Venäjä kieltämässä LGBTQ+ -liikkeen toiminnan, sama uskon-oppi Suomen kristillisellä konservatismilla
Venäjän oikeusministeriön on nostanut kanteen, jonka mukaan kansainvälinen LGBTQ+ -liike tulee Venäjällä julistaa ääriliikkeeksi.
Venäjällä on muutenkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien asema ihmisoikeuksien ja tasa-arvon kannalta heikko.
Hämmentävää on ymmärtää, miten Suomen konservatiivisten kristittyjen kannalta Venäjän tilanne vaikuttaa heidän uskonoppinsa mukaisesti ihanteelliselta. Venäjällä eivät ole sallittuja samaa sukupuolta olevien henkilön avioliitot. Lisäksi laki kieltää kaiken myönteisen julkisen informaation muista kuin heterosuhteista. Pride-kulkueita ei sallita.
Kirsikkana kakussa Suomen konservatiiveja miellyttää, ettei Putinjn KGB:n aikaisen kaverin patriarkka Kirillin kirkoissa ole naispappeja.
Venäjän uskonnollien ilmasto on konservatiiveille yhtä kiinnostava kuin kommunisteille oli 30-luvulla Leninin kommunismi.
Ellei Venäjä käyttäytyisi aggressiivisesti ja sotisi Ukrainassa, niin varmasti Suomesta lähtisi konservatiivien kansoittamia tilausbusseja Moskovaan ihailemaan suurta uskonsankaria Vladimir Putinia, joka pitää Venäjän katuja puhtaina.
Historian kirjat kertovat, miten Amerikasta asti hartaat kristityt matkustivat Berliiniin nähdäkseen suuren uskonsankarin Adolf Hitlerin, joka lupasi pitää Saksan kadut puhtaina homoista ja muista vähemmistöistä.
Miksi kristityt konservatiivit seisovat aina, aina ja aina historian väärällä puolella?
He ihailevat pahuutta, koska eivät tunnista sitä pahuudeksi. Jos he edustaisivat jotain totuudellista, he olisivat kavahtaneet Hitleriä ja hänen uskonoppejaan.
Eivät Suomen arvokonservatiivitkaan kavahda Putinin kirkon uskonoppeja.
Kirjain tappaa, kuten apostoli Paavali varoitti.
Ei ainakaan kannattaisi mennä oikeuteen Raamattua heilutellen, kuten eräs suomalainen poliitikko on tehnyt. No, on Raamattua julkisesti heilutellut myös muuan Donald Trump.
Keskisormea voi niinkin näyttää.
Tekoäly Bing teki kuvan LGBTQ+ yhteisöstä.
Jälkihuomautus
Blogiin ”Putinin peukalon alla suomalaismiehiä vihitään papeiksi Venäjällä”
Kirjoitan: ”Pietarissa viisi suomalaista naispappeuden vastustajaa vihittiin Inkerin kirkon papeiksi. Pappisvihkimyksen Venäjältä saaneet pienet vihreät suomalaismiehet koettavat soluttautua ääriluterilaisten liikkeiden kautta kirkon palvelukseen. Taktiikka toimii Krimin valtauksesta kopioiduilla sotaopeilla, joilla myrkytetään luterilaista kirkkoa kuin hitaasti tappavalla poloniumilla.”
Venäjällä meno on kuin Pohjois-Koreassa.
”Venäläiset laulavat ballistisista ohjuksista Pietarin protestanttisessa kirkossa.
He esittävät virsiä, joissa ylistetään ”Herran ballistisia ohjuksia” ja enkelien yliääniilmailua palveluksensa aikana.”
https://twitter.com/i/status/1725826511897301044
Koska sama meno alkaa Suomen arvokonservatiivissa piireissä, kun on otettu pappisvihkimys Venäjän kirkossa ja on tuotu virustartunta tuliaisena? Vihkimys tehdään kätten päälle panemisen kautta.
Ilmoita asiaton viesti
En aiheeseen ota sen kummemmin kantaa, mutta tekoälyn luoma ’kuva’ on rankasti romantisoitu ja erilainen kuin ne siilitukkaiset, törkytatskatut, naamalävistetyt henkilöt joita todellisessa elämässä näemme.
Ilmoita asiaton viesti
Meinaatko, että tekoälyä on manipuloitu? Se on muokannut kuvan ehkä sadoistatuhansista LGBTQ+ -liikkeeseen liittyvistä kuvista. Enemmän luotan Pingiin kuin iltalehtien lööppikuviin.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä LGBT:n poseerauskuvat ovat kaunisteltuja versioita?
Ilmoita asiaton viesti
Itse asiassa kuvan imelyys toi mieleen Jehovan todistajien julkaisut… mutta onhan niidenkin tunnus sateenkaari.
Ilmoita asiaton viesti
”Venäjällä on ihan terveitäkin linjauksia.”
Anteeksi, unohdin, että persut ovat samaa porukkaa kuin räsäsläiset.
Kiitos, kun muistutit.
Ilmoita asiaton viesti
Ei sinullekaan ole mitään tarvetta.
Ilmoita asiaton viesti
Minä puhuin LGBTQXYZ -liikkeestä enkä ihmisistä ja heidän tarpeellisuudestaan. Ei meillä ole heteroliikkeitäkään. Etkö ymmärrä eroa, kun änkyröit.
Ilmoita asiaton viesti
Aito avioliitto on hyvä esimerkki yhdenlaisesta heteroliikkeestä.
Ilmoita asiaton viesti
Se on tosiaan totta epäsuorasti. Koska lapsia voivat luonnollisesti tehdä vain heterot, siitä seuraa kannatuspisteitä heteroille. Onko se jotenkin paheksuttavaa, mielestäni ei ole.
Kristilliseen perintöön ei kuulu samaa sukupuolta olevien liiton pitäminen avioliittona. Se on jokin muu liitto, jota eivät uskonnon opit tunne eikä tue samaa sukupuolta olevien seksiä. Näitä asioita ei aika muuta eikä niiden muuttaminen onnistu lainsäädännöllä ja äänestämällä.
Ilmoita asiaton viesti
”Koska lapsia voivat luonnollisesti tehdä vain heterot, siitä seuraa kannatuspisteitä heteroille.”
Ei pidä paikkaansa, luonnollisesti lapsia voi tehdä kaikki, joiden biologia sen mahdollistaa, seksuaalinen suuntaus ei siihen liity.
Ilmoita asiaton viesti
LGBTQXYZ liikkeiden tarpeellisuus tulee siitä kun on jotain konservatiivisia käppäukkoja jotka haluavat polkea ihmisten oikeuksia.
Asiat ovat onneksi nyt merkittävästi paremmin kuin 70-luvulla mutta ei tästä ole montaa vuotta aikaa kun ihmiset eivät saaneet mennä edes avioliittoon.
Samasta syystä ollut naisten tasa-arvo liikkeet, eläinten oikeudet ja muut vastaavat epäkohtiin puuttumiset.
Ilmoita asiaton viesti
Puhut ihan erillisistä asiosta. Naisten tasa-arvon kehittymisellä ei ole mitään tekemistä LGBTQXYZ++ oikeuksien kanssa. Kristinusko selkeästi tukee ensimmäistä, muttei jälkimmäistä millään muotoa. Tässä on taustalla paljon sinua ja omien viettiensä uhreja viisaampien luomat ja ihmiselle hyväksi nähdyt ohjeet jo vuosisatoja sitten.
Ilmoita asiaton viesti
”Naisten tasa-arvon kehittymisellä ei ole mitään tekemistä LGBTQXYZ++ oikeuksien kanssa.”
Ja ketkäs sitä naisten tasa-arvoa vastaan olivat? Täysin samaa sakkia jotka vastustaa LGBTQXYZ++ oikeuksia. Sellaisia konservatiivisia käppäukkoja joiden mielestä alkukantaisten aavikkouskontojen älyvapaat säännöt olisivat tärkeämpiä. Ja niitäkin vääntäneet vanhat konservatiiviset käppäukot tuhansia vuosia sitten.
Voisi tiivistää asian niin, että kaikki maailman paskuus läpi historian on lähtöisin konservatiivisista setämiehistä. Sotiakin aloittavat.
”Kristinusko selkeästi tukee ensimmäistä”
Allahilla ei ole merkitystä.
”Tässä on taustalla paljon sinua ja omien viettiensä uhreja viisaampien luomat ja ihmiselle hyväksi nähdyt ohjeet jo vuosisatoja sitten.”
Darwin oli viisaampi.
Ilmoita asiaton viesti
”Minä puhuin LGBTQXYZ -liikkeestä enkä ihmisistä ja heidän tarpeellisuudestaan.”
Argumentoit kuin Päivi Räsänen, joka tekopyhyydessään aloittaa lauseen; ”Kaikkihan me olemme syntisiä, mutta…”
Ilmoita asiaton viesti
Nuo eivät ole psykiatrisia häiriöitä eivätkä muutenkaan sairauksia. Se pitää sanoa ääneen eikä väittää jotain mikä ei pidä paikkaansa. Ks. esim. https://www.duodecimlehti.fi/duo80106 Parafiliat ovat sitten jotain muuta. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00495
Ilmoita asiaton viesti
Miksi ihmeessä olet niin hysteerisen kiinnostunut kaikista ääri-ilmiöistä?
Ilmoita asiaton viesti
”Russian Priests Blessing Weapons”
https://www.sadanduseless.com/blessed-guns/
Ilmoita asiaton viesti