Perussuomalaisten jauhojengi bilettää Tukholman yössä
Huomio, iltalehdet, Helsingin Sanomat, Yle ja Seiska!
Uusi järisyttävä paljastus suomalaisen jauhojengin sekoilusta Tukholman yöstä on vuodatettu julkisuuteen. Videon on laittanut jakoon perussuomalaisten kakkospropagandisti Matias Turkkila. Materiaali saattaa olla vuodatettu Ylilaudalta.
Videolla bilettää perussuomalaisten Arto Luukkanen sekä puolueen puheenjohtaja Riikka Purra. Videosta voi päätelle, että riehakkaan biletyksen taustalla saattaa olla muutakin kuin pelkkää iloa. Kun videokuvan pysäyttää ja tutkii tarkemmmin suurennuslasilla, niin näyttää aivan siltä kuin villien bilettäjien rinnuksilla olisi valkoista jauhoa? Hilse olisi olkapäillä.
Riikka Purran pitää todistaa, ettei rinnuksilla ole jauhoa. Vapaaehtoiseen huumetestiin on mentävä välittömästi, mieluummin jo Ruotsissa. Lisäksi huumetesti pitää ottaa hiuksista, kuten kaikki perussuomalaiset tietävät. Muuten jää kansalle varteen otettava epäily.
Kansalla pitää olla varmuus, ettei Riikka Purra bilettänyt jauhoissa.
Seuraavassa videossa Riikka Purra lennähtää intohimoisesti ruotsidemokraattien puheenjohtajan Jimmie Åkessonin syliin. Halauksen kiihkeys nostaa monta kysymystä. Ollaanko tultu ulos kaapista?
Eniten ihmetyttää, miksi Jimmie Åkesson antaa Purran tulla syliinsä, ellei kyse todella ole yhteisen kaapin oven avaamisesta. Poliittisesti perussuomalaisten ja Jimmie Åkessonin porukat erottaa syvä kuilu. Kuilu on Venäjän tsaari Vladimir Putin.
Ellei kyse ole suhteesta, niin tekikö Purra ovelan peliliikkeen, joka sitoo Jimmie Åkessonin Putinin kautta perussuomalaisuuteen? Mikäli näin on, niin Riikka Purra antoi Jimmie Åkessonille ruttohalauksen? Riikka Purran ruttohalauksen kautta Jimmie Åkesson saatetaan Ruotsissa ja maailmalla yhdistää Putinille myötämielisiin ”hyödyllisiin idiootteihin”.
Ruttoepäiltyä kartetaan taudin tarttumisen pelossa. Mikäli Jimmie Åkesson ajautuu ruttopositioon, hän pakosti eristäytyy demokraattista liikkeistä. Ainoa jäljelle jäävä reitti Åkessonille olisi persuuntua kaappiputinistiksi.
Tähän suuntaan osoittaa Iltasanomat: ”Ruotsidemokraattien johtaja ihmettelee perussuomalaisten veljeilyä ”Venäjän-ystävien” kanssa: ”Olen pettynyt”
”Putinin kanssa kaveeraaminen oli esimerkiksi Ranskan ja Italian populistipuolueille ylpeyden aihe ennen Ukrainan sotaa. Perussuomalaiset kuuluu EU-parlamentissa niiden kanssa samaan ryhmään, ruotsidemokraatit ei – juuri Venäjä-yhteyksien vuoksi.”
Riikka Purra, miksi annoit Jimmie Åkessonille ruttohalauksen?
Perussuomalaisten iskulause Tukholmassa: Jauhotetaan Jimmie Åkesson!
Voimia omaisille.
Ilmoita asiaton viesti
Touche!
Ilmoita asiaton viesti
Persuile pitää erikseen selittää, että kirjoitus on satiiri. En sitä kerro blogissa, ettei vitsi kuivu alkulauseeseen.
Täytyy mennä katsomaan löytyykö kaapista Anni Helena -vehnäjauhoja vai Kotimaista. Pullan tekemisessä saa jauhottaa sydämen kyllyydestä.
Jauhopeukaloilla voi painaa puu.. eikun jauhomerkin.
Ilmoita asiaton viesti
Yhä nolompaa.
Aiheesta olisi voinut jopa saada hauskan, kykysi ei yksinkertaisesti vain riitä.
Ilmoita asiaton viesti
Kommenttisi pääsee ehdokkaaksi Vuoden 2022 parhaan kommentin listalle. Ja kevyesti.
Ilmoita asiaton viesti
Lisää kuvamateriaalia Riikka Purran ja Jimmie Åkessonin illanvietosta, tai aamun.
Kuvasta pistää ensimmäiseksi silmään yksinäinen pullo. Henkilöitä on kuitenkin kaksi. Pullon vieressä on viisi valkoista viivaa. Jauhoa? Vai ovatko viivat pillejä, joilla imetään jauhoa.
Aina enemmän löytyy aihetodisteita, joiden perusteella Purran pitää mennä jauhotestiin. Jos kyseessä on Anni Helena, niin siitä saa puhtaat jauhot todisteeksi.
Purralla on joka tapauksessa selittämisen paikka. Hän ei onnekseen kuulu maan hallitukseen. Näin raskauttavien epäilyjen valossa ministeripalli kaatuisi jauhosäkin päälle.
https://mobile.twitter.com/ir_rkp/status/1569246048744349696/photo/1
Ilmoita asiaton viesti
Oletko Tuomaala ottamassa Puheenvuorossa taannoin kirjoitelleen kuvajournalistin saappaat?
Ilmoita asiaton viesti
Pysyn intin saappaissa, jotka ostin armeijan varastomyynnistä. Kun niillä tallustelee, tulee vanhat ajat mieleen jalkarätteineen. Harmi, kun ikä on esteenä, muuten voisi kokeilla saappaiden marssikykyä Ukrainan maaperällä.
Ilmoita asiaton viesti
Aikaisemmin Tuomaala oli kovin huolestunut siitä, että Uuden testamentin sana δικαιοσυνε on kirkkoraamatussa (ilmeisesti Agricolan ajoista asti) käännetty väärin: ”vanhurskauden” sijaan sana pitäisi kääntää ”oikeamielisyydeksi”. Näinhän asian laita onkin: esim. englantilaisissa raamatuissa sana on kuningas Jaakon ajoista asti käännetty sanalla ”righteousness”. Nyt näyttää siltä, että tällaiset pilkun nysväämiset on unohdettu ja Tuomaala on persuvihassaan hylännyt sekä oikeamielisyyden että vanhurskauden.
Ilmoita asiaton viesti
En sotke uskontoa ja politiikkaa keskenään, pidän visusti erossa.
Sen sijaan persujen Laura Huhtasaari käyttää uskontoa hyödyksi. Hän on innokas äärioikeiston ja Unkarin tukija kristillisine arvoineen ja sitä kautta osasyyllinen siihen, että Riikka Purra antaa ruttohalauksia. Ruttohalaus ei ole satiiria, mutta piikki on satiiriin kätketty.
Koska persuilu itsessään on satiiria, niin miten tehdä satiirista satiiria siten, että satiiri tulisi näkyväksi ilman alleviivausta satiirista, kas siinä pulma.
Totuus pelottaa niin kirkossa kuin perussuomalaisuudessa, ja tämä ilman satiirista lähestymistapaa
Pelko on mestari Halla-ahollakin, jota olen haastanut niin blogissa kuin Facebookissa dialogiin.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tapio-tuomaala/halla-aho-tarttui-seiskan-koukkuun-jossa-syottina-on-venalaista-kaviaaria/
Kirjoitin Halla-ahon Facebook seinälle viimeksi:
”Hyvä Halla-aho, tule julkisuuteen, älä ole pelkuri, äläkä ”ryömi kivenkoloosi ja jätä spinnaamista avustajillesi”. Miksi levität Seiskan disinformaatiota? Jos tarkoitus ei ole auttaa Putinin Venäjää, niin mikä sitten on taustalla?
Mikä vei kielesi? Pelkäätkö julkista keskustelua, jossa voisi paljastua, ettei mestarilla ole vaatteita. Luulisi, että vanha boomeri on kevyttä kamaa edessäsi sekä masinoimillesi joukoille. Sama totuuden pelko yhdistää luterilaisia piispoja. Eväitä totuutta vastaan ei löydy, joten piiloudutaan kivenkoloihin.”
Kiitos Sakari Vainikka, kun olet huolellisesti jaksanut perehtyä kirjoituksiini. Se kannustaa jatkamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Luuletko, oikeasti, että Halla-aho pelkäisi kanssasi keskustelua. Sinun väitteesi on puristettu yhteen pieneen virheeseen, 7:45 pm on virheellisesti lehdessä tulkittu 07:45:ksi. Onko sillä oikeasti väliä?
Marin ei ollut bileviikonlopun sunnuntai-iltanakaan päässyt reittikoneeseen. Miten tämä olisi ollut hyvä tai parempi selitys?
Ilmoita asiaton viesti
Pelkää oikeasti, ettei persukeisarin vaatetus paljastuisi illuusioksi.
Sama pelko on luterilaisilla piispoilla ja samasta syystä. Puhuvat päät puhuvat norsunluutorneistaan.
Ilmoita asiaton viesti
Eli jos Seiska Halla-ahosta julkaisee jutun jossa väitetään että hänellä on kuudes lapsi ja laitetaan kaikkien lasten syntymävuodet niin sen jälkeen voi päivystää Puheenvuorossa puolustamassa juttua koska joku syntymävuosi on oikein. Noin sinä Kai Niemeläinen suureksi pettymykseni toimit.
Ilmoita asiaton viesti
Persujen yhteinen nimittäjä on että
eivät koskaan ota kritiikkiä hymähdellen tai ohittaen. Sanoo jotain missä persut mainitsan ei- mairittelevaan sävyyn ja heti on äänensävy kuin olisi nakkikioskijonossa kymmenen laskuhumalaista juoppoa.
Miten aktiiviset persupoliitikot ehtivät paneutua mihinkään tai edes nukkua ja syödä kun pitää koko ajan ylläpitää adrenaliinitasoa netissä.
Persuilla on somessa kaksi moodia. Viha ja ärjy.
Ilmoita asiaton viesti
Ei varmaan kukaan voi kieltää ihmistä mieltänsä pahoittamasta.
Olipa asia mikä hyvänsä.
Ilmoita asiaton viesti
Tuomaalan ”rikosilmoitus” on varteenotettava ehdokas vuoden tiedonjullkistamispalkinnon saajaksi. Huraa huraa huraa !!!
Ilmoita asiaton viesti
Tuomaala plogi ja vastaukset on sen verran kovaa ”kamaa” aiheesta, johon itse väittämiin, vaikka ne on tehty ”ronskilla” huumorilla en ota kantaa.
Kuten hän itse kertoo satiriina, ja toivoo että, vitsi ei kuivu heti alkulauseisiin.
Tietenkin nuo Anni Helanan jauhot on yksi kohta, kuitenkin tämä jauhojuttu on käyty täällä sen verran laajasti että, monen plogistin mielikuva siitä, on se että, on kyynärpäitä myöten taikinassa.
Kirjoituksen sisältö loukkaa monia henkilöitä, ihan samoin Marinista kirjoittelut.
Puhutaan kuitenkin vakavasta asiasta.
Vaikka itse olen itse ”huumorimiehiä” tämä menee hieman yli.
Ammutaan kärpäsiä tykillä.
Vaikka irvistellen.
Ilmoita asiaton viesti
Meikäläinen ei pysty ampumaan kärpästä tykillä, korkeintaan hernepuhallusputkella.
Mutta media ja etenkin persut ampuivat päämimisteriä usealla tykillä tanssimisesta.
Kun sitten persut bilettävät, niin siihen ei Sanna Marinia ampunut media reagoi pienelläkään uutisella.
Kenen puolella media on ja ketä vastaan, niin se on käynyt selväksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tietenkin pääministeri Marinin. Etkö älyä, persujen bilettämistä media ei reagoi pienelläkään uutisella. Ei edes sinun julkaiseman ”rikosilmoituksen” jälkeenkään.
Ilmoita asiaton viesti
Kysehän on vain ja ainoastaan nk. cancelloinnista.
Pyritään vaikenemaan kaikesta mitä oppositio tekee. Vain jos joku sattuu mokaamaan niin siitä revitään.
Olen satavarma että jos Marin olisi ollut SDP:n vaalivalvojaisissa niin siellä olisi ollut satapäin punaisen median väkeä ja juttua olisi riittänyt.
Ilmoita asiaton viesti
Enpä tiedä tarvitseeko persujen johdosta tehdä erikseen parodiaa koska he ovat jo tehneet itsestään kansakunnan pellejä. Persujen poliittinen tosi-tv viihde näyttää innostavan jopa viidesosaa kansasta joka haluaa persupelleilyn jatkuvan vaaleista toiseen.
Ilmoita asiaton viesti