Kirjaudu blogeihin

Tiedote

Alle kuukausi Yhdysvaltain presidentinvaaleihin – Lue viimeisimmät vaaliuutiset täältä!

Sanna Marin johdatti Suomen ja Ruotsin Natoon Sauli Niinistön hold your horses -jahkailusta huolimatta

Näyttää siltä, että yhdessä vaiheessa pääministeri Sanna Marin pelkäsi Sauli Niinistön torjuvan Suomen Nato jäsenyyden.

Tämä käy ilmi tuoreesta ruotsalaiskirjasta Högt över havet – så övergav Sverige alliansfriheten, Korkealla meren yläpuolella  näin Ruotsi luopui liittoutumattomuudestaan.

Helsingin Sanomien referoinnista: ”Marin kertoi Anderssonille, että Suomessa vain kaksi kahdeksasta eduskuntapuolueesta kannatti Nato-jäsenyyttä. ”Mutta asiat muuttuvat nopeasti”, Marin sanoi. Marin totesi, että ei ollut vielä päättänyt omaa kantaansa Nato-jäsenyyteen. Ruotsalaisvieraiden mukaan Marinin myönteinen kanta jäsenyyteen oli kuitenkin päivän selvä. Sen verran painokkaasti hän Nato-jäsenyydestä puhui.”

””Se oli se tapa, jolla Marin puhui jäsenyydestä – pikemminkin kuin se mitä hän sanoi. Se oli meille täysin uutta”, eräs Kesärannan lounaalla ollut ruotsalaislähde kertoo kirjassa.”

”Ruotsalaiset olivat tottuneet siihen, että Niinistö ei ilmaise asioita yleensä kovinkaan suoraviivaisesti ja selkeästi. Tällä kertaa tilanne oli kuitenkin toinen.”

””Nyt saimme Niinistöltä epätavallisen selkeän viestin. Se oli, että meidän pitäisi ottaa rauhallisesti”, nimetön lähde kertoo kirjassa.”

”Malttia penännyt Niinistö puhui kokouksessa Nato-jäsenyyden riskeistä ja siitä, että vallalla oli yleisesti suuri epävarmuus. Miten venäläiset suhtautuvat asetoimituksiin Ukrainaan? Halusiko Putin laajentaa konfliktia?”

””Niinistö käytti ilmaisua hold your horses”, eräs ruotsalainen kertoo. Kehotti malttiin Nato-jäsenyyden suhteen.”

Muistan itsekin epäilleeni, että Niinistö lankeaa samaan jahkailuun Naton suhteen kuin Mauno Koivisto Neuvostoliiton romahdettua. Naton ovi oli apposen auki Suomelle, mutta Koivisto jäi funtsimaan. Nato-juna lähti asemalta ja Su0mi jäi Venäjän panttivangiksi.

Helsingin Sanomien otsikko ”Niinistö ja Marin eivät pitäneet toisistaan” kertoo, miten halveksivasti Niinistö suhtautui maailmalla supersuosittuun pääministeriin.

”Jo kehonkielestä näki, että he eivät pitäneet toisistaan”, kirjassa kerrotaan. Presidentti Niinistö puhui kirjan mukaan pääministerille ylenkatsovaan sävyyn ja ”teki selväksi, ettei Marinilla ollut ulko- ja turvallisuuspoliittista kokemusta”.”

Onneksi vaaran vuosina Suomessa oli peloton naispääministeri, jolla oli voimakkaampi tahto kuin häntä ylenkatsoneella tasavallan presidentillä. Ilman kirittäjää, jonka viestin Niinistön oli pakko ottaa huomioon, Suomi olisi taas kerran saattanut jäädä asemalle Nato-junan lähdettyä.

Ilmeisesti Sauli Niinistö oli oppinut pelkäämään punaisten viivojen Vladimir Putinia. Sanna Marinille näitä pelkoja ei ollut, vaan hän toimi päämisterinä johdonmukaisen pelottomasti Venäjän suuntaan. Jopa niin pelottomasti, että pelkäsin Venäjän salamurhaajien iskua.

 

Episodi Suomen hävittäjistä

Kun Sanna Marin ehdotti, että Suomi luovuttaa poistuvat hävittäjänsä Ukrainalle, siitä noussut älämöly kuului Venäjälle asti ja varmasti miellytti Putinia. Marinin ivaamisen taustalla oli sauliniinistöläinen ylenkatse sekä asennevamma, ettei Marinilla ollut ulko- ja turvallisuuspoliittista kokemusta.

Lainaus blogistani:

”Sotilasasiantuntija Juhani Pihlajamaan mielestä hävittäjien lähettämisestä Ukrainan avuksi olisi hyvä keskustella myös Suomessa valtiojohdon ja puolustusvoimien kesken.

– Ukraina tarvitsee apua ja länsimailla sekä Suomella on hävittäjiä, joista ollaan luopumassa. Kyllä siitä on syytä keskustella, että mitä me aiomme niille tehdä, everstiluutnantti evp Pihlajamaa sanoo.

– Tässä on ollut monesti keskustelua punaisesta linjasta, jota ei voida ylittää. Hävittäjät ovat ehkä se viimeinen, josta ei ole vielä päätetty. Mielestäni myös hävittäjiä pitäisi antaa, koska Ukraina on menettänyt noin puolet hävittäjävoimasta, mikä sillä oli ennen sotaa.

Kun tämän itsestään selvyyden kertoi naispuolinen pääministeri, setämiehet repivät pelihousunsa hiekkalaatikollaan.”

 

Pihlajamaa nosti esiin asian, joka on estänyt Ukrainan voiton:  ”Tässä on ollut monesti keskustelua punaisesta linjasta, jota ei voida ylittää.”

Sanna Marinia ei hallinnut Putinin punaisten viivojen pelko, kuten Suomen ukkokööriä.

Putinin pelko on länsimaiden heikkouden tuntomerkki.

 

Suosittu ranskalainen rock-yhtye teki kappaleen Sanna Marinista: ”He eivät ansaitse sinua”

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu

Kommentit (30)

Kommentoi

Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kommentoida.
  1. suburbian

    Siksihän Marinviha pitää pintansa. Natovastaisuutta oli paljon Suomessa ja jälkisuomettuneisuutta.

    Ilmoita asiaton viesti

        • Arvo Tammela
          Arvo Tammela #4222376
          Vastaus kommenttiin: #4222131

          Nieminen, vihervasemmistohallituksella ei ollut mandaattia viedä Suomea Natoon. Kyllä siihen tarvittiin tasavallan presidentin ja koko eduskunnan myönteinen kanta.
          Muistatteko ketkä edustivat Suomea juhlatilaisuudessa, jossa maamme siniristilippu nostettiin Natomaiden lippurivistöön?
          Oliko edustajien joukossa maamme Natoon vieneen vihervasemmistohallituksen pääministeri Marin?

          Ilmoita asiaton viesti

  2. Teuvo Ahjokannas

    Takki kääntyi nopeasti Marinilla kun kansan mielipide Natoon liittymisestä saavutti 80% tason.

    Ilmoita asiaton viesti

    • AnttiMikkonen1
      Antti Mikkonen #4222120
      Vastaus kommenttiin: #4222113

      Sanoi Reutersille ettei hänen kaudellaan OLE TODENNÄKÖISTÄ että Suomi liittyisi Natoon, eikä ollutkaan siinä vaiheessa. Missään hän ei ole ideologisesti sitä vaihtoehtoa vastustanut.

      Ilmoita asiaton viesti

    • JukkaNieminen11
      Jukka Nieminen #4222126
      Vastaus kommenttiin: #4222113

      Takki kääntyi nopeasti Marinilla kun kansan mielipide Natoon liittymisestä saavutti 80% tason.”

      Väite ei itse asiassa pidä paikkaansa vaan on jälkikäteen syntynyt yleistys. Takki kääntyi siinä kohtaa kun venäläisjoukot sumppuuntuivat Kiovan moottoritielle. Tällöin syntyi hetkellinen ja ainutlaatuinen tilaisuus liittyä Natoon kun Kremlin huomio oli isommassa kriisissä. Aika-ikkuna sumpun aikana oli hyvin pieni, viikko tai maksimissaan kaksi. Jos tilaisuutta ei olisi tuolloin käytetty, seuraava tilaisuus olisi voinut avautua vasta vuosikymmenten päästä. Tarmokas Marin ei jättänyt tilaisuutta hyödyntämättä eikä päästänyt haluttomia perässävedettäviä vesittämään tuota kertaluonteista ainutlaatuista hetkeä.

      Ilmoita asiaton viesti

  3. Granu
    Arto Granlund #4222134

    Kyllä tarkkanäköisemmät politiikan seuraajat huomasivat kyllä Niinistön nihkeyden tuomita ystävänsä Putinin toimet ja se näkyi myös Nato-venkoilussa, kuten vaatimuksesta kansanäänestyksestä. Marin, ikäluokkansa tavoin oli ja on voimakkaasti länteen suuntautuva politiikko ilman YYA-ajan rasitetta joka Niinistöllä oli ja on ja siksi ei ollut ainakaan itselleni mikään yllätys Marinin aktiivisuus Nato-kysymyksessä, hänen ikäpolvelleen Nato ei ole mikään mörkö.

    Ilmoita asiaton viesti

  4. petriluosto
    Petri Luosto #4222136

    Suomalaisten NATO-vastaisuudessa olisi syytä kiinnittää huomiota muutamaan seikkaan. Ensimmäiseksi suomalaisten enemmistö kääntyi kannattamaan maamme NATO-jäsenyyttä VASTA sen jälkeen, kun Venäjä oli aloittanut täysimittaisen sotansa Ukrainaa vastaan 24.02.2022 ja oli tullut selväksi, että se sota tulisi kestämään kauan.

    Suomen mahdollisesta NATO-jäsenyydestä on keskusteltu aina 90-luvulta lähtien, mutta sitä ei ole koskaan yleisesti pidetty tarpeellisena ja Suomessa on paljon sokeasti uskottu puolueettomuuden antamaan suojaan, vaikka Venäjä vuonna 2014 YK:n peruskirjan periaatteiden (lähtien sen 1. ja 2. artiklasta) vastaisesti anasti Ukrainalta Krimin itsellensä ja lietsoi levottomuuksia itäisessä Ukrainassa.

    Sodankäynti on arvaamatonta ja on syytä kysyä mikä olisi ollut Suomen asema, jos Venäjä olisi pystynyt valloittamaan Kiovan muutamassa päivässä ja kukistamaan Ukrainan parissa viikossa? Tuollaisessa tilanteessa Suomi olisi ollut puolueettomana maana Venäjän armoilla, kun NATO-ovi olisi luultavasti sulkeutunut ja Suomi olisi joutunut tottumaan tottelemaan Venäjän painostusta sen jälkeen, kun he ”erittäin taidokkaasti” olisivat alistaneet Ukrainan.

    Annan Marinille tunnustusta siitä, että hän vei Suomen NATO:on. Tuossa hankalassa tilanteessa hän joutui muuttamaan mieltänsä ja ajattelutapaansa radikaalisti tilanteessa, jossa Euroopan poliittinen tasapaino järkkyi.

    Olisin kuitenkin varovainen hänen ja muiden poliitikkojen kehumisen suhteen, sillä Suomi olisi hyvinkin voinut halutessaan liittyä NATO:on aikaisempien vuosikymmenten aikana. Tuolloin Suomen liittyminen NATO:on olisi tapahtunut paljon rauhanomaisemmassa ympäristössä, sekä tulevien vuosien ja vuosikymmenten aikana siihen oli itänaapurikin vähitellen joutunut tottumaan.

    Suomen F-18 hävittäjien luovuttamisesta puhuttaessa olisi pitänyt ENSIKSI saada Yhdysvaltain virallinen mielipide siihen asiaan ennen kuin puhuttaisiin mahdollisuudesta luovuttaa niitä Ukrainalle.

    Ilmoita asiaton viesti

    • AnttiMikkonen1
      Antti Mikkonen #4222141
      Vastaus kommenttiin: #4222136

      ”Annan Marinille tunnustusta siitä, että hän vei Suomen NATO:on. Tuossa hankalassa tilanteessa hän joutui muuttamaan mieltänsä ja ajattelutapaansa radikaalisti tilanteessa, jossa Euroopan poliittinen tasapaino järkkyi.”
      Radikaalisti? Missä Marin on vastustanut Natoa ideologisesti? Anna esimerkkejä tästä radikaalista muutoksesta. Reutersille annettu haastattelu missä sanoi ettei liittyminen hänen kaudella ole todennäköistä ei ole oman mielipiteen esittäminen, vaan oli täysin realistinen lausunto ja muu olisi ollut aika kummallinen. Toki olisi voinut lisätä mitä mieltä itse on, mutta näin ei tehnyt.

      Ilmoita asiaton viesti

      • petriluosto
        Petri Luosto #4222147
        Vastaus kommenttiin: #4222141

        En ole tuonut tähän keskusteluun sanaa ”ideologinen”, mutta vielä tammikuussa 2022 Marin tiukasti vastusti Suomen NATO-jäsenyyttä.

        Iltasanomien ”Kommentti: Marin pelasi kielteisen Nato-korttinsa suoraan Putinin lapaan – pääministeri olisi saanut pitää Nato-linjansa omana tietonaan” osoittaa ainakin Marinin omanneen niin kielteisen suhtautumisen NATO-jäsenyydeen 20.01.2022, että se olisi tuolloin pitänyt pitää hänen omana tietonansa. Otan lainauksia tuosta kirjoituksesta:

        ”Finland’s PM says Nato membership is “very unlikely” on her watch.”

        ”Se ei ollut viisas lausunto.

        Ei varsinkaan tässä tilanteessa. Erityisesti tässä tilanteessa.

        Pääministerin olisi kannattanut pitää suunsa kiinni.

        Nyt Marinin puheet menivät suoraan Venäjän ja presidentti Vladimir Putinin lapaan.

        Putin on yrittänyt rakentaa uutta, Venäjän sanelemaa etupiirijakoa, jossa Naton itälaajentuminen yritetään estää.

        Tällaisessa tilanteessa Marinin lausunnot sopivat Putinille hyvin.”

        Lähde: https://www.is.fi/politiikka/art-2000008552697.html

        Nykyään tiedämme Putinin suunnitelmat tuossa vaiheessa. Tuollainen ulostulo Marinilta tuossa tilanteessa saattoi saada venäläiset olettamaan, että Suomi ei tulisi hakemaan NATO-jäsenyyttä, jos Venäjä hyökkäisi Ukrainaan ja siten se saattoi rohkaista Putinia ajatuksissaan Ukrainan valloittamisesta.

        Ilmoita asiaton viesti

        • AnttiMikkonen1
          Antti Mikkonen #4222153
          Vastaus kommenttiin: #4222147

          Nyt menee jos sekavaksi. 😀 Marin nimenomaan sanoo että EPÄTODENNÄKÖISTÄ, ei missään kohtaan sano ETTEI liitytä, tai että se olisi hänen mielipiteensä. Se oli vain sen hetkinen tilanne niin poliitikkojen, kuin kansan mielipiteen osalta. Iltapuluistako sinä haet dataa. Tsiisus.
          ”mutta vielä tammikuussa 2022 Marin tiukasti vastusti Suomen NATO-jäsenyyttä.”
          Ei vastustanut, totesi vain miten asiat on, toistettuna 3x.

          Ilmoita asiaton viesti

          • petriluosto
            Petri Luosto #4222162
            Vastaus kommenttiin: #4222153

            Tuo on sinulta täysin tahallista ja vilpillistä väärinymmärtämistä. Jos Marin olisi ollut fiksu 20.01.2022 niin hänen olisi pitänyt sanoa lyhyesti, että ”Suomi pitää kaikki vaihtoehdot avoimina.”

            Hänen ei olisi pitånyt alkaa spekuloimaan Suomen pääministerinä millä todennäköisyydellä Suomi saattaisi liittyä NATO:on tulevaisuudessa, etenkin kun Venäjä oli samaan aikaan kokoamassa joukkojaan ja niiden varusteita Ukrainan rajalle, sekä laittamaan ne valmiuteen hyökkäämään Ukrainaan.

            En ymmärrä miten tuollainen harkitsematon spekulointi maamme pääministeriltä palveli maamme etua tuossa tilanteessa. Marin ei ollut ulkopolitiikan tai ulkopoliittisen viestinnän tilanteessa, jossa täysimittaisen sodan uhka Venäjän ja Ukrainan välillä leijui jo ilmassa.

            Ilmoita asiaton viesti

            • AnttiMikkonen1
              Antti Mikkonen #4222165
              Vastaus kommenttiin: #4222162

              Voi jumalauta mitä selittelyä. Kysymykseen antoi vastuksen mikä oli täysin realistinen ja mediankin tiedossa sillä onhan Naton kannatusta kansan keskuudessa mitattu tasaisin väliajoin, puolueidenkin kanta oli vastaan suurimmaksi osaksi. Aivan vitun naurettavaa tuollainen vaihtoehdoista mainitseminen kun ”Nato-optio” ollut vuoskymmenet jo.
              Harkitsematonta? Spekulointia? Ei kumpaakaan, vaan täyttä realismia.
              ”..täysimittaisen sodan uhka Venäjän ja Ukrainan välillä leijui jo ilmassa…”
              Niinistö hölisi samoihin aikoihin kansanäänestkyksestä ja muusta vältellen Nato-mielipidettään. Marin on sitä ikäluokkaa ettei ole mitään suomettumisen arpia, länteen ja tulevaisuuteen nojaava poliitikko, mitä ei Niinistöstä voi sanoa.

              Ilmoita asiaton viesti

              • petriluosto
                Petri Luosto #4222169
                Vastaus kommenttiin: #4222165

                Jos haluat nähdä selittelijän, niin katso peiliin! On syytä huomata, että omissa meriselityksissäsi ET SANALLAKAAN viittaa Euroopan tilanteeseen 20.01.2022.

                Omat selittelysi ovat vain surkeaa hagiografiaa, jolla pyrit pesemään Marinin puhtaaksi hänen synneistänsä. Marin olisi mokannut tuon tilanteen todella pahasti siinä vaihtoehdossa, jossa Venäjä olisi pystynyt valloittamaan Kiovan parissa päivässä ja kukistamaan Ukrainan muutamassa viikossa, jonka jälkeen Venäjällä olisi ollut paljon vapaammat kädet Suomen suhteen.

                Lisään tähän vielä lainauksen Uuden Suomen artikkelista ”Kirja: Sanna Marin puhui aivan päinvastaista – Ruotsi ei ymmärtänyt lainkaan Sauli Niinistön viestintää Natosta” päivämäärältä 23.09.2024 koskien ruotsalaisten näkemyksiä Sanna Marinin ideologisesta näkökulmasta:

                ”Ruotsalaiset eivät ymmärtäneet, miksi Marin oli niin innokas tapaamaan. He kuvittelivat, että Marin vastustaisi Nato-jäsenyyttä. Hän oli nuori vasemmistofeministi, kasvissyöjä, ja sitä paitsi sanonut Reutersin haastattelussa, ettei Suomi hänen ”vahtivuorollaan” todennäköisesti liity Natoon.”

                Lähde: https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/3243d3bb-b8a1-42da-a168-4fdb1c017f0b
                Sama artikkeli Kauppalehdestä: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kirja-ruotsi-ei-ymmartanyt-lainkaan-niiniston-viestintaa-natosta-hold-your-horses-presidentti-sanoi-kun-sanna-marin-puhui-painvastaista/0098f992-c579-49d4-bcfb-e9abf55e81de

                Tein tuon lisäyksen siksi, että se paljastaa ruotsalaisten näkökulman Mariniin ja heidän perustellut arvionsa Marinin suhtautumisesta Suomen NATO-jäsenyyteen osoittaen, että heidän arvionsa perustui osaltansa Marinin ideologiseen taustaan. Tuolloin kuitenkin niin Suomen kuin Ruotsin ulkopoliittisessa johdossa oli yllättävän paljon epäpätevyyttä, kun luetaan Yhdysvaltain ulkoministeri Anthony Blinkenin puhe Berliinistä 20.01.2022:

                https://www.state.gov/the-stakes-of-russian-aggression-for-ukraine-and-beyond/

                Yhdysvaltain ulkoministeriön näkemys tuon puheen perusteella Venäjän ja Ukrainan välisen konfliktin tulevaisuudesta tammikuussa 2022 oli hyvin pessimistinen ja tuomitseva Venäjää kohtaan.

                Ilmoita asiaton viesti

            • Granu
              Arto Granlund #4222199
              Vastaus kommenttiin: #4222162

              Petri Luosto, et näköjään seuraa aktiivisesti Suomen ulkopolitiikkaa nimittäin Sanna Marin EI olisi voinut vastata muuten kuin vastasi, että on hyvin epätodennäköistä, että Suomi hakisi hänen allituskautenaan Naton jäsenyyttä. Suomen ulkopolitiikka jotaa presidentti yhdessä valtioneuvoston kanssa ja presidentti Niinistö oli juuri noina aikoina korstanut, että mikäli Suomi hakee joskus Nato jäsenyyttä tapatuu se KANSANÄÄNESTYKSEN kautta. Marinin hallituskautta oli jäljellä reilu vuosi tuon lausunnon aikana ja jokainen, myös Kremlissä ymmärsi, ettei kansanäänestystä kansalaiskeskusteluineen vuodessa kyetä järjestämään vaan puhutaan useista vuosista, kuten liittyessämme EU:n. Pres. Niinistö, ei Marin, oli siis se joka Putinille viestitti vielä pari-kolme kuukautta ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, ettei Suomessa lähiaikoina oli aikomus liittyä Natoon.

              Ilmoita asiaton viesti

              • petriluosto
                Petri Luosto #4222208
                Vastaus kommenttiin: #4222199

                Seli seli. Sinun ei kannata tehdä mitään typeriä oletuksia muista ihmisistä. Marin olisi hyvinkin voinut sanoa, että Suomi pitää kaikki vaihtoehdot avoimina tulevaisuudessa NATO-jäsenyyden suhteen.

                MYÖSKÄÄN sinä et kiinnitä mitään huomiota siihen, mikä oli ulkopoliittinen tilanne Euroopassa 20.01.2022, joka osoittaa sen, että sinulla ei ole mitään varaa alkaa arvostelemaan muita ihmisiä millään tavalla,

                Mielestäni kirjoituksesi ei ole mitään muuta kuin hagiografiaa pyrkiä pesemään Sanna Marin menneisyyden synneistänsä. Suomen perustuslaki ei tunne sitovaa kansanäänestystä, vaan tuo oli poliitikkojen keksimä vastuuton keino koettaa välttää joutumasta keskustelemaan maamme mahdollisesta NATO-jäsenyydestä.

                Suomi ei päässyt NATO:on siksi, että päättäjämme olisivat olleet päteviä ulkopolitiikassa, vaan pääsimme NATO:on siksi, että Venäjän päättäjät olivat vieläkin ylimielisempiä ja epäpätevämpiä kuin Suomen päättäjät. Venäjän päättäjät mokasivat täysimittaisen sotansa alun Ukrainaa vastaan pahasti.

                Ilmoita asiaton viesti

  5. Arvo Tammela
    Arvo Tammela #4222139

    Blogikirjoitaja: ”Marin kertoi Andersonille, että Suomesa vain kaksi puoluetta kahdeksasta kannatti Nato-jäsenyyttä”. Miksi hän ei kertonut niiden kahden Natoon liittymistä kannattavan puolueen nimeä? Blogikirjoittajalla on varmasti tiedossa puolueet, mutta niitä hän ei kirjoitukseensa lisännyt koska pelkäsi sen paljastavan ainakin toisen puolueen nimen. Se olisi tietysti ollut myrkkyä niille, jotka ovat kirjoittaneet puolueen poliitikoista puuta heinää täällä Puheenvuorossa.

    ” Marin totesi Anderssonille ettei hän ollut vielä päättänyt omaa kantaansa Natoon”
    Tämä jos mikä osoittaa ettei Marin ollut valmis kannattamaan maamme liittymistä Natoon maaliskuun alussa 2022.

    Ilmoita asiaton viesti

    • AnttiMikkonen1
      Antti Mikkonen #4222142
      Vastaus kommenttiin: #4222139

      ”Marin totesi Anderssonille ettei hän ollut vielä päättänyt omaa kantaansa Natoon”
      Niinkö?
      ”Ruotsalaisvieraiden mukaan Marinin myönteinen kanta jäsenyyteen oli kuitenkin päivän selvä. Sen verran painokkaasti hän Nato-jäsenyydestä puhui.””
      Eli siis ei halunnut julkistaa kantaansa, odotti että sen tekee presidentti kohteliaisuudesta. Sitten panokset koveni.

      Ilmoita asiaton viesti

      • Arvo Tammela
        Arvo Tammela #4222158
        Vastaus kommenttiin: #4222142

        Mikkonen, sanoillaan ihminen haluaa kertoa, mitä hän ajattelee. Ei ilmeillään.
        Tasavallan presidentti Niinistöstä hän ei sanonut mitään, mutta Niinistöstä ja Marinista otetussa kuvassa Marinin ilme pajasti, miten hän suhtautui Niinistöön, ei siinä sanoja tarvittu.

        Ilmoita asiaton viesti

        • AnttiMikkonen1
          Antti Mikkonen #4222163
          Vastaus kommenttiin: #4222158

          Lue sinä ajatuksia, sekä kääntele sanomiset itsellesi kuten haluat, tein vain selväksi miten falski olet.
          Marinin antipatiat Niinistöä kohtaan oli kyllä aiheestakin, sekaantui sisäpolitiikkaan jatkuvasti.

          Ilmoita asiaton viesti

        • Granu
          Arto Granlund #4222263
          Vastaus kommenttiin: #4222158

          Tammela, uskoisin että monen, tunnetusti pikkusieluisen ja kostohimoisen Niinistön tuntevan ilme on kaikkea muuta kuin mairea. Täällä Paimion ja Salon seudulla kyllä tunnetaan hänen herkkähipiäisen vaikea luonteensa. Ei siis ihme, että suoraluonteinen Marin eikä myöskään nykyinen pres. Stubb Niinistön kanssa toimeen tullut ja oliko se niin, ettei Stubb kutsunut Niinistöä hänen ensimäiseen Kultarantakeskusteluun, mutta Halonen oli ja taisi olla Marinkin.

          Ilmoita asiaton viesti

          • Pekka Toivonen
            Pekka Toivonen #4222372
            Vastaus kommenttiin: #4222263

            Stubb kutsui Kultarantakeskusteluihin presidentti Niinistön mutta tämä oli työmatkalla Washingtonissa EU:n turvallisuusraporttinsa laatimisen vuoksi.

            Niinistö tapasi tuolloin mm. USA:n ulkoministeri Blinkenin ja EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin.

            Sanna Marin oli kutsuttu ja läsnä. Häntä ei oltu kuitenkaan kutsuttu panelistiksi Kultarantakeskusteluihin vaan ainoastaan riviosallistujaksi kuuntelemaan keskusteluja permannolta.

            Ilmoita asiaton viesti

          • Arvo Tammela
            Arvo Tammela #4222380
            Vastaus kommenttiin: #4222263

            Granlund, olette tainnut unohtaa Marinin puheet vanhoista boomereista.Ei siis ihme, jos tasavallan presidentti Niinistö koki tämän loukkaukseksi ja muistutti rivien välissä siitä eräässä puheessaankin, ” taisi ne vanhat boomerit jotain ymmärtää mm. taloudesta.”.
            Mitä pikkusieluisuuteen ja kostonhimoon tulee pääministeri Marinin toiminta esimerkiksi joitakin hallituksensa ministereitä kohtaan oli juuri sitä.

            Ilmoita asiaton viesti

  6. Pekka Toivonen
    Pekka Toivonen #4222185

    USA:n presidentti Joe Biden ja Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö veivät yhteisvoimin Suomen Natoon.

    Samaan ajanjaksoon liittyy Suomen vieminen taloudelliseen perikatoon josta vastasi Suomen tasavallan pääministeri Sanna Marin.

    P.S. Ruotsi pääsi huomattavasti myöhemmin Naton jäseneksi kuin Suomi.

    Syynä eriaikaisuuteen oli Suomen valtionjohdon petos kun Ruotsille annettua lupausta käsi kädessä-etenemisestä Natoon ei pidetty.

    Ilmoita asiaton viesti

  7. usjussi

    Marin väänsi Niinistön venkuroinit suoriksi ja päätös Natoon liityttymiseen tehtiin nopeasti.
    Sitä on turha väännellä, kuka oli mitäkin mieltä ja milloin. Päätös tehtiin ja molemmat esiintyivät mallikkaasti ulospäin.
    Ilman Marinin
    kaltaista toimintaenergiaa, miten olisi käynyt ?

    Ilmoita asiaton viesti