Infosotaa ennen ja nyt

Helsingin Sanomissa (31.10.2015) toimittaja Jussi Konttinen kysyy, mihin kotiryssät katosivat. Kirjoitus oli erittäin mielenkiintoinen, koska kylmän sodan aikana seurasin työkseni kommunistista systeemiä. Tässä yhteydessä ehdin nauttia kolmen kotiryssän seurasta ennen Neuvostoliiton romahtamista. Kukin heistä oli Helsingissä noin viiden vuoden ajan, tehtävänään vaikuttaa kannanottoihini, joita toin julki kirjoissa lehtijutuissa ja luennoilla. Kotiryssät myös järjestivät tapaamisia Moskovassa jos sille päälle sattuivat. Ekonomistina pyysin pitkään päästä tutustumaan Gosplaniin (Neuvostoliiton taloussuunnittelusta ja viisivuotissuunnitelmista vastaava organisaatio), mutta sinne en ennen Gorbatshovin valtaantuloa päässyt.

 

Nykyisessä uudessa infosodassa kotiryssäkäytäntö on käynyt vanhanaikaiseksi. Tarjolla on paljon kustannustehokkaampia keinoja, joilla voidaan vaikuttaa suurempiin ihmisjoukkoihin. Kyseessä on toki olettamus, koska olen eläkkeellä, enkä siis enää infosodan etulinjassa kuten aiemmin.

 

Kylmän sodan lopun aikaa Neuvostoliiton tiedeakatemia totesi, että virallisten tilastojen perusteella maan bruttokansantuote oli kasvanut 125-kertaisesti. Tarkastuslaskennassa kuitenkin havaittiin että todellinen lukema olikin 7,6. Lukemat kattoivat koko kommunistisen kauden. Talouslukemat perustuivat siis massiiviseen disinformaation, jonka kokoluokkaa kukaan ulkopuolinen tarkkailija ei pystynyt arvioimaan.

 

Nykyistä informaatiosotaa voin seurata nojatuolista ilman mitään vastuuta. Luen aiheesta erinomaista ja ajankohtaista kirjaa (Saara Jantunen: Infosota. Otava, 2015). Tekijä on sotatieteiden tohtori, ja toimii tutkijana puolustusvoimissa. Kirjassa ei hymistellä eikä pelätä, että astutaan jonkun varpaille.

 

Kylmän sodan päätyttyä kirjoitti Harvardin yliopiston professori Francis Fukuyama kirjan historian loppumisesta. Ideologiset raja-aidat olivat kaatuneet ja kaikki tahot tunnustivat markkinatalouden ihanuuden. Jälkiteollisessa tietoyhteiskunnassa tietoa ei voinut enää kahlita. Länsimaisesta liberaalista demokratiasta oli tullut ideologisen evoluution päätepiste ja takaisin vanhaan ei ollut enää paluuta. Kirjasta tuli eräänlainen raamattu 1990-luvulla. Professuuri yliopistossa ei kuitenkaan valitettavasti takaa sitä, että pystyy ennustamaan tulevaisuutta oikein.

 

Saara Jantusen mukaan Putinin Venäjällä on ainoastaan yksi päämäärä: maan suurvalta-aseman palauttaminen. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on jo aikoja sitten aloitettu informaatiosota, joka on saavuttanut valtavat mittasuhteet. Vanhalta systeemiltä on perintönä otettu mukaan disinformaation käyttö, jota kai suomeksi voi sanoa valehteluksi. Lännessä tapahtumiin on reagoitu viiveellä.

 

Jantusen mukaan Venäjällä kaikki tiedotus- ja julkaisutoiminta on otettu tiukasti keskusjohdon haltuun, joten läntiseen vapauteen ja demokratiaan liittyviä arvoja ei voida maassa edistää. Disinformaation levityksessä uskotaan siihen, että valheet, joita jatkuvasti toistetaan, muuttuvat ajan myötä totuudeksi. Kaikki mahdolliset tietotekniikan keinot on valjastettu valtion propagandan käyttöön, sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Somessa tiedot monistuvat ja alkavat elää omaa elämäänsä. Provokaattorit, joiden taustalta löytyy keskusjohdon auttava käsi, edistävät propagandan tarinaa, narratiivia.

 

On selvää että Jantunen on toiminnassaan saanut runsaasti lokaa niskaansa, koska Venäjän arvostelu Suomessa on perinteisesti herkkä aihe. Hän sanoo kuitenkin kestävänsä hyvin uhkauksia. Kokemuksesta tiedän, että Jantusen valitsema tie ei ole helppo.

 

Kylmän sodan aikana toin esiin neuvostojärjestelmän heikkouksia, jotka lopulta tuhosivat koko systeemin itäblokissa. Sain usein kuulla argumentin, että kommunismia arvosteltaessa pitäisi myös kritisoida kapitalistimaita. Esimerkkinä vaikkapa tilanne jossa pidin luentoa asiakkaille, jotka olivat maksaneet siitä, että saavat kuulla tilannekatsauksen nimenomaan kommunistimaista. On hämmästyttävää että sama typerä logiikka argumentaatiossa toistuu nykyaikana. Jantunen sanoo saavansa jatkuvasti kehotuksia arvotella Amerikkaa aina, kun hän tekee työtään, eli tutkii Venäjää.

 

Vaikea on myös ymmärtää sitä, että Suomessa monet (entiset) kommunistit ovat venäjämielisiä. Eli kannattavat oligarkkien hallitsemaa monopolikapitalismia, jonka hallintokoneisto on tunnetusti korruptoitunut. Tämä on täysin absurdia.

 

Infosota on sujuvasti ja ymmärrettävästi kirjoitettu kirja. Tämä ei ole itsestäänselvyys. Tutkijat eivät välttämättä osaa kirjoittaa kansantajuisesti. Perussanoma on selvä: Venäjä on anastanut naapurimaaltaan alueen ja hakee ymmärrystä teolleen. Tätä tilannetta Moskova pyrkii hämärtämään ja sitä ei armeijaa palveleva tutkija hyväksy.

taunotiusanen

Professori emeritus (Glasgow'n yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto). Muuten ihan terve. Rasismin vastustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu