Kirja: Kansojen historia – hakusana Ukraina

Ihmiskunta kantaa muistiaan kirjoissa. Valokuva: Tarja Kaltiomaa

Kirjoitin, koska olen osallistunut joihinkin keskusteluihin Ukrainassa vallitsevasta sodasta, muutamia näkemyksiäni, joita saattaa olla taustalla nykyisiin levottomuuksiin Euroopan alueella. Tietenkin levottomuuksiin vaikuttaa myös nykytilanne pelkistetymminkin ja menneisyys lyö asioihin omaa leimaansa. Euroopan kannalta siitä itäisemmät alueet vaikuttavat rikkailta mailta luonnonvaroineen. Ihmisillä on henkisessä mielessä paljon pyrkyryyttä kaikkea selviämistään ja vaurauttaan kohtaan. Erilaiset tunteet ihmisten mielissä nykyäänkin saattavat velloa ja vaikka elämme hyvinvoinnin aikakautta, synkät ajatukset estänevät rauhan neuvotteluita. Toivoisin, että ihmiset ja maiden johtohenkilöt kuitenkin säilyttävät malttinsa kaikessa nykyaikana ja vaimentavat alkukantaiset ajatuskuvionsa, jotka ovat henkistä perua esivanhemmilta.

On tärkeää, että maiden johtajat tuottavat rauhaa ja hyvää taloutta osaamisellaan, eivätkä ole sitä estämässä.

*

Kirjassa Kansojen historia, joka on ilmestynyt suomeksi 1940-luvulla, ei puhuta maasta nimeltään Ukraina, vaan viitataan kaikissa kohdissa Ludvig-kuninkaisiin. Olen tulkinnut kristillistä filosofiaa tuotettuani, että kristillisellä opilla on ollut vastustajia sen noin 2000 vuoden oppitaipaleella ja näkyvimmin vanhoista filosofeista oppia on vastustanut Nietzsche. Kirjani Kristillinen filosofia pitää sisällään teorian, että ihmisillä on henkinen jatkumo. Kristillinen uskonto ja elämänoppi on vanhastaan oppia, jossa toteutuu ainakin Raamatun Uuden Testamentin lähimmäisen rakkaus ja poiketen alkuperänsä ajankohdasta sittemmin yksiavioisuus. Nämä kaksi elämäntapaoppia on tarvittu, jotta kansakunnat voivat kehittää yhteiskuntaa ja maan hyvinvointia suotuisasti. Tämän me voimme opin piirissä ja kaikki nykyajan ihmiset todeta toteutuneen monissa maissa. Moni oppi on globaalimpaa oppia kuin vain uskonnon näkyvän harjoittamisen mukaan voitaisiin todeta. Hyvä ihmisoppi voi olla muissakin maissa elämäntapaoppina, vaikka niissä olisi näkyvämmin muunlaista pyhyyden kunnioitusta. Onhan kirjani Kristillinen filosofia oppi oppia ihmislajille maan päällä, maapallolla.

Voin hyvin nykyään ajatella, että ehkä juuri 1700-luvulla, kun valistusfilosofit tuottivat omia näkemyksiään valtio-opista ja ihmiskunnan tulevaisuudesta, on luotu myös käsitys ja kysymys uskonnottomuudesta ja on kysytty tarvitaanko uskontoa ollenkaan. Oikeastaan kristilliselle elämänopille on ollut tärkeätä myös vastabooli, vastustus ja vastakkaiset näkemykset. Kirkollinen opin harjoittaminen ei kaikkina aikoina ole ollut – varsinkaan esikirkollisena aikana – kaikille ihmisille suotuisaa. Kirkko ja ennen sitä luostarilaitokset ovat yltyneet käyttämään erilaisia voimakeinoja jopa uskovaisia ihmisiä vastaan, puhumattakaan niistä ihmisistä, jotka eivät ole kunakin aikana ilmaisseet uskoaan kirkon tai luostarilaitoksen hyväksymällä tavalla, näitä vastaan. Tämäkin on aika ajoin herättänyt epäluottamusta kirkkoa ja kristillistä oppia kohtaan.

Suomessa kristillisyys valtion peruskirjoissa. Kristillinen oppi kuitenkin peruslähtökohtiensa siivittämän on tarpeellinen ihmisille. Lähimmäisen rakkaus ja opissa oleva yksiavioisuus ovat tuottaneet nykyisen hyvinvointi–yhteiskuntamallin. Perustelen tätä niin kuin opin alkuaikoina on perusteltu. Ihmiset olivat ennen kristinoppia riitaisia sukulaissuhteissaan eikä juuri mikään suku voinut vaurastua kaunaisen asenteen ja kateellisuuden vuoksi. Kristillisen opin myötä ihmiset ovat oppineet antamaan anteeksi toisilleen, pyytämään anteeksi ja suomaan toisilleen hyvinvointia ja menestystä, sen sijaan, että olisi lyöty alas kateuden vuoksi kaikki, mitä on saatu aikaan ja rakennettua.

Roomalaisesta kalenterista voidaan tänäkin päivänä nähdä, että vielä Rooman valtakunnan aikaan kaupungeissa oli useita temppeleitä, joissa tavallinen kansa kävi hoitamassa (maksua vastaan) asioitaan eri temppeleissä riippuen oliko kysymys perheonnesta, viljasadosta tai kaupankäynnistä – jokaiselle asialle on ollut oma temppelinsä ja pyhimyksensä. Evankelis-luterilainen oppi poikkeaa katoliseen oppitraditioon verrattuna siinä, että jäänteet monien pyhimysten palvonnasta on riisuttu kirkoista. Kirkoissa ei ole kovin paljon pyhimysten henkilökuvia, vaan pohjoismaissa yleisessä evankelis-luterilaisessa uskontotraditiossa on vain muutama henkilöhahmo muistuttamassa jumalten töistä maapallolla ja siten ihmisten ei tarvitse hajauttaa huomiotaan uskonnon piirissä liikaa. Suomalaisessa arjessa pyhimysnimet on sijoitettu vuosikalenteriin nimipäiviksi.

Kun verrataan Suomea maana Ukrainaan, internetin tietokanta Wikipedian mukaan Ukrainassa on maan itsenäisyyden ajan ollut toisiaan vastaan sotivia heimoja. Suomessa, jossa tunnustetusti harjoitetaan kristillistä oppia uskontona, suomalaisten alkuperäisten heimojen rinnakkaiselo on onnistunut rauhanomaisesti. Tämä on verrattain uusi asia Suomessakin. Edellisen vuosisadan alussa Suomessa riehui sisällissota ja 1900-luvulla Suomessa taisteltiin useissa sodissa. Heimot heimoja vastaan ei siitä huolimatta ole ainakaan näkyvästi taistelleet toisiaan vastaan, ehkä juuri yhtenäistävän uskonnonharjoituksen vuoksi. Uskonto on elämäntapaoppia elämästä toiseen elettäessä.

Friedrich Nietzsche on kirjoissaan vastustanut kristillistä oppia, uskontoa. Tämä vastustus on tuottanut vahvemman uskonnon, koska se on joutunut puolustamaan itseään.

Tulkitsin Kansojen historia -kirjaa rivien välistä niin, että Ukrainassa on Ludvig-kuninkaiden tulevaisuuteen lähettämä kokeilu – uskonnottomuus Ukrainassa toteutettuna. Vastalauseena olen saanut kuulla, että maassa kuitenkin harjoitetaan uskontoa. Jälleen internetin tiedot kuitenkin kertoivat, että alueella on julmasti surmattu papistoa ja kirkon päämiehiä taannoin ja täten aiemmin pyritty estämään uskonnon harjoittamista.

Suomessa kristillinen oppi on yhtenäistänyt kansaa ja yhteiskuntarauhan myötä on saavutettu hyvinvointivaltio melko lyhyessä ajassa.

Ihmisenä voidaan arkistoista löytää runsaasti sellaista tietoa kansojen ja eurooppalaisten histoirasta, joiden merkityksen avaimia ovat sellaiset kirjat kuten Kansojen historia, monet tietosanakirjat, historialliset tietokirjat ja romaanit sekä myös kirjani Kristillinen filosofia, jossa on luku Ihmisen henkinen jatkumo – itsehän me tänne aina palaamme (kirja Kristillinen filosofia, Tarja Kaltiomaa, Mediapinta 2022).

5.8.2022 Tarja Kaltiomaa, kirjailija, filosofi, valokuvaaja

 

0
TarjaKaltiomaa
Espoo

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi ( http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi ) kristillisyydestä nimenomaan filosofiana, ei uskontona. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, monipuoluediggari, seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti. Jäsenyyksiä yhdistyksissä: Espoon Kirjailijat ry hallituksen jäsen vuodesta 2022, Soukan Kamerat ry johtokunnan jäsen vuodesta 2013, Suomen Luonnonfilosofian seura jäsen vuodesta 2013, Suomen Filosofinen yhdistys jäsen vuodesta 2013, kotiseutuyhdistys Kivenlahti-Stensvik ry kannatusjäsenyys. Olen yhteiskunta-aktiivinen eläkeläinen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu