Taiteen yleisön näkökulma – merkityksellisyys taiteessa

Seinätaulu, jonka alkuperäinen on arvokas jossakin, tämä vain kopio jostakin. Valokuva: Tarja Kaltiomaa

Taiteen yleisön näkökulma – merkityksellisyys taiteessa

Taiteessa on ollut paljon luovuuteen liittyvää kiihkoa. Taiteeseen suhtautuminen on perinteisesti ollut melko kiihkoisaa. Oli tullut ihmisten sukujen menneisyyksistä nykyaikaan tavaksi, että taiteen tuntijat ja keräilijät havittelevat jostakin taide-esineestä nimenomaan alkuperäistä teosta. Nykyaikana, kun elämme keskellä esinetulvaa, tuota käsitystä voitaisiin varovasti alkaa siirtää kohti henkisempää näkemystä, jossa taideteoksen aiheella ja merkityksellä olisi tärkeä sijansa. En halua vähentää alkuperäisten taideteosten arvoa, en rahallista, merkityksellistä enkä sen omistamisen iloa, vaan tuottaa taiteelle sellaista arvoa ja arvokkuutta, jossa taideteoksen aihe nousee tavoitellummaksi kuin nykyään.

Olen aiemmin taiteesta kirjoittanut muutamia kirjoituksia, joissa käsittelen taideteosten toisintoja sen sijaan, että pidettäisiin väärennöksinä teoksia, jotka ovat alkuperäisten teosten kopioita ja aiheesta signifikantismi eli taiteen merkityksellisyys. Tätä näkökulmaa voisi monin tavoin sekä puoltaa että vastustaa. Tuon tämän näkemyksen esille sen vuoksi, että kaupungistuminen on edennyt voimakkaasti ja että ihmiset saattavat vanhaan sukumuistiinsa nojaten kaivata uusille seinilleen vanhojakin kuva-aiheita. Ennen jonkin originaaliteoksen vuoksi on saatettu jopa murhata ihmisiä, jotta on saatu tuo tavoiteltu esine haltuun. Jospa esineestä olisi jopa kymmenen virallista kopiota, joita voitaisiin tunnustaa olemassa olevista esineistä, ja siten jokainen tuosta aihepiiristä kiinnostunut saisi seinälleen oman alkuperäisen teoksen veroisen esineen, joka yleensä on taulu tai maalaus.

Asian perustelu edelleen on hieman vaikeaa ja monimutkaista, mutta kerron tästä omakohtaisesti, joten lukija voi vetää johtopäätöksiä, jotka perustuvat hänen omaan taidenäkemykseensä tämän mahdollisesti uuden näkökulman valossa.

Ensinnäkin mihin perustuu se, että taideteoksesta ei saisi tehdä kopiota. Perustuu, mihin perustuukaan, mutta jos valmistan savikupin, minulla on oikeus tehdä toinen samanlainen. Voin tehdä toisen samanlaisen savikupin ihan rauhassa, kukaan ei käsittääkseni tule moittimaan. Kun teen maalauksen koristamaan seinääni, en voisi tehdä toista samanlaista ystävälleni? Se olisi taideväärennös. Kuulen mielessäni hämmästelyä ja vastalauseita. Tuossa alkulauseissa tässä kirjoituksessa kerron totutusta asenteesta taiteeseen. Halutuimmat ja kalliimmat teokset ovat niitä originaaleja. Henkisempi suhtautuminen olisi ihastua ja rakastua teoksen aiheeseen. Aiheeseen, joka jonkun muunkin ihmisen mielestä kuin sen omistajan mielestä olisi tärkeä aihe. Esine on esine, miksi ei voisi olla useampi samanlainen. Museoiden seinät ovat täynnään arvokkaita alkuperäisiä tauluja. Museoiden yleisö haluaa nähdä alkuperäisiä esineitä, jotka ovat täynnään sitä henkeä, joka niihin on tullut vuosien mittaan niiden arvokkuuden ja tärkeän aiheenkin vuoksi. Museoesineet ja taide-esineet muistuttavat meitä syvällisesti historiastamme ja yksilöllinen suhtautuminen joihinkin esineisiin on henkilöhistorian mystiikkaa.

Kopio merkittävästä taulusta, joka on mahdettu jo tehdä, pitäisi taulun taakse merkitä tunnetuksi kopioksi numero se ja se. Kun ilmenee markkinoilla uusia kopiota, taidealan asiantuntijat voisivat merkitä seuraavan löydetyn kopion matrikkeliinsa uudella numerolla. Minua säälittää arvoesineiden joutuminen haaskuun ja huonoon maineeseen vain sen takia, että jossakin on sen ylevä alkuperäinen esineensä ja vain sitä halutaan arvostaa.

Jostakin syystä olen lapsuudesta saakka – lapsuuteeni ei ole kuulunut paljon taidetta – suhtautunut tauluihin ja maalauksiin niiden sisällön mukaan. Taulusta tulee tärkeä muistoesine, kun sitä tuijottelee lapsuuden joutilaisuudessa vuodesta toiseen. Samoin aikuisten maailmassa tauluista saattaa tulla merkittäviä muistia kantavia taide-esineitä – jopa kuoleman yli. Saatamme vanhalla ns. sukumuistilla muistaa niitä esineitä seuraavissa sukupolvissa eläessämme, joita olimme pitäneet seinillämme aiemmassa sukuhistoriassamme eläessämme. Nämä ajatukset saattavat tuntua pelottavilta ja oudoilta, mutta kirjassani Kristillinen filosofia kuvaan ihmisen jatkumoa, joka perustuu henkiseen jatkumoon elämästä toiseen elettäessä. Tämä aihe vanhastaan on tietenkin henkisiä arvoja kannattelevan kirkon huomassa, mutta myös taiteen piirissä taiteilijoiden tuntema asia. Suurelle yleisölle aihepiiri vielä nykyäänkin melko vieras.

Olen viime vuosien aikana tunnustellut suhdettani esineisiin ja taiteisiin muun muassa käymällä Kierrätyskeskuksissa. Kierrätyskeskukset ovat kestävän kehityksen kantava jalka tai sellaiseksi tulossa. Kaikille esineille, joilla voi olla arvoa – käyttöarvoa, kauneusarvoa, muistoarvoa, rahallista arvoa jne – kuuluu löytyä jokin paikka, jossa esine odottaa uutta omistajaa. Kierrätyskeskuksia on syntynyt tähän tarpeeseen aiemmin monien tuntemien kirpputorien rinnalle. Kierrätyskeskuksen suuressa salissa on tavattoman paljon tavaraa. Olen mennyt asiakkaana joko hankkimaan jotakin tiettyä tavaraa tai sitten vain kiertelemään ja katsomaan löytyykö jotakin kiinnostavaa. Yleensä on löytynyt jotakin kiinnostavaa. Jokin esine puhuttelee ja olisi vaikea sitä jättää ostamatta. Tutkiskelen ostamiani usein koriste-esineitä kotonani ja yleensä niillä on mukanaan jokin tarina, joka liittyy itseeni jotenkin. Näen tässä juuri sitä sukupolvimuistia, joka kutkuttelee muistin lokeroita mystisellä ja sittemmin yhä tutummaksi tulevalla tavalla.

Nykyään puhutaan paljon vanhusten dementiasta ja muistamisen suhteen jopa muistisairauksista. Jospa muistamiseen liittyvät ongelmat vähenisivät, kun vanhemmat ihmiset saisivat pitää itsellään tutut tavarat, esineet ja taideteokset. Tuttu ympäristö auttaa muistamisessa. Tavaramarkkinoilla on esineitä laidasta laitaan hinnaltaan. Esineisiin voimme nykyajan ihmisinä suhtautua sinänsä jo kiihkottomammin kuin menneisyyden raharuhtinaitten esineisiin on suhtauduttu. Muistin ja muistamisen kannattelu on osa yhteiskuntaelämää. Sitä varten taiteet on luotu – tuottamaan muistamista tukevia elämyksiä.

5.1.2022 Tarja Kaltiomaa

23.1.2022 Mitä on merkityksellisyys. Taidekäsitysten kentässä merkityksellisyys voisi olla sanaparina käsitteen symbolismi kanssa. Näistä symbolisimi viittoilee menneisyyteen ja merkityksellisyys (signifikantismi) viittoilee tulevaisuuteen. Tarja Kaltiomaa

+1
TarjaKaltiomaa
Espoo

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi ( http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi ) kristillisyydestä nimenomaan filosofiana, ei uskontona. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, monipuoluediggari, seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu