Pia Kauman Itävallan tien kokoomuslainen sokeus
Espoolainen kansanedustaja ja valtuutettu Kokoomuksen eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Etyjin yleiskokouksen puheenjohtaja, EPP, avaa kokoomuslaista sokeutta X:ssä.
Kauma jatkaa: ”Erityisesti meidän, jotka vaikutamme valtapuolueissa, tulee tarkastella omaa toimintaamme todella kriittisesti. Jos äänestäjät hylkäävät maltilliset puolueet, niin se kertoo ainakin siitä, ettemme ole pystyneet ratkaisemaan keskeisiä ongelmia tai edes puhumaan niistä ääneen.”
”Perussuomalaiset ei ole äärioikeistolaista nähneetkään. Eikä siellä kukaan pääministeriä nöyryytä. Nyt katse oikeisiin asioihin. Euroopassa on sota!”
Suvi Turtiainen kirjoittaa: ”Ruotsalainen kysyi konservatiivipuoluetta edustavalta liittokansleri Nehammerilta, että olisiko tämä valmis yhteishallitukseen laitaoikeistolaisen vapauspuolueen FPÖ:n kanssa.
Vastaus oli kovin tutun kuuloinen.
Kyllä, liittokansleri olisi valmis samaan hallitukseen vapauspuolueen, mutta ei sen nykyisen puheenjohtajan Herbert Kicklin kanssa.”
Orpo kertoi 2017, ettei kokoomus voi olla samassa hallituksessa Jussi Halla-ahon kanssa.
Siispä Halla-aho nosti Riikka Purran itsensä paikalle, jottei Orpon odotettava takinkääntö näyttäisi liian pahalta.
Turtiainen: ”Itävallan tie on siten myös Suomen tie, mutta Suomi on pidemmällä. Yhteishallitus saatiin lopulta muodostettua, mutta laitaoikeisto – eli perussuomalaiset – koettelee koko ajan, missä hallituskumppanien sietokyvyn raja menee.”
Pia Kauman sietokyvyllä ei ole rajoja, kuten ei näytä olevan Orpollakaan.
Millä poistaisi tukin Kauman silmästä? Aika vaikeaa, kun on itse tukilla tukkinut silmänsä.
Maskimiehen kirjoitukset muuttuvat entistäkin sameammiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Ihan asiallinen avaus. Kauman kommentti todistaa Turtiasen näkemyksen oikeaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tavallaan Pia Kauma on siinä kyllä oikeassa että kansan mielipidettä ei pystytä tänä päivänä normaalilla tavalla riittävästi ohjailemaan, ei vaikka kansa olisi väärässä.
Tällä hetkellä kansalaisia kiehtoo kovasti natsien ja rasistien sanoma.
Mikäli muut puolueet eivät osoita ymmärtämystään tälle kansalaismielipiteelle, valta näyttäisi valuvan natseille ja rasisteille.
Yksi esimerkki siitä miten tämä on ymmärretty on Tanska, missä sosialidemokraattinen puolue on ottanut huomioon kansalaisten isänmaallisuuden ja xenofobian ja se on kääntänyt kansalaisten mielen, siellä eivät äärimielipiteet enää hallitse politiikan kenttää.
Sanoisin että vaikka kokoomuksessa huomioitaisiin kansalaisten vanhoillisuus ja xenofobia, se ei vielä riitä kääntämään ääriliikkeen, eli persujen suosiota laskuun. Siihen tarvittaisiin Suomen demareiden politiikan muutosta.
Valitettavasti maahanmuuttokriittinen ja perusisänmaallinen suhtautuminen asioihin ei ole sitä mitä Suomi tarvitsee, mutta sitä suurempi uhka suomelle on perussuomalaisten suosion nousu, siellä on niitä Tavion, Purran ja Halla-ahon kaltaisia hihhuleita, joiden vaikutus Suomen politiikkaan olisi syytä eliminoida.
Ilmoita asiaton viesti
Kauman kysymys oli todella oleellinen.Olisiko perinteiset valtapuolueet toimineet oikein maahanmuuttopolitiikassa ym.. kansan syvien rivien mielestä ,Valtapuolueilla olisi todella peiliin katsomisen paikka.Se tässä harmittaa että ääripuolueet eivät kannata Ukrainan tukea ja myötäilevät ryssää.Eipä sen puoleen euvostoliiton loisijamaatkaan (Italia,Espanja ym..) ole tukeneet Ukrainaa .
Ilmoita asiaton viesti
Äärioikeistolsiset pelasivat ensin Soinin ja muut siniset ulos puolueestaan. Nyt ne junttaavat kokoomuksen sisällä. Kauma on törkeistä ulostuloistaan esim lastenvaunukateudestaan, huolimatta noussut eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi.
Ilmoita asiaton viesti