Suomen ulkopolitiikan linjan kanssa ei pidä hötkyillä

Suomessa(kin) on tullut aika, jolloin tarkastellaan ulkopoliittisia linjauksia. Kun tätä tekee, on hyvä pitää selkeästi mielessä ymmärrys itäisen naapurimme olemuksesta. Tämä olemus voi hetkellisten poliittisten uhkakuvien alla sumentua. Kansakuntana meidän on kuitenkin tärkeää pitää mieli selkeänä.

Tänä aikana on hyvä lukea Valtioneuvoston selvitys vuodelta 2020 Govorit Moskva – Moskova puhuu : Venäjän strategisen viestinnän erityispiirteet. Selvitys palauttaa mieliimme satavuotiset lainalaisuudet itäisestä naapuristamme. Aloitetaan historian kertauksella selvityksen sivulta 157:

”1800-luvulla eläneen venäläisen ulkoasiainhallinnon virkamiehen ja diplomaatin kulunut sanonta: ”Järjellä ei Venäjää voi ymmärtää, tavallisin mitoin sitä ei voi mitata, Venäjällä on oma olemuksensa, Venäjään voi vain uskoa”444, vaikuttaa edelleen relevantilta ja oikeaan osuvalta.

Vähän ennen kuolemaansa, joulukuussa 1872, Fjodor Tjuttšev antoi Pjotr Barteneville kolmen poliittisen artikkelinsa käsikirjoitukset. Ne oli anonyymeinä julkaistu niin Saksassa kuin Ranskassa. ”Kirje, Herra tohtori, Gustave Kolbille” kirjoitettiin 175 vuotta sitten, otsikolla ”Lettre a Monsieur le D-r Gustave Kolb, redacteur de la Gazette Universelle” (1844)445.

Artikkelissaan Tjuttšev tuo esiin huolensa ymmärryksen puutteesta eurooppalaisten valtioiden ja Venäjän välillä, joka näyttää olleen vallitseva tila viimeiset 200 vuotta:

• ”Onko Venäjän vastaisten vihamielisten näkemysten tulvien joukossa mahdollista löytää järkevä ja tarkka syy tällaisen vihan perustelemiseksi? Tiedän, että tarvittaessa löytyy hulluja, jotka ovat valmiita julistamaan vakavalla äänellä: ”Me olemme velvollisia vihaamaan teitä; teidän lähtökohtanne, sivilisaationne alusta lähtien on vastenmielinen meille, saksalaisille, länsimaisille ihmisille; …Puhukaamme vakavasti, koska aihe itse ansaitsee tällaisen keskustelun. Venäjä on valmis kunnioittamaan historiallista legitiimiyttänne, lännen kansojen historiallista legitiimiyttä. Kolmekymmentä vuotta sitten Venäjä ja te taistelitte epäitsekkäästi sen palauttamiseksi entiseksi. Venäjä haluaa kunnioittaa tätä laillisuutta paitsi alkuvaiheessa myös kaikissa sen äärimmäisissä seurauksissa, muutoksissa ja heikkouksissa. Mutta myös teidän tulee oppia kunnioittamaan meitä yhtenäisyydessämme ja vahvuudessamme.”446”

Historian kertauksen jälkeen siirrytään sitten nykyaikaan:

”Syyskuussa 2015 järjestettiin Moskovassa kansainvälinen konferenssi aiheesta Russofobia ja Venäjää vastaan käytävä informaatiosota. Konferenssin aikana Kansallisen strategian instituutin johtaja Mihail Remizov analysoi kansainvälisen eliitin suhtautumista venäläisiin muuttuvan maailmanjärjestyksen seurauksena. Remizovin mukaan suhtautumiseen ovat vaikuttaneet demokratian muodostuminen globaaliksi ”uskonnoksi”. Remizov toteaa, että 1990-luvulla venäläiset saivat tuntea olevansa ”ylimääräinen”447 kansa uudessa maailmanjärjestyksessä. Kyse on Venäjän sopimattomuudesta uuteen maailmanjärjestykseen. Pohdinta, että kyse on vain lännen eliitin ja Venäjän hallinnon välillä vallitsevasta erimielisyydestä, on Remizovin mukaan naiivia. Ymmärrys siitä, että Venäjä ei kansana sovi osaksi uutta globaalia imperiumia muuttaa myös venäläisten ja Venäjän valtion välistä suhdetta. Valtiollisuus muodostaa Venäjälle elintärkeän välttämättömyyden, koska se voi suojata Venäjän ja venäläiset uuden maailmanjärjestyksen kaikkivoipaisuudelta. Tämän asian ymmärtäminen on Remizovin mukaan tullut tärkeämmäksi kuin sisäiset hallinnolliset ja taloudelliset haasteet. Ilman valtion rakentamia ”seiniä ja suojamuureja” Venäjä olisi uudessa maailmanjärjestyksessä vain ”ylimääräinen” kansa, jota ilman maailma selviää.448”

Mielestäni yllä on esitetty tiiviit perustelut, että Suomen ei kannata ”hetkellisen pelon ja tunteen vallassa” muuttaa toisen maailmansodan jälkeen jatkuneita ulkopoliittisia linjauksia suhteessa itäiseen naapuriimme. EU:n kohdalla olemme huomanneet, että jäsenyys on merkinnyt meille lähinnä itsenäisen maan arvovaltamme heikkenemistä, taloudellista turmiota ja moraalista rappiota. Siksi onkin hämmentävää lukea suomalaisen suuren puolueen – jonka olemassaolo perustuu itsenäisen Suomen vaalimiselle ja kehittämiselle – puheenjohtajan ulostuloa liittyen Nato-jäsenyyteen.

Lopetan tämän kirjoituksen Valtioneuvoston selvityksen lainaukseen sivulta 160: 

”Krimin miehityksen jälkeen Venäjällä ei enää ole elintärkeitä etuja rajojensa ulkopuolella. Kazakstanin Baikonurin avaruusasema, Baltian satamat tai Valko-Venäjän rautatiet eivät voi olla syynä sotilaallisille toimille. Moskova voidaan pakottaa puuttumaan Neuvostoliitosta vapautuneiden valtioiden asioihin vain yhdessä tapauksessa: mikäli ulkomailla olevat venäläiset yhteisöt joutuvat sorron kohteeksi. Kaikissa muissa tapauksissa Venäjä välttää osallistumista konflikteihin rajojensa läheisyydessä.456”