Amatöörin historiaharrastus

Kylmän sodan aikakaudella vietin noin pari vuotta ajastani kommunistimaissa. Asuin koko ajan lännessä, mutta tein yli sata matkaa sosialistimaihin. Vietin noin 6-10 päivää perillä jokaisen matkan yhteydessä. En tarkkaillut työni kohteita norsunluutornista käsin, vaan kävin paikan päällä katsomassa arkipäivää.

 

Suomettuneessa Suomessa ei oikeastaan haluttu tuoda esiin historiallista muutosta, joka alkoi Itä-Euroopassa 1980-luvun alkupuolella. Puolan lakot olivat lähtölaukaus systeemin vararikkoon. Suomessa uskottiin pitkään, että kaikissa systeemin maissa taloudellinen valta on työläisillä. Puolassa kävi ilmi, että keskusjohto määräsi kaikesta, joten työläisten oli ryhdyttävä rakentamaan itselleen ammattiyhdistysliikettä, kommunistivallan vastapainoksi.

 

Neuvostoliitossa tapahtui historiallinen käänne vuonna 1985, kun suhteellisen nuori Mihail Gorbatšov valittiin maan johtoon. Yhteiskuntatieteissä tapahtui vallankumous. Perinteinen systeemi todettiin täysin mädäksi. Uudistushanke kuitenkin kaatui johtavan byrokratian vastustukseen, joka tuhosi koko systeemin. Korttitalo sortui kokonaan, mutta yllättävän verettömästi.

 

Historiallisesti merkittävä romahdus on jo muhinut historiassa neljännesvuosisadan ajan. Tapahtumaketjusta on syntynyt kiitettävä määrä narratiiveja, joiden parissa eläkeläisen aika kuluu rattoisasti.

 

Ehdottomiin suosikkeihini kuluu Johan Bäckmanin toimittama, lähes 700-sivuinen tiiliskivi (Entäs kun tulee se yhdestoista. Suomettumisen uusi historia. WSOY. 2001). Laajassa artikkelikirjassa on pitkä lähdeluettelo. Mielenkiintoiseksi sen tekee, ettei sieltä löydy yhtään taloustieteellistä teosta. Kuitenkin koko kirjan yhteinen nimittäjä on ”systeemi”, siis keskusjohtoisen talouden toimintamekanismit. Niistähän ei suomettumisen kaudella ei saanut puhua, joten on kai ihan oikein sivuuttaa koko epäoleellinen sivuseikka myös historiassa.

 

Kirjan ykkösosa alkaa professori Matti Klingen artikkelilla (Tässä Suomi valtikkasi). Kirjoittaja tunnustautuu suomettumisen kannattajaksi. Ns. yöpakkasten aikana (1950-luvun lopulla) itänaapuri puuttui selvästi Suomen hallitusratkaisuihin. Tältä aikakaudelta Klinge tuo esiin seuraavan tapahtuman: ”Toimittaja Anders Huldèn esitti 1959 Nya Arguksessa teesejä, jotka herättivät debattia. Hän arveli, että maailmanhistoriassa oltiin täyttä vauhtia menossa kohti sosialistis-kommunistista periodia ja että tämän toteaminen ei ollut porvarillista defaitismia vaan historiallista realismia.”

 

Tämä teksti on häkellyttävä. Kuka on toimittaja Huldèn ja mikä on mainittu julkaisu? Kylmä sota itsessään oli lähes loputon debatti siitä, onko itäinen talous läntistä parempi. Joten miten ihmeessä joku suomalainen lehtimies vuonna 1959 olisi voinut pitää käsissään sisäpiiritietoa siitä, että itäinen komentotalous vie lopulta voiton?

 

Hieman myöhemmin Klinge toteaa, että Neuvostoliitolla oli attraktiovoimaa. Hän siis ilmoittautuu systeemin kannattajaksi. ”Taloudellinen kehitys oli Neuvostoliitossa 1960-luvulla niin lupaavaa, että Hruštšev saattoi asettaa lähitulevaisuuden tavoitteeksi saman elintason kuin Yhdysvalloissa”. Kirjoittaja viitttaa selvästi NKP:n puolueohjelmaan vuodeksi 1961, jossa todetaan, että 1970-luvulla mennään USA:n ohi elintasossa ja 1980-luvulla siirrytään ”täyskommunismiin”, jonka vallitessa raha katoaa ja jokainen voi työmatkallaan poimia mukaan kaiken tarvittavan ilmaiseksi.

 

Kyseisen ohjelman julkaiseminen oli selvästi osasyy siihen, että NKP:n johto vuonna 1964 syksyllä ilmoitti Hruštšoville tulevansa toimeen ilman hänen palvelujaan. Syrjään siirrettyä johtajaa syytettiin useasta asiasta, mm. haihattelusta. Tämä termi viittaa nimenomaan vuoden 1961 hallitusohjemaan.

 

Suomessa perestroika, ts. 1980-luvun talousuudistus, jolla Neuvostoliittoa ei pystytty pelastamaan, jäi aika vähälle huomiolle. Erittäin merkittävä syy tälle valitettavalle ilmiölle oli suomettuminen. Ei oikein uskallettu selvästi samoa, että iso naapuri on taloutensa kanssa umpikujassa.

 

Historiankirjoituksessa tämä virhe voidaan helposti korjata.

 

Nikolai Smeljov kuului perestroikan ehdottomiin huippuekonomisteihin. Hänen erittäin merkittävä kirjansa ilmestyi myös suomeksi (Ennakot ja velat. Neuvostotalouden kriisi. Tammi 1990). Neuvostoliiton taloushistoriaa on mahdotonta ymmärtää lukematta Smeljovin kirjaa. Luvussa ”Talous ja terve järki” hän toteaa mm. ”joko lähdemme etenemään vahvana ja dynaamisena suurvaltana tai muutumme mitä pikimmin (luullakseni ennen tämän vuosisadan loppua) savijalkaiseksi jättiläiseksi, takapajuiseksi, pysähtyneeksi valtioksi, joka on koko maailmalle esimerkkinä siitä, miten taloutta ei tule järjestää”.

 

Tärkeää olisi, että uusille sukupolville kirjoitettaisiin historiaa neuvostotaloudesta ilman suomettumisleimoja.

taunotiusanen

Professori emeritus (Glasgow'n yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto). Muuten ihan terve. Rasismin vastustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu