Yritysvastuuta on tarkasteltava kansainvälisen talouden ja politiikan kehitystä vasten

Viesti yritysvastuuseminaarissa syyskesän Helsingissä on selkeä: yritysten pitää ja kannattaa toimia vastuullisesti. Se vähentää riskejä, ylläpitää mainetta ja parhaimmillaan pienentää esimerkiksi alihankinta- ja toimitusketjujen kustannuksia. Rahoittajien pitää tehdä investoinneille ”human rights due diligence”, ihmisoikeustarkastelu ennen rahoituspäätöstä. Toiminnan on hillittävä ilmastonmuutosta, tai ainakaan se ei saa edistää sitä. Liikkeenjohtoguru Michael Porterin sanoin: yritysten tehtävä on yhteisen arvon luominen yhteiskuntaan, ei vain omistajilleen.

Yrityksille, joiden markkina, rahoittajat tai omistajat ovat läntisissä demokratioissa, tämä on arkea. Lännessä ilmastohuoli kasvaa, kuluttajat ovat ympäristötietoisia ja arvostavat yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Poliittisen ja oikeusjärjestelmän perinne tukee yksilön oikeuksia. Yrityksiä koskeva lainsäädäntö sekä säätely ovat kehittyneitä – varsinkin julkisesti listatut yritykset joutuvat toimimaan ja raportoimaan läpinäkyvästi. Kansalaiset saavat halutessaan tietoa yritysten toiminnasta, ja heillä on mahdollisuus protestoida.

Jatkossa vastuullisuuden, yhteiskunnallisen arvonluonnin ja avoimuuden vaatimukset tulevat todennäköisesti muokkaamaan yritysten toimintaedellytyksiä, rahoituksen ehtoja ja omistajuutta nykyistäkin voimakkaammin. Ympäristölle ja ylipäätään kestävälle kehitykselle tämä on varmasti hyväksi.

Samalla yritysvastuuajattelu on malliesimerkki nykymaailman rinnakkaisista todellisuuksista.

Toisaalla on toisin

Kiinassa merkittävimmät yritykset toimivat kommunistisen puolueen työkaluna sen ohjatessa taloutta ja yhteiskuntaa suuntaan, jossa ei näy läpinäkyvyyttä, oikeusvaltiota tai demokratiaa. Suuret sekä yksityiset että valtio-omisteiset yritykset tukevat valtiota kansalaisia koskevan tiedon keruussa ja valvonnassa. Niiden visioista ja missioista ei kannata etsiä sanoja ”ihmisoikeus” tai ”työntekijöiden järjestäytymisoikeus”. ”Kunnioitus” ja ”hyödyllisyys yhteiskunnalle” toistuvat sen sijaan usein. Osakesarjoitukset ja omistusrakenne huolehtivat usein siitä, että aktiiviset piensijoittajat eivät pääse häiritsemään yksityisten yritysten johdon rauhaa.

Kommunistisen puolueen suhtautuminen yrityksiin näkyy hyvin esimerkiksi tavasta, jolla Kiinan valtio ja sen omistamat rahoituslaitokset painostavat Hong Kongista käsin toimivan lentoyhtiö Cathay Pacificin rajoittamaan sen työntekijöiden osallistumista kaupunkivaltiossa järjestettyihin demokratiamielenosoituksiin.

Kiinan naapurissa Venäjällä toimii oligarkkitalous. Iranissa talouden on arvioitu olevan 80-prosenttisesti uskonnollisen ja turvallisuuseliitin, mm. uskonnollista puhtautta vahtivan vallankumouskaartin kontrollissa. Pakistanissa ja Egyptissä armeijoiden asemaa pönkittävät hulppeat osuudet suuryrityksistä, Keski-Aasian maissa ne ovat usein poliittisen eliitin vallan jatke. Intiassa esimerkiksi yritysvastuuseen elimellisesti kuuluva työturvallisuus on alkeellista, eikä siitä aina edes välitetä.

Pakkovaltaa harjoittavan valtion ohjaamien, oligarkkien omistamien tai heidän rahoittamiensa yritysten ei kannata pyrkiä avoimuuteen ja vastuullisuuteen.

Myöskään kuluttajat eivät kaikkialla maailmassa edellytä yritysvastuuta. Entisen Neuvostoliiton maissa laajat ympäristöä, saatikka ihmisoikeuksia puolustavat liikkeet ovat harvassa. Kiinassa voimakkaimmat protestit ovat kohdistuneet japanilaisia ja korealaisia firmoja vastaan, hallituksen tukemana ja lähinnä isänmaallisuuden tai loukatun kansallisen kunnian nimissä. Monissa Etelä- ja Kaakkois-Aasian maissa liikehditään uskonnollisia ja etnisiä vähemmistöjä vastaan, ei niiden puolesta. Kun yhteen vaakakuppiin asetetaan vallanpitäjien lupaamat asiat, kuten kansakunnan suuruus tai elintason nousu ja toiseen esimerkiksi ympäristö tai ihmisoikeudet, vaikuttaa ensimmäinen kuppi monissa nousevissa talouksissa painavan kansalaisten arvoissa enemmän.

Yritysvastuu on liberaalien länsimaiden ulkopuolella verraten marginaalinen ilmiö.

Samaan aikaan geopolitiikka sekä Kiinan ja Yhdysvaltain kilpailu markkinoista, teknologianjohtajuudesta ja sotilasmahdista muokkaavat yritysten toimintaehtoja radikaalisti uudelleen. Arvo- ja hankintaketjuja, teknologiaa ja sen standardeja, kansainvälisiä instituutioita ja politiikan pelisääntöjä pilkotaan hyvää vauhtia kahteen, toisinaan useampaankin keskenään kilpailevaan sfääriin. Yhdysvaltain nykyhallinto näyttää tässä kisassa ajoittain välittävän vastuullisuuden perusarvoista aivan yhtä vähän kuin vaikkapa Kiina. Rapakon takana talous on valjastettu voimapolitiikan jatkeeksi.

Vastuullisuus kansainvälisten ristiriitojen ja jännitteiden keskellä

Läntiset maat ovat pitkään vivunneet markkinoidensa koon ja rahoitusvoimansa avulla kansainvälistä taloutta ja yritysten toimintaehtoja oman yhteiskuntamallinsa mukaisiksi. Tämä on ollut erityisesti Euroopan toimintatapa vaikuttaa, sotilaallisen voiman puuttuessa. Eurooppalaiset yritykset ovat vieneet tätä mallia maailmalle. Mutta vanha manner ikääntyy ja taantuu. Sen suhteellinen osuus maailman markkinoista pienenee, ja niin pehmeä kuin kovakin voima hiipuu. Ristiriidat Yhdysvaltain kanssa eivät auta asiaa.

Globaalia kamppailua käyvät markkinaehtoinen ja keskusjohtoinen talousjärjestelmä; liberaali demokratia ja autoritaarinen totalitarismi; sekä ihmisoikeusperustainen, sääntöihin perustuva yhteistyö ja harvain- tai vahvimman valta. Eurooppalaisittain katsottuna kisa ei tällä hetkellä mene kovin hyvin.

Yritysvastuuliikkeen tulisi asemoida itsensä uudelleen

Kyseiset kansainvälisen politiikan jakolinjat heijastavat mitä suurimmassa määrin yritysvastuun ydinaiheita. Siksi on hämmästyttävää, miten vähän länsimaiset yritysvastuuta ajavat järjestöt, kansalaisliikkeet ja erilaiset watch-dogit osallistuvat laajempaan kansainvälispoliittiseen keskusteluun, tai mieltävät itseään sen osaksi. Huomio, mukaan lukien väärinkäytösten metsästys ja erilaiset kampanjat, kohdistuu Suomessa ja yleisemminkin Euroopassa edelleen lähinnä oman maan yksittäisiin yrityksiin, erillään laajemmasta kontekstista.

Toki länsimaisia yrityksiä pitää valvoa, liiketalouden logiikka ei aina huomioi vaikutuksia ympäristöön ja muuhun yhteiskuntaan. Mutta globaalimittakaavassa vaikkapa suomalaiset yritykset ovat enimmäkseen varsin vastuullisia, ja niiden hankintaketjujen tai yksittäisten tavarantoimittajien läpivalaisemisen hyödyt rajalliset. Paljon tärkeämpää on se, millä ehdoilla nousevat taloudet ja niiden yritykset toimivat. Niiden osuus maailman tuotannosta, arvonlisäyksestä ja markkinoista kasvaa jatkuvasti. Vielä parikymmentä vuotta sitten kehitysmaiksi luokitellut taloudet vastaavat nyt yli puolesta maailman tuotannosta. Suurin uhka kestävälle kehitykselle ei siksi ole yksittäisen läntisen yrityksen tai sen alihankkijan toiminta. Suurin uhka on, että se II maailmansodan jälkeen luotu poliittinen ja taloudellinen järjestelmä, jolle vastuullisen yrityskansalaisuuden idea perustuu, syrjäytyy.

Yritysvastuuta edistävien järjestöjen ja liikkeiden tulisi ymmärtää toimintansa laajempi konteksti. Niiden tulisi aktiivisemmin osallistua kansainvälistä politiikkaa koskevaan keskusteluun ja sisällyttää se toimintaansa. Panoksia tulisi kohdentaa myös muiden kuin länsimaisten yritysten valvontaan ja painostamiseen, jo pelkästään toimintaehtojen tasapuolistamiseksi. Lännen yritykset joutuvat jo nyt operoimaan markkinoilla, joissa vastuullisuuden hyödyt eivät välttämättä realisoidu, ja joissa kilpailijat eivät maksa ympäristön tai sidosryhmien huomioimisesta syntyviä kustannuksia.

Yritysvastuuliike on hankkinut länsimaissa paljon vaikutusvaltaa. Vaikuttaakseen aidosti globaalisti, ja säilyttääkseen relevanssinsa sen tulisi asemoida itsensä uudelleen.

Tapio Wallenius

Kirjoittaja on kehitysrahoitukseen ja vaikuttavuusinvestointeihin keskittyvä konsultti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu