Supo, suomettumisen viranomaislinnake, jonka muurit pitäisi uskaltaa kaataa

Suojelupoliisi peittelee rähmäistä toimintaansa vetoamalla salassa pidettäviin tietoihin. Se kuulostaa yhtä pahaenteiseltä kuin lastensuojelussa, jossa laista piittaamaton toiminta piilotetaan salassapitokorttiin vetoamalla.

Iltalehden Jarno Liski on tehnyt ansiokasta tutkivaa journalismia kaivaessaan päivänvaloon Supon toiminnan omituisia kiemuroita. Näyttää siltä, näkyvissä on vasta Supo-jäävuoren huippu.

Absurdeihin tapahtumiin liittyvät venäläiset oligarkit, kuten Gennadi Timtšenko, sekä suomalaiset Kai Paananen ja Matti Saarelainen.

Jarno Liski summaa osuvasti: ”Erikoisia yhteensattumia tapaus Saarelaisessa on kasaantunut huomiota herättävän paljon. Harva virkamies voi lentää ulos kahdesta työpaikasta siten, että epäonnistumiset selitetään julkisuuteen onnistumisiksi ja Suojelupoliisista järjestetään kovapalkkainen virka pudotusta pehmittämään. Lähteeni ovat itselleen selittäneet Saarelaisen koskemattomuutta sillä, että hänellä on ollut Supoa vaikutusvaltaisempia tukijoita. Sellaisia olisivat käytännössä vain poliittiset päättäjät ja korkeimmat virkamiehet.”

Väistämättä herää kysymys, ketkä suojelevat sekä Supoa että Saarelaista, jotka ovat toisissaan kiinni kuin hiestä ihoon liimautunut paita perseeseen? Puolue, johon jäljet johtavat, on tiedossa, mutta mukana saattaa olla muidenkin puolueiden napamiehiä ja -naisia. Jos näin on, Supon taustavoimilla on konsensus huolehtia siitä, että tapaus Matti Saarelainen jätetään tutkimatta. Narunpäätä keriessä saattaisi paljastua pahimmillaan maanpetoksia.

Mitä saattaisi paljastua? Liski jatkaa: ”Paanasen sähköposti sekä yhtiöiden tilinpäätöstiedot vihjaavat, että rahat pääministeripuolue keskustan salaisuuksien vartijaksi uskotun Hakamon CAG-yhtiön pelastamiseen saattoivat tulla Timtšenkon yhtiöltä.”

Ketään ei yllätä tämän jälkeen, että ”Viime marraskuussa Supo myönsi, että toukokuun alussa aloitetusta selvityksistä ei Saarelaisen eläköitymiseen mennessä ollut syntynyt yhtäkään asiakirjaa. Tämä on vähintäänkin erikoista.”

Tuliko Matti Saarelaiselle kiire päästä eläkkeelle, jotta tutkinta, jota ei koskaan aloitettu, voitiin päättää?

Supon johdon sekoilut ovat sitä luokkaa, että viraston toiminnan lainmukaisuuden tarkastamiseksi pitäisi perustaa puolueista riippumaton tutkintakomitea. Supo salaa sille itselleen arkaluontoista tietoa eikä mikään estä sitä peittelemästä jälkiään. Ellei Supon toimintaan puututa, niin kukaan ei saa koskaan tietää, mitä Supon paksujen muurien takana on tapahtunut ja mitä tapahtuu tänään.

Saksan ja Viron  turvallisuusorganisaatioista on paljastanut venäläisiä vakoojia. Miksi Supo ei ole paljastanut yhtään vieraan vallan vakoojaa vuosikymmeniin? Supon omat selitykset saamattomuudestaan eivät vakuuta, vaan herättävät uusia kysymyksiä. Tapaus Matti Saarelainen kertoo, miksi Supo ei ole ainoastaan suomettumisen linnake, vaan myös turvallisuusuhka Suomelle.

Liski lähestyy venäläistä ulottuvuutta loogisesti: ”Huolestuttavinta ovat Saarelaiseen liittyvien sotkujen liepeiltä löytyvät kytkennät itätiedusteluun: Timtšenkon KGB-yhteydet, naisvirkailijan vanhat KGB-kytkennät ja tämän huippuvakooja-velipuoli sekä lahjusjuttuun sotkeutuneen juristin välilliset kytkennät Venäjän vaalioperaatioon Albaniassa.”

Alpo Rusin avulla Supo koetti nostaa profiiliaan tekemällä tästä Neuvostoliitosta kopioimiensa oppien mukaisesti vakoojan. Kenen toiveesta Alpo Rusi maalitettiin vakoojaksi ja hänen maineensa mustattiin lähtemättömästi? Rusia koskevat asiakirjat pitäisi avata, sillä niistä saattaisi löytyä syyllinen sekä ennen kaikkea syy Alpo Rusin raukkamaiseen suposusimaiseen ajojahtiin.

Tapaus Saarelainen avaa valtiollisen korruption ketjua.

”Vuodenvaihteessa STT kertoi Saarelaisen joutuneen lähtemään hybridikeskuksesta seksuaalisen häirinnän vuoksi. Julkisuudessa hybridikeskus kuitenkin kiitteli Saarelaista vuolaasti ja hänen kerrottiin siirtyvän takaisin Supoon uusiin tehtäviin.”

Ei haise palaneen käry, vaan Supossa sammutetaan tulipaloa. Joidenkin persuksia kuumottaa, mutta ei varmastikaan ketään pelota, koska Supon oma palokunta sammuttaa ja hoitaa jälkien siivouksen.

Mikä on parempi paikka valtiotason hyvävelivenäläinen verkostolle kuin Supo?

 

Jarno Liskin juttuun LINKISTÄ!

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu