Kaisa Korhonen ja Wolf Biermann

Kun kyse on kuolleesta julkisuden henkilöstä, merkittävästä poliittisesta ja kulttuurisesta vaikuttajasta, silloin on hyvä nähdä henkilön sekä asioiden valo- ja varjopuolet. Myös kuoleman jälkeen.

En kirjoita mitään Kaisa Korhosen kulttuurisesta puolesta, koska en pysty sitä arvioimaan. Moni arvostaa sitä puolta hänessä.

Chydeniuksen ja Kaisa Korhosen kuolinuutisoinnissa osa toimittajista jatkaa 70-luvun yksisilmäistä linja. Esimerkiksi näin:

”Laulut syntyivät Korhosen halusta parantaa maailmaa.
– Ihmisoikeuksistahan niissä kaikissa on kyse, hän luonnehti.”

Asian toinen, synkkä puoli:

Kaisa Korhonen oli oleellinen osa taistolaista liikettä, joka ylisti diktatuurimaita, mm. Neuvostoliittoa ja DDR:ää. Taistolaiset hyväksyivät Tsekkoslavakian ”ihmiskasvoisen sosialismin” murskaamisen neuvostoliittolaisin panssarein kesällä 1968.

Kaisa Korhonen ja muut johtavat taistolaiset kulttuurihenkilöt kirjoittivat DDRn hallitukselle onnittelukirjeen, sen jälkeen, kun ddr-läinen Wolf Biermann karkotettiin DDR:stä vuonna 1976.

”Nuori kommunisti Wolf Biermann muutti lännestä Itä-Saksaan vuonna 1953. Hän alkoi opiskella ja perusti teatterin. Sen toiminta kuitenkin kiellettiin. Biermann oli 11 viimeistä DDR:n vuottaan julkaisukiellossa ja lopulta hänet karkotettiin maasta.

Vuonna 2001 Wolf Biermannia juhlittiin Berliinissä. Wolf Biermann -juhlan yhteydessä pidetyissä keskusteluissa oltiin sitä mieltä, että
”Biermannin tapaus oli alku pakkovallan päättymiselle. Itäsaksalaiset intellektuellit olivat karkotuksen jälkeen ensimmäisen kerran protestoineet valtiota vastaan.

Stasin arkistoista paljastui, että Biermannia oli vuosien varrella seurannut noin 400 urkkijaa.”

(https://blogisisko.blogspot.com/2006/08/tapaus-wolf-biermann-ja-suomi-vuonna.html)

Ja sitten Suomeen vuonna 1976:

”Stasin arkistoista on löytynyt myös Saksan demokraattisen tasavallan hallitukselle 26. marraskuuta 1976 lähetetty solidaarisuussähke. Siinä pahoitellaan Wolf Biermannin antautumista kapitalismin palvelukseen. ”
Allekirjoittajina ovat Kaj Chydenius, Kaisa Korhonen, Marja-Leena Mikkola, Pekka Milonoff, Eero Ojanen, Aulikki Oksanen, Agit Prop, Kom-teatteri ja Sven-Olof Westerlund.”

(Markku Laitinen: ”Suomalaiset uskoivat kohtalonyhteyteen. Stasille kerrottiin kaikki.” Apu 34, 25.8. 2006.)

TAISTOLAISTAITEILIJOIDEN SOLIDAARISUUSSÄHKE DDRn HALITUKSELLE

Ja tässä on taistolaisten kulttuurityöntekijöiden solidaarisuussähke diktatuurimaa DDR:n hallitukselle:

”Suomen taiteilijoiden ryhmä tukee DDR:ää sen karkotettua laulaja Wolf Biermannin. Me suomalaiset taiteilijat olemme jo vuosia seuranneet DDR:n vireää ja monipuolista kulttuurielämää – se on antanut tärkeitä vaikutteita myös omalle henkilökohtaiselle luomistyöllemme.

Olemme voineet todeta, miten sosialismi voi tarjota taiteilijalle todellisen vapauden toteuttaa lahjakkuudellaan kansansa parhaita pyrkimyksiä työväenluokan ja sen puolueen tukemana.

Siksi emme voi ymmärtää Wolf Biermannin käyttäytymistä Saksan Liittotasavallassa – maassa missä työläisiä ajetaan tuhansittain työpaikoiltaan, missä virkakielloin, monenlaisin sensuuri- ja vainotoimin painostetaan kaikkia edistyksellisiä ihmisiä, muun muassa taiteilijoita ja kulttuurityöntekijöitä. Tällä näyttämöllä Wolf Biermann esiintyy sosialismin saavutuksia vastaan, solvaa DDR:n työläisiä ja koko kansainvälistä työväenliikettä.

Tulos on jo selkeästi nähtävissä – antikommunismin kiihkeä hyökkäys, hyökkäys sosialististen maiden rauhanpolitiikkaa ja koko jännityksen lievenemiskehitystä vastaan.

Tilanteessa, jossa DDR:n kansainvälinen arvovalta on nopeasti kohonnut, jossa yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys näkyy konkreettisesti ja kiistämättömästi muun muassa kansalaisten elintasossa, turvautuvat antikommunistiset voimat mielellään tällaisiinkin keinoihin – käyttävät hyväkseen myös yksityisen runoilijan sosialisminvastaisia kannanottoja.

Siksi me suomalaiset taiteilijat ihmettelemme Wolf Biermannin käytöstä, ihmettelemme kuinka hän voi myydä taiteensa kansainvälisen suurpääoman markkinoille, kun jokaista meistä kipeästi tarvitaan yhteisessä rintamassa imperialismia ja poliittista taantumusta vastaan.

Helsingissä 25. 11. 1976
Kaj Chydenius, säveltäjä,
Kaisa Korhonen, ohjaaja,
Marja-Leena Mikkola, kirjailija,
Pekka Milonoff, ohjaaja,
Eero Ojanen, säveltäjä,
Aulikki Oksanen, kirjailija,
Sven-Olof Westerlund, graafikko,
Agit Propin kvartetti,
KOM-teatteri”
Tiedonantaja 26.11.1976 ”.

Moni toimittaja lie edelleenkin sitä mieltä, että tällaiset sähkeet on paras unohtaa.

Minusta mitään yhteiskunnallista liikettä, joka on rikkonut ihmisoikeuksia, ei tule unohtaa.

Sähke kuvastaa varsin hyvin taistolaista uskollisuutta diktatuurimaille. Taistolaisten ”hulluutta” helpotti huomattavasti finlandisoituminen, Suomen suomettuminen.

Ei täällä Neuvostoliiton valtapiirin ihmisoikeusloukkauksista puhuttu. Ero taistolaisiin oli siinä, että muut kuin he eivät ylistäneet näiden diktatuurimaiden toimintaa ja olemusta. Toki Suomen kommunistisen puolueen enemmistö suhtautui myös pääosin myönteisesti ”suureen ja mahtavaan” Neuvostoliittoon.

Historiaa kannattaa muistella jotta emme pakonomaisesti toistaisi sitä. Vaikka Neuvostoliitto on kuollut sen diktatuurihenki elää ”pyhällä” Venäjänmaalla. Mahdollisuus uusin diktatuureihin on olemassa myös Euroopassa.

Moni taistolainen oli lahjakas ja älykäs ja he olivat ennen Tsekkoslovakian miehitystä 1968 erilaisia vapaita vasemmistolaisia ja sitten hyvin nopeasti heistä tuli kuten kirje osoittaa mm. DDRn ihailijoita. Siinä on paha pähkinä yhteiskuntatieteilijöille ja psykologeille pohdittavaksi.

Veikko Tarvainen
veikonvenytys.fi
27.4.2024

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu