Putinin peukalon alla suomalaismiehiä vihitään papeiksi Venäjällä

Helsingin teologisen tiedekunnan dosentti Niko Huttunen varoittaa blogissaan sinisilmäisä suomalaiskristittyjä: ”Venäjä luo luterilaista varjokirkkoa Suomeen”. Huttunen avaa oivaltavasti, miten putinistista erityisoperaatiota toteutetaan uskonnollisella rintamalinjalla.

Huttusen blogista: ”Sunnuntaina 3. syyskuuta 2023 vihittiin Mari Parkkinen Mikkelin hiippakunnan piispaksi. Mikkelin piispa on hoitanut myös idänsuhteita. Rajan takaa Inkerin kirkosta ei kuitenkaan ollut ketään läsnä. Samaan aikaan Pietarissa viisi suomalaista naispappeuden vastustajaa vihittiin Inkerin kirkon papeiksi.”

Pappisvihkimyksen Venäjältä saaneet pienet vihreät suomalaismiehet koettavat soluttautua ääriluterilaisten liikkeiden kautta kirkon palvelukseen. Taktiikka toimii Krimin valtauksesta kopioiduilla sotaopeilla, joilla myrkytetään luterilaista kirkkoa kuin hitaasti tappavalla poloniumilla.

Venäjällä ei tapahdu mitään ilman sitoutumista putinismiin.  Kun ottaa pappisvihkimyksen venäläiseltä propagandakirkolta, sitouttaa samalla sielunsa tukemaan Putinin uskonsotaa Ukrainassa. Suomen äärikristillisissä liikkeissä on muokattu maaperä hedelmälliseksi Putinin ideologialle, jossa vastustetaan Pride-kulkueita, naispappeutta ja homojen ihmisoikeuksia.

Huttunen: ”2000-luvun kuluessa Venäjällä on vakiintunut käsitys, että sotaa voidaan käydä myös muilla kuin aseellisilla keinoilla. Siksi Venäjä voi katsoa jo olevansa sodassa Lännen ja siten myös Nato-Suomen kanssa. ”Hengellismoraaliset” vaikuttamiskeinot ovat yksi osa sodankäyntiä (linkki). Venäjällä tunnetaan hengellisen turvallisuuden käsite (linkki ja linkki). Yleisesti tiedetään, että Venäjä käyttää ortodoksista uskoa ja Venäjän ortodoksista kirkkoa vaikuttamiskanavanaan myös ulkomailla.”

”Kansanlähetys, Suomen Raamattuopisto ja Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys eivät näytä olevan pahoillaan, että heidän työntekijänsä vehkeilevät kirkkoaan ja isänmaataan vastaan.”

Arkkipiispa Tapio Luoma on myös huomioinut Venäjän kirkon erityisoperaation: ”Kirkolle alkavat riittää naispappeutta vastustavien pappisvihkimiset Pietarissa – arkkipiispa lupaa, että toimenpiteitä on tulossa”.

Tapio Luoma: ”Ongelmia nousee, jos (Venäjällä) vihitään pappeja, jotka tekevät työtään Suomessa ja Suomesta käsin.”

Toivotaan, että Supo ja Ulkoministeriö ovat myös heränneet Venäjän kirkon erikoisoperaatioon. Jokaisen maan suojamuurista löytyy tiiliskiviä, jotka voidaan irrottaa vihollisvoimien käyttöön.

”Ei ole uutta, että venäläisestä kaitsennasta riippuvaiset kirkolliset toimijat muodostavat turvallisuusuhan. Muutama esimerkki. Ukrainassa venäjämielisiä kirkkoja laitetaan kuriin (linkki). Virossa Moskovan alaisen kirkon metropoliitta Jevgeni puristi suustaan tuomion Venäjän hyökkäykselle vasta, kun hänet uhattiin karkottaa (linkki). Eipä ihme, jos Inkerin kirkon touhut alkaisivat kiinnostaa omaa esivaltaamme.”

 

Putinin kirkon kuolemansuudelma.

Gustave Dore, Juudaksen suudelma

”Pietarissa papeiksi vihittiin Kansanlähetysopiston raamattulinjan linjavastaava Jarkko Haapanen, Raamattuopiston vararehtori  Veli-Matti Kujala, Uuden Tien päätoimittaja Santeri Marjokorpi, Karkun opiston rehtori Matti Rusama ja Sleyn lähetystyöntekijä Hiroaki Yoshimura.”

Heidät on vihitty Putinin/Kirillin kirkon liekanarussa pappisvirkaansa, jolloin he jo pelkällä putinistisella läsnäolollaan miinoittavat luterilaisuutta.

Tai ehkä nämä sankarit odottavat Venäjän vapauttavan Suomen, jolloin he pääsevät kieltämään Pride-kulkueet ja karkottamaan naispapit kirkosta?

 

Teologinen jälkilause

Kirkkojen pappisvihkimys perustuu apostoliseen suksessioon, jossa vihkijät laittavat kätensä vihittävän pään päälle. Tavan väitetään periytyvän alkukirkosta katkeamattomana ketjuna. Ehkä Pietarissa pappisvihkimyksen saaneet ovat halunneet pätevämmän apostolisen suksession kuin kuin mikä on mahdollista saada kotimaassa esim. Lähetyshiippakunnalta.

Ortodoksinen kirkko katsoo piispojensa saaneen valtuutuksensa apostolisen suksession kautta, mikä säilyttää apostolisen opin muuttumattomana. Tämä on perusta sille, että kirkko kutsuu itseään ”ortodoksiseksi” eli ’oikeauskoiseksi’.”

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu