson surullinen tarina. Huipulta pohjalle toistamaan samaa skeidaa.
Ilmoita asiaton viesti
Yllä kuvaamasi tuttu profetia sopisi hyvin amerikkalaiseen tulevaisuuteen, sitten kun polarisaatio vie jommankumman puolen täyteen epätoivoon, eikä se liene kaukana.
Kristikunta muistaa taas erityisellä tavalla Venäjän Babtisti-unionin suurkonfrenssin, ehkä vuonna 2004, ja Wilkersonin tilaisuudessa pitämän puheen muuttumisen profetiaksi.
Jonkin aikaa puhuttuaan, mies alkaa nojata otsaansa käteensä puhujanpöntössä ja alkaa itkeä lohduttomasti. Hän itkee lohduttomasti noin 5 minuutin ajan, kun seuraa silmissään Venäjän tulevia tapahtumia, jotka alkavat rajojen sulkemisesta uudelleen.
Ilmoita asiaton viesti
Hei, se oli tulipalo kiireellinen viesti hamstrata elintarvikkeita.
Ilmoita asiaton viesti
Jos ”kiireellinen ” on Wilkersonin omaa määre, se ei tavallaan muuta sitä, että oikeat profetiat ovat hyvin ajattomia, vaikka ne tulohetkellä koetaan juuri nyt tapahtuviksi. Vuonna 2009 moniajatteli, että se on nyt. Vuonna 2010 samoin, ja mitä nyt siitä sanottaisiin.
Ilmoita asiaton viesti
Päivi Kopsa voisi kertoa, mitä helvetin lapset tarkoittaa Uudessa testamentissa.
Juutalaisille kuulijoille asia oli päivänselvä.
Ilmoita asiaton viesti
Fariseusten tekemiä käännynnäisiä, mutta kohdan oikein tulkitseminen vaatii melko paljon. Itsekkään en muista siitä olennaista.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä pitää muistaa selkolukuisesta tekstistä? Kirkkojen koottuja selityksiä, joissa ei ole päätä eikä häntää?
Ilmoita asiaton viesti
Ettei Makkonen vaan sekottaisi nationalismia imperialismiin.
Suomalainen nationalismi ei uskoakseni ole ollut hyökkäämässä mihinkään naapurimaahan moneen kymmeneen vuoteen.
Ilmoita asiaton viesti
Ei sen jälkeen, kun oltiin Venäjällä valtaamassa tilaa Suur-Suomelle.
Mitenkä se menikään Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa. ”Herrat iskevät päänsä Karjalan mäntyyn…?
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/09/05/suomen-papit-jatkosodan-propagandisteina
Suomen papit jatkosodan propagandisteina
”Suomen sotilaat! Kutsun Teitä kanssani pyhään sotaan kansakuntamme vihollista vastaan. Sankarivainajat nousevat kesäisten kumpujen alta jälleen rinnallemme tänään, jolloin lähdemme Suomelle turvatun tulevaisuuden luodaksemme Saksan mahtavien sotavoimien rinnalla ja asetovereina vakain mielin ristiretkelle vihollistamme vastaan. Aseveljet! – Seuratkaa minua vielä viimeisen kerran – nyt, kun Karjalan kansa jälleen nousee ja sarastaa Suomen uusi huomen.” Ylipäällikkö Mannerheimin päiväkäsky 29.6.1941″
”Piispa Theodor Heckel oli keskeinen hahmo Saksan ja Suomen kirkollisen yhteistyön syntymisessä. Hänen tehtävänsä oli uskotella Suomen kirkolle, että kristinusko ja natsismi on mahdollista yhdistää. Natsit olivat perustaneet oman kirkollisen peitejärjestönsä ”Glaubensbewegung Deutsche Christen”, jota Jokisipilän ja Könösen mukaan erityisesti IKL:n kansallismielinen papisto ihaili.
Luther-kortilla Heckel sai luotua henkilökohtaiset suhteet kirkon johtoon, esimerkiksi Kokoomuksen Paavo Virkkuseen. Ja vaikka moni suomalainen epäilikin Heckelin teorioita, perustettiin Luther-Agricola -seura, jonka jäsenyydestä ei oikein ilennyt kieltäytyä.”
Ilmoita asiaton viesti
Olipa typerää tekstiä Tuomaalalta Suur-Suomen rakentamisesta, kun hädin tuskin selvisimme ryssien hyökkäyksistä. Muuta Venäjälle kavereidesi luokse.
Ilmoita asiaton viesti
”OPERAATIO BARBAROSSAN alettua myös Suomi hyökkäsi Neuvostoliittoon. Talvisodassa menetetyt alueet oli tarkoitus vallata takaisin. Suomalaisten keskuudessa vallitsi useammanlaista mielialaa hyökkäyksestä. Yksi näkökulma oli, että omien alueiden takaisin saaminen riittäisi, toiset olisivat halunneet mennä mahdollisimman pitkälle ja luoda Suur-Suomen.”
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/historian-luultavasti-raain-piiritys-alkoi-80-vuotta-sitten-suomalaisilla-ratkaiseva-rooli-lopputuloksessa/
”Alle 80 vuotta sitten iso osa suomalaisista uskoi tosissaan, että Suomi voisi kasvaa monta kertaa silloisia rajojaan suuremmaksi. Karjalan heimoveljet olivat tärkein neuvostoikeen alta pelastettava ryhmä, mutta enemmänkin haluttiin. Hurjimmissa haaveissa rajat piirrettiin lännessä Norjaan ja idässä Uralin vuoristoon.
– Kun alun perin tutustuin näihin suursuomalaisten puheisiin, ne tuntuivat hourupäiden käsittämättömiltä houreilta. Oli ihan mahdoton ymmärtää niitä ihmisiä, historiantutkija Jenni Kirves kertoo.
Sodan loputtua Suur-Suomi-aatetta on käsitelty lähinnä harvakseltaan julkaistuissa historiateoksissa. Häpeällisesti päättynyttä historian osaa ei ole haluttu muistella.”
https://yle.fi/a/3-7263681
Hämäläinen lukee historiaa suurella tunteella ja ottaa kantaa aatteen palon liekissä.
Historiaan pitää lukea neutraalin viileästi.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta kun ajattelet ajankohtaa, bolhshevismin nousua ja punaista terroria, niin Suomi, joka oli sodan kohteena oli luonnollisesti täysin sokea sille, mitä kolmas valtakunta tuli olemaan, olimmehan eksistentiaalisessa kauhun tilassa! Sisäisten traumojen ja pelkojen
vankeina.
Siellä ja täällä muuallakin nähtiin natsit ainakin Pietarin punaisen vaaran vahvoina estäjinä, mutta kuinka kauan aikaa tämä nähtiin edelleen sellaisena, kun tuli jo tietoa heidän todellisista päämääristään ja menetelmistään, on kai ratkaisevaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ettei Makkonen vaan sekottaisi nationalismia imperialismiin.
—————————-
Nationalismi on aina imperialismin edellytyksenä. Ellei olisi nationalismia, ei olisi myöskään imperialismia.
Ilmoita asiaton viesti
Ei suinkaan ole. Ajatteles suuria kansanyhteisöjä; islamilaisia maita vuodesta 632, jolloin Muhammed kuoli, eteenpäin, sen suurempaa imperialismia ei historiasta löydy. Muslimeilla ei ole kansallisvaltioajatusta ollenkaan.
Samoin NL, Kiina, mm. sulkivat sisäänsä valtavan määrän kieliä ja kulttuureja ja kansallisvaltioita. Kiina sekä NL, ja sen seuraaja Venäjä, ovat varsin imperialistisia valtioita.
Ilmoita asiaton viesti
Muslimeilla ei ole kansallisvaltioajatusta ollenkaan.
—————————–
No miksi he sitten asuvat niin monessa eri valtiossa?
Ilmoita asiaton viesti
Ei voida puhua maailman kaikista muslimivaltioista yhtaikaa, mutta tämä Umma- eli kalifaattiajatus oikeuttaa tällä hetkellä esim. Irania valtaamaan koko nykyisen Lähi-Idän omalle shiia-vallankumoukselleen. Ja siihen napataan alueella valmiiksi oppositiossa olevia puolisotilaallisia joukkoja, joista Hamas on yksi.
Niillä koitetaan saada naapurimaita kaoottiseen tilaan, jonka jälkeen taas helpompi saada jalansijaa keskeisiin instituutioihin,mm. Syyrian koululaitokseen, jossa voidaan aloittaa koraanikoulut ja vihakasvatus Länttä ja Israelia vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä globalismiuskoiset niitä tuhoisimpia ovat. Isänmaan edun ajaminen on hyvä asia, ei aavikkouskontojen ja -heimojen ajaminen ja muuttovirtojen tukeminen.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä globalismiuskoiset niitä tuhoisimpia ovat.
————————-
Glogalisaatio tarkoittaa kansojen välistä yhteistyötä. Se on nationalismin vastakohta.
Pohjois-Korea edustaa sitä nationalismia puhtaimmillaan. Terve menoa vain sinne, jos sitä diggaat.
Ilmoita asiaton viesti
Pohjois-Korea on paranoidinen, harhainen itsevaltainen diktatuuri.
Globalistiset yhteenliittymät ovat suurin vaara demokratialle, koska ne suoraan ohittavat parlamentaarisen päätösvallan.
Ilmoita asiaton viesti
Globalistiset yhteenliittymät ovat suurin vaara demokratialle, koska ne suoraan ohittavat parlamentaarisen päätösvallan.
————————–
Millä tavalla?
Ilmoita asiaton viesti
Esim. Maailman Terveysjärjestö, WHO pyrkii ottamaan terveysasioissa ehdottoman, ja kansallisvaltioiden päätöksentekomekanismit suoraan syrjäyttävän vallan.
Maailman Talousfoorumi taas pyrkii ehdottomaan valtaan konsultointikeinoin, ja sen vaikutus on laajempi.
Ilmoita asiaton viesti
Pyrii ja pyrkii…..mutta eikö sinulla ole antaa mitään perusteluja väiteillesi?
Ilmoita asiaton viesti
On kyllä, vaatis vaan aikaa etsiä ja päivittää, mutta WHO:sta muutama sana.
Nyt on kyse WHO:n 76. Yleiskokouksesta, jossa käsiteltiin järjestön statusta. Ja järjestön johtajalle kaavailtiin sitovaa statusta päättää pandemiatoimista maailmanlaajuisesti. WHO:sta tuli kenellekkään vastuussa olematon taho,ohi kansallisten päättäjien.
WHO:lla on ollut neuvoa-antava rooli, mutta nyt se muuttui toimeenpanevaksi.
Huomionarvoista on, että pandemian hoidossa käytettyjä toimia, esim. sulkutiloja, laajennettaisiin eri elämän alueille, kuten mm.ilmastokysymyksiin ja rasismin vastaiseen taisteluun. Haetaan totalitärististä ja hyvin kontrolloivaa otetta.
Olennaista on, että maailma ei vain muutu kehityksen tuloksena vaan sitä tietoisesti muutetaan tiettyyn suuntaan ideologisesti.
Maailmantalousfoorumin kohdalla tämä tulevaisuus on erityisen jakautunut eliitin ja tavallisen rahvaan väliseen kuiluun, jossa tyhmää kansaa halutaan paimentaa pienen, mutta suurta valtaa käyttävän joukon, johon aina kuuluu muuten yksi mies, Henry Kissinger.
Bill ja Melinda Gates-säätiö tietysti, ja Sanna ja Saarikon emäntähän tunnetusti kuuluvat joukkoon.
Bill Gatesille noissa piireissä kertyy näin sekä asiantuntijavalta että päätäntävalta, ilman yhtäkään lääketieteen tutkintoa. Näissä piireissä on ennen kaikkea rahaa!
Kaikkein pahinta oikeusvaltion kannalta on, että WHO:n johtajalle tulee oikeus määritellä, mikä on disinfoa!
Ilmoita asiaton viesti
Mautonta
Ilmoita asiaton viesti
Samaa mieltä persujen Unkarin nuolemisesta. Mutta kait heidän kielensä maistaa sellaista, mitä ei voi ymmärtää ulkopuolelta.
Ilmoita asiaton viesti
Luin artikkelisi, siihen tulleet kommentit ja vastakommenttisi. Kiitos Tapio Tuomaala mielenkiintoisista ja asiallisista teksteistä.
Yksittäiset koirat vain räksyttävät, mutta riehaantunut vaistonsa varassa toimiva koiralauma on vaarallinen. Demokratialle ja sananvapaudelle. Se nähtiin Capitolin valtauksessa.
Ilmoita asiaton viesti