Helsinki-lisä, Pave Maijanen ja kokemukseni Sofianlehdon lastenkodista

Tiedän, että turpaan tulee monelta taholta. Kirjoitan, koska asia on tärkeä.

Iltalehti kertoo:

”Helsingin kaupunginvaltuusto päätti kokoomuksen, vihreiden ja SDP:n johdolla poistaa niin sanotun Helsinki-lisän lähes kokonaan.
Helsinki-lisää maksetaan tällä hetkellä lasta kotona hoitavalle äidille tai isälle aina siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta. Ensi vuoden kesäkuusta alkaen Helsinki-lisää maksetaan vain 1-vuotiaaksi saakka. Muutos on merkittävä.”

(Iltalehti 15.12.2020: ”Sijoitusasuntoja ostelevat vihreät muuttivat mieltään ja poistivat pienten lasten vanhemmilta Helsinki-lisän lähes kokonaan”)

Vallitsee varmaan väkevä sanallinen konsensus Pave Maijasen Pidä Huolta biisin sanojen suhteen:

”Muista,vanhukset
Ei kuulu vanhainkotiin
Toimi niin ettei nuorukaiset
Joudu uusiin sotiin
Sillä jokainen
Joka apua saa
Sitä joskus tajuu myös antaa…”

Koska ajattelin ja ajattelen noin, olin 23 vuotta äitini omaishoitaja. Ei se ongelmatonta ollut, koska oma elämä jäi liikaa sivuun. Sen oivalsi Pavekin:

”Pidä huolta itsestäs
Ja niistä jotka kärsii”

Laulun ulkopuolella konsensus sitten särkyy.

Vanhukset ovat usein vanhainkodeissa tai kotona yksin – usein heitteillä. Monet piltit ovat jo alle yksivuotiaina päiväkodeissa.

Ajatelen väkevästi siten, että niin pienen lapsen etu on olla muualla kuin vieraiden huomissa. Talouden ja urantekijän etu on, että piltti on päiväkodissa. Talous tässäkin sanelee todelliset arvomme.

Oikein tai väärin paljastan henkilökohtaisenkin syyn, miksi asia koskettaa minua. Toivottavasti tämä ei johda sivupoluille: olin vuonna 1956 alle yksivuotiaana useamman kuukauden Sofianlehdon lastenkodissa, koska äiti kärsi sairaalassa pahasta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta (todennäköisesti tänä päivänä asia olisi hoidettu paremmin esimerkiksi kotihoidon kautta). Onneksi äiti parani ja hoiti minut kouluikään saakka kotona samalla toimien osa-aikaisena pienyrittäjänä.

Kun hän hoiti minut niin, niin minä hoidin häntä vanhana.

Tuo yllä mainittu Iltalehti kertoo myös, että moni vihreä kuntapoliitikko omistaa sijoituasuntoja.

Käsittääkseni muidenkin puolueiden edustajilla on sijoitusasuntoja.
Mutta eihän tuo hyvältä kuulosta. Se on oiva osoitus, kuinka eriarvoisessa yhteiskunnassa elämme. Toiset dallaa leipäjonoissa.

Hyvätuloisen on vaikeaa ymmärtää sitä konkreettista todellisuutta, missä huonotuloiset elävät. Silloinhan sitä voi leikata köyhiltä, sijoitella omia rahojaan tuottavasti ja pitää itseään kipeiden, vaikeiden ratkaisujen rohkeana poliittisena vastuunkantajana.

Suhteellistahan kaikki on vaan?

Katkeruus ei ole suhteellista.

Kun maan hallitusta perustettiin, silloin sanottiin, että 90-luvun laman lapset eivät tee päätöksentekijöinä samoja virheitä kuin tuolloin tehtiin.

Ei ole vaikeaa profetoida, mitä seuraamuksia tunteiden ja asenteiden tasolla tälläkin päätöksellä on oleva. Muiden jatkona. Älkää kysykö mistä viha ja katkeruus johtuuvat.

Joel Lehtosen Putkinotko kirjassa rutiköyhä Juutas Käkriäinen toteaa useampaan kertaan:

– Se on toinen luokka ja liikutus.

Veikko Tarvainen

PS. Tiedänhän minä, että lastenkoti on eri kuin päiväkoti.

Tarinani yksi juju on siinä, että jos hoidamme lapsemme hyvin, he todennäköisesti kohtelevat meitä hyvin, kun vanhenemme. Jos yhteiskunta suo siihen mahdollisuuksia.

Pienen piltin paikka ei ole päiväkodissa sanon mielipiteenäni ja muutaman vuoden kokemuksella päiväkotiapulaisena. Varhaisten vuorovaikutussuhteiden tutkimuksesta löytyy myös tukea tälle näkemykselle – ja joku toinen tulkitsee toisin. Koska näkemys on poliittisesti hyvin epäkorrekti moni varmaan mielellään vaikenee. Kivisadetta odotellessa.

16.12.2020

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu