Päivi Räsäsen pelastusoppi sulkee homot pelastuksen ulkopuolelle

Kristillisdemokraattien kansanedustajalta Päivi Räsäseltä on ilmestynyt kirja, jonka julkistamisen yhteydessä hän kertoo:

”Kysymys ei ole mistään uskonnollisella puheella kuorrutetusta vihapuheesta, vaan sellaisesta vakaumuksesta, joka nousee syvältä sisältä.”

Samalla vakaumuksella Räsänen perustelee homoseksuaalisuuden tuomitsemistaan ja kiistää heidän oikeutensa tasa-arvoiseen kohteluun kirkossa.  Räsäsen retoriikalla talibanit perustelevat Afganistanissa naisten oikeuksien polkemista ja tyttöjen koulunkäynti kieltoa, vakaumuksella, joka nousee syvältä sisältä, Koraanista. Kun katolinen kirkko poltti vääräoppisia roviolla, he perustelivat tekojaan vakaumuksella, joka nousee syvältä sisältä, Raamatusta.

Katolinen kirkko on sopiva aasinsilta Räsäsen edustamaan konservatismiin, jossa uskotaan The Kirkon uskonopin peruselementteihin. Kaikki kristillinen tulkinta nousee katolisesta kirkosta. Jälkeläisistä löytyy äidin geeniperimä. Isää ei voi kukaan tietää.

Räsäsen työn tuloksena luterilaisesta kirkosta on eronnut valtavat määrät ihmisiä, minkä lisäksi kristinusko nähdään Raamatulla päähän lyömisenä.

Mutta Räsänen kääntää asetelman päälaelleen uhriutumalla, syyllinen on kirkko: ”Se huoli, joka minulla alun perin oli tässä tapauksessa, että kirkko rapauttaa ihmisten luottamusta Raamattuun.”

Rapauttamisessa konservatiivit ovat mestareita. Apostolin mukaan ”kirjain tappaa” eli se sana, jota luetaan irrotettuna kontekstista, liimattuna leikekirjaan oman uskonopin mukaisessa järjestyksessä. Hengellistä tulkintaa konservatiivit eivät kykene tekemään. He ovat kirjaimen vankeja ahtaassa tulkintakopissaan. Seinien muotokuvissa piispat ja paavit valvovat sormi varottavasti pystyssä.

Räsänen perustelee saarnaamisensa: ”Kysymys ei ole seksistä tai avioliitosta, vaan kysymys on ihmisen pelastumisesta.”

Olisiko viisaampaa keskittyä oman pelastuksen puntarointiin? Kukaan ei ole vielä voinut pelastua, kun Jeesus ei ole tullut takaisin pelastamaan, Matteus 25. Kertomuksessa oikeamieliset erotellaan väärämielisistä. Eikä kysytä mitään sellaista, mistä kirkko tai Räsänen paasaavat. Jokainen ihminen seisoo samalla viivalla. Se ratkaisee, mitä on tehnyt oudoille, vieraille. Oudoista tulee ensimmäiseksi mieleen homot ja transihmiset, sateenkaaren värit. Outoja he ovat etenkin konservatiiveille.

Konservatiivisessa viitekehyksessä Vladimir Putin on uskonpudistaja yhdessä patriarkka Kirillin kanssa puolustaessaan kristillisiä perhearvoja Ukrainassa ja saatanallistaessaan Kiovan Pride-kulkueet. Mielenkiintoista on tässä yhteydessä muistaa, että kristityt Amerikkaa myöten ihastelivat suurta uskonpuhdistajaa Adolf Hitleriä, joka puhdistikin Saksan katuja homoista ja murhasi heitä keskitysleireissä. On luonnollista, että konservatiivit palvovat Donald Trumpia Jumalan lahjana Amerikalle ja koko maailmalle.

Räsänen herkuttelee viimeisellä tuomiolla kertomalla, kuinka ”kaikki ihmiset ovat polvillaan Jeesuksen edessä”.

Raamatussa tarina menee kuitenkin päinvastoin kuin Räsänen sanoittaa. Kun kaikki polvistuvat Jeesuksen edessä, niin silloin on toteutunut Uuden testamentin sana: ”niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa”. Kun kerran homot ja heterot tehdään eläväksi Kristuksessa, niin miten kukaan heistä joutuisi kadotukseen, helvettiin? Räsäsen pelastusopin mukaan Jumala kuitenkin heittäisi eläväksi Kristuksessa tekemänsä helvettiin. Melkoisia aivopieruja.

Kirjoitin katolisesta uskonopista: ”Isää ei voi kukaan tietää.” Mutta arvailla voi.

Entä miksi kirkko Suomessa on kädetön niin räsäsläisyyden kuin myös helluntailaisuuden ja herätyskristillisyyden edessä? Niitä kaikkia yhdistää äidinmaidosta saatu uskonoppi. Miten siis kirkko pystyisi vastaamaan Räsäsen haasteeseen Raamattu uskollisuudestaan? Ei mitenkään, kun syödään yhteisestä padasta. Toiset siivilöivät padasta hyttysiä ja toiset pippureita, mutta kaikki kuitenkin nielevät suun täyttäviä karvaisia lihaklönttejä Kamelikeitosta.

 

Lootin perhekunnan pako Sodomasta. Olisiko siinä esikuva Katolisesta kirkosta, jossa apostolit on syrjäyttänyt mariologia ja jossa systemaattisesti suojeltiin pedofiilipappeja – siirtämällä heitä uusiin kaupunkeihin, joista tuli uusia Sodomioita?

Fichier:Flight of Lot.png — Wikipédia

+2

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu