Silmänkääntäjä-Poliitikko eli Nyrkki Käteisen matka Hölmölän kautta Rysseliin

 

Wikipedia: ”Pietari (Petter) Hannikainen, sukunimi vuoteen 1852 Hanén (24. elokuuta 1813 Sääminki – 27. syyskuuta 1899 Parikkala) oli suomalainen kirjailijalehtimies ja maanmittari.

Hänen näytelmänsä Silmänkääntäjä eli Jussi Oluvisen matka Hölmölään, ensimmäinen julkisesti esitetty suomenkielinen näytelmä, nähtiin ensin eräässä lappeenrantalaisessa yksityiskodissa vuonna 1846 ja sen jälkeen Kuopiossa 1847. Hannikainen oli kirjoittanut näytelmän jo 1830-luvun lopulla ollessaan maanmittarin apulaisena Ruokolahden Hölmölän kylässä. Silmänkääntäjää lainattiin eri lukemistoihin, mikä osaltaan teki teoksen tunnetuksi.

Kirjoitin hänen näytelmästään uuden version, eli päivitys vuoteen 2014 🙂

Kesäistä lukunautintoa 🙂

xxx

SILMÄNKÄÄNTÄJÄ‐POLIITIKKO
ELI
NYRKKI KÄTEISEN MATKA HÖLMÖLÄN KAUTTA RYSSELIIN

© Tatu Tyni

Ilveilevä satiiri 2:ssa näytöksessä
Kirj. Tatu Tyni Pietari Hannikaisen Silmänkääntäjään pohjautuen

HENKILÖT:
NYRKKI KÄTEINEN, ollut normaali rahvas

NYRKKI‐KYLLIKKI, hänen vaimonsa

VANHA‐MATTI HÖLMÖNEN, kyläpamppu Hölmölässä

SILKKA RAPULA‐MERTA, hänen kihlattunsa

YKSINHUOLTAJA PRUUSUNEN, nettideitti

HÖLMÖLÄN KYLÄLÄISIÄ

 

 

1. NÄYTÖS

1. Kohtaus
NYRKKI KÄTEINEN ja hänen vaimonsa NYRKKI‐KYLLIKKI

KÄTEINEN:
Huh huh kun Stadista on tänne Silly‐järvelle matkaa, mut viimein perillä. Voin muuten lyödä vetoa, ettei tuolla pihalla vaimoni Nyrkki‐Kyllikki minua tuntenut, niin totta kuin nimeni on Nyrkki Käteinen! Ken nyt muka voi sanoa, etten minä ole Rysselin‐Herra? Hyvä kuin mie matikkaa kutosen eestä lukien ja laulaen koulut eestä takkaa halki poikki käyny. Isäni ja äitini minua aina sanoivat tuhmaksi.

Vahinko etteivät nyt ole elossa; saisivatpahan hävetä edessäni, vai mitä? Tuossa näen, Nyrkki‐Kyllikki jo tulee ja kirkkovaatteissaan – hah hah haaaaaa!

NYRKKI‐KYLLIKKI:
(Tulee ulkoa ja seisattuu ovelle nyykistäen polviansa tervehtiessään.)

KÄTEINEN:
Bon Journo Nyrkki‐Kyllikkiseni!

NYRKKI‐KYLLIKKI:
(Itsekseen) Ah: mikä nuori, kaunis Herra! Varmaan Rysselin vieraita? (Kovasti Käteiselle) Mieheni on poikessa, minä olen yksinäni – ja olen odotellut häntä…

KÄTEINEN: Viipyväksi? Hi hi hiiii…

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Ikävöinytkin… (Hiljaa) Ah mikä lysti Herra, jos Nyrkki tulisi!

KÄTEINEN:
(Lähenee Nyrkki‐Kyllikkiä) Voi jos Nyrkki ei tulisi! (antaa suuta Nyrkki‐Kyllikille, joka katsoo alas)

NYRKKI‐KYLLIKKI:
(Hiljaa) Mikä makia muisku! Ah! Se ei tullut Nyrkistä.

KÄTEINEN:
(Tutusti) Nyrkki‐Kyllikki!

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Mitä? Sinä itte Nyrkki? Hui, kuin säikähin!

KÄTEINEN:
Sen nyt näin hah! Et edes paennut?

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Milloin minä ennen sinua olen paennut?

KÄTEINEN:
Mutta ethän minua tuntenut?

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Vielä sanot! Ken sinut olis tuntenut tuollaisissa? Mutta Nyrkki! Toellako nyt vaatteesi tuollaiseksi olet muuttanut?

KÄTEINEN:
Ihan toella, Nyrkki‐Kyllikkiseni!

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Minä en ymmärrä? Vai oletko sinä tullut hulluksi kuin pullosta tullut?!

KÄTEINEN:

Sinulla, Nyrkki‐Kyllikkiseni on liian vähän ymmärrystä. Kun omaa kotia omistimme, raadoimme kuin orjat. Nyt kiertolais‐vuokralaisina elämme Herroiksi! Ymmärrätkö nyt sen?

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Ja olet syömätä. Voi, Voi Nyrkki‐parka! Huomiseksi ei ole leivän murua kotona, ymmärrätkö sinä nyt sen?

KÄTEINEN:
Sen? Sitähän minä olenki tutkinut, ajatellut ja aprikoinut koko poisoloni. Mutta sinä, Nyrkki‐Kyllikkiseni, et ole nähnyt muuta kuin rappukäytävästä ulos ja pihalta sisälle huusholliin.

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Ja senkin olen nähnyt, ettei ole leivän murua kotona.

KÄTEINEN:
Sen vaan? Ja paljailla silmilläsiki? Ei eukkoseni! Minä näetsen olen kulkenut halki maailman ja oppinut enemmän kuin isien isänisät maailman alusta asti.

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Joko senki olet oppinut: elämään syömätä?

KÄTEINEN:
Sinä haastat kuin lampaan pää haastaisi. Kaupungissa, näetsen, minä opin pitämään lehmää sarvesta ja sisäistin älyn kuin sitä lypsettävän – viekkauden vaunuissa ja tottuuden roskakoriin viskaisten pääsin kavaluuden kanssa istumaan valkialla.

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Voi, voi Nyrkkiseni mitä haastelet! Hyödyttääkö tuo meitä?

KÄTEINEN:
Enemmän kuin luulisit! Nyrkki‐Kyllikkiseni, sinä vielä et ymmärrä. Äly ja viekkaus maailmassa auttavat paremmin kuin työ ja ansio. Esimerkiksi, näetsen, tuolla metsässä on vanha pölkky; tuhat vuotta se jo on siinä seissyt, mutta kenpä siihen paljon silmiänsä on luonut. Mutta kun sanomme siinä jotain ihmeellistä olevan: uutta Talvivaaraa ja Olkivuotoa sen alla pursuavan ja kylän ja koko seudun rikkauksiin kukittavan; niin näkisit miten virtaisi kansa sitä ihmettelemään ja ihailemaan; moni maksaisi hyvät rahat päästäkseen sen luo; ja pian se tulisi kuuluisaksi ympäri maailman, tuo meijän vanha pölkky. Joko nyt ymmärsit?

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Kaikki mitä haastat on synkiämpi kuin syysyön pimeys Impivaarassa! Kaikenhan olet jo ryssimällä menettänyt: perityt pellot, metsät ja pölkyt.

KÄTEINEN:
Hahaaaa! Sinulla on vähemmän ymmärrystä kuin kaksiöisellä vasikalla. Kuuletsen nyt, kuin yhellä sanalla selitän sinulle koko asian selvemmäksi kuin keväinen päivänpaiste: kaupunkiin näetsen muinoin tuli Kremlin Viisas, nimeltään Vladimirov. Koko kansa nyt halusi kuulla viisaudet häneltä ja kuulla mitä heidän kuuliaisesti piti tehdä. Mutta kaupungin entiset Viisaat jäivät jouten, ihan jouten. Mutta entinen pääpamppu Liinamaa keksi näetsen yhtaikaa koko Kremlin Viisaan sallaisuuet ja ne ilmoitti koko maailmalle. Hän, näetsen, eräänä päivänä tuupertui lenkkipolulle, terve mies kuin pukki. Ja hänen tilalleen ilmestyi holveista Viisas, vieläkin Viisaampi, nimeltään Munaus Koivuvitsa. Hän opetti, että velka on rikkautta, ja vauraus on köyhyyttä. Ny entiset Viisaat ymmärsivät kuinka helppoa on päästä isoihin illallispöytiin ja yhtäkkiä he ja heidän kaverit Munauksen pöydässä istuivat. Kaikk tull valmiina pöytään. Ny on siennyt kaupungit täytteen toinen toistensa kopioita, jotka yhteen ääneen huutavat: velka on rikkautta, ja vauraus on köyhyyttä.

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Mutta Nyrkkiseni, ethän sie ossaa ees kertotaulua, sen vähemmän sinusta on Viisaaksi.

KÄTEINEN:
Ei tässä osaamisesta ole puhettakaan. Näetsen, Nyrkki‐Kyllikkiseni, samaten kuin entiset Viisaat muuttivat nimensä ammattipoliitikoiksi, muutkin ammattimiehet ja -naiset muuttivat nimensä: sihteeristä tuli johdon assistentti, parturista tuli Hiustaiteilija, johtajasta tuli Ylijohtaja, kansanedustajasta Rysselin Herra; ja näin teki lukemattomat muut sellaiset, että ne muka elättävät tekijänsä, vaikka karpeettomalla kalliolla.

NYRKKI‐KYLLIKKI:

Voi, Nyrkki‐parka! Nyt näen, ettet enää ole täyessä ymmärryksessä. Ethän sinä osaa mitään ammattia, paitsi kyntämistä ja siihenkin olet laiska. Nyt olemme hukassa!

KÄTEINEN:
Hahaa! Et sinä sitäkään ole kuullut, etteivät ihmiset enää kysy taitoa ja oppia, vaan titteliä. Ei oppi tee Herraksi, titteli tekee, titteli se näetsen on pääasia. Ihmiset ovat jo ennen maailman alkua keksineet sen, että kaikki mahdottomasti ymmärrettävä on Viisautta ja Oikeaa Oppia. Niin kuin kissalla ja koiralla ja muilla raavailla on nimet, joista ne tunnistetaan, niin pitänee olla mahdottomasti ymmärrettävillä erilaisilla viisailla omat nimet ja tittelit, joista heidän erinomaisuutensa tiietään. Näin heijät tunnistetaan ja he saavat elää herroiksi, ja muut suomalaiset, joita ei auta opit eikä muut viisaudet, raatavat orjuuttaan ja nielevät nöyryyttään. Ymmärsitkö nyt?

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Ah, Nyrkkiseni, nyt ymmärrän. Sinä muutat nimesi ja keksit tittelin ja tulet Herraksi, ja minä, Nyrkkiseni, minä tulen rouvaksi. Ah, minä olenki aina herrasäätyä enemmän rakastellut!

KÄTEINEN:
Kas se oli oikeen sanottu. Nyt sinä puhut kuin ymmärtäväinen ihminen.

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Niin, Nyrkkiseni, valtasäädystähän minäkin olen.

KÄTEINEN:
Miten? Minä en ymmärrä?

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Minun isän ukon äitinäiti oli Ruotsista tullut neitsyt Turunkaupungin ylimmäisessä rahteerissa.

KÄTEINEN:
Totisesti sille sukulaisellesi teet vielä kunniata.

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Mutta: nyt asiaan. Minulla on nälkä, mistä tulee nyt leipä meille?

KÄTEINEN:
Siinäpä se onkin asia, ettei leipä tule meille, mutta meidän täytyy itsemme mennä sen luo.

NYRKKI‐KYLLIKKI: Miten? Minä en ymmärrä?

KÄTEINEN:
Me nääs nostetaan pankista syömävelkaa ja painamme pirssillä matkaan.

NYRKKI‐KYLLIKKI: Matkaan? Minne?

KÄTEINEN:

Nyrkki‐Kyllikkini, maailma on niin iso, niin pitkä ja leviä, ettei meidän molempien ajatukset ehtisi jokapaikassa käydä, jos ne jäniksinä juoksentelisivat; ja sinä kysyt, minne. Nyrkki‐Kyllikkini, me menemme pirssillä Stadiin ja tulemme Herroiksi. Herroiksi tultuamme suuntaamme sitten Rysseliin.

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Mitä? Millä me siellä elämme?

KÄTEINEN:
Millä? Näetsen, me panemme nyt koko taloutemme pirssiin ja stadissa myömme ne kaikki rahoiksi. Koko talouden, näetsen, sen tahdon sanoa: Sinä ja minä, Musti ja kevytmopo, perityt kravatit ja muut pytingit.

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Myötkö sinä minutki? Ei, minä en liikahda vuokra‐kotoamme.

KÄTEINEN:
Niin julma minä en ole, vaikka nimeni on Nyrkki Käteinen! Mutta myytävän minä aijon rahaksi muuttaa. Tuo nyt kiiruusti kaikki helavitkuttimemme ja pleikkarimme, pirssi, tuo vanha Volvomme, seisoo pihassa.

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Ah Nyrkkiseni, ostat sie minulle sitte uudet hameet ja sormukset jotka ovat kullasta ja hopeasta.

KÄTEINEN:
Kaikki, kaikki mitä halaat, jouda nyt vaan.

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Ah Nyrkkiseni, sinä osaat puhua naiselle. Nyt rakastan sinua enemmän kuin ketään muita.

KÄTEINEN:
Nyrkki‐Kyllikkini, sinä olet vaimon esikuva – tule. Tänä iltana minä vielä teen sinut velkaisesta rahvaasta armolliseksi rouvaksi.

(Menevät)

 

2. NÄYTÖS

VANHA‐MATTI HÖLMÖNEN, kylänvanhin ja kyläpamppu SILKKA RAPULA‐MERTA, hänen kihlattunsa YKSINHUOLTAJA PRUUSUNEN, hänen nettideitti

1. Kohtaus
HÖLMÖNEN: (tullen ulkoa laulaen) Olet kyllä oiva ruoka,
Siivon syöjälle suloinen,
Joka ryypyn ryyppääjäpi…

Se on viho viimeine ihme ja kumma! Minä kylänvanhin ja kyläpamppu, minä, enkä saa olla isäntä talossani; ei! Se nyt on liika; hoi!Silkka, Pruusunen, hoi, hoi! (hänen kännykkänsä piippaa)

PRUUSUNEN:

(kännykästä) Noh! Mitä nyt isäntä?

HÖLMÖNEN:
Mitä vielä kysyt. Etkö jo tiedä minkä Hölmölä ja koko maailma tietää, Pruusunen, sitä, että sinä olet minun palveliani ja että minä, Vanha‐ Matti Hölmönen, kylänvanhin ja kyläpamppu, minä itse olen herra sinulle sekä kihlatulleni?

PRUUSUNEN:
Muut kyllä tieän, mutta viimestä, sen tietänee isäntä itse paremmin.

HÖLMÖNEN:
Sinä, Pruusunen! Sinun pitää kaikki tietämän, sinun. Etkö jo ole lukenut raamatusta, että vaimon pitää oleman miehellensä kuuliainen?

PRUUSUNEN:
Raamatusta, isäntä, minä en tunne kuin käärmeen ja omenan, joka viettelee Evaa. Mutta isäntä, saanko nyt mennä, työt odottaa…

HÖLMÖNEN:
Pruusunen, niin kuin tuulispää nyt lennä ja sano että isäntä itse, kuuletsen, itse Vanha‐Matti Hölmönen, tahtoo baarikaapin avaimet, tiedäthän!

PRUUSUNEN:
Sanonko minä, että se seisoo raamatussa?

HÖLMÖNEN:
Raamatussa, hihihii Pruususeni, raamatussa ei seiso, näetsen kuin taivaan valtakunnan avaimista, jotka annettiin Apostoli Pietarille. Mutta jättäkäämme raamattu, nyt vaan ne avaimet… Vaan Pruusunen, sinä olet siellä phoonissä niin ruskia kuin äsken puhjennut orjantappuran kukkanen päivän noustessa – hihiii – (lähentelee puhelimen kuvaa suudelmaa yrittäen, silloin Pruusunen katkaisee yhteyden) Ah! Älä johdata meitä kiusaukseen, mutta hänen kasvonsa ovat vietteleväiset, kuin kypsät omenat vieraassa yrttitarhassa.

(Puhelin soi uudestaan)

PRUUSUNEN:
Isäntä, sanoitteko te posteljooni Pietarille, vai mitä?

HÖLMÖNEN:
Apostolille, Pruusunen, Apostoli Pietarille. Sinä olisit hyvä tyttö, Pruusunen, mutta paremmin sinun pitäisi oppia raamattua (lähenee puhelimen kuvaa ja silittää kuvan poskia). Pruususeni, missä avaimet; vasta tahdon laviammaltaki sinulle selittää raamat…

RAPULA‐MERTA:
(Tullen ovesta) Matti, ja se sun puhelin, mitä te onnettomat siinä lirkutatte (puhelu katkeaa)!

HÖLMÖNEN:

Ei mitään pahaa, Silkkaseni! Minä Pruususelle vaan selitin raamattua.

RAPULA‐MERTA:
Raamattua, onneton! Niinkö sinä palkitset ostetun rakkauteni ja hyvvyyteni. (Itkee)

HÖLMÖNEN:
Milloinkas minä en ole palkinnut, kuin vain olen voinut.

RAPULA‐MERTA:
Ei! Sitä en voi kärsiä! (Juoksee miehensä päälle, joka pakenee voivotellen ja pääsee viimein pöydän alle.)

PRUUSUNEN:
(Tulee ovesta) Isäntä! Voi voi kylänvanhin! Joutukee, pihalla on Herroja, Maaherrako lie vai mikä, vaan se noituu, kiljuu ja tappelee ja jo on kolme postimiestä lyönyt kuoliaaksi – taisi jo lyödä minunki – voih voih!

RAPULA‐MERTA:
Pihalla Herroja! Matti, mitä nyt arvelet? Niin kuin tullessa, lennä, suoria, joudu!

HÖLMÖNEN:
Nyt näetsen, että en järkähdä. Jos Silkka, sinä ja koko maailma ja maailman herrat olisivat ilmitulessa, niin en järkähdä. Nyt, juur nyt, näytän sinulle ja koko maailmalle, että minä itse, Vanha‐Matti Hölmönen, olen isäntä talossani, minä, ja saan siis tehdä mitä tahdon, minä itse näetsen.

RAPULA‐MERTA:
Sinä itse! Onneton! Sekin pitää vielä näkemäni ja sinusta Matti! Ei, nyt en enää jaksa. (Repii vaatteensa ja potkii ja menee itkien ulos.)

HÖLMÖNEN:
(Yksinänsä pöydän alla) Alku nyt on tehty, vaan myöhään, sillä kihlausta ennen tämä olisi ollut tehtävä. Kuta kauemmin ihminen elää, sen enemmän se viisastuu. Ei, nyt jos toisin kihlaisin, jo ensipäivänä tekisin näin, ihan näin. Saisivatpahan pitkän nenän, pitkän sanon minä, kyynärää pitkän hihihiiiii – vaan mitä! Tuossa kuulen Herrat jo tulevan – Ah! Tässä olin niin onnellinen (laulaa)

Onnen majat ovat kaikki, Mustat maalatut mureella…

2. Kohtaus
NYRKKI KÄTEINEN, NYRKKI‐KYLLIKKI, SILKKA RAPULA‐MERTA JA YKSINHUOLTAJA PRUUSUNEN

KÄTEINEN:
Hojoi kylänvanhin ja kyläpamppu! Kutten takken!

HÖLMÖNEN:
(Kömpii ylös pöydän alta, mutta kaataa pöydän noustessansa) Suokaa anteeksi! Vörloot! Vörloot – armolliset ja vapaasukuiset!

KÄTEINEN:
Mitä? Näinkö sinä otat vastaan herroja? Sinun pitäisi juosta puolen virstan päähän paljain päin ja läppäri kädessä herroja vastaan.

HÖLMÖNEN:
Suokaat anteeksi, armolliset, minä en tiennyt.

KÄTEINEN:
Et tiennyt? Sinun pitää heti suitta sutkitta kaikki ylös kirjaamaan, blogiisi, kaiken kansan nähtäväksi!

NYRKKI‐KYLLIKKI:
(Hiljaa Nyrkille) Nyrkki, miksi niin kiljut? Minua pelottaa, että kohta emme saa enää ruokaa.

KÄTEINEN:
Ruokaa? Etkö tiedä, että kylällä näetsen pitää kiljua, yhtä kurkkua noitua ja tapella. Se antaa matkustavaiselle suuremman arvon, erottuu muusta rahvaasta. Pullojakin kannattaa rikkoa ja puhtaalle nurmelle roskata; nää on Stadin tavat, Herrat näin ilostelee! (Ottaa Hölmöseltä läppärin ja alkaa kirjoittaa)

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Mutta Nyrkki, ethän sinä osaa kirjoittaakaan.

KÄTEINEN:

(Hiljaa) Nyrkki‐Kyllikkini, sinä et tiedä, niitä on paljon jotka kirjoittavat vaikka eivät osaa – ihan työkseenkin. (Kovaan ääneen) Tie, jota minä allekirjoittaja ajoin ja minun vaimoni, oli sangen kehno ja kunnottomassa kunnossa. Ja koska lähestyin tätä hotlaa niin tuli vastaani vihainen koira, joka haukkui, niin että vaimoni säikähti, josta kuin häntä kuritin, hän minulle irvisteli hampaitansa ja tahtoi purra. Pihalla en nähnyt ristinsielua, paitsi mainitun koiran, ennenkuin postimiehet tulivat tuvasta, jotka myös olivat niin hävyttömiä, että parkkeerattuaan pirssimme, juomarahasta haukkuivat minulle ja vaimolleni takanapäin, kuin siat. Tultuani vierasten tupaan itse hotlanpyörittäjä kaatui lattialle minun jalkoihini ja vaimoni, joka niin muotoin oli juovuksissa. Sen vuoksi olen tullut viivytetyksi hotlan kautta, että minun täytyy olla ruualla ja minun rakkaan vaimoni, jonka tämän kautta nyt saan jättää asianomaiselle kunnanlekureille tarkemmin tutkia hänen mainittua vetelyyttänsä. Vielä saan muistuttaa, että hotlan läppärin näppäimet olivat niin huonossa kunnossa, ettei tätä kirjoitustani kukaan voi lukea. Tänä vuonna tässä kuussa Nyrkki Käteinen.

HÖLMÖNEN:
Teiän armonne! Teiän vapaasukuisuutenne: rukoilen nöyrimmästi – suokaat anteeksi. Se on kaikki kihlattuni syy.

KÄTEINEN:
Kihlattusi? Hyvä ystävä, kihlatusta on kaikki paha maailmaan tullut. Sinulle minä siis nyt annan anteeksi tällä kertaa; mutta tuo nyt meille ruokaa, sitä parasta mitä sinulla on.

HÖLMÖNEN:
Ruokaa, niin totta kai! Tulee kuin tuulen tuomana. Hoi, Silkka! Hoi Pruusunen!

PRUUSUNEN:

Mitä nyt isäntä?

HÖLMÖNEN:
Pruusunen, Herroille ruokaa. Voita, leipää, sian lihaa, lohta ja kaikkea mitä on, vauhtia!

(Pruusunen menee. Postimiehet kantavat Käteisen pirssistä tavarat sisälle.)

HÖLMÖNEN:
(Katselee vakkoja ja nähtyä ne liikkuvan) Mitä? Ulkomaan eläviäkö teillä noissa vakoissa on?

KÄTEINEN:
Niin, ystäväni, ne ovat ulkomailta, ja hyvin ihmeellisiä.

HÖLMÖNEN:
Kuin, suokaat anteeksi, oletteko te silmänkääntäjä?

KÄTEINEN:
Niin ystävä, nyt näen, syyttä sinua ei kyläpampuksi ole pantukaan. Minä olen, niin kuin jo arvasit, silmänkääntäjä. Ja en mikä tahansa silmänkääntäjä, vaan Silmänkääntäjä‐Poliitikko.

HÖLMÖNEN:

Oho!

KÄTEINEN:
Enkä edusta mitä tahansa hihhuleita vaan yhtä kolmesta suuresta: en Kepuleita, en Dementialaa vaan Kansallista Sekoomusta eli Taistolais‐Kapitalisteja. Näetsen, on nuo kolme suurta, jotka yhdessä Herrojen kammareissa asiat päättää pärekorista suoraan takkaan. Sit on apupuolueet: Kommarit, ViherKommarit ja KirkkoPirut. Ne ovat vain siksi, että äänestyksissä aina HarvainValta yltiöpäisen voiton saisi. Apupuolueet eivät koskaan petä: takki kääntyy heti lennosta ja uudet ydinvoimalat, homoliitot ja lapsilisien leikkaukset äänestävät. Tää Betre Folke on sitten oma lukunsa; kovasti ihme murrettansa ajavat ja sitä puhuville etuoikeikuksia; tosin vanhaa sivistystä – josta myö Hölmönen emme mittään tiiä hi hiiii! – he myös ajavat; ja hallinnoivat sitä yhtä saarta, josta myö suomea haastava rahvas ei saa edes maata ostaa hihihiiiii! Sitten on viimeisenä nää Ryöstetyt, jotka kansan etua ajavat; mutta senkun ajavat sillä äsken mainitulla rintamalla heijät aina luhistetaan, niin totta kuin nimeni on Nyrkki Käteinen!

HÖLMÖNEN:
Minun isäni isän langolla oli poika, jonka vaimon sisaren mies oli kuullut veljensä puhutelleen miestä, joka Muaailmalla käydessään sanoi kuulleensa haastettavaksi siellä olleen silmänkääntäjän, joka oli luvannut köyhyyden poistaa, opettaa vastasyntyneet lapsetkin lukemaan, tuomaan yltäkylläisyyden kenenkään tekemättä työtä ja varsinkin vastuuta kantamatta. Hän pörssistä lupasi lehmien lentävän ja maitoa satavan suoraan suihimme, jos vain omasta rahasta luovumme ja uskallamme heittäytyä Herran Haltuun hi hi hii!

KÄTEINEN:
Hän oli lapsi minua vastaan. Minä voin tehdä vieläki ihmeempiä.

HÖLMÖNEN:
Rukoilen nöyrimmästi, näyttäkää meillekin ihmeitänne.

KÄTEINEN:
Teille? Ha ha haa! Teille minun ihmeitä, joita vain suurimmissa kaupungeissa olen näytellyt. Ei ystäväni. Ne maksavat paljon.

HÖLMÖNEN:
Minä kutsun kaikki Hölmölän kyläläiset, ja maksamme niin paljon kuin voimme.

KÄTEINEN:
Ei ystäväni, ei riitä: niin paljon kuin voimme, vaan enemmän ja enemmän ja enemmän. Sitä paitsi, se häpäisisi koko minun konstini, jos tämmöisessä pienessä kylässä rupeisin näyttämään.

(SILKKA JA PRUUSUNEN tuovat ruokaa pöytään.)

HÖLMÖNEN:
Silkka, Pruusunen, rukoilkaa tekin Herraa!

PRUUSUNEN:

Mitä?

HÖLMÖNEN:
Armahtamaan meitä ja koko Hölmölän kyläläisiä.

SILKKA RAPULA-MERTA JA PRUUSUNEN:
(Lankeavat polvillensa ja he suutelevat Käteisen kättä) Armahtakaa meitä köyhiä.

KÄTEINEN:
Noh! Olkaat nyt huoleta; ystävyyden vuoksi minä sen teen. Kutsu nyt pian tänne kaikki Hölmöläiset, me sillä aikaa olemme ruualla.

HÖLMÖNEN:
Niin kuin tuulessa, minä juoksen ympäri kylää.

(HÖLMÖNEN, SILKKA JA PRUUSUNEN menevät)

3. Kohtaus
HÖLMÖNEN, SILKKA JA PRUUSUNEN

HÖLMÖNEN:
Silkka, Pruusunen, hoi! Lapseni, nyt iloitkaa! Meitä kohtaa sanomaton onni, onni, jota ei isiemme isänisät ole nähneet eikä lapsemme lapset näe; eikä ainoastaan meitä, mutta koko Hölmölän kyläläisiä. Niin lapseni!

SILKKA RAPULA-MERTA:
Mitä? Vapauttiko Rysselin ilman vaaleja valittu pressa meijät veronmaksusta?

PRUUSUNEN:
Vai kielsikö työtä tekemästä hi hi hiii!

HÖLMÖNEN:
Ei kumpaistakaan, Silkkaseni ja Pruususeni! Nyt saatte nähdä sitä, mitä vain Rysselin suuret herrat näkevät ja jota en minä, ettekä te, eikä koko Hölmölä unissaankaan ole nähnyt.

PRUUSUNEN:
Mutta enhän minä tiiä mitään sellaista, jota jo en olisi nähnyt.

SILKKA RAPULA-MERTA:
Ja tänä iltana näen kaiken mitä on näkemättäni.

HÖLMÖNEN:
Vaikka tuomiopäivään asti aprikoisitte, ette arvaisi.

PRUUSUNEN:
Isäntä! Sanokaat mitä se on?

HÖLMÖNEN:
Pruusunen, siinä se temppu onkin. Minä näet olen lukenut dostojevskit ja Raamatun kolmestikin, käyny Muaailmalla kuin omalla takapihalla, on miut harvainvallan toimesta valittu Kepuleiden pääpampuksi, vaikka johdollani kaikki vaalit on hävitty. En minä kysele miten tämä on mahdollista, minä vaan tunnollisesti tottelen. Setelivuoren kokouksesta ohjeistukset tulee ja suuren rapakon takaa McKinseyltä hallitusohjelmat. Mie vaan tottelen ja tottelen ja kaikk on tyytyväisiä; näin kato Hölmölää johdetaan. Näin mie ymmärrän enemmän kuin koko Hölmölä ja te, Silkka ja Pruusunen, yhteensä, enkä kuitenkaan voi selittää miten Silmänkääntäjä‐Poliitikko kaiken kääntään mullinmallin!

PRUUSUNEN:
Mitä! Silmänkääntäjä?

HÖLMÖNEN:
Niin lapseni, ja oikein Rysselin valtuuttama Silmänkääntäjä‐ Poliitikko!

PRUUSUNEN:
Miten, kääntääkö se ihan meijän silmät nurin?

HÖLMÖNEN:
Hän, näetsen Pruusunen, kääntää silmät niin, että velka muuttuu vauraudeksi ja vauraus köyhyydeksi.

PRUUSUNEN:
Voi! Mitä! Näinkö tytönhupakot muuttuvat naisiksi, naimattomat äideiksi ja emännät piioiksi, ah!

SILKKA RAPULA-MERTA:

Jumala varjele semmoiselta onnettomuudelta.

HÖLMÖNEN:
Hihihii! Pruususeni! Ja nuoret pojanklopit ja tytöntylleröt muuttuu päättäjiksi ja vanhat nuorenoo teineiksi, jotka kelpaa vain hanttihommiin ja kortistoon.

SILKKA RAPULA-MERTA:
Mitä! Vanhat muuttuu teineiksi – onko se mahdollista?

HÖLMÖNEN:
Niin, Silkkaseni, mutta se maksaa. Se maksaa meille enemmän kuin enemmän on.

PRUUSUNEN:
Minä panen koko palkkani, isäntä!

SILKKA RAPULA-MERTA:
Ja minä, Vanha‐Matti, minä panen koko ulkomaisen valuuttavarastomme ja osakkeemme, ja sinun edestä laitan, laitan vielä ryypyt baarikaapistakin.

HÖLMÖNEN:
Mutta eihän tuokaan riitä kun alkuun, sillä enemmän ja enemmän pittää laittaa. Minä kuule luulen, että silmäni ovat jo käännetyt – niin ihmeellisiä mie näen. Vaan kuulkaa, Hölmöläiset jo tulevat, tulkaa lapseni, tulkaa.

(Menevät)

4. Kohtaus
NYRKKI KÄTEINEN, NYRKKI‐KYLLIKKI ja sitten HÖLMÖNEN, SILKKA ja PRUUSUNEN, ja HÖLMÖLÄN KYLÄLÄISIÄ

KÄTEINEN:
Jokos nyt ymmärsit, Nyrkki‐Kyllikki?

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Ah miten hyvää ruokaa! Mutta millä me sen nyt maksamme?

KÄTEINEN:
Hahahaa! Nyrkki‐Kyllikki, et sinä kuullut, että silmänkääntäjä olen.

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Hui! Miten sinä sellaisia ihmeitä teet?

KÄTEINEN:
Nämä tapahtumat, jotka Hölmölää vitsauksen lailla vaivaavat, kuten teollisuuden alastulo ja siitä sikiävä työttömyys, niin Nyrkki‐ Kyllikkiseni, minä nimeän sen uudestaan: Teollisuuden Rakennemuutos. Näetkös nyt, nyt se muuttui Autuudeksi, jota pitää tavoitella. Tää on helppoa kuin heinänteko!

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Mutta Nyrkki, mistä sinä tuollaiset nimet keksit?

KÄTEINEN:
En minä niitä mistään keksi, vaan minulla on silmänkääntäjän opus, itse oppikirja, tämä McKinsey’n hallitusohjelma. (Ottaa esiin paperinipun)

NYRKKI‐KYLLIKKI:
McKinsey? En ole unissakaan kuullut tuollaisesta?

KÄTEINEN:
Hän on sellainen oppi‐isä, että tämä silmänkääntäjä ei jää unholaan, eikä rahattomaksi eläessään. Meijän jälkeen tulevaisemme vielä satojen vuosienkin päästä tulevat kunnioittaen mainitsemaan Nyrkki Käteisen nimen: Silmänkääntäjä‐Poliitikoista suurista suurimman!

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Mutta Nyrkki, eläessäsi et ole yhtä asiaa synnyttänyt ja näin sitä nimeämään päässyt.

KÄTEINEN:
Tiedot ja taidot ne ovat näetsen tyhmille, viisaat toimittavat asiansa omin ymmärryksinsä. Näin minä olen omalla päälläni ajatellut ja tarpeelliset nimet McKinsey’n oppiohjelmasta kopioinut. En mie uutta rakenna, vaan rappiota. Piupaut, ja näin rikastumme. Katsos, Rysselin herrojen takana on vielä suuremmat herrat, jotka näin rikastuvat ja minut siitä palkitsevat palkkioviroin. Näin en enää köyhyyden päivää tule itse näkemään. Uuen nimenkin tulen sitten tulevaisuudessa saamaan: Cashman!

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Mitä, sekö on sinun nimesi, hui, se on vaikeampi sanoa kuin oma nimi.

KÄTEINEN:
Yhdellä henkäyksellähän sen jo sanoin.

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Minun tarvitsisi syödäkin välillä.

KÄTEINEN:
Vaan kuule! Nyrkki‐Kyllikki, joukko jo tulee.

HÖLMÖNEN:
(Tulee ulkoa mukanaan SILKKA, PRUUSUNEN ja HÖLMÖLÄISIÄ) Suokaat anteeksi, armolliset, vapaasukuiset. Tässä on nyt minun kihlattuni ja rahalla ostettuni Silkka Rapula‐Merta, ja minun nettideittini ja vikiteltäväni Yksinhuoltaja Pruusunen… ja muut Hölmöläläiset, jotka ovat rukoilleet minua, heidän kyläpamppuaan, rukoilemaan teitä näyttämään ihmeellisiä eläviä ja kummituksia. Tässä ovat ne kerätyt rahat, kaikk on tässä. Enemmän ja enemmän saatte sitten myöhemmin, kyll maar on niin, että loputon piikki on nyt auki.

KÄTEINEN:
Jaaha, ei muuta? Tuo on varsin vähän. (Ottaa rahat ja sitten hiljaa Nyrkki‐Kyllikille) Joko näet, joko ymmärrät? (Korottaa äänensä väkijoukolle) Vaan koska tulin luvanneeksi, niin tahdon ystävyyden vuoksi täyttää lupaukseni.

NYRKKI‐KYLLIKKI:
(Hiljaa) Nyrkki, mitä nyt teemme näin paljoilla rahoilla? Ah, muistat sie, hameet ja sormukset, minä kuolen ilosta.

KÄTEINEN:
(Selaa McKinseyn opusta) Nyt saatte tässä nähdä ihmeellisiä keitoksia, Sote‐sopan eteenne keitän!

KATSOJA:
Mitä, Sote‐sopan, kuulitteko!

TOINEN KATSOJA:
Sote‐soppa tulee suuresta Muaailmasta, jossa ihmiset kävelevät päälaillaan eli jalat ylöspäin.

KÄTEINEN:
Tässä on uudistus, jossa verovaroilla saatu terveyspalveluvastike muuttuu yksityiseksi. Ja sen tulot rajojen taakse lyhentämättöminä lentää kuin leppäkeihäs. Mutta jos tätä ihmettelette, niin kaikki on vaan teijän omaksi parhaaksi. Katso, ennää ette oo sairaita, sillä teillä ei oo siihen enää varaa. Näin te parannutte. Keho psyykkaa teijät automaattisesti terveiksi eikä teitä enää koskaan tule mikään kolottamaan.

KATSOJA:

Miun hammaskipu hävisi just eikä melkein!

KÄTEINEN:
Näettekö, tämä toimii heti!

TOINEN KATSOJA:
(Katsoen hammaskipuisen suuhun) Mutta kyllä siellä näyttäisi se sama ilkeä reikä vieläkin jäkittävän.

KÄTEINEN:
Tässä näette toisen yhtä ihmeellisen miraakkelin: meijän kansallisommaisuus – siis koko Hölmölän ‐ nämä Imatran Voimat, Nesteet, Postipankit, Outokummut, Valmetit, Kemirat, Rautaruukit, Soklin kaivokset, Finnairit ja Veitsiluodot lensi samantien rajojen taakse toisten herrojen taskuun. Enää ei meitä stressi vaivaa, ei tarvii ommaisuuven takia unettomia öitä viettää. Näin terveyspalvelut – joihin teillä ei enää ole varaa – pysyvät tarpeettomina, sillä te, arvoisa Hölmölän väki, olette ja pysytte terveinä kuin pukki.

PRUUSUNEN:
Ihan samoinhan asiat on, eihän tässä mitään tapahtunut?

KÄTEINEN:
Vai ei mitään tapahtunut?! Tämä on siis aivan pöyristyttävä väite, että ei mitään tapahtunut! Te kun ette ymmärrä, tämä on vastuullisten ihmisten hommaa. Ei tässä haihattelulla pärjää. Tuo on aivan pöyristyttävä väite! Tämä uusi maailma, joka eteenne on kauttani Siunattu, on viekkaudessa ja laiskuudessaan juuri sitä mitä te tarvitsette, siis ansaitsette. Näin teistä tulee parempia ihmisiä. Uskokaa minua, olen muaailmaa kiertänyt ja nähnyt elävät ja kuolevat. Kun seuraatte tätä federaation tietä, minä lupaan kautta kiven ja kannon, että lehmät tulevat lentämään ja valmiiksi pastoroitua maitoa saataa suihinne!

KATSOJA:
Että lehmät lentää, kyllä sahtia on silloin otettu molemmilla käsillä.

KÄTEINEN:
Ei siihen sahtia tarvita; sitä paitsi, työ olette tästä eteenpäin raitis kansa, sillä sahtiin ei teillä enää ole varaa. Näin tämä taikakirja (näyttää McKinseyn paperinippua) on teijät alkoholismistakin parantanut.

TOINEN KATSOJA:
Niin, ei enää kohmeloisia aamuja ja päänsärkyjä. Herra Jumala, meijät on parannettu.

KATSOJA:
Kaikkia ihmeitä on Jumala meille suonut!

YKSI KATSOJA:
Jumalako on meille suonut? Kaikk on niin kuin ennen, mutta se kääntää meiän silmät, siksi kaikk näyttää niin ihmeelliseltä.

TOINEN KATSOJA:
Ei hän sitä oikealla voimalla tee.

YKSI KATSOJA:
Hän, näet, on luvannut sielunsa hitolle, joka nyt auttaa häntä aikansa, vaan sitten muuttaa hänet samatekuin hän nyt noi sanansa. Ken tietää, immeinen hänkin on.

TOINEN KATSOJA:

Immeisiä! Voi onnettomia!

KÄTEINEN:
Nyt saatte nähdä ihmeellisimpiä asioita, jotka todellaki panevat teidän päänne pyörälle. Ensin minä ajan ulkoa pirssillämme tuon seinän läpi ja vaimoni ja tavaroitteni kanssa tähän tuvan lattialle pötkähdämme. Sitten muutan lattian järveksi lainehtimaan, ja viimein juon sen vedet ja hotkin teiätkin koko joukkona – jopa vaimonikin.

NYRKKI‐KYLLIKKI:
Minutkin, voi, minua pelottaa.

KATSOJA:
Jäi tänne hiis sinun juotavaksi.

TOINEN KATSOJA:
Minut juokoon, mutta näytän hänelle minäki.

PRUUSUNEN:
Vaan minä en usko ennen kuin näen.

KATSOJA:
Voi, me menemme kuin kärpäset vedessä hänen vatsaansa.

KÄTEINEN:
(Ottaa liidun ja piirtää kehän seinään) Tuosta kehästä ystäväni, minä ajan. Mutta yhden ainoan välipuheen minä tarvitsen; se on, teillä ei saa olla yhtään rahaa taskuissanne. Kellä on, hän antakoon ne minulle siksi ajaksi, kuin pääsen takaisin.

YKSI KATSOJA:
Tässä on minun rahani.

TOINEN KATSOJA:
Minulla ei ole enää kuin Matti kukkarossa.

PRUUSUNEN:
Tuossa on minun vuodenpalkkani.

KÄTEINEN:
(Joukon annettua rahansa) Noh, se on hyvä! Mutta pikkuisen ennen miraakkelia on minun teitä muistutettava: teistä ei yksikään saa mennä ulos eikä ketään saa laskea ulkoa sisälle ennen tuloani. Nyt viekää rahat pirssiini. Kyläpamppu, sinä seisot ovella vartijana.

HÖLMÖNEN:
Niin kuin naulattu, teiän armonne. (KÄTEINEN ja NYRKKI‐KYLLIKKI menevät, joukko asettautuu kahden puolen seinää katsoen kehään) Pruususeni, hiukan syrjemmälle ettei hän aja päällesi tuosta kehästä, kas niin, lapseni.

KATSOJA:
Eipäs häntä jo näy.

HÖLMÖNEN:
Kova on seinä, lapseni, kova, näetsen, on seinä hongasta.

TOINEN KATSOJA:
(Avaa vieressä olevan ikkunan ja katsoo ulos) Nyt kavahtakaa, ei näy ulkona enää pirssiä eikä ristinsielua!

KOLKUTUS OVEN TAKAA JA ÄÄNI:
Hoi kylänvanhin ja kyläpamppu, mihin hittoon ovat kyläläiset hävinneet.

HÖLMÖNEN:
Kaikella on aikansa, odottele.

YKSI KATSOJA:
Laske, kyläpamppu, laske hänet sisälle niin näet sen, että hän asiat oikein näkee ja sen meille selittää.

HÖLMÖNEN:
(Avaa oven ja MIES tulee ulkoa) Sano, naapuriseni, mitä sinä näet?

MIES:

Minä luulen, että kaikki ihmiset ovat hulluna.

KATSOJA:
Näetkö sinä, kohta tuosta kehästä ajaa pirssillä itse Nyrkki Käteinen.

MIES:
Pirssillä, ja itse Käteinen? Sitäkö te kaikki odotatte?

KATSOJA:
Ei pelkästään sitä, naapuri, vaan vieläkin kummempia.

MIES:
Hahahahaa! Mikä veijari on teitä huiputtanut?

TOINEN KATSOJA:
Veijari? Naapuri, se miekkonen oli herra ja oli sillä vaimoki, oli sillä itse loitsukirjakin.

MIES:
Herra ja rouva, ja liikkuivat vanhalla Volvolla?

HÖLMÖNEN:
Niin, naapuri, hän on kotoisin suuresta Muaailmasta.

MIES:
Oikein hahahah! He tulivat vastaani muutama kilometri kylän ulkopuolella.

KATSOJA:
Peijooni, pettikö se meijät?

TOINEN KATSOJA:

Hahaha! Vieläkö epäilette.

YKSI KATSOJA:
Voi hiis, ja minun ainoat rahani.

TOINEN KATSOJA:
Minä otin velaksi neki hihihiii!

PRUUSUNEN:
Ja minä vielä suutelin sen häjyn likaista kättä.

HÖLMÖNEN:
Lapseni! Pettäjiä rankaisee Jumala, vääryys ei menesty kauan.

RAPULA‐MERTA:
Ei menesty niin! Vanha‐Matti, sinä olet nyt varaton ja kyläpampun paikkasi menetät; näin ollen kihlauksemme on purettu (näyttää tyhjää kohtaa sormessaan), sillä sormuksenikin tuo huijari vei.

YKSI KATSOJA:
Todellakin se käänsi silmämme. Nyt me vasta näemme oikein. Kaikki Silmänkääntäjä‐Poliitikot ovat petturia.

KÄTEINEN ja NYRKKI‐KYLLIKKI (hienoissa vaatteissa tulevat käsikynkässä sisään ja laulavat yhdessä)

Ei työ ja vaiva maailmassa auta, Ei viisaus, ei oppi suur
Siksi harjoitan mä kavaluutta, Se auttaapi minua juur.

Totuutta tahtonet sä tunkee Rahvaille, herroille;
Hyvästi se pitää sun sulkee Somiin pukuihin valheen.

En tahdo ihmisiä pettää,
Mä teen vaan että pettyvät. Totuutta ei suvaitse kukaan, Petosta kaikki etsivät.

Sitä rakastavat he, miksi? Kun itsiään rakastavat. Totuuden niin jokainen itse He löytävänsä luulevat.

KÄTEINEN:
Ja nyt sukkana, kulkematta lähtöruudun kautta, Rysseliin!

LOPPU

Tatu Tyni
Vapauden liitto Raasepori

Olen ammatiltani taikuri, ohjaaja, käsikirjoittaja, keksijä ja start up yrittäjä. US-patentoidun Digital Illusion Equipment teknologian yksi keksijä. Raaseporin kaupunginvaltuutettu.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu