Pirulaisen torjuntaa ja ministerijahtia

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on yhdessä pääministeri Sanna Marinin kanssa pitänyt suomalaisille kannustuspuheensa koronakriisissä. Niinistö sanoi virusta pirulaiseksi, joka on voitettavissa. Hänen mukaansa se vaatii meiltä kaikilta ulkonaista käyttäytymistä – ohjeiden mukaan. Presidentti puhui itsekurista, jolla suojelemme itseämme ja läheisiämme virukselta. Tällä asenteella me kunnioitamme terveydenhuoltoa ja niitä, jotka ovat välittömissä palvelutehtävissä.

Juuri hiljattain poliisi ja puolustusvoimat tekivät haastavan rajavalvontaoperaation Uudenmaan ja muun Suomen välillä. Viimeisenä valvontapäivänä poliisin hyvät terveiset suomalaisille olivat, että kaikki oli mennyt oikein hyvin ihmisten kanssa. Operaatiossa näkyi mielestäni todellista presidentinkin kuuluttamaa itsekuria. Heillä oli kestävyyttä ja sellaista mielenmalttia, jota tavallisesti pidetään perin suomalaisena ominaisuutena – ulkomaalaisten mielestä. Vaikka Suomi on nyt äärimmäisen kovien rajoitustoimien alla tilanne vaatii, että kaikki tekevät kovaa duunia pirulaisen torjumiseksi. Poliisit ja puolustusvoimat tekivät yötäpäivää.

Lievityksenä hallituksen antamille liikkumis- ja kokoontumisrajoituksille Suomessa sentään onnistutaan sosiaalisen median kautta tiedottamaan lähes kaikki välttämätön. Media myöskin yrittää kaikin voimin haarukoida esille sen mikä on tähdellisintä. Toiset onnistuvat oikein hyvin, jotkut huononlaisesti. A-studion juontaja Katri Makkonen haastatteli hiljan rokotetutkimuksen johtaja ja lastentautiopin professori Mika Rämettiä ja Aalto yliopiston tilastotieteen apulaisprofessori Pauliina Ilmosta. Keskustelun yhteenvedon Katri Makkonen ilmaisi näin: ”Tää keskustelu kertoo siitä kuinka vaikeasta kysymyksestä on kyse ja minkälaisen valinnan äärellä meidänkin maan hallitus on.

Hyvin outo tulkinta. Juurihan hänen haastattelemansa lastentautiopin professori Mika Rämet oli antanut Suomen strategialle ja samalla hallitukselle hyvän tunnustuksen: ”Äärimmäisen hyvin on toimittu ottaen huomioon, että tämä on globaali maailmanlaajuinen tilanne.” Tilastotieteen apulaisprofessori Pauliina Ilmonen käytti samaa ilmaisua, että on toimittu äärimmäisen hyvin. Hänen mielestään nyt ei kannattaisi ottaa turhaa riskiä koulujen ja päiväkotien avaamisessa.

Juuri siksi, että Suomella ei ole dataa – tietoa mitä tapahtuu kun esimerkiksi Norja vähitellen avaa päiväkoteja. Ilmonen sanoi, että Suomi on kiitollisessa asemassa jatkamaan tästä eteenpäin. Mika Rämet muistutti lasten oikeuksista. Hän sanoi, että tietyllä tavalla uhrattiin lapsia aikuisten suojelemiseksi. No, ehkä ei kokonaisuudessa niinkään sillä jokainen kotoa opettava ei ole  tartuntaketjun välittäjä kenellekään ellei sitten puoliso satu työskentelemään sosiaali- ja terveyspuolella. Sitä kautta tulevat tartunnat tällä hetkellä, jollei suojavarustuksia ole.

Toimittaja Katri Makkonen oli pahalla päällä haastateltuaan viimeksi sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosta samassa A-studiossa kuin yllämainittuja professorejakin. Hän onnistuu muuntamaan käytöksensä kohteliaaksi ja asiaankuuluvaksi kun hän puhuttelee professoreja ja pääministeri Sanna Marinia. Sensijaan Katri Makkonen riepotteli ja kiikutteli ministeri Pekosta vanhoista asioista toiseen vaikkei suojavarusteiden hankinnalla tai niiden puuttumisella ole ollut suuresti huolestuttavaa vaikutusta taudin leviämiseen ja kuolleisuuteen Suomessa verrattuna muihin maihin Euroopassa.

Kun toimittaja Makkosella ei ole terveys- ja sosiaalialan tuntemusta haastattelun kärki ei ollut paikallaan. Mielestäni kaikkein tärkein periaate jatkossa on, että sosiaalipuolen hoitajien henki ja terveys on yhtä arvokasta kuin niidenkin jotka työskentelevät sairaalassa. Tästä syystä odotan, että Suomen hallitus pikaisesti ottaa vastuun yhdessä viranomaisten ja kunnan päättäjien kanssa, että koko sosiaalipuoli – kotihoidossa, vanhainkodeissa ja terveyskeskuksissa työskentelevät hoitajat saavat oikeuden itsensä suojeluun maskeilla  sekä suojellakseen asukkaiden että potilaiden oikeutta elämään.

Odotan tasapuolista kunnioitusta kaikkia työntekijöitä kohtaan Suomessa – samaa jota presidentti Niinistö painotti. On sietämätöntä, että puolustuskyvyttöminen vanhusten turvallisuus petettiin taas kerran. Itä-Suomen yliopiston rikosoikeuden professori Matti Tolvasen mielestä pitäisi käynnistää rikostutkinta laiminlyönneistä.

Tekstiä on korjattu la 25.4.202  kello 7.27

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu