Tilastot ja kasvu kommunistimaissa

Keskusjohtoinen suunnitelmatalous lupasi ripeää hyvinvoinnin kasvua ja hyvinvoinnin tasaista jakautumista kaikille. Vielä 1960-luvulla oletettiin useilla tahoilla, että marxismi-leninismi, ts. kommunistinen ideologia, on leviämässä yli koko maailman.

 

Kylmän sodan talouskilpailussa itä oli haastajana, koska lännellä oli pidempi ja laajempi kokemus teollisuudesta. Itäblokilla oli puolestaan Länsi-Eurooppaan nähden selvä etu luonnonvarojen osalta. Neuvostoliiton luonnonvarat olivat lähes rajattomat. Kilpailuasetelmat olivat kutkuttavat. Jäin 1960-luvulla koukkuun tähän jännitysnäytelmään ja seurasin järjestelmien välistä kilpailua loppuun saakka. 

 

Kylmän sodan alkuaikoina oletettiin, että kansantalouksien kasvuluvut riittävät mittareiksi järjestelmien taloudellista paremmuutta vertailtaessa. Vertailussa piti luonnollisesti käyttää kokonaistuotannon reaalilukuja, ei nominaalisia, joissa inflaatio on mukana. Teollistuminen ja siihen liittyvät maaltapako vaikuttivat siihen, että itä kasvoi länttä nopeammin. Monessa leirissä povattiin kommunisteille valoisaa tulevaisuutta. Nopeampi kasvu johtui kuitenkin siitä, että teollistuminen alkoi idässä paljon myöhemmin kuin lännessä ja kasvunvaraa oli suhteessa enemmän.

 

Tšekkoslovakiassa, perinteisessä teollisuusmaassa, talouskasvu nikotteli pahasti jo 1960-luvulla. Tämän vuoksi systeemiä pyrittiin paikallisesti muuttamaan joustavammaksi ja innovatiivisemmaksi. Tämä ei kuitenkaan sopinut ideologian ylipapeille Moskovassa, vaan sieltä lähetettiin tankkeja Prahaan palauttamaan suunnitelmatalouden pelisäännöt kunniaan vuonna 1968.

 

Tässä yhteydessä syntyi sanapari, jolla on taloushistoriassa suuri merkitys: ekstensiivinen ja intensiivinen talouskasvu. Niistä edellinen tarkoittaa korkean investointiasteen käyttöä, uusien tehtaiden rakentamista ja maaseudun piilotyöttömien siirtämistä työvoimaksi kaupunkeihin. Jälkimmäinen termi tarkoittaa olemassa olevien kapasiteettien hyötysuhteen parantamista käyttämällä uutta teknologiaa, innovatiivisuutta ja inhimillistä pääomaa.

 

Taloushistoria osoittaa, että ekstensiivinen tuotannontekijöitä lisäävä kasvu soveltuu suhteellisen hyvin luonnonvaroiltaan rikkaan, keskusjohtoisen talouden kehittämiseen. Intensiivisen, jälkiteollisen yhteiskunnan kasvumallin soveltaminen ei ole missään keskusjohtoisessa yhteiskunnassa onnistunut.

 

Mihail Gorbatshovin perestroikan aikana (1985–1991) Neuvostoliiton talouskasvun lukemia tarkistettiin jälkikäteen. Ekonomistit Hamin ja Seljunin (Novy Mir, no 3, 1987) arvelivat, että systeemin talous suunnitelmatalouden kaudella 1928–1985 ei kasvanut 90-kertaisesti, kuten viralliset tilastot väittivät, vaan noin 6-7 -kertaisesti. Kasvua oli siis massiivisesti liioiteltu. Eräs syy tähän oli se, että hinnat nousivat käytännössä merkittävästi, vaikka ne virallisesti pysyivät vakaina.

 

Neuvostoliiton loppuvuosina maan tiedeakatemia teki oman tarkistuslaskelmansa samasta aiheesta. Virallisten lukujen valossa Neuvostoliiton talous oli vuosien 1913 ja 1989 välillä 125-kertaistunut. Tarkistetun lukeman mukaan talous olikin kasvanut vain 7,6 -kertaisesti. Samassa selvityksessä todetaan, että vuonna 1913 Venäjä tuotti 44 prosenttia Yhdysvaltojen kokonaistuotannosta, mutta Neuvostoliiton vastaava lukema vuodelta 1989 oli vain 31 prosenttia USA:n kokonaistuotannosta. Neuvostoliiton taloushistorian aikana ei siis oltu pystytty kaventamaan kahden supervallan välistä talouskuilua, vaan sitä oli jopa saatu syvennettyä.

 

Kylmän sodan kaudella keskusjohtoisia talouksia tarkkailevia taloustieteilijöitä kutsuttiin vertaileviksi taloustieteilijöiksi, joiden joukkoon kuuluin. Melko yleinen olettamus vertailevassa taloustieteessä oli, että systeemin maissa vuotuiset kasvuluvut ovat 2-3 prosenttia yliarvostettuja. Meitä kaikkia huijattiin reippaasti. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö moni meistä ennakoinut keskusjohtoisen suunnitelmatalouden tulleen tiensä päähän ennen historiallista käännettä. Omalta osaltani voin viitata kirjalliseen tuotantooni.

 

 

taunotiusanen

Professori emeritus (Glasgow'n yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto). Muuten ihan terve. Rasismin vastustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu