Muumit karkuteillä, trollit hyppivät seinille?

Suomalaista ulkopolitiikan kuohuntaa

Suomen ulkopolitiikkaa hoitaa tietenkin hallintojärjestelmämme viralliset valtioelimet. Tuosta näkökulmasta on varsin tietoinen Suomen asioiden kommentoija tohtori ja kirjailija Jukka Tarkka, jonka monet Suomen asioita seuraavat henkilöt tietävät myös kirjan Venäjän vieressä kirjoittajaksi. Nyt Uusi Suomi -lehden pääotsikkosivulla on Jukka Tarkan ulkopoliittinen kirjoitus ja katsaus, johon olen vastannut Twitterissä, kun kommentointi Uusi Suomi -lehdessä on nyt joululomalla. Twitteriin kirjoitin seuraavaa:

Twitter 26.12.2021:

Tarja Kaltiomaa

@KaltiomaaTarja

Oletteko blogisti Jukka Tarkka jonkinlaisen täsmätrollauksen kohteena? Vladimir Putinin ei tarvitse hyökätä Ahvenanmaalle, vaan hän tervetullut vierailija ja turisti alueelle 🙂 Ei kannata antaa muumien karata korvienvälistään. Maailman pienin kehitysmaa on oma korvien väli.

Suomalainen julkinen keskustelu on usein melko provosoivaa, siis yleisesti provosoivaa. Suomen kieltä jonkin aikaa jo kirjailijana ja kielen suurkäyttäjänä tutkailleena tiedän sanojen mahdin olevan melkoista. Esimerkiksi nyt käsillä julkisessa keskustelussa ja ilmeisesti siis myös mediassa olevaan keskusteluun voisi suomalaisella sanonnalla ”öljyä laineille” yrittää tyynnytellä pahimpia tyrskyjä. Tuollaista sanontaa en toki tohdi käyttää, koska ja vissiin monet suomalaiset ja muut merten rantojen maat haluavat Itämerta suojella ja pitää siitä huolta. Ihmiset ovat jo Suomessakin alkaneet puolustaa rauhaa ja rauhallista elämänmenoa täällä örkkien, viiikinkien, hunnien ja mordoban alueilla. Olemme päässeet hyvään alkuun. Vuosisatojen menneiden aikojen historia – sukujen ja perheiden, aateluuden ja taiteiden, alkavavan teollisuuden 1800-luku, liikenteen ja esille ryöpsähtäneiden sotien 1900-luku – on elettyä elämää. Olen ehdottanut alkaneelle vuosisadalle 2000 teemaksi rahoitusta: rahoituksen vuosisata. Mielestäni rahoitusta voidaan kohdistaa ihmisten elämään jo nykyään tuon mainitun menneisyyden opin ollessa jo alueen ihmisten hallussa. Rahoitus ja rauha sanoina ovat toisilleen sukua.

Tärkeintä Suomen ulkopolitiikkaa on rauhan aatteen kannatteleminen.

Muu saattaa olla yksilökohtaista mielen järkytystä.

On jo muutamien vuosien ajan suomalaisessa mediassa ollut vallalla käsitys, että naapurimaat käyttävät rahojaan niin sanottuun trollaukseen. Niin toki saattaa ollakin.

Yksilön itsensä kuuluu huomata erityisesti kirjailijana ja yhteiskuntatarkkailijana, onko tullut trollauksen kohteeksi. Olen itsekin kirjailijana toisinaan miettinyt, mitä myös entisenä atk- ja it-alan työntekijänä pidän teknisesti täysin mahdollisena – mutta miksi käytettäisiin joutavaan teknistä ruutia ja taitoja – että kuka tahansa yhteiskunnan näkyvä vaikuttaja saattaisi olla yksilönä trollauksen kohteena. Siksi tuo yllä mainittu huolestunut twiitti.

Käyn toisinaan Jukka Tarkan blogisivulla, koska havaitsin hänen, paitsi kirjansa Venäjän vieressä puolesta, toisinaan kommentoivan Suomen asioita myös ulkomaisissa lehdissä. Mielestäni hänen kannattaisi kommentoijana palata nojaamaan Suomen viralliseen ulkopoliittiseen linjaan ja valtion virallisiin hallintoelimiin sekä lain kirjaimeen ulkopolitiikan hoidosta, eikä tehdä omaa näköjään melko sotaisaa omaa politiikkaansa. Muumit kannattaa kutsua taikaisin Muumitaloon, niin sanoakseni. Näyttää nimittäin siltä, että yleismedia reagoi yksittäisten vahvojen vaikuttajien linjoihin, puheisiin ja mielipiteisiin. Kuitenkin virallinen valtion ulkopolitiikka näyttää normaalilta ja vakaalta. Siihen kannattaa luottaa.

Suomen ylenaikainen kansan verovaroin kustantama Yle vahvana tiedottajana tuottaa kansalaisten nähtäville todella vaikuttavia dokumenttielokuvia ja hyvin todentuntuisia draamaelokuvia edellisen vuosisadan aikaisesta politiikasta. Tällaista dokumenttielokuvaa Jukka Tarkka kommentoi omilla verkkosivuillaan. http://jukkatarkka.blogspot.com/ otsikolla SUUREN UNELMAN TODELLISET KASVOT Etelä-Suomen Sanomat 23.12.2021. Uskon jotenkin tuon dokumenttiohjelman järkyttäneen kommentoijaa sen perusteella, mitä hän kirjoittaa. En itse ole katsonut kokonaan tuota ohjelmaa, mutta katsoin joskus aiemmin pienen pätkän. Tuollaista mielisairasta touhua on vaikeata katsoa. Kommentoin Jukka Tarkalle hänen verkkosivuilleen, mutta hän ei julkaissut vielä kommenttiani. Hän saattaa olla vaikka joululomalla, joten siitä viivästys:

25.12.2021 (Jukka Tarkka Blogi)

Voisitteko, hyvä Jukka Tarkka, laittaa lukijan kommenttini myös esille, kiitos. Voin toki laittaa vaihtoehtoisesti myös muualle someen sen. Hyvää Joulua! t. Tarja Kaltiomaa

23.12.2021 (Jukka Tarkka blogi) Suuren unelman todelliset kasvot, uskallan epäillä. Olen nähnyt vain pätkän elokuvasta Kuulustelu ja näen siinä vain aikuiseksi kasvaneiden sadistilasten puuhaa kiltinoloista naista kohtaan. Unelmat ovat elää rauhassa perheen ja suvun parissa. Rajankäynti Suomen ja Venäjän välillä oli noin sata vuotta sitten kaikille arka alue. Ihmisillä oli perhettä, suku, tuttavia ja työtovereita rajan molemmilla puolilla. Vakoiluksi voidaan väittää ja tuomita monenlaisia asioita. Ihmiset saattavat olla selvittämässä jotakin tärkeää asiaa ja toisinaan sellaiset asiat ovat salassa pidettäviä sen vuoksi, että haluaa varjella itseään ja läheisiään ymmärtämättömiltä tahoilta ja tahoilta, joihin ei luota. Yleensä epäluottamusta on niitä kohtaan, joita ihmisinä ei tunne. Vieras ihminen saattaa näyttää viholliselta ja niin tapahtuu usein erityisesti silloin, kun on niin kriittinen raja- ja asia-alue kuin Suomen ja Venäjän rajankäynti on ollut viime vuosisadan alkupuolella. Sittemmin raja-alueet ovat rauhoittuneet ja ihmiset ovat jo osanneet elää rauhassa rajan molemmin puolin. Mielestäni Urho Kekkonen on siinä mielessä Suomen suuri sankari, kaikesta huolimatta, mitä kirjoitetaan, muistetaan tai sanotaan, että hän ymmärsi hyvin tuon maiden välisen rajankäynnin kipeyden ja yritti liennyttää ja lievittää tuota kipeyttä parhaansa mukaan. Hänen menetelmänsä oli ystävyys ja ystävällisyys. Kohdatut ihmiset kohdattiin jopa korostetun ystävällisesti ja siten nähtiin vähitellen ulkopolitiikan onnistuvan kunnollisten käyttäytymistapojen ja molemminpuolisen kunnioituksen avulla. Toki olen seurannut tuota vierasvaraisuutta kummaltakin puolelta ja siinä on käytetty hyväksi viinaksia ja tarjoilua, saunomista ja monen moista liennytystä, mutta käsitykseni on, että media seurasi tuota kaikkea läheltä ja se on ollut julkisuuden kestävää toimintaa ja kanssakäymistä suurimmalta osin. Ja niin pitää ollakin. Diplomatia ja vakoilu on mennyt tuossa silloisessa rajankäynnissä sekaisin kuin puurot ja vellit joskus menevät sekaisin. Nykymaailmassa monien meidän ihmisten asenteet ovat edelleen sellaisia, että käsitämme vakoiluksi sellaista, mikä nykyään olisi kansakuntien ja erilaisten palvelujen ja tekniikoiden tasaista etenemistä maailmassa. Ihmiset ja ihmisten asenteet ovat paljon avoimempia kuin on ollut noin sata vuotta sitten. Moni kyyristeli tuolloin asioiden turvaajina, joita he pitivät jonkinlaisina valtakunnan salaisuuksina. Se oli heidän asenteensa siihen, mitä on olla rajanaapurina toisen maan kanssa. Nykyään voidaan sanoa ehkä, että tuo kaikki historia ja ihmisten toiminta menneisyydessä olisi meidän nykyihmisten pöyhittävänä ja tulkittavana, mutta epäilen, että mahdollinen pöyhintä kannattaa jättää tuonnemmaksi tehtäväksi, jolloin kipeät tunteet ja tuntemukset ovat voineet laantua. Paljon on merkitystä sillä, miten me katsomme maailmaa. Sata vuotta sitten kirjoittaneet kirjailijat ja runoilijat, joiden kirjat ja tekstit on nykyään luettavissa, varmaankin ovat niitä liennytyskeinoja, joita selitykseksi ja asioiden ymmärtämiseksi tarvitaan. Kulttuuriin osallistuminen on parempaa naapurisopua kuin sellainen diplomatia, jota luullaan vakoiluksi.

Urho Kekkosen ajan ulkopolitiikassa ottaen huomioon Suomen geopoliittisen sijainnin ja aseman sekä myös maan lyhyen itsenäisen historian, tärkeintä ulkopolitiikassa on rauhan sanoma ja ystävyys naapurimaiden kesken. Muun lainen toiminta tai mielipiteen ilmaisu on jonkinlaista kapustojen kalistelua, mihin ei julkisen median kannata lähteä mukaan yllyttäjänä tai lisäten kapustoja kolisteluun.

Suomalaiset ovat viime vuosisadan sodissa saaneet tarpeeksi turpaansa, joten nyt on aika toipua sodista ja antaa tilaa myös mielenterveyden paranemiselle. Se vaatii aikaa meiltä kaikilta. Rauhaa ja terapiaa suomalaisille toivotan seuraavalle vuodelle ja tuleviksi vuosisadoiksi. Kapustat kattiloihin ja puuron keittoon taas!

26.12.2021 Tarja Kaltiomaa