Eurokommunismi

Eurokommunismi oli muinaisena kylmän sodan aikakautena esiintynyt kommunismin suuntaus, joka korosti demokraattiseen päätöksentekoon sitoutumista ja teki pesäeroa Moskovan oppeihin. Euron ja EU:n kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

 

Tärkeänä taustatekijänä eurokommunismin syntyyn oli Prahan kevät ja syksy. Euroopan kommunistipuolueet lännessä eivät hyväksynet sitä, että Varsovan liiton tankit lopettivat Tshekkoslovakiassa itäneen ”ihmiskasvoisen sosialismin”.

 

”Moskovan opin” mukaan jokaisen valtaan päässeen kommunistipuolueen oli tarrauduttava valtaan maailmanloppuun asti. Toiseksi Moskova katsoi, että sillä oli omassa valtapiirissään valta päättää satelliittivaltioiden asioista Prahan mallin mukaisesti.

 

Jo varhain 1950-luvun lopulta lähtien Italian kommunistit ryhtyivät puhumaan historiallisesta kompromissista. 1960-luvun lopulla IKP (Italian kommunistipuolue) ilmaisi selvästi, että se ei pyri demokratian tuhoamiseen, vaan hyväksyi teoreettisen mahdollisuuden nousta hallitusvaltaan ja luopua siitä, jos vaalit niin vaatisivat. Tästä syntyi eurokommunismi, jota edustivat 1970-luvulla Italian lisäksi Suomi, Ranska ja Espanja.

 

Ranskan kommunistinen puolue siirtyi eurokommunistien rintamaan 1970-luvulla. Samoin teki Espanjan kommunistinen puolue, joka pääsi esille kenraali Francon fasismin loputtua 1970-luvun puolivälissä. Suomessa SKP jakautui kahteen osan, josta suurempi edusti Aarne Saarisen johdolla eurokommunistista linjaa. Moskovaa kannattavaa vähemmistöä edusti Taisto Sinisalo, jonka kokonaiskannatus oli korkeintaan neljä prosenttia äänestäjistä. 1980-luvun puolivälissä vähemmistö, joka korjasi taskuunsa Moskovan valtavan talousavun, erotettiin puolueesta.

 

Vuonna 1976 pidettiin maailman kommunistipuolueiden (pois lukien Kiina) huippukokous Itä-Berliinissä (DDR:n pääkaupungissa). Loppuraportissa todettiin, että Moskova ei ole kommunistisen liikkeen Rooma, eikä NKP ole ”veljespuolueiden” johtaja. Kirjoitin aiheesta kirjan, koska kyseinen kokous oli historiallisesti merkittävä kilometritolppa (Toisinajatteleva sosialismi. Kirjayhtymä. 1979).

 

Nykyään eurokommunismi-termiä heitellään ilmaan silloin kun yritetään provosoida ja leimata EU:n kannattajia. On sinänsä mielenkiintoista (mutta ei varsinaisesti yllättävää), että tästä terminologiasta huolimatta äärivasemmisto tuntuu vastustavan EU-jäsenyyttä ihan yhtä vakaasti kuin äärioikeistokin.

 

Kuten aina ennenkin, äärioikeistolla ja äärivasemmistolla on samat tavoitteet ja toimintatavat. Ihmisten halutaan tunnustavan jompaakumpaa leiriä, jotta voidaan uhriutua ja oikeuttaa keskinäinen vihanpito. Tärkeintä on päästä niskan päälle sortamaan muita, huonompia, ihmisiä.

 

Sama ajatusmalli on toistunut usein ihmiskunnan historiassa, oli ratkaisevana tekijänä esim. poliittinen suuntaus, uskonto, tai asuinpaikka. Vaihtoehtoja on rajattomasti. Mitään konkreettista hyötyä tällaisesta vihanpidosta ei tavallisille kansalaisille ole koskaan ollut.

 

Ihmiskunta mielipiteineen ei ole mustavalkoinen, vaan monimuotoinen, kuten esimerkiksi eurokommunismin historia todistaa. Ihmisillä on oikeus, sekä velvollisuus muita ihmisiä kohtaan, tunnustaa myös muutakin maailmankatsomusta kuin mitä spektrin ääripäistä löytyy. Meillä on myös velvollisuus tuoda esiin ääriliikkeiden viat.

 

 

taunotiusanen

Professori emeritus (Glasgow'n yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto). Muuten ihan terve. Rasismin vastustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu