Miten Petteri Orpo vetää punaisen kuningatarmaton Riikka Purran alta?
Petteri Orpo vetää punaisen kuningatarmaton Riikka Purran alta, kun kokoomuksen satavuotinen projekti ay-liikkeen nujertamiseksi on saatu maaliin.
Suomessa olevat ja tänne kotiutuneet huippuammattilaiset pakkaavat jo muuttolaatikoita. Miksi jäädä Suomeen perheen kanssa, kun tulevaisuudesta ei ole varmuutta? Saksasta on löytynyt heti töitä ja sinne jatketaan matkaa perheen kanssa. Kun ulkomaisella osaajalla on arvoa vain veromaksajana eikä ihmisenä, miksi jäädä orja-apinaksi, toisen luokan kansalaiseksi?
Kun ay-liike on saatu polvilleen, Riikka Purraa ei enää tarvita. Petteri Orpo selittää pontevasti muuttunutta tilannetta:
”Suomen etu vaatii, että maahanmuuton linjauksia muutetaan. Suomesta on lähtenyt tuhansia it-ammattilaisia. Ei ole varaa enää yhteenkään huippuosaajaan, joka lähtee Suomesta. Olen saanut satoja viestejä teollisuudesta, että he ovat pulassa. Osaajia ei enää tule Suomeen ja entiset lähtevät kiihtyvään tahtiin. Suomen pitää avautua eikä sulkeutua. On annettava vahva viesti, että Suomi ottaa vastaan osaajia avosylin.”
Joko Riikka Purra pettää äänestäjänsä tärkeimmässä vaalilupauksessaan tekemällä siniset tai sitten hän jättää rahaministerin hommat.
Mitä sitten, jos persut jättävät hallituksen? Tulee uudet vaalit, jotka kokoomus melko varmasti voittaa ja petetyt persut kärsivät tappion. SDP on taas muuttunut oikeistolaiseksi, joten heidän kanssaan voi muodostaa hallituksen. Kepukin on tyrkyllä, kun haavat on nuoltu.
Riikka Purra teki alokasmaisen megavirheen, kun hallitusohjelmaan kirjattiin, että ensin kaadetaan ay-liike ja vasta sitten toteutetaan persujen olemassaolon märkä päiväuni.
Purran olisi pitänyt vaatia, että ay-liike kaadetaan saman aikaisesti maahanmuuton tiukennusten kanssa, käsi kädessä edeten. Ilman toista ei tule toistu. Enää se ei onnistu, koska dogmi, hallitusohjelma, estää.
Orpo hautaa tulevaisuutensa rahan palveluksessa, mikäli vie persujen maahanmuuttopaperin maaliin. Paluu Impivaaraan varmasti sopii Riikka Purran mesimäyrille, mutta ei niille, jotka haluavat sijoittaa Suomen tulevaisuuteen.
Voi Riikka Purra, miten sinisilmäisesti menitkään kuin supi häkkiloukkuun, jossa on syöttinä halvinta makkaraa.
Voi tosiaan olla, että perinteinen talousvastuu vaikka arvokas, ja tuodaan käytäntöön…
On tällaisessa tilanteessa kuin ILMU-pisteet suomalaisten kunniaksi, kun muualla päästellään vähän vapautuneemmin.
Tilannetta tekee omituisemmaksi se, että ei taida olla ILMU välttämättä ihan se tärkein ongelmakohtakaan, jolloin voi ajatella olevansa menestynyt, ja toisaalta menestymätön, mutta kumpaakin kohdassa, joka on ohi.
Seuraa palloa, joka pelissä. Älä väärää palloa.
Suomi voi talouden osalta olla yhtä säntillinen kuin kansalaisena pankin suhteen.
Tilanne kun näyttää huolestuttavalta, … selkeämpi mahdollisuus ja mandaatti palauttaa voimaan se, mistä lipsuttu.
Koskahan todetaan, että tunnollisuus ei välttämättä kannata. Johtopäätös on tosiaan konteksti-sidonnainen, ei milloin tahansa sovellettava.
Jotta ei koskaan noin… onkohan oletus mitä.
Kun on tosiaan se paikantarve… oltava sen mukainenkin. Entä jos vedetään höplästä, kuten Halosta miina-kysymyksessä, vai oliko jo itse tällä asialla. Jne.
Ilmoita asiaton viesti
Naulan kantaan.
Ilmoita asiaton viesti
Sanotaan sitten sama toisen henkilönkin kautta, tykätään siitä eli ei.
Kun kuulin Niinistön puhuvan taloussodasta… tuli ajateltua samaan tapaan, kuin Suomalaisten lähdöstä suursuomea tekemään.
(Tai ne viherkampanjat, YK-rauha,…)
Talous on voinut olla tärkeä, ja miksei voisi olla, jos muuten pohjattu sopivuudella.
Sama koskien aiempien sukupolvien tekemistä ja panostamista, jotka voi näkyä sivusta vähän kyseenalaisena, eikä perusteetta.
Todellisuudessa, Niinistön tehtävä on laulaa niitä lauluja, jotka realismia. Toteutuneen kestokkaamman kasvun saldon, voisi toki nauttia toisenlaisenakin. Tuotettu kuitenkin on se, mitä suurempi kokoonpano saanut aikaan.
Noinollen, tiivistyy se perusviisaus kansakunnan edustusterästä, joka on kansansa mukainen. Sidos myöskin näin.
Voi toki kysyä, onko muualla menestytty tätä paremmin. Vertailu vaikka ei auta, viestii jotain inhimillisyydestä. Viittaan S-tilaan, jota joissain yhteyksissä viime aikoina päätynyt käyttämään.
Nämä eivät voi olla näin banaalia pässismiä. Voisi odottaa jotain aivan muuta, ja koska, niin miksikäs ei. Säilyy ainakin mahdollisuus olla kovastkin yllättynyt.
Ilmoita asiaton viesti
Banaali pässismi – hyvä täydennys, kondensoi eksplisiittisesti blogin argumentaation core-fokuksen.
Ilmoita asiaton viesti
”Saksasta on löytynyt heti töitä ja sinne jatketaan matkaa perheen kanssa”.
Aivan mahtavaa! Työperäiset mamut ei tänne jää notkumaan, vaan siirtyvät sinne missä töitä on.
”miksi jäädä orja-apinaksi, toisen luokan kansalaiseksi?” Noh, tässähän se juuri kiteytyy koko maahanmuuton ydin! Osa saapuu tehdäkseen töitä ja osa orja-apinoiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Suuri maailma ilmentää enemmän hankaluuksia ja realiteettejä.
Ei voida kuitenkaan välttämättä ajatella edistystä, ja ratkaisevuutta, tai tällaisen lisääntynyttä mahdollisuutta, vaikka hankaluudet olisivat tapissa, ja kuvautuisivat suoraan jo katsojalle.
Vähän kuin tilanne, jossa Israelilaiset niin tottuneita tapahtumiin, että elämän painolla kun menee osana muuta… on kuin simultaanisuomettuneisuutta sen suhteen… mikä ei välttämättä asetukkaan olemaan yhtä kesyä, kuin mitä käytäntö heille kertoo.
Sivustakatsojiin voi joskus liittyä vahvuutta. Suomen ja syrjäisemmän seudun tilanteessa… potentiaalia toiseen voi olla, tosin analyysi tästä, voi olla vaikea tehdä, mutta toisaalta tärkeä.
Perustilanteen voi tosiaan viedä globaaliksi, ja se sidos painaa näissä eniten. On tehnyt tätä, jo ennen tällaista kytkeytymistä.
Mamuttajien mahdollinen vahvuus suomalaisen kulttuurin yhteydessä, on tämä sivustaottaminen, koska suoraan ei oikein tähänkään yhteiskuntaan kasveta. Samoja vahvuuksia on maalaisilla, kaupunkien suhteen, ja toisin päin.
Ihmiskulttuurit tiiviinä ja enemmistöisinä, ovat kokonaisvaltaisen hankalia, koska sivustakatsojia voi olla erityisen vähän:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kimmohoikkala/olenko-agnostikko-vai-uskovainen/
Vaikka puhutaan taloudesta… kyse on kokonaisemmasta, johon kytkeytyy, tai josta käsin taloutta välineenä käytetään. Nämä ovat pimokamaa, pimeäaineksista.
Ei kuitenkaan niin, että tällaisia aiheita voisi jotenkin varteenotettavasti ja luontevasti käydä läpi. Mikäs sen helpompaa, toisaalta.
Ilmoita asiaton viesti
Oma sukupolveni, suuret ikäluokat, joutuivat odottamaan 45-vuotta, että saamme ”henkittää vapaasti” ja nyt Orpon pikimusta hallitus on ajamassa Suomea takaisin siihen tunkkaiseen ilmapiiriin josta hetken olimme irti. Säälin omia lapsenlapsiani jos tämä kehitys joka vie Suomea yhä kauemmas pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta kohti entisen itä-blokin maiden yhteikuntamallia.
Ilmoita asiaton viesti
Näin porvarina totean, että meillä ei ole yksinkertaisesti varaa niin kattavaan hyvinvointiyhteiskuntaan kuin mitä nyt valtiovalta meille tarjoaa. Jatkuva velanotto jää tuleville sukupolville rasitteeksi – ja saattaa murtaa sen ajan hyvinvoinnin.
Ilmoita asiaton viesti
Oma sukupolveni joutui elämään ulkopoliittisen valheen ja sisäpoliittisen tyrannian aikaa: synnyimme kekkoslovakiaan, sama presidentti suuren imperialistisen NL:n valtaan avittama, hallitsi yksinvaltaisesti 25 vuotta, aikuisikäämme saakka, ulkopoliittista liturgiaa käytettiin kansalaisten alistamiseen ja kurittamiseen, oppositio oli puhe- ja virkakiellossa, stalinistit kusivat sotaveteraanien haudoille, härskeimmin riekkuvia vasemmistolaisia palkittiin valtion apurahoin. Keskeinen oikeistopuolue työnnettiin ”yleisistä syistä”, valheen ja petoksen verukkeella paitsioon kahdeksi vuosikymmeneksi. Vain tietty puhe julkisuudessa oli sallittua, media ryömi valtaapitävien talutusnuorassa. Valhe nostettiin jalustalle, totuuden puhujat kivitettiin.
Mahtaako Granlund kaivata edellä kuvattua aikaa takaisin. Minä en.
Ilmoita asiaton viesti
Hohhoijaa…täyttä soopaa, saisiko edes vähän perusteluita..??
Ilmoita asiaton viesti
Nyt käsitit aivan väärin. Kommentoin siis Granlundille. Tsekkaa tarkemmin tuo kohta, josta näkyy kommentin numero johon viitataan.
Ilmoita asiaton viesti
PS:n eliitissä ei taida olla ensimmäistäkään duunaria, ja osuus kansanedustajistakin on pieni. Sen sijaan eliitti pursuaa ikänsä veronmaksajien rahoilla eläneitä korkeakoulutettuja sekä epäonnistuneita yrittäjiä. Heillä on perverssi kiima kaasuttaa duunari päivässä, vaikka duunarit ovat heidän tärkein äänestäjäkuntansa.
Toisaalta sama apurahaporukka haluaa pää märkänä leikata julkisia menoja – hehän ovat jo löytäneet oman vihreän oksansa.
Ilmoita asiaton viesti
”Sen sijaan eliitti pursuaa ikänsä veronmaksajien rahoilla eläneitä korkeakoulutettuja sekä epäonnistuneita yrittäjiä.”
Mieleen tuli yksityiskohta, joka taitaa viedä vähän toisaalle…
Päätynyt kritisoimaan taidetta, ja yleensä instituutioita (tiede ml), samoilla tehottomuutta ja ennenkaikkea irrallisuutta ennakoivalla tavalla.
Kyse ei ole vain siitä, että tehdään osumatonta. Tällä myös korvataan se, mikä on tarpeellista.
Yksinkertainen, mutta samalla klassinen esimerkki siitä, mitä sivilisaation elinkaareen helposti kuuluu.
Kun maailma on toisaalta heränneempi, ts valuma-aluetta on tarkasteluun vähän laajemmalti, ainakin ennen suurempi oikomistoimia…
Tilanteeseen voi silti liittyä muutakin kuin tässä kuvattua massiivipysähdystä. Iso maailma, ja pieni porukka voi urakoida paljon, jopa enemmän (tehotilan välttämätön? syntytausta).
Voisi tosiaan päätyä puolustamaan lampaita ja muita (omatoimi)ansaan vietyjä… tosin mikähän olisi tässä paras, vaikka lähtisi liikkeelle ihan itsesuojelulliseksi tulkittavista syistä, kun yleisempi vaikka oltava mukana, niin samaan kuuluu se, että on teeskentelyä, eikä siten aitoa itsesuojeluksi päätyvää.
Kyseessä varmaan jokin versio, kamikaze-tyylistä. Josko olisi jälki vähän ratkaisevampaa, kun toimituksen voi sentään tehdä enemmän yhdessä, yhteisin turvallisuustakuin.
Kestää, aina loppuun saakka: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansan_temppeli (Jne)
Rauhallinen ja kestävä rakentelu… mikä ettei, jos vaan muuten edellytyksiä tähän. Voikohan tästä arvioida jotain oleellista.
Ilmoita asiaton viesti
Aihe, johon vastasin poiminnalla jne, on yhteisöllisesti ja selviytymisellisesti mehevää pohdittavaa.
Suomessa luotetaan jonkin verran yhteistoimintaan, ja kollektiivista poikkamista, voidaan pitää häpeän arvoisena. Kiekkoleijonat on mielestäni osin tätä.
Miksi täällä näin, ja viimeinen terä voi jäädä uupumaan. Miksi naapurissa on terää, mutta ei välttämättä sitä p-konetta.
Todellisuudessa, punakonetta on naapurissa voinut olla, muttei välttämättä enää. Sama joillain! tapaa kukoistavissa toiskulttuureissa kautta aikain, josta päädytty kohden taantumallisempaa.
Miten selität sitä, missä on tosiaan isompi joukkue, ja ihan luontevan vahvana niin, ettei irtiotto tilanteenmukaisena, tällaista vahvuutta enempiä horjuta.
Aihe menee tosiaan rajapinnalle, joka on asetelmallisesti merkittävä. Näissä on vakavia ongelmoimisen paikkoja.
Suomen malli on varmasti ollut jotain takaavaa, vaikkei ihan loppuun asti yltäisi. Entä jos tekisi, mitenkä hyvä tämä olisi saavutuksena? Ehkä ei sen pahempikaan suoraan, tosin parempipohjaisuus sekään välttämättä parempaan liity.
Näitä on vaikea suhteuttaa, vaikka suhteuttamista voi lähestyä. Suhteettomuus on tosiaan lähisukua kohtuuttomuudelle, ja se taas korreloi ongelmien kanssa.
Hölmöin kontribuutio itsellemme on se, että vertaamme itseämme sijoittuneena toisaalle, ja unohdamme sen, missä olemme vahvoja tai vahvempia. Vertailua voi tehdä, mutta oppimaan pyrkivässä mielessä, ja se on enemmän saamista, kuin menettämistä.
Ilmoita asiaton viesti
Riikonen harjoittaa False-flag operaatiota väittäessään olevansa porvari.
Jos Riikonen pystyisi, kaasuttaisi porvarin päivässä.
Ilmoita asiaton viesti
Kommenttivastauksista tulee s-postimuikkari.
En koskaan lue Karisen -tai monen muunkaan- kommentteja. Enkä siis nytkään.
Ilmoita asiaton viesti
Riikonen PSläisistä: … Heillä on perverssi kiima kaasuttaa duunari päivässä, vaikka duunarit ovat heidän tärkein äänestäjäkuntansa.
Jos ei kuvaa, eikä varmasti kattavasti… niin tuo ihmisryhmä tosiaan on, joka on suostunut johonkin, ja odottaa sen mukaista. Miten sijoittavat poliittisella kentällä, jne… eri asia.
Tähän nähden,… on tosiaan enemmän ihmisiä menestyneinä, tai menestymättömiä, mutta enemämmän aidon menestystekijyyden ymmärtäjiä, jotka saattavat kokea tällaisen kannattimiston aliarvostusta, tai siis tarkemmin sanottuna havaitsemattomuutta, vähän heikkona kohtana.
Ei oikein voi arvostaa sitä, mitä ei osaa havaita… oli syy mikä tahansa. Muuten kyvykäskin, voi olla arvostamatta jotain perustärkeää, ja siten jää pois suhtautumisesta, jota tajuava voi tajuamaansa liittää.
Mikä hässäkkä näistä erottujista lähtee, ja toisaalta heistä, ketkä näitten varassa jollain tapaa riippuu… maailma varmasti värikäs, tällaisen yksityiskohdan kauttakin tarkastella.
Kun takana on tosiaan kannatusta, mistä eletään, ja menestyvän on sosiaalisperusteisesti oltava mukana tietyn sosiaalisen pohjan syntymisessä, jo menestyäkseen… tilannetta voi tulkita esim älykkään ansana, josta ei pääse pois, jonkin toismaailmallisen verkkotaitovajeen takia.
Älykkyys-esimerkki liittyi jumittumiseen, tosin kolisee kansanperinteen varannoissa. Todellisuudessa, ä-tekijät, eivät ole ainoa menestyspotentiaalinen juttu, millä voi päätyä vastaavaan ansaan, joka luonteeltaan sellaista, missä kykyjä vähän vähempi.
Vaikka kukaan ei omalla maalla helposti ole profeetta, ei profeetta välttämättä pärjää myöskään tuntemattomilla vesillä.
Vähän kökkö peri-esimerkin käyttö, tosin hyvää tuossa on sen kuvaaminen, että voi tosiaan huoletta, ja perusoletuksen puolesta mitään menettämättä, keskittyä siihen parhaimpaansa, jolloin vaikka ansassa… tokko tällaista koskaan pääsee tajuamaan.
Onnellinen on loppu sillä, kenellä saappaat jalassa. Jne. Yhtä avoimen huolettomasti menee ikuisuuteen siirtymä, kuin se aikakirjoihin tulema, ellei helpommin.
Yleensä tulemat ja poistumat ovat prosessuaalisempia. Joskus on olot kuin Schrödingerin kissalla. Todellisuus näyttäs olevan tätä, tai näin voi kuvata, tajuamatta tieteestä paljoa, tai siitä, että fysikaaliset ilmiöt oikeasti liittyvät kovin suorasti korkeamman elämän tapahtumiin.
Yllätyksellisyyttä kun ajattelee eri tapahtumissa… tämä vähän puoltaa käsitystä siitä, miten tavallisia nämä ilmiöt voivat olla, joka toimijuuden tapauksessa. Miten piirre liittyy eri toimijoihin… tällainen on tosiaan esim analyysi-apaja.
Ilmoita asiaton viesti
Höpöhöpö. Meilläkin on joitain asiansa osaavia ammattilaisia töissä ja eivät ole mihinkään lähdössä.
Ilmoita asiaton viesti
Tänne Orpo-Purran ahdasmieliseen takapajulaan ei tule enää yhtään osaajaa, ei thaipoimijaa Impivaaran metsiin. Ei rakennusmiehiä eikä naisia Orpo-Purran lakoontuneen viljan leikkuupuimuriin. Ja loputkin sairaalan pepunpesijöistä ja apulaisista lähtevät takaisin Thaimaahan ja vievät mukanaan varakkaat kosiomiehensäkin.
Mutta meillä Tampereella on kokoomus-Kale pormestarina vallan kahvassa, joka investoi miljardeja, panee Pirha-soten kuntoon, jatkaa ratikkakiskoja pitkin saaret ja Tampereet. Persut on heitetty orrelle kiekumaan jo vuosia sitten ja pysyy. Mutta tämä onkin toinen hyvinvointi-Suomi- Tampere ! Tervetuloa sieltä pahoinvointi-Suomesta !
Ilmoita asiaton viesti
Tampereen ratikkakiskoista en tiedä mitään, eikä kiinnosta koko asia, ootte niin sivussa meiltä kattoen. Muuten olet kyllä oikiassa, ei tule osaajia tähän verohelvetiin, osaajat menee sinne missä palkasta jää käteen edes jotakin. Sossutuilla eläville tulijoille tämä taas on paratiisi, tosin vittuuntunet maksajat lähtee matkaan muille maille..
Ilmoita asiaton viesti
Ihan vain tiedoksi ja kiusaksi:
https://www.aamulehti.fi/pirkanmaa/art-2000009951604.html
Ilmoita asiaton viesti
En pääse tuota lukemaan. Vaan paljonko on kelan korvaukset kasvaneet Tampereen seudulle? Asukkaiden määrä toki on kasvanut, vaan paljonko on kasvanut sikäläisten nettomaksajien määrä?
Ilmoita asiaton viesti
Ay-liikkeen kaataminen olisi upea saavutus mille tahansa hallitukselle. Sellaista ei tule kuitenkaan tapahtumaan. Eikä se ole tämän hallituksen tavoitteenakaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ay-liikkeen kaataminen kuulu tietenkin hallituksen repertuaariin, mutta paljon suurempi tavoite on menossa; saada koko Suomi sekaisin, jolla tiellä kauhukabinetti on jo onnistunutkin .
Ilmoita asiaton viesti
Vaikea tuosta on Purraa syyttää. Persujen rasismiohjelma toimii juuri kuten he haluavat. Orpolla sen sijaan ei mene kovin hyvin. Yksityisen sektorin yritykset ovat kärsineet persujen vuoksi jo nyt isoja vahinkoja osaajien ja Suomen maamaineen menetyksenä. Toisaalta myöskään AY-liikettä ei ole vielä nujerrettu ja tuskin Orpo saa edes hallituksen pidettyä kasassa tarpeeksi kauan.
Kun Purra yrittää viedä Suomea Unkarin suuntaan, niin siinä hän on onnistunut varsin hyvin. Jopa Puola alkaa taas olemaan Suomea mielenkiintoisempi ja avoimempi yhteiskunta viimeisen parlamenttivaalin jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, Puola on ja on ollut jo pitkään hyvä investointikohde. Mehän maksamme perseestä olevalle eu:lle jatkuvasti siitä että tuotantomme siirtyy Puolaan perseestä olevan eu:n rakennerahastojen myötä. Koko Brysselin konttori pitäisi täräyttää maailman tuuliin.
Ilmoita asiaton viesti