Vähemmistöt talouden piiriin
Suomessa kaikilla lapsilla on oppivelvollisuus, velvollisuus käydä koulua. Nykyään tuo velvollisuuskoulu on peruskoulu, jossa on alaluokat 1 – 4 ja yläaste 5 – 7. Tämän jälkeen ikäluokasta lohkeaa ammattiopintoihin tai lukioon suurin osa. Hyvä niin.
Onko olemassa kouluväliinputoajien ryhmä, joka siivilöityy yllämainitusta. Ei kiinnosta perusopintojen jatkaminen lukiossa? Ei kiinnosta ammatin tai kädentaitojen oppiminen?
Mistä on kysymys?
Arvelen tämän melko pienen mutta näkyvän nuorten joukon olevan niin sanottuja älykköjä ja monilahjakkuuksia, jotka pitävät haaveenaan vain elämää – jos se vain tässä työteliäässä tuotantoyhteiskunnassa olisi mahdollista.
On olemassa nuoria, joille ei selkiydy koulussa ja koulunkäynnin aikana, keitä he ihmisinä ovat ja mitä he elämässään tekisivät.
Elämässä kuitenkin tarvitaan rahaa viimeistään aikuisena, kun on tullut täysi-ikäiseksi. Perheissä, joissa on vanhempien puolesta vaurautta, onnistuu moni näistä monilahjakkuuksista elämään vielä suvun ja perheen rahoilla, mutta tuolloin vaarana on näköalattomuus oman tulevaisuuden suhteen.
*
Julkisessa keskustelussa ja huolehdinnassa kyllä puhutaan vähemmistöistä ja on jopa peruslakeja muutettu – tuhottu yhteiskuntaa tukevat lait ja muka palveltu vähemmistöjä näitten eduksi hyväksymällä jokaiselle oma seksuaalinen suuntautuneisuus. TÄMÄ ON VÄÄRIN maan eduskunnalta.
Kukaan ei kuitenkaan kehtaa vastata kysymykseen siitä, mikä on vapaus seksuaaliseen suuntautumiseen, ja että mitä se käytännössä tarkoittaa!!!!
EI voida vastata, koska asia on häpeällinen, asia hävettää!
*
Edellä kerrotun katveessa on todellinen vähemmistö, joka usein sysätään tässä maassa talouden ulkopuolelle.
Lahjakkaat ihmiset.
Monilahjakkuudet.
Herkät ihmiset ja henkilöt.
Kuninkaalliset.
Aateliset.
Runoilijat.
Kirjailijat.
Taiteilijat.
Taidemaalarit.
Kuvataiteilijat.
Media-assistentit.
Blogistit.
Omakustantajat.
Ja muut syrjäytetyt nuoret.
Syrjäytetyt ikäihmiset, vanhukset.
Luettelo eri taidemuodoista, keksi lisää! Taide on rauhan aate!
Miten perustelen väitteeni?
Ihminen on henkisesti se, mikä on. Ihmisellä – jokaisella ihmisellä – on henkinen menneisyys, joka tuottaa ihmiselle sen persoonan, kuka hän ihmisenä on.
Luontomaailma, jossa ihmiset syntyy ja kuolee, ja elävät osana ihmiskuntaa elävässä luontomaailmassa, maapallolla, lajina biologisessa mielessä nisäkäs, nisäkäslajin vaatimuksineen, ihmiset usein vasta kypsässä iässä lähellä vanhuuttaan voivat alkaa (nykyään) tietää, keitä he ovat olleet aiemmin elämässään. Kun he tämän tietävät, heidän itsetuntemuksensa tuottaa usein kepposia – he saattavat alkaa elää tässä kylmässä pohjoisessakin maassa entistä elämäänsä – ja vieläpä lisäksi elämisen mahdottomuuden vuoksi muuttavat ulkomaille kestämättömästä Suomessa elämisen tilanteestaan.
Nuori ihminen on tavallisesti vilpitön, vaikka ei puhuisi aikuisille aina ihan totta.
Heidän vilpittömyytensä on sitä, mitä he ovat.
Joskus he ovat laiskoja, joskus kummallisen ahkeria.
Ammatinvalinta on monelle selviö ammatinvalinnanohjauksessa ja sitten on helppoa alkaa suunnata toimintaansa pyrkiäkseen jatko-opintoihin.
Jää siis melko pieni määrä lahjakkuuksia ihmisinä edellä mainitun pyrkimyksen ulkopuolelle.
Nuo ulkopuolelle jäävät ovat ehkäpä aiemmin syntynet perheisiin, joita Helsingissä oli aikoinaan paljon. Helsinkiin on rakennettu aimo määrä arvorakennuksia, joita kansoitti varakas väki. Nämä nuoret nykyään saattavat syntyä tavallisiin lähiöperheisiin, joissa vanhemmat ovat tavallisia suomalaisia työssä käyviä vanhempia.
Suurin osa nuorista ovat onnellisia tästä mahdollisuudesta jatkaa opintoja ja siten tuottaa hyvinvointia itselleen ja perustamalleen perheelle. Tulevaisuus näyttää edelleen melko turvatulta, siis suurelle osalle suomalaisia.
Keitä te ootte te nuoret poijat ja tyttäret, ketkä eivät sovi näihin tuotettuihin formuihin?
Veikkaan, että ootte niitä suureksi kasvavia joutsenia ankkalammessa, ankkaperheessä.
Vahvuutenne ihmisinä kypsyy kyllä, mutta soisin, että ihmisten ilmoilla eikä siltojen alla.
Jokainen aikuinen tarvitsee rahaa elääkseen, ja jos ihminen ei kulje valtaväestölle mahdollisessa taloudessa, saattaa jäädä ulkopuolelle, jos ei itse ala itseään puolustaa. Myös taloudessa.
Tietenkin vanhana tätinä voisin neuvoa, että ottakaa vastaan mitä työtä tahansa on tarjolla. Tämä onkin hyvä neuvo, silloin sopeuttaa itseään talouteen ja ihmisten parissa elämiseen.
Toinen vaihtoehto olisi luoda yhteiskuntaan nuorille taiteilijanaluille oma rahoitusmahdollisuus jo nuorena. Ei silti ehkä ole helppoa ottaa sitä vastaan, mutta parempi se olisi kuin heittää elämä hukkaan. Isompi virhe nykytaloudessa on jättää rahoittamatta ihmisiä kuin, että rahoitettaisiin liikaa tai kuvitelluin väärin perustein.
Ehdotan , että ns. syrjäytyneille nuorille maksettaisiin työeläkejärjestelmien avulla tukirahaa elämäänsä ja itsensä löytämiseen ihmisinä. Usein pieni vähemmistö kokonaisuuden kannalta on ratkaiseva. Lahjakkuus, joka heissä lepää saattaa olla yhdeksänkymmentä prosenttia kymmentä prosenttia vastaan. 90 % lahjakkuutta syrjäytetyissä nuorissa ja muissakin jopa 10 %. Onko meillä maana varaa tuhlata yhtään lahjakkuutta? Onko meillä maana varaa syrjäyttää yhtään nuorta.
Ihmisen lahjakkuus ei puhkea välttämättä elämien jatkumossa jokaisessa elämässäkään. Ja saattaa olla niitä menneisyyden juhlittuja lahjakkuuksia näitten joukossa – eivät jaksa pyörittää joka elämässään oravanpyörää samassa tahdissa kuin jo teki.
Järkeä talouden pitoon, arvoisa – mistä onnittelen tietenkin! – suomalainen työläiskansa!
Taloudessa ja kansantaloudessa kaikki on vain järjestelykysymyksiä, jotka mahdollistuvat, kun asenteet hyvää taloutta kohtaan saadaan kohdalleen.
17.3.2024 Tarja Kaltiomaa
Lukuohje Uuteen Suomeen. Kun painaa blogistin nimen linkkiä, edelliset palstan kirjoitukset tulevat näkyviin listauksena.
Paras taide ja kirjallisuus on syntynyt siten, että lahjakas yksilö on joutunut tekemään leipätöitä elääkseen. Tuettu taiteilija etääntyy reaalielämästä ja taide on sen mukaista roskaa.
Töihin voi tarttua jo lapsesta tietämättä mitä haluaa tehdä. Työ elannon eteen ei vaadi mitään visioita ja suuria päätöksiä kuten uravalintaa. Se on harhaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kommentin #4101568 tuottaja kuten eivät ihmiset vielä nykyään yleensäkään ota huomioon sitä, että ihmisellä on (henkisenä jatkumona) seuraava elämänsä juuri nyt. Nuo vaatimukset tuottaa taidetta, tehdä työelämässä ura ja (lähes mahdoton asia) perustaa perhe taiteilijana, kohdistuu toistuvasti samoihin ihmisiin. Liian rankkaa on elämä monella nykyään.
Ilmoita asiaton viesti
Kiinan perinteisiin kuuluva pragmatia, konkretian ja sielullisluontoisempien toimien ja näkemysten kohdalla, on selkeämmin eroteltu.
Käytäntö voi antaa tilaa sille, mikä tilaa tarvitsee. Painetekijät joka tapauksessa sisäsyntyisesti mukaantulevia.
Kyseessä on evolutiivis-selektiivinen prosessi, joka toimii myös ihmisalustan yhteydessä. Ei ole jäänyt ilman soveltamista, ja koskee jokaista.
Näissä pelkää ehkä sitä finaalia, jossa konkreettinen on sen verran arvokasta, että hienovaraisemmat voivat siirtyä vähän kauemmas, elleivät jo luonnostaan tällaista älyä.
Buster Keaton puhui jotain tällaista mielestäni. Näissä on riskiä, ja vaikka käytännön elämä viestisi tarvetta pragmaattiseen oikaisuun molempien hyväksi, lopputulos on hirviö.
Vaikea teema tajunnallisesti. Sen takia menee spekulaatioin.
Ilmoita asiaton viesti
Luonnonkansat eivät tainneet olla niin hyvin perillä, näistä sivistyksellisen maailman aksiomaattisesti otettavista perustekijöistä.
Millä tavoin jotain vastaavaa on ilmennyt, näitä aikoja edeltävästi?
Kysymys herättää tarkastelemaan sitä, mistä on kyse, kokonaisuuteen sijoitettuna.
Kokonaisuutta kun eletty aiemminkin, onko paikkaa sille, mistä blogisti kertoo, ja mitä tosiaan otetaan erityisesti tähän tapaan.
Blogin pitänee sisällään arvioimisen aihetta (teemaa). Miten tuolla tavoin otettavaa käytännössä… tämä on hyvä kysymys, joittenkin asioitten kohdalla.
Teema tarkoittanee lähtökohtaisesti hankala-suhtautumisellista tilannetta, vaikka on pitemmälle meneviäkin, tässä dimensiossa.
Hankala-suhtautumisellinen dimensio (HSD).
Mitä on HSDn potentiaali, jos joihinkin teemoihin tosiaan liittyy tätä. Voihan olla, että joskus tällainen olisi aika täysin epä-HSD.
Blogin sisällössä on jotain ristiriitaista, tosin selvittely vaatis.
Ilmoita asiaton viesti
Kysymys siitä, voiko jollakin muullakin ihmisellä olla tarpeeksi rahaa elämiseen kuin juuri itsellä, on asennekysymys. Elä ja antaa toisen elää. Eihän siihen tarvitsisi lupia kysellä, jos asian tuottaminen olisi yksivaltiuden alaisuudessa ”omissa käsissä”. Kun ei ole, pitää kirjoitella ja yrittää asennetta saada puolelle epäoikeudenmukaisuutta vastaan.
Teoriani, nykyään mielenlaatuani on se, että ihmiset olivat jo menneisyyden henkimaailmoissa ihmisiä. Maapallon asuttaminen on sitä käytännön elämää ja pragmatismia, jonka käsky täyttäkää maa tarkoittaa. Kun pitää perustaa perhe ja tuottaa siihen mahdollisimman hyvä talous. Pieni luokka, joka blogissa mainitaan, jäisi ilman vähintään perheen perustamista, koska siihen ei ole aikaa eikä rahaa. Tällöin ihmisen perusluoma ja velvoitus perustaa perhe, ei toteutuisi pelkän rahan puutteen vuoksi, kun muut (henkiset) velvollisuudet painavat enemmän.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole mitään estettä tehdä olosuhteita sellaisiksi, että tarkoituksenmukaisuutta (TM) on mahdollisuus seurailla.
Miksi TM nähdään niin eri tavoin,… tässä on hiukan näkemyseroja.
Oletuskirjoa on tietysti hyvä ollakkin, kun koko tilannekkin tässä samaa oletteisuuden (irrallis-dimensionaalisen suuntaista) maailmaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kyseessä osittain toiseus luovuuden ja taiteellisuuden suhteen. Suuren yleisön edustaja ei helposti (kateuden sokaisemana) näe itseään siinä roolissa, että on taiteilija tai kirjailija. Asennekysymys siis. Jokainen voi siinä roolissa olla joskus. Suomen kulta-ajan taiteilijoitten jälkeen remmiin astuivat näitten want to be -sukulaiset. Se näkyy taiteessa hienosti, mutta mielestäni hekin ansaitsisivat kunnollisen talouden.
Ilmoita asiaton viesti
Käytännössä tulee mieleen valmiudellisuuden vajeet.
Mikäs olisi mennä monen erityisalan kärjillä, ja ulottuvuuksissa.
On kuin lomamatkat, kauemmas etelään, distanssisessa mielessä, siis erona seisoville vesille, mitä tuo d-sanakin viestii (voi viestiä), vaikka muuten olisi suomenkielen yleiskäytössä kökkö.
Sama mielikuva ongelmallisesta tuli täysin välittömästi tämän teeman suhteen, vaikka oli AI-vahvisteisesti esitetty:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tepposyvril/miten-valtio-ja-kansalaiset-hyotyy-kannabiksen-laillistamista/
Tällaiset asiat hyvinä mahdollisuuksina, voi saada ihmiset toimimaan sen eteen, että elämisen laajuutta on (ELO).
Siinä kun kun ELO, eikä komplikaatioita, kuten Freedom-vetoisissa käytännössä, terveellisyyspohja olisi aidon haastettu, ja riittäväksi suoraan todennettu, laajan kattavasti, ja myös vertikaalista osuutta koskien.
Kukaan tuskin laittaisi pahaksi sitä, mikä mahdollistaisi näitä.
Hyvä, että esität mahdottoman oloisia. Näitä kun tekisi muut, olisi melkein varauduttava tilanteeseen vahvoilla, jos enää niistä voisi ajatella riittävyyttä mitenkään.
Nykytilannetta voi ajatella äskeisen riskiennusteen kautta, ts, missä määrin tuota uhkaa on jo olemassa. Veikkaus menee, että paljon. UKKn eräs teema, tai häneen liitetty ylläpito-osuus.
Ilmoita asiaton viesti
Huumeiden laillistamisesta olisi vain haittaa sekä kansalaisille että valtiolle. Lääkkeet kannattaa pitää apteekkitavarana. Toinen asia on, että jos ihmiset ovat tulleet lääke- tai huumausaineista riippuvaisiksi, vieroituksen ajaksi reseptilääke on tarpeen.
Ilmoita asiaton viesti
On tosiaan riski, mitä toisaalta uumoilin samalla tapaa.
Tällaisia voi arvioida, kun tuntee houkutuksia, ja niille alttiita ihmisiä, tai altistavia tekijöitä ympäristössä.
Ympäristöllisen vertailun vuoksi, tässä voisi mainita kansat, joilla on yrttien (koka-pensaat, sienet, …) harjoittamisen kulttuuria.
*
Mikä saa toimista hankalempaa, ts riesaksi asti menevää käytäntöä?
Jos on mahdollisuus siirtyä hyötymään tarvittavilla, ja hyödyn kokoileminen perustuu jollekin yksittäiselle, missä tulisi olla kohtuullistuutta, kun toisaalta toimijan tarve kokonaisvaltaisemmin on muuta…
Ollaan yhteiskunnassa, ja välineiden överikäytössä. Tässä yksinkertaisesti syy, miksi välineitä on pakko jättää pois käytöstä.
Jopa niinkin tärkeää kuin sanavapaus, kyseenalaistanut samalla tapaa.
*
Vaikea sanoa, mitä ei keskittymisen kautta voisi viedä selvitykselliseen tilaan.
Ja mitä kautta voi keskityksellistä voimaa tulla. Näitä voi seurailla ihan tällä tapaa kelaillen. Ei tarvita supertutkimuksia, tai erilliskomiteoita.
Osa elämisen vaikuttavista kulkuhaarautumatekijöistä, ovat vaikeita perinteisen metodologisesti lähestyttäviksi. Kun ymmärrät jotain sopivan toteutettavaa testiä, koetta tai todennettavuutta, tajuat jo saman tien jotain todellisuudesta, koska sitä ilmenee tajuttavatasoisemmin, kuin esim ionineita, tai dna-rihmastoa.
Käsittelyissä, voi tosiaan löytää paljon menetelmällistä, ja tässä tapauksessa alueeksi asettuu tieteenfilosofia, ts siltaa ihmisestä tieteen boksatiiviseen lähestymistapaan nähden, kun todellisuutta tarkastellaan kauempaa, kuin eristettyä häkkieläintä, sellaista, joka ei vaikutu tarkastelusta samalla tapaa.
*
Kommentti överinä tarkoituksella. Näissä oleellista on overtopic, ei aina ontopic, puhumattakaan zoomtopic, jota voidaan perätä, kuten sovellus noitavainoista perusrangallisesti ymmärrettynä menee.
Kyseessä ei ole hysteriaperusteinen asiaräjähdys, ja näppiksen kautta toteutettu sanavauhkoilu 😉
…
Mitä tulee extremismiin, ja vastauksena tupla-sellaiseen… tämä voi olla hyvin toimivaa, tosin edellytyksistä tajuttava jotain, että jokainen voi tätä kontribuutiotapaa aidosti kiittää.
Tästä menetelmäpuolesta kuunnellut muutaman podcastin, ihan tavan elämää koskien.
Esim: https://www.youtube.com/watch?v=f0YoNp0q7a0
Mitä tarkoittaa yleisesti… en tiedä, mutta mainita kannattaa, ja kysyä myös, tosin ihan vain sen takia, että tarvevinkkelit voi olla matkassa.
Ilmoita asiaton viesti
Voitaisiinko ajatella, että koska rikollisuus näyttää usein ja melko tavallisesti johtuvan rahapulasta, että voisimme uskoa rahan ja rahoituksen olevan rikollisuutta vähentävää toimintaa, esimerkiksi kansalaispalkan myötä. Arvelen, että kun kansaneläkettä alettiin maksaa 1950-luvulla, kun laki Wikipedian mukaan ”Kysymys työeläkejärjestelmästä tuli ajankohtaiseksi Suomessa 1950- ja 1960-luvun vaihteessa. Vuonna 1937 oli annettu Kansaneläkelaki (248/1937), joka oli tullut voimaan vuoden 1939 alussa. Kansaneläke oli1950-luvun lopulla oli suurimmalle osalle palkansaajista edelleen ainoa eläketurva”. Vaikuttaa siltä, että lain laatimisen jälkeen on kestänyt vielä kotvan, että ihmiset alkoivat saada kansaneläkettä. Yrittäkääpä muistella tai tietää, miten ja millä vanhemmat ihmiset ennen tuota elivät. Kyllä rahan avulla voidaan ihmisten elämänlaatua parantaa ja rikollisuus sen myötä vähenee.
Ilmoita asiaton viesti