Kääntämisen merkitys sivistyspiirien välisessä ymmärtämisessä

Sanakirjat ja tietokirjat ovat kääntäjien työssä tärkeitä. Kuva: Tarja Kaltiomaa

Kielitiede: Kääntämisen merkitys sivistyspiirien välisessä ymmärtämisessä

Hieno näköalapaikka suomalaisena kirjailijana kirjoittaa aiheesta käännöstyö, kiitos kutsusta Facebookissa Tutkijaliitolta. Suomen kieli on vanha kieli, josta kohteliaasti on kerrottu kansainvälisissä yhteyksissä ymmärrettäväksi ”rivien välistä” muun muassa ”Taru Sormusten Herrasta” elokuvan lanseerauksen yhteydessä. Suomen kieli on universaali luonnon kieli, ihmiskunnan vanhin kieli. Suomea ovat puhuneet monet vanhakantaiset kansat ja kukkeimmaksi kieleksi kieli on noussut Suomessa Mikael Agricolan oman aikaistensa ponnistusten johdosta. Uskon, että tuolloin pohjoisen alueen kuninkaalliset olivat Mikael Agricolan tukijoina. Raamattu on länsimaisen ihmisen Pyhä Kirja. Mikael Agricola valitsi tieten tahtoen Raamatun omien käännöstöidensä kohteeksi, koska hän arveli työnsä jälkien parhaiten säilyvän nimenomaan Raamatun käännöksenä.

Raamatusta on kulttuurisesti Suomessakin tehty useita käännösversioita. Kääntämistyössä tahattomana ja tahallisena, sekä hyvänä että hieman veikeämpänäkin tarkoituksena tekstin ajanmukaistamisen myötä tuottaa vanhasta tekstistä versio, jonka omat aikalaiset parhaimmin ottaisivat vastaan. Mikael Agricolan työssä ei tästä kuitenkaan ole ollut kyse, vaan pyhästä ja tärkeästä tarkoituksesta tuottaa suomalaisille, suomenkieliselle väestölle, oman kielinen versio Raamatusta. Raamatun pyhyys siis on ollut tukemista sitä tehtävää, jossa suomen kieli on vähitellen saanut sijaa virallisena kielenä maassamme. Tuo tehtävä on siis myös ollut tukemassa maamme itsenäistymiskehitystä ja sittemmin itsenäisyyttä. Kun kansalla on oma kielensä, se mitä parhaimmin voi säilyttää itsenäisyytensä.

Viime vuosina yliopistomaailmassa alettiin suositella, että suomalaiset kirjoittaisivat väitöskirjansa ja tieteelliset tutkielmansa englanniksi, jotta ulkomaalaisten olisi niitä helpompaa lukea tai mitä syitä tautalla tuohon vaateeseen onkaan. Tuohon aikaan esiintyi muutenkin ehkä eniten nuorten ja opiskelijoitten parissa mielialaa, jossa suomen kielen merkitystä vähäteltiin. Oma käsitykseni on, että suomenkielinen selkeimmin voi ajatuksensa ilmaista nimenomaan suomeksi. Kun kirjoituksen on ensin kirjoittanut suomeksi, se voidaan sen jälkeen kääntää muille eurooppalaisille kielille ja tarvittaessa muillekin kielille. Tämä ajatus juontuu siitä, että itsehän me aina tänne palaamme. Tutkija jättää jälkeensä maailmasta poistuessaan, kuollessaan huonekalunsa, talonsa ja työnsä – ja aikuiseksi taas uudelleen vartuttuaan alkaa kaivata työnsä jälkiä, jotka sitten ovatkin jonkun muun ihmisen jättämiä jälkiä. Parhaimmin jatkumossaan itse ihmisenä ja tutkijana löytää työnsä merkityksen ja piirteet nimenomaan äidinkielellään, suomalainen suomalaisena.

Kielissä on eroja. Huippulingvistikot eivät käännä ollenkaan mitään. Lingvistikot pyrkivät aina tavoittamaan tekstin sävyn ja merkitykset alkuperäiskielellä. Näistä huippulingvistikoista tuleekin sitten mainioita ja osaavia kääntäjiä. Kenestä muistakaan, leikillisesti sanottuna. Kääntäminen kielestä toiseen on sellaisia sfäärejä tavoitella, että työ sinänsä on varmasti hyvin palkitsevaa. Käännöstöillä palkitaan meitä kaikkia lukioita runsain mitoin, joten mielestäni käännöstöistä pitäisi maksaa ihmisille reilumpaa palkkaa.

Olen pitänyt koko ikäni, nyt ole 67-vuotias, lukemista tärkeimpänä harrastuksenani. Nuorena rouvana olin mukana kirjakerhossa, josta joka kuukausi tuli kotiin uusi kirja. Tarjotut ja valitsemani kirjat 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla olivat käännöskirjallisuutta. Kirjojen alkuperäinen kieli on ollut tavallisimmin amerikanenglanti ja tuotetut käännöskirjat ovat olleet loistavaa kielitaidetta. Totuin niin hyviin teksteihin, että alkoi olla todella vaikeata hyväksyä kirjassa juuri yhtäkään virhettä. Tuon aikaiset lukijat on totutettu tavattoman laadukkaisiin kirjoihin. Kirjan tekemiseen on osallistunut usea henkilö, ja tarkastuskierroksia tekstin suhteen on ollut useita. Tämä selvästi on koskenut myös käännöskirjoja.

Mainitut vuosikymmenet luen niin sanotuiksi best seller -kirjakausiksi. Kirjoja myytiin paljon ja ostettiin paljon. Ihmiset keskustelivat yleisesti kirjoista ja pian myyntiin tulevista kirjoistakin. Moni ikäiseni ihminen ja pariskunta on täyttänyt kotinsa seinä kirjahyllyillä ja hyllyt ovat täynnään kirjoja. Käsitykseni on, että Suomessa keskityttiin painottuneemmin käännöskirjallisuuden tarjoamiseen lukijoille kuin suomalaisten kirjailijoiden tuotannon tukemiseen. Vain harva suomalainen kirjailija sai koko limppunsa (lue leipänsä) ostettua kirjojensa tuotolla. Suomessa ei ole totuttu siihen, että kirjailijat olisivat kovin varakkaita. Kirjoittamista pidetään lähinnä kadehdittavana kutsumustyönä. Kirjailija ei itse saa hyötyä tuottamastaan tuotannosta, mutta siitä pyrkii hyötymään muu toimiala kustannustaloineen ja kirjakauppoineen. Suomalaisen kirjallisuuden saama rahapotti on ilmeisesti niin pieni, että tavallisesti kirjailija näyttää jäävän nuolemaan näppejään. Tämän mielipiteen olen muodostanut kahdesta syystä: oma kohteluni omakustannekirjailijana on täysin vailla hyväksymistä ja toinen syy on, että niukoista suomalaisista varoista yleisesti taiteilijoille voidaan myöntää eläkekään vain hyvin harvoille (lehdistöstä saatu käsitys).

Tuottavatko suomalaiset kirjailijat hyviä teoksia? Tuottavat, ja suomalaisten kirjailijoitten kirjoja pitäisi tuottaa käännöstyön avulla ulkomaisten lukijoiden käsiin. Perusasenne pientä kielialuetta kohtaa näyttää estävän edes yrittämästä. Muutamia kannustavia esimerkkejä on nähty, mutta väitän kirjallisuuden olevan suurempi suuruus asiana kuin rahan. Rahaa tarvitaan kaikkeen, mutta muuten niin luovat suomalaiset toimijat näyttävät näkevän rahan – rahan puutteen – esteenä toimia oikein taiteen ja kirjallisuuden toimialalla. Ei ole oikein enää nykyaikana, että taiteen ja kirjallisuuden tuottajat eivät hyötyisi mitä parhaimmin teoksistaan ja työstään. Ei ole oikein, että raha käsitetään niin kuin nykyään Suomessa yleisesti näytetään käsittävän: rahan niukkuutena. Kun raha nähdään enemmän rahan niukkuutena kuin mahdollisuuksina, yleensä ei edes aleta kirja-alalla hankkeisiin, jotka näyttäisivät nielevän rahaa, mutta tuotto-odotukset jäisivät rahallisesti pieneksi. Kuitenkin muu tuotto voisi olla huikean suurta myös suomalaisen kirjallisuuden suhteen. Kirjallisuudella on runsaasti piilomerkitystä. Kirjoja on paljon, mutta satunnaisesti kohdatut kirjat voivat olla jossakin niin tärkeästi esillä, että koko muu toiminnallisuus teollisuudesta kauppaan ja kaikenlaiseen kulttuurivaihtoon, rauhan työhön ja ymmärtävään vuorovaikukseen voi tuottaa suuremoista tulosta, jossa myös rahamittarit paukkuvat täyteen. Ihmisen mielihyvä siitä, että voi saada kirjan välityksellä ymmärrystä toisen kielialueen toiselta ihmiseltä voi olla merkittävää jopa koko maailmamme kannalta.

Näen suomalaiset kulttuurivaikuttajat estoisina suomalaisen kulttuurin suhteen, suomalaisen kirjallisuuden suhteen. Raha, raha, raha – ja kauniit juhlapuheet. Nämä asiat näyttävät olevan ristissä suomalaisilla kulttuuripäättäjillä. Vain rahalla olisi merkitystä, vaikka juhlapuheissa usein muuta sanotaan. Ja rahaa ei sitten juuri löydy kulttuurin edistämiseen, käännöstöihin eikä aina edes kirjan kustantamiseen.

Podimme ihmiskunnassa infoähkyä noin kymmenen vuotta sitten. Kirjoja tuli markkinoille entiseen tiiviiseen tahtiin, mutta samalla roihusivat kirjaroviot, joissa poltettiin surutta varmaan monia merkittäviäkin kirjoja. Ihmiset olivat väsyneet kirjatulvaan ja olettavasti yhä kasvavaan velvollisuuteen lukea ja tutustua jokaiseen mielenkiintoiseen tai tärkeään kirjaan. Tähän pelastuksena tuli tietokoneistetut antikvaari-kirjavarastot, joista ihmiset voivat tilata kotiinsa täsmällisesti sen kirjan, jota etsivät, on se sitten uutta tai hyvinkin vanhaa tuotantoa. Kirjojen verkkotilausmahdollisuus on rauhoittanut kirjojen ystävät ja kirjoista huolehtivat kulttuurin ammattilaiset. Mitä on raha siihen verrattuna, miten tärkeästä aarteesta maallemme tuossa kaikessa on kysymys. Tulee mieleen, että pitääkö ihmisen tuota rahaa tarpeeseen tienatakseen kerjuulla olla. Maailmassamme usein sanotaan, että ihminen on käynyt kuussa, mutta sitä ja sitä ei kuitenkaan osata. Sanoisin, että rahaa ei vielä osata tehdä edes tarpeeseen ilman, että on joku ihminen joka vaiheessa uhrattu. Olen filosofista näkökulmaa ja näkemystä kirjoitellut kirjaani Kristillinen filosofia ja käyn aiheesta sosiaalisessa mediassa keskustelua. Kirjoitin viimeksi kuinka tärkeää on, että kouluopetuksessa opetetaan edelleen myös uskontoa, koska moraalioppia on lapsille paras opettaa tuttujen Raamatun tarinoiden avulla. Sain tähän kommentin, että kristillisyys uskontona olisi uhriuskomusta. Ehkä suomalaisilla ja muillakin eurooppalaisilla on syvällä sisimmässään (ehkä jo ennen tätä maailmaa kehittyneenä) uhrimieliala, jota noudatetaan tiedostamattomasti kulttuuri- ja rahakysymyksissä kaiken kaikkiaan. Sanon kirjassani ja sen jälkeisissä kirjoituksissani, että uskonto on elämänoppia elämästä toiseen elettäessä. Kristillisessä opissa keskeisiä vuosisataisia ja jo kahden vuosituhannen aikaista oppia ihmisille on yksiavioisuus ja lähimmäisenrakkaus. Muitakin opinaiheita uskonnonopetuksessa käsitellään, mutta kristinuskon alun jälkeen ajanlaskun alusta alkaen kristillisyyden vuoksi ja sen varjolla alettiin opettaa nimenomaan yksiavioisuutta ja lähimmäisenrakkautta. Näistä on ollut paljon hyötyä ihmisten kulttuurien kehityksessä, infrastruktuurin rakentamisessa ja kulttuurin perustana. Ihminen, mies ja nainen, voivat keskitetymmin rakentaa hyvää elämänlaatua ja hyvinvointia, kun perhemalli on tiivis, kuten se länsimaissa on.

Raamatun kääntäminen on tuonut nykyihmisille hyvin luettavan kirjakokonaisuuden. Kieli on sidoksissa elämäntapaan, jossa ihmiset ja kansat elävät. Kielen mahdollisuudet ja rajallisuudet ovat suhteessa ympäröivään todellisuuteen. Muistimme ei ehkä sellaisenaan yllä kahden tuhannen vuoden takaisiin maisemiin ja elämäntapaan, mutta käsitykseni on (en tiedä kuinka väärässä olen), että Raamattua on aina käännetty uusiin versioihin huolehtien kulloistenkin nykyihmisten tarpeista ymmärtää tuota tärkeää pyhää kirjaa. Aina ei löydy sanoja, kun yrittää jotakin sanoa. Omissa runoissani on sanojen välillä tyhjiä siltoja, joissa ei ole sanoja, vaan lukijan kuuluu (mielestäni) kuvitella siihen sellainen loikka, jolla pääsee taas ajatuksesta kiinni. Kuvitella. Uskon Raamatun ajan kielen olevan sen kaltaista kieltä. Sanoja ei ole ollut niin paljon kuin meillä nykyihmisillä on, vaan alun perin kirjoittajat ovat tehneet sanojen väliin tyhjiä siltoja, ja ymmärrys on ollut oppineilla ja lukeneilla ihmisillä, yleensä ylhäisön oppineilla ja papistolla. Tässä näkyy yleisesti ihmisten kielellinen ja mielikuvituksellinen lahjakkuus. Kääntäjä työssään on sen luovuuden äärellä, jossa hän tavoittaa alkuperäiset sanat, tarkoitukset, sillat ja tyhjyydet ja tuo ne tavoitekielelle ymmärrettävään muotoon. Mielikuvituksen ja kielten lentoa, sitä kääntäminen on.

Sivistys on ihmisten keskinäistä ymmärrystä ja yritystä ymmärtää. Oppineet ja paljon lukeneet ihmiset oman sivistyksensä avulla ovat aina pyrkineet luomaan siltoja ihmisten välille, jotta näiden välille syntyisi yhteisymmärrystä. Kirjat, alkuperäiset ja käännöskirjallisuus, ovat ajallisia siltoja ihmisten välillä. Kirjan avulla saamme käsityksen kahden tuhannen vuoden takaisista oloista, jolloin voimme pyrkiä ymmärtämään kanssaihmisiämme sen valon varjossa, varjon valossa. Ihmisen henkinen jatkumo. Olemme edelleen me. Olemme toisillemme vieraita kuin toisista maailmoista tulleina. Jo samallakin kielellä puhumisessa on vaikeuksia tietää, mitä toinen sanoo. Sanoilla on eri kulttuurisia merkityksiä eri ihmisillä. Paljon tarvitaan lukemista ja lukeneisuutta, jotta sivistys on sellaisella tasolla, että on tahtoa ymmärtää ja on tahtoa toimia välittäjänä eri ihmisten mielenmaisemien välillä. Kääntäminen, kielitiede, kielten tutkimus ovat kiehtovaa työtä. Tuollainen työ tulee meille tarvitsijoille nykyään kuin lahjana. Me lukijat pidämme sitä itsestään selvyytenä ja meille tarkoitettuna palveluna. Kuitenkin saatamme ihmetellä sitä, että joku työstään saa niin ja niin paljon palkkaakin ja palkintoja jaetaan. Toisilla toimialoilla tosiaan jaetaan palkintoja, mutta jaetaanko kaikilla toimialoilla palkintoja. No, yhä enenevässä määrin. Maksamme sentään veroja, eikä verorahoilla saa sentään, mitä vaan. Kulttuurinen nykytila Suomessa on lähes yltäkylläinen ja siten onkin ihme, että se on saavutettu melkein ilman rahaa.

24.11.2021 Tarja Kaltiomaa

Tarjosin kirjoitusta tilaajalle Tutkijaliitolle sekä sekä ihailemalleni Kotimaisten kielten keskukselle (Kotus). Oli ystävällistä, että kirjoitus luettiin ja arvioitiin mielenkiintoiseksi, joten julkaisen tällä blogipalstalla kirjoituksen ensimmäistä kertaa. 20.4.2022 Tarja Kaltiomaa

 

 

0
TarjaKaltiomaa
Espoo

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi ( http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi ) kristillisyydestä nimenomaan filosofiana, ei uskontona. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, monipuoluediggari, seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu