Paremman maailman puolesta – sotimallako?
Suomi on nyt Natossa. Natomaat, erikoisesti USA ydinaseallianssin johdossa hallitsee ja määrää geopoliittisella kiristysotteella; viimeinen päämäärä oli ottaa koppi Suomesta. Suomi vietiin ilman kansanäänestystä, ilman rauhantahtoisen kansanosan kuulemista sotaisten valtioiden leiriin. Kansalaiset ovat olleet syvästi järkyttyneitä Ukrainan sotaan liittymisestä ja tavasta millä valtiojohdosta on häikäilemättömillä puheenparsilla provosoitu Venäjää, venäläisiä ja erityisesti Putinia. Yhdeksän diplomaattia on karkoitettu Suomesta. Turun ja Pietarin lähetystöt on suljettu ja venäläisillä ei ole oikeutta hoitaa täällä omistamiensa kiinteistöjen asioita.
Suomen mahtimedia on ylläptänyt russofobiaa etteivät vain suomalaisten ajatukset harhautuisi. Ettemme kysyisi: ”Mitä järkeä on jatkaa Ukrainan hävitystä ja sodan pitkittämistä länsiaseilla!”
Valtalehdet ovat antaneet soopatorven soida isosti: Ei päivää ettei ole ollut jotain häväistystä presidentti Vladimir Putinista.
Tarkoituksenmukaiselta näyttää siis, että Suomi voi yhdessä USA:n kanssakin kohdistaa raskaita vihollisuuksiaVenäjää kohtaan. Niiden sisällöstä ei ole kerrottu suomalaisille. Otetiin sika säkissä. Suomi on tätäkin kautta nöyrä sotakaveri, jos Nato sattuisi hajoamaan olisi takuuvarmasti jäljellä USA, jonka kanssa Suomi on tehnyt isäntämaasopimuksen vuonna 2014. (Korhonen, Nygård, Pesonen, Söyring 2015, 17- 53) Kuinka tolvanoina ja hyödyllisinä idiootteina suomalaisia pidetään? Suomalaiset, hieno kansakuntamme on viety äärimmäisen vakavaan tilaan sillä eduskunta toisensa jälkeen ei holtittomuudessaan käsitä maailmanpolitiikan pahinta kauhukuvaa: Joutumista suurvaltojen sodan keskipisteeksi.
Niin, Suomi ei ole ollutkaan itsenäinen valtio pitkään aikaan, se on ollut Euroopan Unionin raharenki vuodesta 1994 alkaen. (Hakalehto 1995, 9 – 15) Paavo Lipponen on Satakunnan Kansassa julkaistun artikkelin mukaan kertonut, että hän ja Niinistö yhdessä olivat ”kansainvälisen pankkieliitin käskystä” valehdelleet käytännössä kaikesta koskien EU:iin ja rahaliittoon liittymisestä. On siis ollut valehtelua valehtelun perästä. Sen seurauksena Suomi on nyt maailmanmahtien käskytettävä, josta esimerkkinä käy EU:n määräämät pakotteet Venäjää vastaan. Suomen hyvinvointia ajetaan alas; ihmisillä ei ole niin väliä ja heillä alkaa olemaan elämisessä tiukkaa; edes keskituloiset eivät selviä nousseiden velkakorkojen maksuista. Rahaa ei jää säästöön pahojen päivien varalle.
Luettuani FT Mikko Yrjönsuuren tutkielmakirjan Roistovaltion raunioilla kävi siitä ilmi, että Valkoisen talon politiikan filosofian perusteet ovat heikot. ”Samalla teos avaa filosofian näkökulman tilanteeseen, jossa yksi maailmanvalta yrittää muuttaa historian kulkua ja globalisoi maailmaa kovalla otteella.” (Yrjönsuuri 2003, 142)
Kirjan alussa on Amerikan presidentti Georg .W. Bushin ja Iso-Britannian pääministerin Tony Blairin sodanjulistukset Irakille. Puheet ovat hirvittäviä ja sydämettömiä, lisäksi hyökkäykset Irakiin olivat täysin perusteettomia. Äkkihyökkäys Irakiin oli raakalaismaista, Irakin kansasta ei todellakaan piitattu, ei sen arvokkaista kulttuurirakennuksista, infrasta, uskonnosta eikä mistään mikä on pyhää: elämästä ja rauhasta omassa maassaan.
Tony Blair sanoi sodanjulistuksessaan mm. ”Toivon, että Irakin kansa kuulee tämän viestin. Me olemme teidän puolellanne. Te ette ole vihollisiamme, vaan teidän barbaarimaiset hallitsijanne.”
Halukkaiden koalitio, Iso-Britannia ja Yhdysvallat hyökkäsivät samana sodanjulistuspäivänä 20.3.2003 Irakiin. Maailman suurvaltojen sodanjulistuspuheet olivat vuonna 2003 täyttä tekopyhää hevonpaskaa.
Tällaisten pahamaineisten valtioiden ystäväksi Suomi siis antautui.
Nato-jäsenyys ei tuonut Suomelle turvaa, vaan altistaa USA:n rinnalla jatkossa isoihin sotiin, joista mahdoton selvitä.
Venäjän ja Ukraina riidoilla ei ole ollut mitään tekemistä Suomen kanssa ja Venäjällä ei olisi ollut mitään syytä tai kannattanut hyökätä Suomeen, koska olimme sovussa ja EU jäsenmaa, joka sisältää jo useita Natomaita. USA kusetti tässä EU:ta, Sannaa ja Saulia. Siitä me maksetaan kalliisti nyt kaikki.
Jos Suomi haluaa elää rauhassa, niin kannattaa erota Natosta ja lopettaa asettumasta Venäjää vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
”USA kusetti tässä EU:ta, Sannaa ja Saulia.” Kyllä.
Alussa ne ihmiset, jotka olivat Suomen mediauskovaisia luulivat, että mennään turvalliseen Natoon. Osa suomalaisista ei taas alunperinkään halunneet missään nimessä Natoon. Eivät myöskään eräät Vasemmistoliiton kansanedustajat. Professori Vilho Harle on tehnyt tutkimuksen presidenttikausien ulko- ja turvallisuuspolitiikan muuttumisesta; aivan selvästi Sauli Niinistö jo ensimmäisellä kaudellaan alkoi hivuttamaan Suomea Natoon.
”Venäjän ja Ukraina riidoilla ei ole ollut mitään tekemistä Suomen kanssa . . . ” Ei ollut.
Ilmoita asiaton viesti
Hei Tarja, vähän liian hassuja kirjoittelet:
– Ettemme kysyisi: ”Mitä järkeä on jatkaa Ukrainan hävitystä ja sodan pitkittämistä länsiaseilla!”
Seuraisit nyt edes sen verran asioita, että tietäisit, että Ukrainaa on hävitetty venäläisillä aseilla, jos haluat, että juttusi otetaan vakavasti.
Ilmoita asiaton viesti
Älä nyt huolestu minun hassuudestani! Nätisti sanottu kyllä.
Kun Venäjä oli aloittanut näyttävän sotilasoperaation Ukrainassa, kuten he sitä kuvailevat Putin ja Zelenskyi haluttiin samaan pöytään keskustelemaan keskenään. Mutta jopa saapui Iso-Britannia Boris Johnson estämään sellaiset suunnitelmat.
Iso-Britannialla ja monella Euroopankin valtiolla on kolonialismin ajoilta oleva päähänpinttymä, että heillä on oikeus puuttua valtioiden asioihin. Suurin merivalitomahti Iso-Britannia julisti, miten selvää on, että vain valkoinen mies on ylin ymmärrykseltään, naiset ja mustat ovat heikompaa rotua ja että heitä pitääkin hallita.
Sota ja ukrainalaisten tappaminen olisi jo aikaa loppunut ellei länsi ja USA jatkaisi sitä.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjä ei aloittanut ”näyttävää sotilasoperaatiota” vaan sodan Ukrainaa vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Jahah, Tarja, sulla tosiaan on ilmeisesti päähänpinttymä, että ”länsi ja USA” tappavat ukrainalaisia. Mutta ei: kyllä ne tosimaailmassa on venäläiset, jotka sitä tekevät, ja ovat brutaalisti puuttuneet toisen valtion asioihin.
Brittikolonialistien rasismi ja seksismi ei tätä muuta millään tavalla.
Ilmoita asiaton viesti
Onneksi Venäjä ei puutu muiden valtioiden asioihin 😃
Mistä näitä Putinin kätyreitä tänne Suomeenkin aina riittää?
Ilmoita asiaton viesti
No johan oli Ukraina-vastainen, USA-vastainen, Nato-vastainen, EU-vastainen, mediavastainen, koko läntisen maailman vastainen ja kaikin puolin järjen ja logiikan vastainen vuodatus. Ihan kaikkea ei blogisti sentään jaksa näköjään vastustaa, sillä löytyi sieltä pari puolustettavaakin eli kavalan lännen viattomat uhrit Putinin Venäjä ja Saddamin Irak!
En tiedä, mistä blogisti on maailmankuvansa rakentanut ja tietolähteensä kaivanut, mutta mieleen tulee hakematta yksi taho eli suomalaisten putinistien ikioma nettireservaatti nimeltä Naapuriseuran Sanomat. Harhaisuusaste on ihan sama.
Ilmoita asiaton viesti
”En tiedä, mistä blogisti on maailmankuvansa rakentanut . . . ”
Niin, samaa ihmettelen monista muista ihmisistä.
Minä hankin taustalähteeni tieteellisistä tutkimuksista. Kävin hiljan Säkylän sotilasmuseolla amerikkalaisen sotaveteraanin luennolla: aiheena hänen sotavuotensa Vietnamin sodassa. Perustan tietoni myös kansainväliseen lehdistöön ja kun ulkomailla olen ollut töissä olen saanut rehellisiä ihmisten kuvauksia mitä on ollut Afganistanin sota, Irakin sota, Libyan sota ja jopa Israelin oikeutetusta sodasta minulle on puhuttu hiljan.
Mitä mieltä olet siitä, että länsi ei ole laittanut pakotteita Israelin valtiolle? Eikö se ole miehittänyt Gazaa jo 50 vuotta? Korjaa kun olen väärässä.
Ilmoita asiaton viesti
Käteväähän se on mutkutella (mutta kun Israel…), jottei tarvitse suoraan ottaa kantaa Venäjän rikolliseen hyökkäykseen tavoitteena Ukrainan valtiollisen itsenäisyyden tuhoaminen. Eli johtopäätökseni on, että tuet täysin rinnoin Venäjän ”näyttävää sotilasoperaatiota” Ukrainan väitettyjä natseja vastaan ja tuomitset vapaan maailman avun ja tuen Ukrainalle. Sinulle Putin on nähtävästi viisas, humaani ja kansansa parasta ajatteleva valtiomies, josta paha länsi on tehnyt propagandallaan pahan diktaattorin.
Ilmoita asiaton viesti
No niin, Hytönen! Sinun johtopäätöksiin en puutu mutta jos natseja on sitäkin asiaa tulee tutkia. En ole kertaakaan kysynyt Suomen venäläisiltä edes kuka on syyllinen mihinkin. Sodat alkavat suurten egojen takia – sellaisten, jotka eivät piittaa sotilaiden hengen ja elämän menetyksistä eikä ihmisistä.
Miksi juutalaisten, kehitysvammaisten ja muiden ihmisten tuhonta ei opettanut mitää viime maailmansodassa ? Asioita ei pidä ratkaista ihmisten yli niinkuin ne tehtiin ensimmäisessäkin maailmansodassa.
Kun sinä niin kovin tuttu olet Putinin kanssa – ehkäpä sinä ihailet sotavaltioiden loistokkuutta. Ja kun mies olet sitä suuremmalla todennäköisyydellä.
Ilmoita asiaton viesti
Näytät olevan Vapauden liiton jäsen ja vaaleissa ehdokkaanakin ollut ja se nyt selittää putinistisen maailmankuvasi oikein hyvin. Vapauden liittohan on Venäjä-mielinen puolue kuten VKK ja näihin hakeutuvat salaliittoihin uskovat Nato,- EU- ja USA-vastaiset ainekset, joiden mielestä Venäjä käy oikeutettua puolustustaistelua pahaa Natoa vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
En ole Vapauden Liiton jäsen. Ajattelen ihan omilla aivoillani.
Ilmoita asiaton viesti
Vai niin, onko kotisivullasi väärää tietoa, kun kerrot liittyneesi puolueeseen 2022?
Ilmoita asiaton viesti
Naapuriseuran Naapurineljännes.
Ilmoita asiaton viesti
Jos eläisimme parhaassa mahdollisessa maailmassa kenenkään ei tarvitsisi sotia. Koska emme elä, sotaan on varauduttava. NATO on tällä hetkellä paras varautuminen tulevaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkäpä sinunkin pitäisi laajentaa käsitystäsi menneisyydestä lähtien. Itsenisyytemme rauhanjuuret luotiin kun Suomea vietiin kohti rauhaa J.K.Paasikiven monien käyntien takia Moskovassa jo 1939. Stalin ja Hitler olivat tehneet salaiset etupiirisopimukset eikä Stalin mitään rauhaa aikonut vaan yhdessä Hitlerin kanssa ajautuivat hirvittävään maailmansotaan.
Sotilasmahti- ja valtavan sotateollisuuden maat ovat kaikkein vaarallisimpia asevelikumppaneita.
Huonosti on asiat, ellei uskota neuvotteluihin, sovitteluun eikä piitata kansojen tulevaisuudesta ja rauhasta. Suomi on kyllä korttinsa pelannut Venäjä-suhteensa tärväämällä. Eikä salaa sitä. Lisäksi kun ulkoministeri Elina Valtonen oli käynyt Oslossa ja hän oli joutunut Aftonbladetin haastatteluun – hän sanoi, että Suomeen tulee sotilastukikohtia ja amerikkalaisia sotilaita pysyvästi. Ja vielä – kun Aftonbladet ihmetteli tätä lehti kertoi, että Norjalla on vanha traditio, että vakinaisia tukikohtia ja sotilaita ei heille oteta sillä heillä ei ole halua provosoida Venäjää.
Valtonen vastasi ”ei totuudellisia perusteluja” – ne eivät ole totta Venäjän ja Suomen pitkäaikaisissa suhteissa. Ymmärrettävää kyllä häneltä sillä onhan kokoomus hyvin kauan jo ollut Nato-haluinen ja heidän presidentinvirkaa hamuava Aleksanderr Stubb sai jo aikoinaan lempinimen ”Natohaukka.”
Ilmoita asiaton viesti
Juu, minähän en luonnollisesti tiedä talvi- ja jatkosodan historiasta yhtään mitään. Pitääkin joskus tutustua lähemmin. Erityisesti kiinnostava on tuo Paasikivi. Laitanpa nimen muistiin.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo on suoranaista irvailua! Kävin katsomassa naamaasi.
Mutta jos kuitenkin olet löytänyt J.K.Paasikiven muistelmat Toimintani Moskovassa ja Suomessa 1939-41 pidän sitä ”pienenä ihmeenä.” Jos yleistäisin karkeasti sinun ikäluokkaasi saattaisin kirjoittaa Marinin sanoin Ukrainan on jo voittanut sodan, sydämissämme se on voittanut kuten Suomi voitti Venäjän.
Voittiko? Nolostuttava pääministeri. Ei haitannut paljoakaan sillä onneksi koko maailma ei osaa suomenkieltä ja suomalaiset – hyvin monet eivät tunne historiaansa.
Ilmoita asiaton viesti
Mitähän ikäluokkia tarkoitat tuolla kommentillasi ”Jos yleistäisin…”? Haluatko kenties varttuneempana rouvashenkilönä yrittää päteä omalla iälläsi ja vetäisemällä nyt vielä Marinin tähän?
Taidat taas ampua ohi maalin, mikä ei kyllä yllätä. Saarela kun on käsittääkseni samaa ikäluokkaa kuin minäkin, eikä verrattavissa Marinin ikäisiin.
Ilmoita asiaton viesti
Muistan sinut vanhastaan. Et pysty keskustelemaan kokonaan asiapohjalta. Ilkeilet.
Minä en päde, minä tiedän. Jos en, olen hiljaa. Ihan sama minkä ikäisiä olette arvioin teitä kuinka olette asian ytimessä. Mutta en väheksykään teitä sillä toisaalta ajattelun ja ilmaisun kuuluu olla vapaata.
Ilmoita asiaton viesti
Sanna Marin oli tosiaan terhakas seiskaluokkalainen silloin kun meikäläinen yli kolmekymppisenä otti osaa Lähi-Idän kriisinhallintaan yli kolmikymppisenä rivimiehenä Libanonissa. En oikein laske itseäni samaan ikäluokkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän Saarela saman alan ammattilaisena kuin minäkin tunne menneisyyden huomattavasti sinua laajemmin.
”Itsenisyytemme rauhanjuuret luotiin kun Suomea vietiin kohti rauhaa J.K.Paasikiven monien käyntien takia Moskovassa jo 1939.” Siis mitä tuo tarkoittaa? Suomi halusi rauhaa, mutta emme olleet valmiit luovuttamaan alueitamme Neuvostoliitolle eikä Paasikivi ollut asiassa mikään ylin päätöksentekijä, kaukana siitä. Paasikivi myös erehtyi, talvisota olisi alueluovutuksilla ehkä vältetty, mutta 1941 Barbarossan myötä Suomen maaperällä olisi taisteltu tai NL olisi ennaltaehkäisevästi miehittänyt Suomen. Ja se olisi ollut paljon raskaampi vaihtoehto kuin talvisota.
Ilmoita asiaton viesti
Huomautan, että ylemmyydentuntoisuus on heikko väittelyase!
Suomeen hyökättiin 1939 ja sota kesti kolme kuukautta. Jatkosotaan Suomi lähti omasta syystään Saksan asevelikumppanina. Suomi aloitti suursuomen haalimisen kunnes Mannerheim tuli järkiinsä. Sitä ennen hän lausui:” Vapassodassa vuonna 1918 lausuin Suomen ja Vienen karjalaisille, etten tule panemaan miekkaani tuppeen ennekuin Suomi ja Itä-Karjala olisivat vapaat.”
Ja mikä olkaan lopputulos?
Ilmoita asiaton viesti
Väitän, että työksemme historian parissa olevina tiedämme, mistä kirjoitamme. Sinun kohdallasi en siihen usko.
Ja jatkosodalle ei ollut reaalista vaihtoehtoa, puolueettomuutamme ei olisi kunnioittanut sen paremmin Saksa kuin NL. Saksa oli kuitenkin ainoa maa, joka tuki meitä, toki omista tarkoituperistään lähtien. Yrittämällä vakuutella puolueettomuutta, olisimme jääneet suursodan jalkoihin, tulleet jommankumman maan kehittämiksi ja isot taistelut olisi käyty syvällä Suomessa. Ja lopputulema olisi ollut Neuvosto-Suomi.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä ylemmyydentuntoon tulee: luepa miten aloitat oman kommenttisi mielipiteeseeni NATO:sta. Mitään et minusta tiedä ja lähdet sitten sormi pystyssä valistamaan, mutta valitettavan heikoin eväin, kuten Hytönen monta kertaa osoittaa.
Ilmoita asiaton viesti