Espoossa kaupunkikehitys ja luonnon säilyvyys vastakkain

Kuva: Lähiöpuut 2 Kuva osallistui paikallisen kamerakerhon kevätkilpailuun 2022. "En luvannut ma ruusutarhaa" Valokuva: Tarja Kaltiomaa

Espoo on vanha kaupunki, jossa on hyvin vähän sellaista rakennuskantaa, jota säilytetään kuin itsestään selvyytenä. Kaupungin toimijoiden työaika menee kaupunkilaisten asioiden hoitamiseen. Hoitamisen ulkopuolelle jää helposti sellaista arvokasta asiaa kuin arvorakennukset, luonto, kuten uhanalaiset kasvit ja kaupunkiluonnon säilyminen. Nykyään on kiitettävästi kuitenkin huolehdittu kaupunkilaisten liikunnan ja ulkoilun tarpeesta ja suosituista retkeilykohteista.

Luin Länsiväylässä 27.4.2022 olleen jutun Tutkija huolestui lähimetsästään (kirjoittaja Minna Airamaa, tutkija Terhi Ryttäri). Ensin kiitos jutun asemoinnista. Länsiväylä-lehden uudistus palkitsee lukijoita. Lehti on selkeämpi ja kuvitukset hienoja. Kaupungistumisen eteneminen tuottaa asukkaiden pohdittavaksi runsaasti erilaisia aiheita ja osa aiheista on melko ristiriitaisia. Osa kukista näyttää olevan katoamassa ja joitakin kukkia kuljetaan viikatteet olalla vainoamassa. Ihmisellä näyttää olevan voimakas tahto puuttua myös niihin asioihin, jotka voisi kauniisti jättää luonnon huoleksi. Kukkasia tulee varmaankin aina olemaan ihmisten ympäristössä, mutta ei mitään luontoaihetta ole tarkoitettu luonnonkaan puolesta pysyviksi kuin kivenjärkäleet. Kivetkään eivät ihan pysyviä ilmiöitä ole, vaikka kestävyydeltään näyttävät vahvemmilta kuin kukkaset. Molemmat ilmiöt luonnon puolesta ovat sekä heikkoja että kestäviä. Sille on tilaa, mitä ihmiset vaalivat – tämä taisto on Espoossa pysyvää tästä lähtien, koska kaupungin sijainti on kehittyvällä pääkaupunkiseudulla.

Luonto voi meille joskus hieman epätietoisille ihmisille antaa viitteitä, mikä olisi oikea tapa toimia. Tällaisia viitteitä voi saada, kun miettii asioita syvällisesti ja kun miettimiseen sentään on aikaa ja muita resursseja. Tutkija Terhi Ryttäri tuo artikkelissa esille luonnon tuottaman ehdotuksen Etelä-Suomen liikenneongelmaan. Mielestäni Suomen ei kannata lähteä teholiikennetielle Japanin tapaan. Suomi on luontomaa ja meidän kannattaa pitää työelämä maltillisena, jolloin vähemmälläkin tohinalla ehtii paikasta toiseen. Tätä ajatustani puoltaa nyt korona-aikana tehokkaasti käyttöön tulleet etäkokoukset. Ihan jokaiseen tapaamiseen ei tarvitse mennä enää paikan päälle. Jo tämä seikka yksistään mielestäni on omiaan kaatamaan tuon Turun tunnin juna -hankkeen. Mutta eipä hätää. Tilalle voidaan saada, kun järkevästi budjetoidaan, parempi hanke. Jospa metrojuna (on se sitten maan päällä tai tunnelissa) jatkaisi Kivenlahdesta Masalaan. Kartan mukaan Kirkkonummen Masalassa näyttää olevan runsaasti tilaa rakentaa liikennesolmu, jossa kohtaa junaraide, pääkaupunkiseudun kehätie ja siten myös metroliikenne. Alueelle saadaan paremmin parkkialueita ja -paikkoja kuin jo ennestään täynnä infrastruktuuria olevan Kivenlahden alueelle. Kivenlahti on pieni merelle työntyvä niemeke, joka on jo moottoritien ahtaama. Kivenlahtikin on vanhaa perinnekyläaluetta, jonka luontoa, maisemia, kasveja, kiviä ja kallioita on hyvä säästää myös tulevaisuuden asukkaille (siis meille itsellemme silloinkin).

Artikkelissa Tutkija huolestui lähimetsästään, on kaunis kuvitus. Toivon hartaasti, että näitä kukkasia on myös tulevaisuudessa. Valokuvauksen yleistyminen on omiaan myös puolustamaan kukkasia. Kuvista voi tehdä jopa muistoesineitä perinteisten valokuvien lisäksi.

Olen pitkään yrittänyt puolustaa luontoon ilmestyneitä uusiakin kukkia. Tällainen on jättipalsami, jonka serkku lehtopalsami näyttää myös huolestuttavan harvinaiselta. Miksi me suomalaiset emme paremmin yrittäisi luottaa luonnon kertomaan? Kun kukista on kiinnostunut ja hieman selvittää, mistä luontoilmiöissä on kysymys, saattaa saada vastauksia ihmisten pulmiin ja ongelmiin. Kaupungistuskehityksen Espoossa ja luonnon säilyttämisen ja varjelun ei tarvitse olla niin suuresti ristiriidassa, kuin aluksi näyttää.

28.4.2022 Tarja Kaltiomaa

Tarjoan juttua julkaistavaksi Länsiväylässä ja jos ei kelpaa, julkaisen Uusi Suomi -palstalla, jossa pidän blogia.

 

0
TarjaKaltiomaa
Espoo

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi ( http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi ) kristillisyydestä nimenomaan filosofiana, ei uskontona. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, monipuoluediggari, seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu