Orvokkini tummasilmä – mitä kuuluu lukijalle?

Orvokkini tummasilmä, kultasydän pieni. Valokuva: Tarja Kaltiomaa

Kirja-ala Suomessa on usein hieman kuohuttava. Puolestani on jossakin kirjoituksessa tullut mainituksi 1980-luvun kirjasesonki ns. best seller -kausi, jolloin Suomessa tuotettiin runsaasti sekä kotimaista että ulkomaista kirjallisuutta. Markkinat tuntuivat vetävän, tunnettuahan on, että ihmisten ajankäytöstä ei vielä tuolloin ollut sellaista kilpailua kuin nykyään. Ihmiset lukivat paljon, kun television kahden kanavan tarjonta oli katsottu uutisineen. Suomalaiset lukivat pääsääntöisesti myös päivittäisen sanomalehtensä ja sen päälle pari iltapäivälehteä. Muistelenko oikein, vai oliko 1960-luvulla vielä iltapäivälehden kotiinkantoa?

Kirjoituksia tuottava henkilö, kirjailija, toimittaja ja nykyään myös blogisti saattaa heretä helposti uskomaan, että lukijalla on kaikki hyvin ja että tämä jaksaa vastaanottaa kaikkea tuotantoa, mitä on tarjolla nykyään perinteisten kirjojen, lehtien ja digituotannon puolesta. Lukijan resurssit lukea ovat kuitenkin rajalliset. Havahduin tänä sateisena kesäkuun alkupäivänä ajatukseen, että mitä kuuluu lukijalle? Ja ajatukseen, että mistä johtunee suomalaisten voimakas siirtyminen kuuntelemaan kirjoja lukemisen sijasta?

Kirjoitetun tekstin ja julkaisun tekniikka on kehittynyt noin kymmenen vuoden aikana rajusti. Myös markkinoille rynnänneet äänikirjat ovat digikirjoja. Ne eivät veisi lukijoiden rauhallista kotoista lukuaikaa kovin paljon, jos äänikirjoja kuunneltaisiin muiden askareiden lomassa ja esimerkiksi autoillessa. Lukemiseen siis jäisi vielä aikaa. Mutta lukijan omille ajatuksille ei jäisi aikaa. Tosi asia näyttää olevan, että äänikirjojen kuuntelemisen suosio vie kirjoilta lukijoita. Elektroniset kirjat eli e-kirjat eivät suomalaisia kirjamarkkinoita valloittaneet lainkaan – äänikirjat menivät ohituskaistaa pitkin lukijoiden korviin.

Huolestuin hieman ajatuksissani ja nyt olen huoltani purkamassa.

Nykyaikaa ja nykyaikaa. Nykyajan kuluttajalle on tarjolla kaikenlaista. Heidän silmilleenkin – muutakin kuin lukemista. Television mainoskatkot kertovat tuosta tarjonnasta. Silmätippoja, meikkejä, leikkauksia, piilolinssejä, erilaisia säteilyjä, mutta onneksi edelleen myös silmälaseja. Totesin aikoinaan kuin jonkun vanhan parantajan neuvojen mukaan, että meillä kotona pärjätään vedellä – vesi vanhin voitehista. Silmiä ei pitäisi käsitellä mitenkään. Kasvojen pesu riittää. Lasten ja aikuisten silmätulehduksista selvisimme ns. boorivedellä tai keitetyllä jäähdytetyllä vedellä, jolla silmien ympäryksiä pehmeällä vanulla puhdistettiin. Silmätulehdus parani parissa päivässä.

Koirallani oli pieni haavauma silmässä ja eläinlääkärin antamien hoitojen myötä koira menetti silmänsä. Jälkeen päin olen ajatellut, että olisiko silmä pelastunut, jos olisin poistanut siitä karvat ja antanut sen vain parantua kotona. Tiedän muitakin tapauksia, jossa silmä on menetetty liikahoitamisen myötä.

Silmä on herkkä näköelin. Nykyaika kohtelee silmää kuin se olisi mekaaninen laite. Se ei ole oikein biologisessa maailmassamme. Silmät joutuvat nykyään liian kovalle rasitukselle.

Kysymys kuuluu. Onko lukeminen vähentynyt ihmisten silmäongelmien vuoksi? Kartetaanko lukemista siksi, että ei kehdata sanoa lukemisen vaikeutuneen.

Oma lukemiseni on vähentynyt myös riittämättömien tulojen myötä. Eläkkeellä olisi aikaa lukea kirjoja ja lehtiä enemmän, mutta siihen ei ole rahaa. Aikakausilehti maksaa normaalisti noin 10 € nykyään, korkea hinta kaupassa oli yllätys, tosin lehden saattoi ostaa puoleen hintaan.

Silmiä rasittaa tietenkin yleistynyt tietokoneiden katselu. Kyse on myös henkilökohtaisesta motivaatiosta. Joidenkin ihmisten mielestä silmät eivät kärsi tietokoneiden näyttöpäätteiden katsomisesta ja joidenkin mielestä kärsivät. Ihminen on yksilöllinen psyko-fyysinen olento, jossa on myös psykosomaattista reagointia eri asioihin. Kun työssä pitää lukea tietokoneen ruudulta, ei yleensä koeta sitä liian rasittavana, mutta monen ihmisen mielestä heille on liikaa vaatia lukea tietokoneelta myös vapaa-ajalla.

Suomalainen kirja-ala on kohdannut uusia haasteita ja uudenlaisen markkinatilanteen.

Harva ihminen kuitenkaan väittäisi kirjoja ja lukemista tarpeettomaksi, mutta mielestäni asiaa kannattaisi syvällisesti selvitellä. Muutoin markkinoille vyöryy koko ajan uusia julkaisuja, mutta lukijat eivät välttämättä ota vastaan samaan tapaan kuin ennen, kaikkea tarjontaa. Markkinaselvitys auttaisi kirja-alaa ja selventäisi ”pelin” kuvioita. Olisiko ratkaisuna pienemmät painokset ja myyntitoiminnan sijaan kehitettäisiin uudenlaisia rahoitusratkaisuja. Kirja on esine, mutta se on luonteeltaan erilainen kuin moni muu esine. Kirja-alalle voitaisiin alkaa kehittää muun laista rahoitusohjelmaa kuin esinemarkkinoille. Tästä hyötyisivät sekä kirjailijat, kirjankustantamot, painotalot ja tietenkin myös lukijat.

Sivistys on lukemisen takana.

2.6.2022 Tarja Kaltiomaa

 

+1
TarjaKaltiomaa
Espoo

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi ( http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi ) kristillisyydestä nimenomaan filosofiana, ei uskontona. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, monipuoluediggari, seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu