Ratkaisu ylikorkeiden sähkö- ja asumismenojen pienentämiseen

Ratkaisu ylikorkeiden sähkö- ja asumismenojen pienentämiseen

Putinin lisäksi korkeiden sähkömenojen perussyy on sähkölaitosten käytäntö sähkön myyntihintojen määräytyminen korkeimman tuotantotekijän hinnan perusteella.

Perussyy korkeisiin hintoihin on tuuli- ja aurinkosähkön ylihinnoittelu, jolla ei ole mitään tekemistä tuotantokustannusten kanssa. Tuulivoimalat on perustettu ennen kaasukriisiä sen aikaisiin kustannuksiin perustuen.
Nykyhinnat ovat puhtaasti ansaitsematonta voittoa, jota ei investointeja tehtäessä osattu edes arvata.

Ratkaisuksi on pohdittu tuuliyhtiöiden ylisuuriin voittoihin kohdistuvaa windfall veroa, mikä on jäänyt pohdinnaksi, koska tasapuolista veron määrää on vaikea tai mahdoton määrittää erilaisten yritysten tuloslaskelmista.

Windfall vero ei kuitenkaan poista itse perusongelmaa eli ylisuurta sähkön hintaa, jota valtiolle menevä vero ei mitenkään alentaisi.

Sähkön hintaa voidaan alentaa määräämällä tuulisähkölle enimmäishinta, joka voisi olla ennen Putinin hyökkäystä 2020 tai 2021 vallinnut hintataso korotettuna 10-30 %, mikä varmistaisi, ettei yksikään sijoittaja jäisi tappiolle sijoitusajankohdan investointilaskelmiin nähden.

Kun tällä tavalla saataisi poistettua tuuli- ja aurinkovoiman ylituotot, voitaisi sähkölaitosten myyntihinnat määrätä asetettavaksi sähkön keskimääräisten ostohintojen perusteella eikä enää kalleimman ostohinnan perusteella.

Kun tuuli- ja aurinkovoiman ostohinnat sähköyhtiölle laskevat, laskisi myös sähkön myyntihinta.

Pitää muistaa, että tuulivoima alkaa olla ulkomaisten sijoittajien hallussa ja kohtuuttomat voitot siirtyvät ilman lähdeveroa veroparatiiseihin.

+5
TapioYli-Kovero
Sitoutumaton Hämeenlinna

Kansantaloustieteiljä, keksijä, yrittäjä.
Oman tien kulkija. Kirjoitti 1987 omakustanteen "Keisarin uudet aattet", jossa ennusti, että tuolloinen kovan markan politiikka johtaa suureen devalvaatioon ja 300.000 hengen työttömyyteen, mikä myös toteutui. Ennakoin myös, että Neuvostoliitto siirtyy kapitalismiin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu