Ministeri Wille Rydmania koskeva epäily palasi poliisin pöydälle
”Elinkeinoministeri Wille Rydman joutuu uudelleen poliisin arvioitavaksi. Apulaisvaltakunnansyyttäjä pyörsi erikoissyyttäjän tekemän päätöksen ja määräsi poliisin suorittamaan esitutkinnan.”
”Rappe kumosi siten erikoissyyttäjän aiemman rajoituspäätöksen, jonka mukaan esitutkintaa ei tehtäisi.”
”SALASSAPITORIKOSEPÄILYSSÄ on kyse siitä, että Rydmania itseään epäiltiin raiskausrikoksesta, ja hän tästä huolimatta paljasti kirjassaan asianomistajan nimen, joka oli esitutkinnassa määrätty salassa pidettäväksi.”
Ihmettelin, miten erikoissyyttäjä voi kuopata julkisuuden henkilöä koskevan syytteen sillä perusteella, että julkisuuden henkilö Rydmanille on tullut paha mieli julkisuudesta.
Myös Jukka Rapen mukaan julkinen uutisointi ei voi olla peruste tutkinnan lopettamiselle.
Erikoissyyttäjä on ajanut Suomeen käytäntöä, jossa julkisuuden henkilöitä ei tuomita, koska heidän tekemisistään seuraa negatiivista julkisuutta, joka riittää tuomioksi.
Tapaus Wille Rydmania seuratessa on käynyt selväksi. että laki on sama kaikille, mutta sitä sovelletaan pärstäkertoimen mukaan.
On myös herännyt epäily median antaman informaation perusteella, että joku poliisissa suojelee Rydmania. Tai mikä pahempaa, poliisissa pelätään. Kenen kengissä on niin isot varpaat, ettei niiden päälle astuta?
Pohdin myös sitä, että jos olisin ollut samojen tutkintojen kohteena kuin Rydman, niin kuka meikäläistä uskoisi? Kuinka monta vuotta olisin saanut linnaa?
Seitsemän?
Jälkihuomio
Muistelen, että Rydmanin puolustus on vedonnut siihen, miten tarkasti hän on pitänyt kirjaa naistapaamistaan. Niin minäkin tekisin. Kirjoittaisin päivittäin varmuuden vuoksi oman todistukseni tapaamisistani riippumatta siitä, mitä oikeasti on tapahtunut. Entä kuka todistustani uskoisi ristiriitatilanteessa? Ei kukaan täysipäinen. Kaikki nauraisivat kassakaappipäiväkirjoilleni ja sanoisivat, että niin jokainen tekee, jos suunnittelee kolttosia.
Laki on sama, mutta…
Rydman on kokoomusta ja persuja yhdessä pitävä liima, ei ihme että tutkitaan.
Ilmoita asiaton viesti
” Pohdin myös sitä, että jos olisin ollut samojen tutkintojen kohteena kuin Rydman, niin kuka meikäläistä uskoisi? Kuinka monta vuotta olisin saanut linnaa?
Seitsemän? ”
Et yhtään.
Ilmoita asiaton viesti
Minkälaisessa oikeusvaltiossa voidaan syytetyn nimi tuoda julkisuuteen ja häntä syyttäneen nimi salata? Varsinkin kun kyseessä ovat aikuiset ihmiset ja syytetty on huomattavassa poliittisessa asemassa. Mielestäni tässä rikotaan räikeästi Rydmanin oikeusturvaa ja Jukka Rappe tulisi vaihtaa apulaisvaltakunnansyyttäjän paikalta välittömästi pois ja siirtää yksityiselle puolelle sekoilemaan.
Edit: Tässähän ei ole kyse sellaisesta raiskauksesta josta olisi selvät todisteet, vaan sellaisesta jossa on sana sanaa vastaan ja josta ilmoitus on tehty pitkän ajan kuluttua tapahtumasta. Jo näillä perusteilla on syytä epäillä ilmoituksen perättömyyttä ja eikö kyseessä ole Rydmanin entinen kumppani, jolla saattaa olla tarkoitus vahingoittaa entisen kumppanin poliittista uraa.
Ilmoita asiaton viesti
Abu Gulal, SDP:n kansanedustajana vuosina 2019–2023 toiminut suomenirakilainen poliitikko pitäisi siis näillä perusteilla myös ottaa uudelleen ”valokeilaan”! Käsiteltäväksi ja uudelleen arvioitavaksi.
”Tapaus Wille Rydmania seuratessa on käynyt selväksi, että laki on sama kaikille, mutta sitä sovelletaan pärstäkertoimen mukaan”. Demlan suuressa sisäpiirissä tämä näyttääkin pitävän paikkansa.
Tammikuussa 2021 valtionsyyttäjä Anu Mantila teki al-Taeen ( Abu Gulal ) asiasta syyttämättäjättämispäätöksen. Mantilan mukaan yksi tutkituista kirjoituksista täytti todennäköisesti määritelmän kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, mutta rankaiseminen tästä olisi ollut kohtuutonta suhteessa al-Taeen omaan toimintaan.
Kiihottamisesta kansanryhmää vastaanhan on jo tuomittu joku poliitikko, mutta demlan mielestä tuo oli silloin kohtuullista suhteessa tämän poliitikon omaan toimintaan???
Ilmoita asiaton viesti
Poliittiset valtakunnansyyttäjät, toinen mätämuna valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on nimittänyt Jukka Rappen apulaisvaltakunnansyyttäjäksi ja näin saamme poliittista oikeutta, oikean oikeuden sijasta.
https://asianajajaliitto.fi/2017/09/jukka-rappe-on-nimitetty-maaraaikaiseksi-apulaisvaltakunnansyyttajaksi/
Jukka Rappen määräaikaisuuskin on kestänyt jo yli kuusi vuotta. Valtakunnansyyttäjälaitos on mädätetty oikein kunnolla.
Ilmoita asiaton viesti
Sinulla on paljon syytöksiä oikeuslaitosta ja poliisia kohtaan sekä myös vähintäänkin rivien välistä Rydmanin itsestään selvää syyllisyysolettamaa.
Eiköhän ole syytä luottaa oikeuslaitokseen, joka tutkii tapaukset pohjamutiaan myöten eikä lehtien lööppejä lukemalla.
Oikeusprosessiin osallistuu merkittävä määrä asiantuntijoita, joiden yhteistyön tuloksena päätös tehdään. Kuulostaa kyllä luotettavammalta kuin yhden satunnaisen somekirjoittajan lehtiotsikoihin perustuva mielipide.
Ilmoita asiaton viesti
Rydman on saanut koko jupakasta huomattavaa henkilökohtaista hyötyä!
Hän on ministeri vain ja ainoastaan Hesarin jutun ansiosta.
Ilmoita asiaton viesti
Sittenhän Riikosen kannattaa ehdottomasti ottaa vastaavia raiskaussyytteitä itselleen mahdollisimman paljon, jotta hänenkin uransa lähtisi nousukiitoon.
Ilmoita asiaton viesti
Elinkeinoministeri Rydman ryöpyttää ay-liikettä
Rydman kertoo oleellisen asian, joka kummastuttaa. Vaikka persut pettivät äänestäjänsä, silti heitä edelleen äänestäisi 17%.
Rydman: ”Havaintojeni mukaan perussuomalaisten äänestäjät sosioekonomiseen taustaan katsomatta ymmärtävät hyvin, että Suomen talous on kyettävä tervehdyttämään edellisten hallitusten velkarallin jäljiltä ja että se edellyttää myös työmarkkinauudistuksia.”
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009975375.html
Persut pystyvät edelleen elämään propagandistissa illuusiossaan, että köyhiltä on pakko leikata, koska rikkaiden on saatava enemmän.
Ilmoita asiaton viesti
Rydman todetaan rikolliseksi ja se kasvattaa hänen henkilökohtaista kannatustaan, kuten mahdollisesti myös hidastaa kokoomuksen kannatuslaskua.
Ilmoita asiaton viesti
Kokoomuksen entiseltä lapsinerolta oli kyllä hyvä veto loikata persuihin. Missä tahansa täyspäisten ihmisten puolueessa Rydman olisi mainehaitta, mutta persuillahan mikä tahansa törkeys on vain sulka hattuun.
Ei käy Petteriä kateeksi. Tuskin oli Naantalin natsista päästy eroon kun Riikka jo näytti keskisormea tällä valinnalla.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvähän se on että saadaan verorahoille käyttöä ja asianajajille töitä. Kyllä Päivi Räsenkin asia tulisi ottaa uudelleen käsittelyyn. Eihän se voi olla niin että joku saa olla oikeistokonservatiivi ilman rangaistusta.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Rydmania konservatiivisuudesta moitita, vaan salassa pidettäväksi määrättyjen tietojen julkaisemisesta kirjassaan.
Ilmoita asiaton viesti
Pillupoliisien maa. Ei ihme ettei Sanna Marin eikä Thomas Zilliacus viihdy.
Kansa löytää omankielisiä sanoja kulttuurihegemonian taakan alta, jos on oltu itse nuoria.
Ilmoita asiaton viesti
Jos provosoidaan ei pidä provosoitua, kuuluu suomalainen sotarukous.
Sotahistoriastaan tunnettujen kiinalaisten kerrotaan alkaneen epäillä Putinin tulleen provosoiduksi hyökkäämään Ukrainaan.
Tuomioja, Heinäluoma etc. muut demarit lausuivat jonossa sanasta sanaan tuomionsa ”Putinin raakalaismaiselle hyökkäykselle”.
Mikä on Svenska Klubbenilaisen sotien ylistysajattelun tulevaisuus Suomessa? Tarvitaan omaa ruotsinkielen taitoa, ettei joudu raakalaismaisen hyökkäyksen kohteeksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tuntuu hyvin omituiselta että jos joku henkilö syyttää toista, nimeltä mainittua jostain teosta niin tämän syyttävän henkilöllisyyttä ei saa julkistaa.
”Syyttävä” henkilö siis voi pilata toisen maineen mutta hän on suojassa.
Seuraava aste on sitten se että ”syyttävän” henkilön nimeä ei mainita edes oikeuden papereissa.
Sen jälkeen onkin sitten todelliset näytösoikeudenkäynnit vuorossa. Uhrina toimii fiktiivinen henkilö ja tekokin on fiktiivinen. Mutta tuomio tulee.
Ilmoita asiaton viesti
Tässähän ei tietysti ollut kyse syyttäjästä vaan asianomistajasta. Siis väitetysti uhrista.
Ilmoita asiaton viesti
”Asianomistaja” on kai tässä tapauksessa sama kuin syyttäjä.
Kyseinen entinen seurustelukumppani väittää, siis syyttää, Rydmania jostain.
Huomaa, että ”syyttävä” on sitaateissa.
Siis on käsittämätöntä että nimettömänä voi syyttää toista henkilöä jostain. Samalla kun syytetyn henkilöllisyys on julkista tietoa.
Kysehän ei tässäkään tapauksessa ole muusta kuin poliittisesta ajojahdista.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole.
Ilmoita asiaton viesti
Rydman julkaisi kirjassa muun muassa rikosjutun asianomistajan nimen, joka oli aiemmin käynnissä olleessa esitutkinnassa määrätty salassa pidettäväksi.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009974328.html?utm_source=facebook&utm_medium=toimitus-dlvr&fbclid=IwAR1tT1ASgRC5mEJOaibt0tunn43_oxaJPUBocuhpGLIDrBmU8GhGgtyl06w
Ilmoita asiaton viesti