Kerrostuneet markkinat – uutta ideaa
Maassamme peräänkuulutetaan talouskasvua ja uusia ideoita. Uudenlaista toimintaa on, mutta vaikuttaa siltä, että se kohtaa ensimmäiseksi kielteisiä asenteita. Kielteisiä asenteita meillä ihmisillä on helposti uusia asioita kohtaan ja lehdistö sitten levittää niitä niillekin, jotka eivät vielä ole uudesta ilmiöstä ehtineet muodostaa omaa näkemystä.
Toisiko asennemuutos mahdollisuuksia uuteen talouskasvuun?
Lehdistössä näkee juttuja laidasta laitaan: niitäkin, joissa uusia ideoita perätään.
Uusien ilmiöiden takana voi ehkä olla ideoita, joilla taloutta haluttaisiin hinata nousuun, mutta uusien ideoiden kehittäjillä ei aina ole aikaa tietää ideansa kaikkia puolia, joten niiden haltijat saattavat törmätä markkinoiden vakiintuneisiin muureihin.
Jospa asennemuutoksen avulla yritämme löytää keinoja auttaa uusien ideoiden tekijöitä, jolloin koko markkinakenttä hyötyisi.
Minulla on pari esimerkkiä. Länsiväylässä kerrotaan virolaisista kauppiaista, joilla on idea kehittää Ikean huonekalujen kierrätysmyyntiä. Tässä on loistava businessidea, joka on törmännyt vanhoihin asenteisiin ja muureihin. Hieman ehostamalla heidän mainontatapaansa tästä toiminnasta hyötyisi niin Ikea kuin markkinatkin. Huonekalut eivät ole kertakäyttöhyödykkeitä, vaan hyvillä huonekaluilla voi olla jopa satojen vuosien ikä kuljettavanaan. Ikean pitäisi olla ylpeä siitä, että huonekalunsa ovat suosittuja ja auttaa sopimuksin löytämään molempia osapuolia hyödyttävää liiketoimintaa.
Toinen esimerkki on idän plagiointimarkkinat, joista voisi läntisille suunnittelijoille olla paljonkin businesshyötyä, jos vain löytyisi oikea sävel markkinoille. Idän ihmisten ajattelutapa on erilainen kuin länsimainen, mutta keskusteluiden avulla ja toistensa erilaisuuden hyväksymisen myötä yhteinen sävel voisi löytyä. Minua säälittää, kun hyviä tavaroita heitetään roskiin vain neuvottelutaidon puuttumisen takia. Idässä ajatellaan niin, että länsimaisille markkinoille kelpaavat parhaimmin lännessä suunnitellut tuotteet. Uskon, että he olisivat valmiit maksamaan suunnittelijoille näiden osuuden, kun asiasta sovitaan. Näyttää siltä, että länsimaisia ihmisiä vaivaa ahneus, joka estää omankin edun toteutumisen.
Löytyy vielä yksi esimerkki siitä, miten hyviäkin ideoita tyrmätään. Hyvä idea on hyväksyä vanha ostari täällä Suomessa, elvyttää ja tuoda sinne ihmisiä kiinnostavia toimintoja. Lehtijutussa (Länsiväylä 22 -23.11.2014) kerrotaan Soukan ostarissa, joka on jo melko vanha, mutta kelpaa hyvin vielä vuosikausiksi. Rakennukset ovat kunnossa, mutta kaipaavat ehkä jo korjausta. On hyvä liikeidea se, että ostarilla on uutta toimintaa, mutta lehtijutussa maalaillaan synkkää tulevaisuutta sen sijaan, että olisi hyvässä artikkelissa mahdollista nostatella markkinanäkymiä ja luoda silmäys parempaan tulevaisuuteen mm. niin, että vanhat ostarit alkavat uudelleen kiinnostaa ihmisiä.
Suomessa nähdään paljon kielteistä asennetta taloutta, uusia businessideoita ja tulevaisuutta kohtaan. Lehdistön olisi aika kouluttautua näkemään ideat mahdollisuuksina ja hyväksymään sen, että tulevaisuus voi olla hyväkin. Ihmisiä, jotka uutta taloutta luotsaavat, ei kannata masentaa. Suuri yleisö seuraa lehdistöä ja siten lehdistöllä on avainasema vaikuttaa markkinoihin.
Lehdistö tuo esiin markkinailmastoa, mutta on samalla myös vaikuttamassa siihen.
Ilmoita asiaton viesti