Natsismi, kommunismi ja antisemitismi

Asuin kahdeksan vuotta elämästäni saksankielisellä alueella. Saksassa ja Itävallassa oli mahdotonta oleskella kuulematta, lukematta ja keskustelematta Hitlerin ajasta. Etenkin antisemitismistä sai melko hyvän kuvan asumalla Baijerin osavaltiossa ja Itävallassa. Molemmat paikat ovat perinteisesti katolisia.

 

Eräs saksalainen tuttavani kertoi, miten monissa katolisissa Saksan osissa koron vastaanottaminen (eli käytännössä pankkitoiminta) oli kielletty kristityiltä. Näin ollen panttilainaus jäi juutalaisten, jotka eivät vapaasti voineet valita ammattiaan, tehtäväksi. Tästä oli paljon etuja. Paikallinen kristitty ruhtinas pystyi juutalaisten ansiosta perimään raskaita veroja. Näin ollen koronkiskonnan henkilöityessä juutalaisten yhteisöön, kohdistui siihen myös kansan viha, joka sikisi panttilainauksen ”epäoikeutetuksi” koetun ammatin harjoittamisesta.

 

Itävalta oli pitkään mahtava suurvalta ja umpikatolinen. Umpikatolinen se on edelleen. Antisemitismin ikivanhaan sanavarastoon kuuluu toteamus, että juutalaiset tappoivat Jeesuksen ja ovat siksi ansainneet kristikunnan vihan ja halveksunnan. Keskusteluissa tätä hokemaa käytettiin vielä nykyaikana. Näin hokevilta taisi unohtua se pieni detalji, että myös Jeesus itse oli juutalainen.

 

Natsiajan raakuus ja murhanhimo ovat täysin käsittämättömiä. Näin useaan kertaan nauhoitteen Adolf Eichmannin oikeudenkäynnistä. Syytetty väittää, että ”systeemi” oli syyllinen. Jos hän ei olisi ollut ”kirjoituspöytämurhaaja”, hänen tilallaan olisi ollut joku muu. Ajattelua, moraalia ja eettisiä päätöksiä ei siis kansalaisilta vaadittu, vaan annetuissa olosuhteissa oli pakko totella tai kuolla. Eichmannin edustama systeemi oli äärioikeistolainen. Tämä systeemi tuomitsi rasistisesti tiettyjä kansanryhmiä tuhoon, jota kukaan ei voinut estää. Samaan aikaan toisaalla sovellettiin äärivasemmistolaista systeemiä, jossa myöskään kukaan ei ollut vastuussa mistään, kun ihmisiä tuhottiin.

 

Antisemitismillä on erittäin vahvat juuret Venäjällä ja myös Ukrainassa, jo ennen vallankumousta. Laajasti käytetty pogromi-käsite on peräisin idästä. Se tarkoittaa joukkoväkivaltaa kansanryhmää, erityisesti juutalaisia, vastaan. Kun vallanpitäjät kokivat tyytymättömyyden lisääntyvän kansan keskuudessa, he sallivat pogromit, jotta kansa saisi purettua tyytymättömyyttään rodullisesti poikkeaviin yksilöihin tai yhteisöihin. Sama toimintatapa elää edelleen.

 

”Siionin viisauden pöytäkirjat”, antisemitismisen salaliittoteorian perusteos, on venäläistä alkuperää. Stalinin tyttären Svetlana Stalinan mukaan isä näki juutalaisen jokaisen sängyn alla. Vallankumousjohtaja Leon Trotski oli älykkö ja hyvä puhuja. Stalin tapatutti tämän juutalaisen kilpailijansa, vaikka tämä asui Meksikossa. Myös Trotskin jälkeläiset tapettiin.

 

Gorbatshovin varamies, Alex Jakovlev kertoo yksityiskohtaisesti siitä, miten sodan jälkeen tarvittiin uusi vihollinen, joka löytyi oman maan juutalaisvähemmistöstä. Arkistoista hän oli kaivanut esiin yksityiskohtia siitä, miten salaisen poliisin sadistit ylpeilivät sillä, miten he olivat kiduttaneet paikalliseen juutalaisyhteisöön kuuluvia uhrejaan.

 

Useissa historiankirjoissa on yksityiskohtaisesti tuotu esiin juutalaisten lääkärien ”salaliitto”, joka pyrki tuhoamaan Neuvostoliiton johdon, Stalinin sen kärjessä. Jakovlevin mukaan kyseessä oli itse asiassa laaja hanke juutalaisyhteisön tuhoamiseksi. Hanke kuitenkin kuivui kokoon, koska Stalin kuoli kesken kaiken. Kaikki kolme miljoonaa juutalaista oli tarkoitus karkottaa Siperiaan ja tappaa heidät siellä.

 

Myös tämä aihe oli suomettuneessa Suomessa vaiettu.

 

taunotiusanen

Professori emeritus (Glasgow'n yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto). Muuten ihan terve. Rasismin vastustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu