Mittausvirhe IX Elämäntapa ja tiedekritiikki

Tiedekriittisten Mittausvirhe-kirjoitusteni yhdeksäs kirjoitus käsittelee jälleen useita aihealueita ja keskittyy kuitenkin terveeseen biologiseen ihmislajiin ja seikkoihin, mitkä taustalla vaikuttavat ihmisen sekä fyysiseen että psyykkiseen terveyteen. Lähes kuin huomaamatta yhteiskunta on lipunut toimeliaaksi länsitaloudeksi, jossa on näkyimpinä muutoksina liikenteen nopea kehitys ja sittemmin myös tietokoneistuminen. Kirjoitan yleensä yhteiskuntana Suomesta ja joskus myös Euroopan maista laajemmin, koska mikään maa ei ole ilman vuorovaikusta muihin maihin. Sekä Eurooppa että Suomi on osa länsitaloutta, johon kuuluu yleisen käsityksen vastaisesti myös Venäjä intressialueineen. Tämä näkymä tarkoittaa länsitalouden hyvinvointia ja rikkautta. Kansainvälisessä taloudessa on runsaasti mahdollisuuksia. Maapallo on niin sanottu elävä planeetta, jossa tapahtuu uudistumista ihmiskunnan, eläinkunnan ja kasvikunnan hyväksi. Viime vuosina ihmisten puheeseen on noussut huoli maapallosta elämänalustana ja maapalloa on alettu puolustaa ja huolehtia monien resurssien riittävyydestä myös tulevaisuutta silmällä pitäen.

Kuitenkin moni jopa johtavassa asemassa oleva ihminen ajaa eteenpäin kuin lyhytvaloilla tai kuin sammutetuin lyhdyin. Suosittelen kirjaani Kristillinen filosofia luettavaksi, koska perustelen siinä ihmisen henkisen jatkuvuuden ja siten myös yksilötasolla on mahdollista, että elämä jatkuu. Tämä ei näy minään Jumalan totuutena ihmisten elämässä, vaan ihminen (biologinen ihminen) elää niin sanotun elämänkaaren kaikkine ikäkausineen ja kuolee. Tällainen asia näkyy muissakin luontoilmiöissä ja luonnon laeissa maapallolla. Tutkiskelin parvekkeellani krassimatoa ja löysin huikean kauniin ilmaisun krassimadon elämänkaaresta Wikipediasta. Lainaan sen tähän: ”Perhoset käyvät läpi täydellisen muodonvaihdoksen, jonka vaiheita ovat muna, toukka, kotelo ja aikuinen eli imago.” Näin on ihmiselläkin tosin toisin termein.

Ihmisen henkinen jatkumo on seikka, jota ei usein tieteellisissä kirjoituksissa ole otettu huomioon. Tämä johtunee tieteen määritelmästä, jossa asia pitää voida todistaa ja toistaa, jotta se olisi tieteellisesti totta.

Elämä itse kuitenkin todistaa todistettavuutensa ja elämä on jatkunut maapallolla (maapalloilla) jo useiden tuhansien vuosien ajan. Määritelmät maanpäällisen elämän jatkuvuudesta ihmisten maailmana vaihtelevat, koska näemme nykyään tietokoneiden, televisioiden, linkkitornien ja tietoliikenteen vuoksi tietoja muiltakin kuin vain omalta planeetaltamme. Tieteellinen tieto ei olekaan niin kovin tietopohjaista kuin nykykäsityksissä arvellaan.

Liitän tähän valmiin verkkoon jo esittämäni kirjoituksen nykytalouden vaikutuksesta ihmisten elämässä. Tuo kaikki on totta tänä päivänä, mitä kommentoija sanoo #nnnnnnnr. Havaitsin muutamia vuosia sitten, että moni yhteiskunnallinen ongelma ei saa ratkaisuaan, koska liikkeellä on liian vähän rahaa. Kaikkea toiminnallisuutta on yhteiskunnassa, mutta rahoitustoimiala on jälkeen jäänyt tuon kaiken rahoittamisessa. Suomessa on erittäin ahkerien muutaman viime vuosikymmenten aikana alettu luottaa työn tekemiseen ja sitä pidetään ongelmanratkaisuna nykyään kaikkeen. Noin sata vuotta sitten ei korpikyynelten valuessa asia ole noin ollut. On hyvä, että ihmiset tekevät paljon töitä.

Tuolla ihanteellisella taivaalla on alkanut näkyä ongelmapilviä. Ensinnäkin työn teettämisen motivaatiota suomalaiset ankarasti koettelevat. Samanlaista yhteiskuntaturvaa ei ole tarjolla yrittäjille kuin työnväelle. Yrittäjällä on yrittäjän riski ja tulee ongelmia, hän monesti jää riskinsä kanssa yksin, vaikka oli sitä ennen työllistänyt vastaten perheiden talouksista kokonaan. Toiseksi jo kuntatason ongelmatkin vaativat verorahoituksen lisäksi muutakin rahoitusta. Suomalaiset ovat henkisesti ja fyysisesti toipumassa viime vuosisadan sodista. Kaikista ei nykyään ole työläisiksi, yrittäjiksi tai muuten veronmaksajiksi. Kolmas ongelma on myös näkyvissä. Pieni vähemmistö eliittiä joutuu tulemaan toimeen ilman järjestettyä tuloa ja rahoitusta. Tämä eliitti pitää yleensä yllä kaikenlaista toimintaa ja motivaatiota yhteiskunnassa. Tätä nähtiin mm. koronan aikana, kun taiteilijoita edelleen pyydettiin hyväntekeväisyysprojekteihin, vaikka itse kärsivät työtilaisuuksien menetyksistä.

Työn teettämisen tarve alkaa muutoinkin vähetä, kun infrastruktuurin rakentaminen alkaa saavuttaa saturaatiopisteensä. Tämä maailma on kuitenkin ihmisten maailma ja se jatkuu kuten tähänkin saakka. Perheinä.

Tietokoneilla ja robotiikalla tuotetaan runsaasti rahaa, mutta rahaa ei merkitä tulokenttiin ja tuloteta rahaksi ihmisille. Meillä on rahoitustoimiala jäänyt jälkeen, mutta niin on myös asenteet. Olen kuitenkin omasta puolestani iloinen ihmisten työhalusta, mutta siinäkään ei pidä liioitella.

Vielä myös ekologinen näkökulma. On pitkään tuotettu monenlaisia tuotteita, jotta saataisiin rahaa ja voittoa. Tämä alkaa kääntyä tarpeeksi tuottaa jopa tuottamisen vuoksi ja rahan vuoksi. Rahaa sinänsä voitaisiin tuottaa (laskea liikkeelle) myös tarpeen mukaan. Tämä vaatii korkeatasoisen yhteiskuntaymmärryksen, josta kerron kirjassani Kristillinen filosofia.  Yhteiskuntajärjestys pysyy näillä järjestelyillä lähes ennallaan, mutta ihmisillä tulee olemaan perusrahoitus muilta kuin vain yrittäjiltä, kunnilta tai valtiolta ja palkkatuloja he saavat sen lisäksi. Täten kukaan yksittäinen ihminen ei tulevaisuudessa vastaa kenenkään toisen ihmisen koko rahoituksesta, kuten vielä nykyään, vaan perusrahoituksen voi hakea kansalaispalkkana.

Ihminen on henkiseltä perimältään ja jatkumoltaan hierarkkinen olento alun perin. Tämäkin näkyy selvästi kaikessa oriennoitumisessa erilaisiin tehtäviin ja ryhtymisiin. Normaalia on, että organisaatioiden ja yritysten henkilöstö on hierarkkisesti järjestynyt ja tätä ei ole voitu ohittaa edes erilaisilla niin sanotuilla tasa-arvopyrkimyksilläkään tai -vaatimuksilla. Hierarkkisuus on ihmislajissa luontaista ja pysyvää.

Sotien jälkeen maamme talous on kehittynyt suotuisasti.

Ihmiset ovat kuitenkin pitkään olleet monista syistä erityisen pidättyväisiä ja ovat joutuneet olemaan pidättyväisiä. Monia suomalaisessa luonteissa vaikuttavia asioita on ehkä tapahtunut kuitenkin salaa. Pidetään nykyään selvyytenä, että niin sanottu seksuaalinen vapautuminen olisi tapahtunut 1960-luvulla Pohdiskelin asiaa nykyaikaisen antropologisen tutkimusmahdollisuuden avulla (elokuvat, kirjallisuus, näytelmät) ja pidän mahdollisena, että seksuaalista vapautta on ehkä maassamme ollut jo ennenkin, mutta televisio ja muut uudet yhteiskunnalliset näkyvyysmahdollisuudet ovat tuoneet vapautumisen ja vapauden näkyviin. Emme siis kansakuntana olisikaan eilisen teeren poikia ja tyttöjä, vaan olemme itsenäisiä omaehtoisesti toimivia ihmisiä olleet jo ennestään.

Kirkkolaitos on ollut joskus melko ankara opettaja, jonka opissa on ollut rangaistavaa kaiken lainen epäsiveellisyys ja huono elämäntapa.

Vapaus ja rajat. Olemme itsellisiä ihmisiä, joita ei niin kovin helposti koske rajoitukset. Teemme elämässämme niin kuin lystäämme.

On kuitenkin henkinen menneisyys yksilöillä ja ”laumoilla”. Tämä on vahva vaikuttaja ihmisessä.

Maapallolla elää biologisia ihmisiä, jotka ihmislajina ovat biologinen nisäkäslaji. Tästä seuraa joitakin entiseen verrattuna elämäntaparajoituksia, jos laji halutaan säilyttää terveenä myös tulevaisuuteen ja jos haluamme elää ihmisinä myös tulevaisuudessa. Mielestäni tätä ei enää pidä kyseenalaistaa, vaan alkaa ymmärtää maailmamme arvoa ja mahdollisuuksia paremmin. Mahdollisuudet voivat toteutua, kun hyväksytään myös rajoitukset, jotka tätä uutta tilannetta ylläpitävät. En halua tähän jaaritella siveellisestä ja säädyllisestä elämäntavasta, vaan kerron siitä kirjoissani ja sen tarpeellisuudesta. Joten sanon vain, että kirkko on usein ollut oikeassa vaatiessaan yksiavioisuutta ja säällistä elämäntapaa kansalaisilta.

Kirjoituksessani Psykolog1 kirjoitan, että taloudelliset olosuhteet ja niiden korjaaminen on oikea suhtautuminen mielenterveyden ongelmiin. Jotta ihminen saadaan kuntoon, hänelle kuuluu järjestää ihmisarvoinen elämä, elämän mahdollisuudet.

Nyt on viime aikoina lehdistössä vouhotettu monista erilaisista vähemmistöistä ja jopa puoluepolitiikassa on puolustettu näiden ”oikeuksia”. Yhteiskunnan normisääntöjä ja lakeja on muutettu huonoon suuntaan tuossa yleisessä vouhotuksessa. Noita vähemmistöjä on näkynyt globaalin maailmakehityksen myötä ja tuon näkyvän tiedotusilmapiirin jalkoihin on jäänyt joitakin maamme omien kansalaisten vähemmistöjä. Näitä ovat esimerkiksi aatelisto, papisto, maanomistajat, patruunat, taiteilijat ja muut sellaiset lahjakkaat ihmiset, joiden tulonmuodostusta ei ole yhtä antautuneesti vielä järjestetty kuin suurten enemmistöjen työväen ja entisen palveluskunnan tulonmuodostus on järjestetty palkanmaksuineen ja työeläkkeineen. Monilla ihmisillä ei ole vielä heille itseoikeutetusti kuuluvaa omaisuutta tai tuloa, koska monista syistä (sodat, demokratisoituminen, tasapäisyysvaatimus) nämä ovat menettäneet sukuyhteytensä, jossa on aiempina vuosisatoina ollut elämäntavan tuoma oikeus hyvinvointiinsa.

Yleiseksi käsitykseksi nykyisessä mediatiedotuksessa on luotu jälkikäteinen riistokäsitys, jossa yläluokka on riistänyt työväkeä ja siten saavuttanut paremman yhteiskunnallisen aseman kuin työväessä yleensä on ollut. Käsitykseni mukaan tämä historiaan ympätty näkemys on väärä. Yläluokalla on henkiseen jatkuvuuteen perustuva elämäntapanäkemyksensä, jonka avulla he yleensä tuottavat itselleen, on heillä paljon rahaa ja omaisuutta tai ei, hyvin miellyttävän elämäntapansa ja piirinsä. Tämä on heidän henkistä lahjakkuuttaan enemmän kuin seikka, joka olisi riippuvainen muista ihmisistä sinänsä. Toki heidän talouksiinsa on palkattu ihmisiä ja palvelusväkeä. Nämä ovat myös omassa jatkuvuudessaan myös hyötyneet yleensä jopa enemmän kuin yläluokka. He ovat oppineet taitoja elämässään, taitoja, joista on hyötyä nykyäänkin työtä tekevinä ihmisinä ja siten he yleensä tulevat nyky-yhteiskunnassa hyvin toimeen perheineen.

Itsekin olen ylimystöä ja aatelinen. En ole elämäni aikana tätä kovin paljon tiedostanut, mutta nähtyäni itsekin jopa kirjani Kristillinen filosofia nimen, aloin ymmärtää itseäni paremmin kuin vain tavallisena yhteiskunnan jäsenenä.

Olin kovin huolissani jossakin vaiheessa silloin jo julkisesti kirjoittavana henkilönä tuosta normiksi äityneestä tasa-arvoisuudesta. Sen nojalla on nostettu julkiseen käsittelyyn aiheita, jotka ovat niille perusteille, joille hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu, vastaisia. Tätä ei ole helppo nähdä, mutta kun kuitenkin sanon, että avioliittoinstituutio on perusta hyvinvoinnin kehittymiselle, monet nykyiset pyrkimykset ovat olleet avioliittoinstituutiolle vastaisia. Avioliitto turvaa naisen ja lasten elämää siten, että perheessä on rakastava aviomies ja lasten isä taloudellista turvaa tuomassa. Tämä on länsimaisen yhteiskuntakehityksen kulmakivi ja on ollut turvattuna myös kirkon taholta. Paitsi elämässä turvakivi, myös tulevaisuuden turva ja varmistaja. Länsimainen ihminen ansaitsee elämäntavaksi sivistyksen. Ilman sitä ihmisestä koituisi surkea ja säälittävä olento, joka ei olisi kaukana eläinkuntaan vajoamista (henkisessä jatkuvuudessa). On siis kysymys elintärkeistä asioista, joiden perusteita ei vielä yleisesti tunneta ja sen vuoksi esiintyy julkisessa keskustelussa paljon epäilyä jopa elämän jatkuvuutta kohtaan.

Kuinka ollakaan on nykyään niin, että monista eliittiammateista ei ole järjestynyt vielä tuloa ja palkkaa. Itse mielelläni valokuvaan, kirjoitan runoja ja kirjoja ja teen erilaisia kuvia. Näistä töistä ei makseta rahalla. Saan vain mielihyvää, kun teen asioita, jotka miellyttävät. Näin on ja kun ei ole tuloja, ei makseta verojakaan. Ei tule näistä töistä eläkettä, sosiaaliturvaa. Perhe ja suku karttavat kummallista eläjää. Onneksi olen ollut normityöläinen nuorempana ja saan siis työeläkettä. Olin tietokonealalla järjestelmäasiantuntija, pienipalkkainen nainen, joka ei ilmeisesti silloinkaan tehnyt oikein töitä, ajeli työsuhdeautolla ja työajat yksinhuoltajana paukkuivat. Täyteen tehokkuuteen ja hyötyyn en yltänyt. Onko tämä yhteiskunta vai yksilö kysymys? Mielestäni tämä on enemmän yhteiskuntakysymys, koska henkisesti aatelisia keskuudessamme lienee itseni lisäksi muitakin ihmisiä. Yksilöllisiä ihmisiä, jotka eivät sovi mihinkään suurempaan ihmisjoukkoraamitukseen, luokitellaan usein nykytieteessä sairaiksi ja psyykkisesti kelvottomiksi ihmisiksi. Heille annetaan diagnooseja, jotka pelottavat lähiomaisia ja työelämää. Kun on ollut psykiatrisessa ”hoidossa” tai hoidossa, on ehkä vaikeata työllistyä yhteiskunnan tasa-arvoiseksi normikansalaistyöntekijäksi. Silloin on vaarana, että sosiaaliturva edelleen heikkenee, jollei tueta vahvemmin myös henkilön ihmisarvo-oikeuksia ja oikeutta ihmisarvoiseen elämäntapaan myös tulojen, tulotuksen, avulla. Yläluokan ihmiset ovat usein tavallista kansaa lahjakkaampia, ja heillä on erityisiä taiteellisia tai muita lahjakkuuksia, joiden avulla todistettavasti yhteiskunta on ennenkin edennyt hyvin. Tästä kertoo usein edesmenneisiin ihmisiin kohdistuva palvonta ja arvostus. Hänen kaltaistaan ei enää tule maailmaan – on tavallinen toteamus, kun lahjakas ihminen on kuollut. Ihmiset vaikuttavat olevan jopa helpottuneita, kun joku näkyvä hahmo on kuollut. Kuoleman jälkeen seuraa sekä yksityistä että yhteiskunnallista perimää, josta hyötyy moni ammatti-ihminen, taas.

Varsinainen tämän Mittausvirhe IX kirjoituksen aihe on elämäntavan vaikutus ihmisen terveyteen. Tästä aiheesta olen kirjoittanut jo kirjoituksessa Mittausvirhe III ja siinä on monta esimerkkiä huonon elämäntavan vaikutuksesta terveyteen. Ihmisellä karttuu tapojen ja tottumusten myötä henkisiä liikeratoja, jotka ovat vaarassa myöhemmässä elämässä tuottaa samaa haitallista käytöstä. Tähän olisi apuna yhteiskunta, jossa suositaan kunnollisia elämäntapoja yleisesti. Ja niin Suomessa usein on, kunhan ei mennä kovin paljon tärinäraitojen yli. Kirjoitin kirjoituksessa Mittausvirhe III myös siitä, että kehittynyt tekniikka, esimerkiksi kuvantamistekniikka, saattaa tuottaa patologisina pidettyjä havaintoja, vaikka siihen ei olisi syytä. Omissa valokuvissani näkyy näkymätön henkimaalima. Miksi henkisiä ilmiöitä ei näkyisi myös kuvantamislaitteilla ja siten on vaarana, että tehdään henkisin perustein diagnooseja, joilla ei ole (vielä kehittynyt) fyysistä perustetta sairautta tai syöpää. Tämäkin tieteen ja lääketieteen harha kohdistuu ehkä vahvemmin yläluokkaan näiden vahvan ja erityisen henkisyyden vuoksi.

Olen monissa kirjoituksissani ehdottanut suomalaiseen rahoituskäytäntöön kansalaispalkkaa. Tämä olisi demokraattinen rahoitus ihmisille, jolloin periaatteella jokaiselle jotakin, kukin ihminen voisi ja hänen kuuluu voida järjestää elämänsä siveellisesti (= terveellisesti) ja säädyllisesti siitä huolimatta, mihin yhteiskuntaluokkaan kuuluu. Tämä on hyväksi nykyisille pienituloisille, mahdollisille köyhille ihmisille ja myös fyysisesti vajavaisille ja muutoin heikkolahjaisille ihmisille. Tällä on monin tavoin yhteiskuntaelämää vahvistavaa vaikutusta, koska kun on tuloja, on myös veronmaksua. Tämä auttaa myös eliittiä muodostamaan vähitellen jälleen itselleen omanlaisensa ja omaa hyvinvointia tukevan elämäntavan, kunkin ihmisen omalla tavallaan. Suomalaisten sanotaan velkaantuneen yksityistalouksissaan. Tämä on yhteiskunnallisesti hyödyllistä sitouttamista kansalaisuuteen ja maassa asumiseen, mutta kansalaispalkan myötä voisi ajatella myös velkaantuneisuuden helpottavan. Kaikkea yhteiskunnallista elämää ja toimintaa kuuluu valvoa. Kuka valvoo? Jokainen kansalainen omalta osaltaan, vaikka tässä ei pidä lähteä liioittelemaan niin kuin monissa kommunistisissa yhteiskunnissa on nähty tapahtuvan. Itse näen valvonnan niin, että esimerkiksi haitallisista televisio-ohjelmista tehdään katsojapalaute. Kuluttaja äänestää jaloillaan ja markkinatalous on kuluttajavetoista. Pelkkä kuluttajavetoisuus ei riitä. Yhteiskuntaa pyörittämään tarvitaan myös rahaa, rajoitusta ja finanssialan toimintaa on erityisesti nähdä ja tietää, missä yhteiskunnassa mennään ja mitä siinä tapahtuu.

Ihmisen elämäntavan tulee tukea terveyttä ja tervettä lajijatkuvuutta. Tämä on yhteiskunnallinen ja myös jokaisen ihmisen velvollisuus tässä uudessa maailmassamme.

24.8.2022 Tarja Kaltiomaa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

0
TarjaKaltiomaa
Espoo

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi ( http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi ) kristillisyydestä nimenomaan filosofiana, ei uskontona. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, monipuoluediggari, seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti. Jäsenyyksiä yhdistyksissä: Espoon Kirjailijat ry hallituksen jäsen vuodesta 2022, Soukan Kamerat ry johtokunnan jäsen vuodesta 2013, Suomen Luonnonfilosofian seura jäsen vuodesta 2013, Suomen Filosofinen yhdistys jäsen vuodesta 2013, kotiseutuyhdistys Kivenlahti-Stensvik ry kannatusjäsenyys. Olen yhteiskunta-aktiivinen eläkeläinen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu