Kulutuksen elvyttäminen lisää työttömyyttä

Yksi tärkeimmistä kansantalouden mittareista on vaihtotase. Se sisältää kaikki juoksevat rahavirrat maan ja ulkomaailman välillä. Vaihtotaseen rungon muodostaa kauppatase, jolla mitataan tavaroiden vientiä ja tuontia. Kauppatase on ylijäämäinen (positiivinen), jos maan vienti ylittää tuonnin rahassa mitattuna. Suomessa tuonti on koostunut pitkälti tuotannollisista panoksista, kuten öljystä. Nokian aikaan arvokkaiden valmistavaroiden myynnistä johtuen kauppataseemme oli usein ylijäämäinen. Näin ei ole enää.

 

Vaihtotaseen toinen pääelementti on palvelutase, joka koostuu palvelujen viennistä ja tuonnista (invisible trade). Esimerkiksi jos suomalainen kuljetusyritys toimittaa tavaraa Saksaan, tulee Suomelle siitä tuloa. Jos taas Panamaan rekisteröity laiva tuo rahtia Suomeen, merkitään se palvelutaseeseen menoeränä. Monissa maissa, kuten Itävallassa ja Kreikassa, turismi on tärkeä tulonlähde. Näillä mailla on palvelutaseessa merkittävää ylijäämää turismista johtuen. Vaikka Suomen suosio ulkomaalaisten lomakohteena on viime vuosina kasvanut, on palvelutase tältä osin edelleen alijäämäinen. Turismissa voisi olla kasvunvaraa.

 

Vaihtotaseessa on osa, joka kattaa pääomatulot (korot, voitot, vuokrat ja osingot). Jos brittiläinen kiinteistöyhtiö omistaa kauppakeskuksen Lahden keskustassa ja siitä saatavat vuokrat siirretään emoyhtiölle Britanniaan, merkitään tämä erä Britannian vaihtotaseeseen tulona. Jos suomalainen pankki lainaa rahaa virolaiselle yritykselle, on siitä maksettava korko tuloa Suomen vaihtotaseessa. Jos suomalainen sellutehdas Uruguayssa kotiuttaa voittonsa, karttuu Suomen vaihtotaseen tulopuoli.

 

Vaihtotaseessa on myös tulonsiirtojen sarake. Esimerkiksi Filippiinit saa paljon valuuttatuloja ulkomailla työskenteleviltä kansalaisiltaan. Kun virolainen työmies lähettää Suomesta rahaa kotiin, karttuu Viron vaihtotaseen tulopuoli.

 

Kun kaikki vaihtotaseen alakohdat on laskettu yhteen tulojen ja menojen osalta, voidaan todeta onko tase yli- vai alijäämäinen. Ensimmäisessä tapauksessa maan valuuttavaranto kasvaa. Tämä raha yleensä sijoitetaan edelleen maailmantalouteen, koska kassakaapissa rahan määrä ei kasva. Vaihtotaseen ylijäämä on näin ollen laskennallisesti pääoman vientiä vastaava summa.

 

Jos alijäämämaalla on suuret valuuttareservit, voi vaihtotaseen alijäämän kuitata näitä varantoja käyttämällä. Jatkuvat vaihtotaseen alijäämät joudutaan kattamaan hankkimalla maahan pääomaa ulkomailta. Tältä osin on olemassa kaksi periaatteellista mahdollisuutta: joko houkutellaan maahan riskipääomaa tai otetaan lainaa. Riskipääoma jakautuu kahteen osaan, suoriin sijoituksiin ja finanssisijoituksiin (pörssiraha).

 

Kun saksalainen Volkswagen osti Škodan autotehtaan Tšekin tasavallasta, oli kyseessä suora sijoitus: tehdas vaihtoi omistajaa ja ostaja sai määräysvallan. Korealainen KIA taas rakensi autotehtaan Slovakiaan luoden uutta tuotantokapasiteettia autoalalle. Tämä oli myös suora sijoitus. Jos näissä kahdessa tapauksessa molemmat investoijat saavat vuosittain voittoa ja ne kotiutetaan emoyhtiöille, koituu Tšekin ja Slovakian vaihtotaseille voittoja vastaavat menoerät. Vastaavasti Saksan ja Etelä-Korean vaihtotaseisiin nämä voitot kirjataan vaihtotaseen tulopuolelle.

 

Suomalainen eläkeyhtiö voi teoreettisesti ostaa osakkeita New Yorkin pörssistä. Jos tämä finanssisijoitus tuottaa osinkoa joka kotiutetaan Suomeen, maan vaihtotase hyötyy ja Yhdysvaltojen puolestaan kärsii. Riskiraha pääomatuonnissa voi siis olla suoran sijoituksen muotoinen tai niin sanottu portfoliosijoitus. Molemmissa tapauksissa sijoittaja kantaa taloudellisen riskin, ei sijoituksen kohdemaa. Jos Volkswagen ja KIA menevät konkurssiin tai lopettavat toimintansa muista syistä Tšekissä ja Slovakiassa, maat eivät kärsi taloudellisia tappioita, vaan riski on sijoittajalla.

 

Jos riskirahaa ei virtaa vaihtotaseeltaan alijäämäiseen maahan, on vajeen peittämiseksi turvauduttava lainarahaan. On selvää, että mikään maa ei voi ikuisesti ylläpitää vaihtotaseen huomattavaa alijäämää. Jos tarvittavaa pääomaa tuodaan vain lainaamalla, heikkenee maan luottokelpoisuus, mikä johtaa lainarahan kallistumiseen. Syvästi velkaantuneen maan ottaessa lainaa nousevat korot pilviin. Lopulta lainaa ei kukaan enää suostu antamaan. Näin kävi kommunistisessa Puolassa 1980-luvulla.

 

Perinteinen tapa hoitaa vakavaa vaihtotasekriisiä on oman valuutan devalvointi, jota käytettiin laajasti 1990-luvulla. Suomessa valuuttakurssia jouduttiin muokkaamaan useaan kertaan 1990-luvun laman aikana.

 

Devalvaatio ei ole koskaan kivuton lääke. Jos maa on vaihtotaseongelmissaan velkaantunut pahasti, nostaa devalvaatio velkataakkaa. Esimerkiksi jos maalla on 100 miljardin euron velat ja se devalvoi omaa valuuttaansa 30 prosentin verran, kasvaa velkataakka paikallisessa rahassa laskettuna 130 miljardiin euroon. Devalvaatiota edeltää aina voimakas inflaatio, joka syö kansatalouden hintakilpailukykyä. Devalvaation jälkeen tuontihinnat nousevat paikallisessa rahassa laskettuna. Devalvaatio siis sisältää aina uuden inflaation siemenen.

 

On tunnettua että euron yliarvostus haittaa vientiä. Kolikon toinen puoli, tuonti, jätetään usein huomioimatta. Jos talouden kasvusta (tai elvytyksestä) johtuen kulutus lisääntyy, on tuonnilla taipumusta kasvaa vientiä nopeammin. Tässä vaiheessa kuvaan pitäisi tulla vaihtotaserajoite: kasvua ja inflaatiota on hillittävä, jotta tuontia saataisiin vähennettyä.

 

Kulutusta lisäämällä elvyttäminen ei siis ole vaihtoehto, koska kotimainen tuotanto ei ole kilpailukykyistä tuontiin verrattuna. Toisin sanoen harva ostaa kotimaista tuotetta/palvelua, jos saman saa ulkomailta halvemmalla ja/tai parempilaatuisena. Vielä harvempi ryhtyy tuottamaan tuotetta/palvelua, jos ulkomaisen vaihtoehdon kanssa ei pysty edes kilpailemaan. Lopputuloksena on se että kotimainen tuotanto laskee ja työpaikat katoavat.

 

Nykyisessä globaalitaloudessa ei vaihtotasetta voi saneerata rajoittamalla tuontia. Kansainväliset sopimukset Maailman kauppajärjestön (WTO) puitteissa kieltävät yksipuoliset tullinkorotukset ja tuontikiintiöt. Jos joku maa tätä yrittää, se kohtaa välittömästi hankaluuksia omassa viennissään.

 

Ongelmaan on ratkaisu: kotimaisen tuotannon kilpailukyvyn lisääminen, oli kyseessä palvelut tai tuotteet. Ainoa lääke tähän on laadun ja tuottavuuden paranemiseen johtavat investonnit.

 

taunotiusanen

Professori emeritus (Glasgow'n yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto). Muuten ihan terve. Rasismin vastustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu