Aleksanteri-instituutti tapetilla

Suomen kuvalehti (SK 27, 8.7.2016) esittää pitkässä jutussaan kysymyksen, mihin Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituuttia tarvitaan.

 

Jutun alkupuolella todetaan, että Suomen liityttyä EU:hun, Suomesta löytyi vain kourallinen Venäjään erikoistuneita tutkijoita, kuten Osmo Jussila, Urpo Kivisaari, Ilmari Susiluoto, Pekka Sutela, Tauno Tiusanen ja Timo Vihavainen. ”Hekin tarkastelivat Venäjää usein Suomen näkökulmasta”.

 

Tästä suppeasta joukosta Jussila ja Vihavainen ovat historioitsijoita, jotka molemmat ovat erinomaisesti tutkineet Venäjän historiaa. Neljä muuta ovat yhteiskuntatieteilijöitä. Erotun tästä joukosta kahden yksityiskohdan osalta: en tutkinut vain Suomen näkökulmasta ja en ollut pelkästään Venäjään erikoistunut.

 

Kun Aleksanteri-instituuttia ryhdyttiin hahmottelemaan, asuin Skotlannissa. Työskentelin Glasgow’n yliopistossa professorina ja Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimukseen erikoistuneen instituutin johtajana. Johdin myös alan parasta tieteellistä julkaisua. Valintani tähän vaativaan tehtävään johtui ymmärtääkseni siitä, että olin väitellyt tohtoriksi kyseiseltä laitokselta aiheella ”Lännen suorat sijoitukset itäblokin maissa”.  Vuonna 1990 hyväksytty tohtorintyö kattoi kaikki SEV-maat (siis itäblokin valtiot) siltä osin, miten ne olivat saaneet riskirahaa länsimaista omiin kansantalouksiinsa. Valitsijani arvostivat sitä, että tunsin Itä-Euroopan markkinatilanteen sekä käytännön että teorian osalta.

 

Olin käytännössä tutustunut aiheeseen jo 1973-1975 toimisessani Wienissä amerikkalaisessa konsulttiyrityksessä (Business International). Tämä firma julkaisi 10 kirjan sarjan aiheesta ”Doing Business in Eastern Europe”. Kirjoitin näistä kolme (joista tärkein oli Neuvostoliitosta kertova kirja).

 

Kun kommunistinen systeemi tuli elinkaarensa päähän itäblokissa, sain soiton presidentin kansliasta erikoisavustaja Matti Manniselta. Hän kokosi vuonna 1988 ”Mannisen työryhmän”, joka seurasi itäblokin luhistumista tarkasti. Pekka Sutela ja edesmennyt Ilmari Susiluoto olivat myös tämän ryhmän jäseniä.

 

Syksyllä 1989 tuli aika kirjoittaa työryhmän loppuraportti, joka annettiin minun tehtäväkseni. Romaniassa valta vaihtui vasta jouluna, joten jouduin ennustamaan tämän tapahtuman. Olin henkilökohtaisesti sitä mieltä, että vuosikymmenen vaihteessa (80-luvulta 90-luvulle) myös Neuvostoliitto on ajautunut umpikujaan, mutta asiaa ei käsitelty kyseisessä raportissa.

 

Tahdon siis näillä sanoilla ilmaista, että en ole koskaan ollut ”Venäjän tutkija”, vaan ”itäblokin tutkija”. Monta kertaa minulta on kysytty, miten sain tietoa kohdemaista. Itävallassa ja Saksassa oli lehdistöpalveluita, jotka tarjosivat käännöksiä Itä-Euroopan lehdistä. Käytin mm. näitä palveluja hyväkseni.

 

Kun Suomi oli liittymässä Euroopan Unioniin, sain viestin Lappeenrannan teknilliseltä yliopistolta (silloin Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu), joka halusi ennen kaikkea vaihto-oppilasjärjestelyiden takia saada minut opettajaksi. Tein kaksi vuotta keikkaa Suomeen, jonne palasin noin viiden vuoden Skotlanti-jakson jälkeen ja ryhdyin Lappeenrantaan professoriksi.

 

Muuton yhteydessä kuulin paljon huhuja. Eräs niistä kertoi, että kouluhallinnosta löytyi henkilöitä, jotka yrittivät estää tuloni Suomeen. Samalla huhuttiin, että Aleksanteri-instituutti perustettiin, koska paluumuuttoani ei saatu estettyä.

 

SK:n jutun alussa mainitaan Markku Kangaspuron nimi. Tämä henkilö oli Suomen Akatemian palveluksessa vuosisadan vaihteessa, jolloin Akatemialla oli ”suuri Venäjä-jako”. Kyseessä oli usean miljoonan potti tutkimusrahaa. Kangaspuro vakuutteli minulle kovasti, että teknillisillä korkeakouluilla ei ole oikeutta hakea kyseistä rahaa. Tästä huolimatta laitoin hakemuksen vetämään. Hakemuksia tuli yhteensä 160, joista 30 pääsi loppukilpailuun. En ollut siinä joukossa mukana.

 

Kisan päätteeksi TEKES kävi läpi kaikki hakemukset ja totesi, että ehdottamani tutkimusaihe oli ainoa, joka ansaitsi julkista rahaa. Rahoitus projektille tuli lopulta siis TEKESiltä, ei Suomen Akatemialta.  Jostain papereista täytyy löytyä merkintä, että Akatemian suurprojektissa yksi hanke oli TEKESin rahoittama.

 

taunotiusanen

Professori emeritus (Glasgow'n yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto). Muuten ihan terve. Rasismin vastustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu