Antropologia: Muinaissuomalaisten kokoontumisriitit

Korkeat pylväät, korkeat ihanteet. Pylväsrakennelmat kutsuvat ihmisiä nykyäänkin pakeilleen. Valokuva television ruudulta: Tarja Kaltiomaa

Taide on innoittavaa. Helsingin Sanomat digitaalisessa numerossaan on tuottanut artikkelin nimeltään Kulttuuri – Ateneumia on vaadittu poistamaan taulu, jossa Väinämöinen ”törkeästi ahdistelee” Ainoa – museonjohtaja ei aio antaa periksi (Mari Koppinen HS 5.2.2018 16:04, Päivitetty 7.2.2018 15:06). Kirjoitin artikkeliin mielipiteen, joka on tässä:

19.2.2023 (Twitter HS) Ei ihme, että Aino-paran äiti itki kuultuaan tuosta tragediasta. On ollut vanhassa Suomessa tärkeää, että aviopari on saanut tyttärensä avioon; tämä saa aviomiehen ja tämän kanssa perustaa perheen. Vaikka ei ole ollut käytössä nykyaikaisia kommunikointivälineitä, etäkommunikointi on lienee ollut vilkasta. On lähetetty piirroksia ja kirjoituksia ja sanomia metsässä juoksevien lähettien avulla. On sattunut väärinkäsitys. Ainon äiti ja isä ovat saaneet käsityksen, että kosijalla olisi lailliset oikeudet. Niin ei ole ollutkaan kuvan mukaan. Nuoren valtamiessulhasen sijaan kosijaksi oli ryhtynyt Ainon äidin isän isä Väinämöinen. Eihän Aino sentään, asian tajuttuaan voinut ryhtyä morsiameksi vaarilleen, isotaatolleen. Aino on kauhistunut sulhasehdokkaan vanhuudesta ja myös sukulaisuudesta. Aino on oikeassa, kun karkasi tuota vanhusta, Väinämöistä, mutta hän on myös väärässä. Sukujen ja siis suvun jäsenten neuvonpidolla olisi asiasta voitu sopia. Ei vanha mies varmaankaan väkisinmakaamiseen olisi käynyt, kun neuvonpito hääjuhlasta oli vasta alussa. On mahdollista myös, että koko episodi on ollut väärinkäsitys. Väinämöinen on saattanut olla tiedusteluretkellä jonkun aseenkantajansa puolesta. Tapahtumissa on siis edetty liian nopeasti ja tapahtumat ovat ajalta ennen kuin kirkkolaitos on ollut tukemasta oikeanlaista elämäntapaa, perhekäsitystä ja sivistystä. Lisätietoja kirja Kristillinen filosofia, Tarja Kaltiomaa, Mediapinta 2022.

Olen jo vuosia aluksi harrastajakuvaajana ja espoolaisen ympäristön havainnoitsijana valokuvannut espoolaista kaupunkiympäristöä, jota kovasti arvostan ja josta tykkään. Vuosien ajan olen löytänyt maastosta merkkejä, joissa selvästi on muinaiskaupunkilaisten kokoontumispaikkoja. Miten näitä merkkejä voi tunnistaa ja löytää? Nämä kokoontumispaikat ovat pyhiä kokous- ja kokoontumispaikkoja, joiden en toivoisi nykyisen kaupunkirakentamisen buumissakaan olevan uhattuina, kuten Espoossa pääkaupunkiseudun nopeassa kehityksessä uhattuna on yhtä ja toista infrastruktuuria uusimisen innossa. Oman alle 70 vuoden ikäni aikana olen nähnyt useita uudisrakennuksia, jotka jo tässä varhaisvanhuuden aikanani ovat uhkien kohteena. Hyvät uutiset tästä aiheesta on, että silti muinaisia pyhiä luonnossa tavattavia kokoontumispaikkoja yhä on olemassa.

Kokoontumispaikat, joita olen havainnut, ovat suuren kiven tuntumaan asetettuja ja kannettuja hieman pienempiä kiviä. Arvelen, että suuri kivi on ollut kyläpäällikön istumakivi ja pienemmät kivet ovat olleet hierarkkisesti arvokkaasta vähemmän arvokasta kohti, suuremmasta kivestä pienempiin kiviin kohti. Naisten kivet ovat todennäköisesti sijainneet, jos niitä muinaistasa-arvokäsityksen mukaan on ollut kokouspaikan tuntumassa, sijainneet ehkä näkö- tai kuuloetäisyydellä varsinaisesta kokouspaikasta.

Tämä mielestäni markkeeraa hyvin käsitystäni suomalaisheimoista ja nykyään Suomen kansasta. Kansa on  niin sanottua vanhakansaa, jolla on henkisenä perimänään hierarkkinen ihmiskäsitys.

Ulkomailla, etelässä, Antiikin Kreikan ja muun eteläisen Euroopan maisemissa on turistinähtävyyksinä erilaisia pylväsrakennelmia, jotka selvästi ovat olleet muinaiseurooppalaisten kokoontumispaikkoja. Kokoontumispaikat ovat paikkoja, joihin johtaa maastossa urautuneita teitä ja polkuja, kulkureittejä, joista on maastossa pysyvät jäljet ja painanteet. Niitä on kuljettu vuosisatojen ajan. Näin on Suomessakin. Metsissä ja maastossa olevat pyhät paikat ovat maastoon painautuneitten polkujen reiteillä ja varsilla. Olen aiemminkin kirjoittanut aiheesta ja hyvä toiveeni on, että nykyisessä rakentamisbuumissa näitä paikkoja kunnioitettaisiin ja ne säilytettäisiin. Näin siitä huolimatta, että pidän tärkeänä rakentamista ja sitä, että jokaisella maassa asuvalla on koti. Suomessa on runsaasti maata rakentaa ja on tärkeää, että arkeologit ja maastotutkijat selvittävät tulevien rakennusmaiden menneisyyden arvon ennen alueen varaamista rakentamiseen. Pyhä on pyhää. Arvelen, että kansamme kipeät menneisyyden muistot ovat arpeutuneet ja pelon peittämät. Pelko tarkoittaa, että pelätään menettää jotakin tärkeää. Siksi mieluummin peitellään pyhyyttä ja tärkeyttä kuin sitä tunnustetaan ja osoitetaan.

Eteläisten maitten pyhät kokoontumispaikat ovat nykyään suosittuja turistikohteita. Valokuva television ruudulta: Tarja Kaltiomaa

Aiheesta hieman toisesta näkökulmasta olen kirjoittanut kirjoituksissa Elämän pelikortit ja Taiteilijan ideapussi. Elämän muistot ovat infrastruktuurisessa maisemassa ja/tai luontomaisemassa. Suomi maana on pitempään kuin muu Eurooppa, jotka ovat lämpimämpiä maita, ollut lähes rakentamatonta maastoa. Vanhasuomalaiset saattavat edelleen tunnistaa pyhiä paikkojaan maastossa ja siksi niitä pitää kunnioittaa, vaikka ne eivät tavallisesti ole yhtä näyttäviä muisto- ja turistikohteita kuin eteläisten maiden vastaavat pyhät paikat.

Arvelen, että suomalaisille on jäänyt tavaksi hävittää asuinpaikkojaan, kun he ovat niistä luopuneet ja toisaalle muuttaneet. Tämä tapa vaikuttaa ihmisissä piilevänä pelkona ja tuhovoimana, jota ei oikein sanotuksi saa. Suomalainen lyriikka ja laulujen sanat paljastavat totuuden. Olemme sittenkin tunteellista ja jopa huumorintajuista kansaa, joka haluaa varjella maataan. Varjelu on usein vähättelyä, jossa peitellään maata ja kotipaikkakuntia kohtaan tunnettua ikävää ja kaipauksen tunnetta.

Järjen käyttö on sallittua, tärkeitä asioita (paikkoja, rakennuksia, esineitä) on oikein säilyttää ennallaan.

Muistaminen on yhtenä punaisena lankana kirjoituksissani. Esineilläkö olisi muistia? On tai ei, esineet tuovat mieleen muistoja. Esineet, paikat ja rakennukset. Ne koskettavat ihmisissä vuosisatojen aikana jotakin säiettä vanhassa muistissa ja nostattavat usein tarpeellisia tunteita puolustaa vanhoja arvoja elämässä.

19.2.2023 Tarja Kaltiomaa

Aiempi antropologiaa kosketteleva kirjoitukseni on Antropologia: Sanalla on merkitystä

 

 

 

TarjaKaltiomaa
Espoo

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi UUSI OSOITE http://www.tyhjapaperi.fi kristillisyydestä filosofisen näkemyksen ja kirjan Kristillinen filosofia perusteella. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, "monipuoluediggari", seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti. Jäsenyyksiä yhdistyksissä: Espoon Kirjailijat ry jäsen vuodesta 2013 (hallituksessa vuonna 2022), Soukan Kamerat ry hallituksen jäsen vuodesta 2014, yhdistyksen sihteeri, Luonnonfilosofian seura jäsen vuodesta 2013, Suomen Filosofinen yhdistys jäsen vuodesta 2013, kotiseutuyhdistys Kivenlahti-Stensvik ry kannatusjäsenyys. Olen kirjailija ja yhteiskunta-aktiivinen seniorikansalainen, eläkkeellä atk-uran jälkeen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu