Pääministeri Petteri Orpo avasi vuoden 2024 Yhteisvastuukeräyksen, eikä se ole vitsi

Pidin mauttomana vitsinä kuullessani, että Petteri Orpo avaa vuoden 2024 Yhteisvastuukeräyksen.

Mutta ei se ollut vitsi. Luin Ylen sivulta: ”Pääministeri Petteri Orpo avaa vuoden 2024 Yhteisvastuukeräyksen. Tänä vuonna kerätyt varat käytetään syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ja heidän mahdollisuuksiensa tukemiseen.”

Orpo on pääministerinä leikkaamassa vähävaraisten perheiden toimeentulosta ja siten ajamassa entistä suurempaa joukkoa lapsia ja nuoria syrjäytymisen ja riistämisen pimeille kauppapaikoille, huumeisiin, rikollisjengeihin, hyväksikäytettäviksi ja mikä kauheinta, itsemurhiin.

Kampanja 2024 – Yhteisvastuu sivuilta en löytänyt mainintaa Petteri Orposta. Ehkä heitä hävettää Orpon vaalimainos nuorten auttajana.

Varmasti kokoomuslaiset ja heidän aisankannattaja hallituskumppaninsa puolustautuvat kertomalla, miten on laitettu budjettiin lisää rahaa nuorten syrjäytymisvaaran ehkäisyyn.

Ei potilasta hoideta laastaroimalla märkiviä paiseita, vaan parantamalla sairaus. Kokoomuksen ekonomistit ovat laskeneet, että laastarit ovat halvin vaihtoehto.

 

Amerikan mallin mukaiseen armoyhteiskuntaan

Orpon nostaminen Yhteisvastuukeräyksen vuoden 2024 kasvoksi näkyy selkeäni viestinä hyvinvointiyhteiskunnan alasajosta. Siirrytään kuin huomaamatta amerikkalaistyyliseen armoyhteiskuntaan.

Valumateorian mukaan rikkaiden pitopöytien muruset putoavat lattioille, mistä köyhät lasarukset keräävät elantonsa.

Jäädään odottamaan, koska kokoomus esittää Amerikasta kopioidun lakialoitteen. Hyväntekeväisyyteen lahjoitetut varat voi vähentää verotuksessa.

Toivotaan, ettei Jyri Häkämies lue blogia. Se tarkoittaisi pikapuhelua EK:n toimistosta pääministerille.

 

Jälkilause

Poliisi kertoo karusta kehityksestä: ”Miksi ihmeessä näille ihmisille ei saa apua?”

”Kun tehokasta ja juurisyihin pureutuvaa hoitoa ei ole saatavilla, sama henkilö voi tarvita poliisin ja muiden viranomaisten apua useasti viikossa, joskus jopa useaan kertaan vuorokauden aikana.”

”Tämä tilanne on todella huolestuttava. Silti täytyy muistaa, että valtaosa nuorista voi hyvin ja vain pieni osa huonosti. Mutta jos alaikäinen lapsi voi niin huonosti, että voi tappaa itsensä, syytä huoleen on.”

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu