Muotia kohta 70 vuotta!

Nykyiseen 68-vuoden ikään olen elämäni aikana kokenut monenlaista muotia. Omakohtaista on lapsuuden valokuvien muoti. 1950-luvulla äitini ja hänen äitinsä ompelivat vaatteet meille lapsille. Yleensä uuden mekon sai ennen joulua ja ennen kevätjuhlaa. Perheessämme nuo uudet vaatteet eivät olleet kovin koreita, koska niiden piti olla käytännöllisiä tarha- ja kouluvaatteita juhlien jälkeenkin. Erityisesti muistan punaruudullisen liivimekon, jollainen tehtiin minulle ja nuoremmalle sisarelle. Siihen aikaan ”sukat oli sillä makkaralla” ja varmasti laulu, jossa makkaralla olevista sukista laulettiin, oli hyvin omakohtainen sen ajan lapsilla. Sukat kiinnitettiin soljilla ja soljet peitettiin villahousuilla. Sukat päivän mittaan löystyivät ja olivat nilkoista rytyssä. Lapsuudesta muistan vielä verkkariasun, joka pelasti kesän sekä farkkupuvun, jossa oli takki ja housut samaa kangasta.

Noloimmasti nolottaa edelleen itseneulottu mekko. Se oli sinisävyinen pusero, jota en malttanut ommella pidemmäksi. Sillä mekolla piti päästä lähes ensimmäiseen ja sittemmin lähes ainoaksi jääneeseen konserttiin jonkun silloisen kaverin kanssa. Mekko oli liian lyhyt ja sillä ”baanalle” lähtemiseen oli vaikeata saada lupaa.

En siis ole perinyt mummini ja äitini käsityötaitoa. Yleensä nuorena minulla oli käsityöt osaava kaveri. Kävimme jollakin määrärahalla ostamassa itselleni takkikankaan, josta koulukaveri ompeli maksua vastaan takin minulle. Takki oli vaalea ja se ulottui pohkeisiin, se oli myös melko epäistuva päällä. Se oli sitä hippiaikaa 1970-luvun alkupuolella. Toinen minulla mittatyönä kaverin tekemä takki oli ruskea ja pidin sitä paljon (ei: siitä paljon). Vaatteita ei niin vain uusia saanut.

 

Vaatekappaleita vuosikymmenten ajalta. Piirros: Tarja Kaltiomaa

 

Espoolaisena teini-iässä lähimmät vaatekaupat sijaitsivat Helsingissä Kaisaniemenkadulla. Kaisaniemenkadulla oli Teinitalo ja Pukeva. Siellä olin erään kerran isäni kanssa ostamassa itselleni talvitakkia. Olimme molemmat täysin osaamattomia takin hankinnassa ja palelin ohuessa mustassa takissa koko talven. Takissa oli hienoa se, että siinä oli brodyyriommelta koristeena. Seuraava talvitakkini oli nahkatakki, joka ei ollut tuota edellistä lämpimämpi kuin karvakauluksen osalta. Se ja ne talvetkin tuli paleltua.

Tuohon aikaan en muistaakseni juuri talvellakaan käyttänyt päähinettä. Talvipakkaset oli vain kestettäväksi luotu ja sillä siisti. Myöhemmin on tullut laajemmin käyttöön myssyt ja pipot, mikä seikka on helpottanut pään lämpimänä pitämistä.

Parasta muotia vuosien varrelta on minun mielestäni ollut 1980-luvun muoti. Oli laajoja suuria villapuseroita, hameita, neuleliivejä, villatakkeja. Heleän väriset neuleet oli ehdoton suosikkini. Neuleen alla oli yleensä paitapusero, jonka hihat käännettiin neuleen päälle. Jossain vaiheessa pidin myös kapeaa hametta bleiserin kanssa ja usein myös pitkiä housuja bleiserin kanssa. Bleiserit vakiintuivat niin käyttömuotina, että oli jo vaikeata muunlaisia asuja käyttääkään tai kuvitella käyttävänsä.

Sittemmin asut, siis valmisasut, joihin ilmeisesti lähes koko kansa oli siirtynyt, alkoivat käydä pienikokoisiksi. Vartalomallini aikuistui ja sopivia vaatteita oli jo hieman vaikeata löytää. Pelastukseksi on tullut tunikat + kapeat housut. Vartalomalliini se on nykyään paras muoti.

Jos sopivia vaatteita ei kaupasta löydy, syynä saattaa olla, että vaateteollisuuden räätälit ovat hukanneet mittanauhansa. Olikin niin, että vaatteita näytettiin tehtävän vain näyteikkunoiden mallinukeille. Niin kaposia ne olivat kaupan henkareissa. Tuossa 00-luvulla oli ahdistusta varmaankin sekä vaateteollisuudella että asiakkailla. Kaikkien olisi pitänyt laihduttaa sopiakseen tarjolla oleviin vaatteisiin. Oikeanlainen muotiajattelu on toisin päin: vaatteet pitää valmistaa niille ihmisille, jotka niitä ostavat. Mitat pitää suunnitella oikein.

Nykyiseen 2020-luvun muotiin olen jälleen oikein tyytyväinen. Sopivankokoisia vaatteita löytyy helposti taas. Ja myös sopivanhintaisia. Eläkeläisen vaatekaappi on helpompi ylläpitää kuin työssä käyvän naisen vaatekaappi. Vaatteet, joita piti työssä ollessa, olisivat nyt kuin juhlamuotia. Vapaa-ajan vaatetus on rennompaa ja lähiöasumisessa on usein kiusaus pukeutua enemmän mukavasti kuin tyylikkäästi.

Suomessa säiden vaihtelut pakottaa pitämään vaatevarastoa, jossa on jotakin joka säähän. Nyt Joulun alla on jo koettu täysi talvi pakkasineen ja liukkaine keleineen ja lumet on jo sulaneet monin paikoin. Jalkineet ovat oma lukunsa pukeutumisessa, ja siitä joskus toiste.

Hyvää Joulua lukijoille!

23.12.2022 Tarja Kaltiomaa

Edellinen Puheenvuoro-palstan blogikirjoitukseni on Maailman parantaminen:

Maailman parantaminen | Uusi Suomi Puheenvuoro

 

TarjaKaltiomaa
Espoo

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi ( http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi ) kristillisyydestä nimenomaan filosofiana, ei uskontona. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, monipuoluediggari, seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti. Jäsenyyksiä yhdistyksissä: Espoon Kirjailijat ry hallituksen jäsen vuodesta 2022, Soukan Kamerat ry johtokunnan jäsen vuodesta 2013, Suomen Luonnonfilosofian seura jäsen vuodesta 2013, Suomen Filosofinen yhdistys jäsen vuodesta 2013, kotiseutuyhdistys Kivenlahti-Stensvik ry kannatusjäsenyys. Olen yhteiskunta-aktiivinen eläkeläinen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu