Poimintoja eri aiheista – kansantaloutemme

Kirja Kristillinen filosofia 2021 Kirja ja kuva: Tarja Kaltiomaa

Ihmisten elämää – ihmisarvoista elämää – ihmisarvo!

Yleensä yhteiskuntamme on kuin hiipien tullut yhä riippuvaisemmaksi rahasta. Kuitenkin monen ihmisen asenteet ovat tulovastaisia, menoja ja velkoja saa ennemminkin olla. Meidän kuuluisi alkaa kehittää asennettamme tulomyönteiseksi.

*

Motto: asioilla on tapana järjestyä!

*

Mitä on rahapula?

Asenneongelma?

Rahaa pitää olla minulla, mutta sinun ongelmasi ovat sinun ongelmiasi, jos sinulla ei ole rahaa.

Vanhat asenteet, vaikka uudet keinot.

Miksi valtioilla ei saisi olla omaa maan sisäistä rahoitusta?

Kristillinen oppi pitää elämäntavan kohtuullisena. Kunnollista elämäntapaa pitää voida myös rahoittaa.

Kansalaispalkka?

*

Aluerakentamisen idea on, että kaikkiin tuloryhmiin kuuluvat ihmiset voivat asua samalla kaupunkialueella. Sen vuoksi hintatasoa pitää valvoa. Asuinalueilla kuuluu korjata ja remontoida vanhempaa asuntokantaa, joka voi olla hintatasoltaan selvästi edullisempaa, mutta kuitenkin hyviä asuintaloja vuosikymmeniksi eteenpäin, jopa pidemmäksikin aikaa. Betonirakentamista aloitettiin koeluontoisesti ja siksi monien talojen kestoiäksi varovasti laitettiin noin 30 vuotta. Tämä kirjaus on luultavasti aiheuttanut kokonaisten kerrostalojen purkamista – luultavasti sinänsä talojen todellisen kestävyyden osalta turhaan. Rakentamisessa kuuluu olla ajallisia kerrostumia. Se tekee elämisestä kelvollisempaa. Jos rakennettaisiin vain uusia taloja, ihmisten tuntuma omaan maahan ja alueeseen – juuret, suvun juuret, henkiset juuret – jää heiveröiseksi. Vaarana on, että suomalaiset suvut muuttaisivat ulkomaille ja Suomeen tulisi lyhytaikaista asujaimistoa muualta. Pohjoisessa asuminen on kallista, mutta hintatasoihin on nykyään jo mahdollista vaikuttaa. Tietokoneistuminen auttaa tässä.

*

Jos liikkeellä olevaa rahaa on liian vähän, yleensä rahan puutteen vuoksi tingitään maksaa taiteilijalle. Hänen töitään voidaan ylistää Suomessa vasta sitten, kun tekijänoikeudet ovat siirtyneet taiteilijalta eteen päin. Liian vähän rahaa liikkeellä? Tulovastaisuutta? #raha

*

Runo Raha 3:

Rahan nykyään sanotaan
olevan tarpeellista,
jopa välttämätöntä
nykyelämässä.

Moni istuu vankilassa,
kun ovat tavoitelleet välttämätöntä.

Väärin?

Ketkä ovat mielisairaaloissa,
ketkä vankiloissa,
kun eivät osaa
aina täyttää
ihmisille nykyään
luotua mittaa,

alamittaa.

Rahapulan takia.

*

Niinhän se on. Olen itse suhtautunut laskuihin ja velkoihin niin, että niin kauan, kun on varaa ja siis rahaa maksaa niitä, se ei ole paha asia. Maksajan rooli on sinänsä hyvä rooli. Jos potilaalla ei ole rahaa maksaa sairaalamaksua, on kyseessä sitten psyykkinen tai fyysinen vaiva, sosiaalitoimen kuuluu asiassa neuvoa. He joskus löytävät jopa sellaisia tulonlähteitä ihmiselle, josta tämä ei ole tiennyt.

Yleensä yhteiskuntamme on kuin hiipien tullut yhä riippuvaisemmaksi rahasta. Kuitenkin monen ihmisen asenteet ovat tulovastaisia, menoja ja velkoja saa ennemminkin olla. Meidän kuuluisi alkaa kehittää asennettamme tulomyönteiseksi. Olen ehdottanut Suomen ja jopa Euroopan talouden nostamiseksi kansalaispalkkaa käytännön tulototeutuksena. Se lisäisi rahan virtaamista ja auttaisi koko talousaluetta ja sitä myöten kohentaisi ihmisten elämänlaatua.

Ihmiset ovat jo tottuneet työn tekemiseen, ja moni on mielissään myös työn teettämisestä. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan samanaikaisesti voi olla työelämässäkään. Vrt. mangustit – osa hoitaa lapsia sillä aikaa, kun osa laumasta on etsimässä juuria, marjoja ja hyönteisiä ruuaksi.

Ihmiset tietenkin ihmislajina on monipuolisempi sivistyksineen ja korkeahenkisyyksineen.

*

Poimintoja aiemmista kirjoituksistani ja kommenteistani.

Verkkosivustoni on tauolla, katkos kestää enintään viikon, sanotaan Elisalta.

Puut viheriöi, heinät heilimöi, linnut laulaa pihapuissa, laineen liplatuksen kuulen, onko kaikki niin kuin luulen.. elämä jatkuu…

11.6.2022 Tarja Kaltiomaa

 

0
TarjaKaltiomaa
Espoo

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi ( http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi ) kristillisyydestä nimenomaan filosofiana, ei uskontona. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, monipuoluediggari, seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu