Yhteiskunnallista ja suomea
Nyt jututtaa!
Taiteilijan elämän perusrahoituksen järjestäminen on monella tavalla yhteiskuntaa hyödyttävä asia. 1) Ennen Suomen itsenäistymistä ja sen jälkeen taiteilijat olivat yhteiskunnan yläluokkaa, joka tavallisesti tai usein elätti taiteilijoita perheitten ja sukujen jäseninä. Nykyään harvoin on niin asianlaita. 2) Taiteen tekeminen useimmiten on henkinen velvoite, jonka hakuisuus siihen, miten toimia ja oman taiteenalan löytyminen ja harjoitus taiteilijasielulle saattaa kestää vuosia. 3) Taiteilijapersoonat ovat oman piirinsä ihmisille jonkinlainen rasite usein persoonansa puolesta, mutta jos he saavat taiteilijarahoituksen tuekseen, he eivät olisi niin paljon taloudellinen rasite ympäristölleen. 4) Yhteiskunta tukee muutenkin joitakin erityisryhmiä – miksi siis ei taiteilijoita. 5) Koulu on tuottanut alkuajatuksen monen nuoren mieleen alkaa harjoittaa jotakin taiteenalaa ammatikseen. Kuitenkin taiteilijaksi kypsyminen kestää monta vuotta. Lisäksi taiteenharjoittamisesta ei tavallisesti taiteilija itse hyödy taloudellisesti, vaan usein kuitenkin muut ihmiset.
Taiteen harjoittaminen on yhteiskunnallinen tehtävä vaikutuksineen jo ihan alusta saakka, kun siihen yksilö alkaa. Moni ei ala tuottaa näkyvää tuotosta henkisestä ahdistuksestaan tai ilostaan, vaan pörrää muitten ”kiusana” vaan. Olisiko näille ”levottomille sieluille” parempi tuottaa jotakin näkyvää käsillään tai harjoitella ”viulunsoittoaan” mikä taiteenlaji se onkaan mieluummin kuin pörrätä levottomana, kun ei tiedä mihin ryhtyisi tai mitä tekisi. Joten 6) kun ihmiset saavat rahoitusta taiteilijana kypsymisen aikana ja harjoitellessaan taidettaan, yhteiskuntarauha heidän osaltaan on merkittävä asia, josta kannattaa myös maksaa.
Tässä muutama puolto taiteilijan elämän tukemisen hyväksi.
Elämä on muutakin kuin maksua ja maksatusta. Yhteiskunnassa löytynee aina uudet keinot jokaisen sukupolven ELÄMÄn hyväksi. Rahan voisi sanoa olevan vain rahaa, mutta raha on merkittävä tekijä pitää eri yhteiskunnalliset asiat liitoksissaan ja toiminnassa. On siis eri asia terveydenhoito ja sen rahoitus.
Kun katsomme jotakin yhteiskunnallista asiaa nykyisin ajatuksin ja niine ajatuksineen, joihin olemme lähes piintyneesti tottuneet, saattaa olla vaikeata ajatella asiaa jostakin uudesta näkökulmasta. Sen lisäksi, että oma maamme Suomi on kehittynyt väestöltään sadassa vuodessa väestön kasvaessa ja sitten taas jopa vähentyessä, on tapahtunut paljon muuta kehitystä eri maata koskevien asioitten suhteen. 1900-luku on ollut paitsi liikenteen että myös tietokoneitten kehityksen aikaa. Jospa vastauksia löytyykin sieltä puolelta, vaikka jokainen ei niitä keksisi tai näkisi heti vastauksina ongelmiin. Minä entisenä ja nyt eläkkeellä olevana atk-järjestelmäasiantuntijana mielelläni kaikkiin näihin tämän kirjoituksen ja sen kommenttien ongelmiin näen nimen omaan tietotekniikan puolelta ratkaisuja. Kun vakava ongelma rahan ja rahoituksen puute tulee ratkaistuksi, moni muu ongelma, kuten kansan ja väestön jatkuminen (lisääntyminen, jos käynyt liian pieneksi?) luontuu kuin itsestään.
Kullakin lienee omat mielipiteensä, mutta minun mielestäni on näyttänyt Dannyn uran aikana hänen olleen laulaja ja yrittäjä, joka on samalla kuin suonut miehekkään laulajaäänensä kaikua tälle kansalle, työllistänyt monia muitakin taiteilijoita. En minä puolla tällä kirjoituksella pakkosyöttönä rahaa ihmisille, vaan taiteilijat voisivat hakea tarpeeseensa vapaaehtoisesti tuki- tai lisärahoitusta. Esimerkiksi yrittäjä-Danny hyötyisi omassa liiketoiminnassaan siitä, että ei olisi näitten kansantaiteilijoitten ainoa elättäjä, vaan että nämä eri suhdanteiden vallitessakin saisivat rahaa ruokaan, asumiseen ja pukeutumiseen sentään. Ehtiikö yrittäjä-Danny edes omasta eläketurvastaan huolehtia, kun tuota taiteilijaporukkaa ympärillä pyörii? Ovatko yrittäjät tarpeeksi hyötyneet eläkejärjestelmistä itse, kun ovat rahoittaneet monien työntekijöittensä koko elämän? Puollan taiteilijoille ja myös laulajille ja myös kirjailijoille ja myös runoilijoille, vaikka nämä eri mielipiteitten valossa eivät olisi mitä ovat paitsi taiteilijarahoituksen myös sen lisäksi kansalaispalkan, jonka voisi vapaaehtoisesti hakea kehittyneiltä rahoitustuottajilta tukemaan elämäänsä ja siten saattaisi näille ihmisille samoin kuin tavallisille työläisillekin olla varaa perustaa myös perhe. Maamme on enemmän suhdanneherkkä taiteilijoitten elämään nähden kuin eteläisempien maitten maat. Meillä on pitkä kylmä talvi, jonka aikana ei edes iskelmälaulajille ole niin paljon työtilaisuuksia kuin he ehkä tarvitsisivat elämäänsä rahoittaakseen. Talven voisi paremmin hyödyttää suunnitteluun ja harjoitteluun, kun siinä olisi säännöllistä tuloa. Näin ollen monen taiteilijayrittäjän saavutettu ehkä hyväkin tulo hupenee talvella ammattitaidon ylläpitämiseen – jääkö rahaa maksaa eläkemaksut? Mielestäni monet taiteilijat ja ehkäpä näkyvimmin juuri laulajat ovat siivittäneet Suomen taloutta koko Suomen olemassa olon ajan kuin kansan hengen ylläpitäjäurakoitsijat aina herkästi havaiten kansan tarpeet selvitä henkisistä ja taloudellisista kurjuuksista, mitä tässä maassa riittää ja on riittänyt. He ovat ansainneet kaiken sen rahan, mitä mahdollista on heille suoda. Onko muuta estettä näihin rahoitustarpeisiin (kansalaispalkka, taiteilijarahoitus, urheilijarahoitus) kuin kielteiset asenteemme kansalaisina?
Tärkeä aihe, mutta mitä on kehittyä, mitä on muuttua, mitä on kasvaa. Vanhan säilyttämiseen tarvitaan rahaa yhtä hyvin kuin uuden rakentamiseenkin. Talousmaantiedon oppikirjassa kerrottiin 1970-luvun loppupuolella, että väkilukujen kasvut Euroopassa sijoittuvat 1900-luvun alusta tänne nykyaikaan päin. Tarvitaan siis sekä säilyttämistä, että uuden rakentamista. Noin kymmenen vuotta sitten totesin katsoessani television paneelikeskusteluja, että mistä siinä puhutaan – siinä puhutaan rahapulasta. Ei muusta. Kirjassani Kansantalouden uudet mahdollisuudet kerron miten laillisesti rahapulasta voidaan luopua ja sen jälkeen Euroopassa sekä säilyttää (perinteitä) että rakentaa uutta, mm. asuntoja. Olkaa hyvät: https://www.ellibs.com/fi/book/9789526516424/kansantalouden-uudet-mahdollisuudet-kansantalouden-uhkat-voidaan-torjua-pysyva-kansantalous
Ihmisen aateluus on ihmisen oma henkinen asiansa. Siksi tuon esille toisen suomalaisen sanan aatteellisuus. Meillä itsenäisyyden aikana on jaettu useita kunniamerkkejä, jotka ovat virallisen valtion virkakunnan toimesta luovutettu ritarikuntien tunnustuksena. Tällaisen merkin haltija voi kokea samaa aateluutta kuin blogistin mainitsemissa tapauksissa on suotu. Rauhan aikana voimme olla ylpeitä maastamme ja siitä, että voimme palkita ihmisiä hyvistä ansioistaan valtion kunniamerkein.
Osittain tuollainen kohtelu kansalaisena osuu kohdalle nykyaikaisten tietojärjestelmien tuottamana. Tietokoneet on hyvä asia, mutta niiden käyttäjien ei pidä hukata inhimillisyyttä ja järjen käyttöä. Ihmiselle pitää järjestää sellainen elämäntilanne, että hän pärjää asumisessa myös velkoineen ja hän saa elämäänsä rahaa, vaikka olisi jostakin syystä rahatilanne huonontunut. Ihminen ei ole huonontunut siitä, mutta vaarana on suurempi vaara: ihminen joutuu epätoivoissan ja rahan pulassa yhteiskunnan ulkopuolelle. Silloin hänet ihmisenä saatetaan hyväksyä ja hyväksytään kuitenkin seurakuntaan, ihmisten pariin. Hyviä ihmisiä pitää olla myös hallinnossa, jossa koneet eivät syrjäytä ihmistä elämästään ja ihmisten asioitten hoitamisessa noudatetaan inhimillisyyttä ja ihmisjärkeä.
On siis pidetty yhteiskunnassa vääränä tuomita vankilaan veloista, mutta tuo määräys on tuottanut joillekin ihmisille huonomman tilanteen. Suomessa lain määräyksillä tarkoitetaan tuottaa kaikille sama rangaistus tai hyöty, mutta ihmiset ja heidän tilanteensa kuitenkin ovat erilaiset. Miksi sitten ei pidetä yhteiskunnallisesti vääränä sitä, että ihmisellä ei olisi vakituista asuntoa? Kaiken touhuamisen sijaan se ei liene ole sen mahdottomampi järjestää, kun Suomessa on kattoja ja seiniä enemmän kuin koskaan.
Ihminen on ihminen aina vaan. Aiemmin Suomen alueella kauan sitten monet hoivapalvelut tapahtuivat vain perheen ja suvun puolesta omaishoitajuutena. Ei siinä ole kysytty tutkintotodistusta. Hoitoyksikössä, jossa on hyvä yhteishenki, kaikkien hoivaan ja palveluun liittyvien töiden pitää onnistua työntekijöiltä. Mahdollisuuksien mukaan voi täydentää opintojaan, oppimateriaa ja teoriatietoa on saatavilla nykyään oppikirjallisuudessa. Erona vanhaan on, että nykyään työntekijät saavat työstä palkkaa.
Olen pitkään näillä Usarin palstoilla puuttunut asiaan kuin asiaan ja siksipä tähänkin. Luetellaan, että ihminen vanhana tarvitsee muutakin kuin leipää ja tarvitsee liikuntaa. Sanonpa mitä ihminen erityisesti vanhana tarvitsee, vaikkei sitä nykyään juuri kukaan tiedä, ei sano, ei pukahda. Erityisesti vanhana ihminen tarvitsee uskoa. Uskoa itseensä ja maailmaan. Ja tulevaan ja itseensä ja maailmaan. Ja sitä energiaa, jota on rakkaus, mitä onkaan ja mitä kohtaan onkaan. Sitä ihminen tarvitsee. Ja sitten onkin pitkään vain toivoa. Ja ehkä hieman myös iloa. Tässä pohjoisessa maassamme ihminen tarvitsee todella ihmisarvoisen elämän kaikki tarpeet ja sen lisäksi uskoa, toivoa ja rakkautta.
Hyvä elämäntapa usein riittää hyvän elämän jatkumiseen maapallolla, joka on tarkoitettu ihmisten elämään luontoplaneettana. Jos noin paljon tehdään muutoksia ihmiselämään, suuremmaksi jo nousee vaara maapallon tuhoamiseksi. On esimerkiksi väitetty maapallolla, joka on avaruudellinen aurinkokunnan kiviplaneetta (todellisuusplaneetta), että lehmien pierut olisivat vaaraksi planeetalle. Tällainen väite hullujen ja tietämättömien käsissä on vaarallinen elintarviketuotannolle. Ihmisen pitää työn avulla tuottaa ruokansa luonnosta. Tämä tarkoittaa maanviljelyä ja karjanpitoa edelleen. Ihmisten liika touhotus saattaa sinänsä olla elämänvastaista ja tuhoisaa. Pitää järjestää elämäntapa niin, että myös kirkossa käyminen mahtuu siihen ja tulee elämän henkinen puoli ja sen pyhyys myös huomioiduksi. Pelkkä tiede ja pelkkä tieteellisyys vie luomakunnassa harhaan.
Kooste kirjoituksia, jotka ovat kommentteja eri kirjoituksiin Uuden Suomen Puheenvuoro ja Vapaavuoro palstoilla 8.4.2024 Tarja Kaltiomaa
Kommentit (0)