Musta kirja

Kirjahyllyni ylänurkasta löytyy paksu kirja, joka kuuluu työurani aikana tehtyjen hankintojen helmiin. Kyseessä on ”Kommunismin musta kirja”, joka on ranskalaisten älykköjen laatima yhteenveto kommunismin todellisesta roolista ihmiskunnan historiassa.

 

Mustan kirjan laati työryhmä, jonka jäsenet olivat vasemmistolaisia. Ranskassa kommunismin ihannointi oli pitkään laajaa ja vahvaa. Ranska oli Moskovan propagandan merkittävin uhri länsimaiden joukossa kylmän sodan kaudella. Vetämällä kurvit suoriksi voisi kai sanoa että Ranska oli pitkään ”suomettunut”. Merkittävä osa väestöstä uskoi siihen, että Moskovan johtama ideologia, ts. marxismi-leninismi, valloittaa maailman ja luo ainutlaatuista hyvinvointia työläisille.

 

Uskomus perustui siihen, että natsismin vastainen rintama, johon Neuvostoliitto kuului, edusti inhimillisyyttä ja pelasti ihmiskunnan. Kyseessä oli mustavalkoisuuden harha: koska natsit ovat pahoja, heitä vastustavat kommunistit ovat automaattisesti hyviä. Tässä kuitenkin unohdettiin toisen maailmansodan lähtötilanne: Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto olivat samalla puolella ja jakoivat Euroopan keskenään. Molotov-Ribbentrop -sopimuksen aikoihin Neuvostoliiton propaganda ylisti natseja. Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton, natsismin ja kommunismin, välirikko tapahtui vasta kun Hitler hyökkäsi itään.

 

Kylmän sodan kaudella lännessä oli kolme maata, joissa äärivasemmistolla oli jatkuvasti korkea kannatus: Italia, Ranska ja Suomi. Kommunisteilla oli sekä Italiassa, että Ranskassa noin 30 prosentin kannatus. Neuvostoliitolle Italia ja Ranska olivat täysin eri tärkeysluokkaa Suomeen verrattuna. Väestöt Italiassa ja Ranskassa olivat noin kymmenkertaiset Suomeen nähden. Moskovalle olisi ollut valtava voitto saada demokratian kautta valtapiiriinsä kaksi suurta EU- ja NATO-maata.

 

Moskovan tukiaiset Italian ja Ranskan kommunistipuolueille olivat varmasti tähtitieteelliset. Marxismi-leninismin uskonkappaleisiin kuului maailmanvalloitus mihin hintaan tahansa.

Italiassa havaittiin melko varhain, että kommunistien yhteys Moskovaan toi mukanaan myös varjopuolia. Demarit muistuttivat äänestäjiä, että kommunistit eivät koskaan luovu saavutetusta vallasta. IKP (Italian kommunistipuolue) vakuutti pitävänsä demokratian säännöistä kiinni ts. lupautui luopumaan vallasta, jos vaalitulos sitä vaatii. Näin syntyi eurokommunismi, jonka kannattajat katkaisivat Moskovan talutusnuorassa.

 

Taustalla vaikutti Prahan kevät ja sen tukahduttaminen Varsovan liiton tankkien avulla. Kapitalistien hyökkäystä vastaan luotu sotilasliitto operoi vain kerran historiansa aikana, kukistamalla yhden liittonsa jäsenen. Tämä oli liikaa monille systeemin läntisille kannattajille.

 

”Systeemin” historian viimeisillä vuosikymmenillä (1970- ja 1980- luvuilla) eurokommunismi oli voittanut Italiassa ja selvästi myös Ranskassa. Joukkoon oli tullut uusi tekijä, Espanjan kommunistinen puolue, joka pääsi esille Francon fasismin loputtua. Eurokommunismin piiriin luetaan myös Suomi, koska Suomen kommunistisen puolueen (SKP) pitkäaikainen johtaja Aarne Saarinen oli tiukan revisionistinen, ts. kieltäytyi hyväksymästä Moskovan linjaa, erityisesti Tsekkoslovakian miehityksen vuoksi. Näin ollen rahavirrat Moskovasta ohjautuivat kokonaan SKP:n stalinistiselle siivelle, jota johti pitkään Taisto Sinisalo.

 

Ranskalaisen ”Mustan kirjan” laatijat olivat ilmeisesti suurelta osin entisiä Moskovan linjan ihailijoita. Kirjassa ihmetellään sitä ensinnäkin sitä, miten hyväät aikeet muuttuivat valtiolliseksi terroriksi, sekä miten tieto järjestelmän mädännäisyydestä kulki huonosti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ”systeemin” propaganda oli huippuluokkaa. Nimenomaan ranskalaisia (kuten suomalaisiakin) älykköjä narutettiin massiivisesti. Tästä tosiasiasta johtuen kirjoittajat korostavat toimineensa päänavaajina myöntäessään olleensa väärässä: tarve kirjoittaa viime vuosisadan historiaa ilman ideologioiden ja propagandan vaikutusta on polttava. Kirja on merkittävä askel kohti menneisyyden kauhujen käsittelyä, jota saksalaiset ovat menestyksekkäästi tehneet natsismin suhteen.

 

Mustan kirjan arvion mukaan kommunistisen systeemin uhreja kertyi noin 100 miljoonaa. Kyseessä on erittäin varovainen arvio. Tilastot elävät ja kasvavat edelleen.

 

Mustan kirjan sivulla 832 viitataan kirjailija Maxim Gorkin tekstiin 1930-luvulta, jossa ehdotettiin ”luokkavihollisten” käyttämistä koekaniineina lääketieteessä. Tämän toteamuksen jälkeen kirjan laatijat toteavat, että vähitellen pystymme ymmärtämään kommunismin rikoksen yhteyden rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

 

Tämän ranskalaisen suurteoksen julkaiseminen suomeksi oli merkittävä kulttuuriteko, joka ei ilahduttanut kaikkia. Äärivasemmiston uskovaiset ilmaisivat mielipiteensä kuuluvasti.

 

Aika näyttää, julkaisevatko nykyajan ”oikeistopopulismin” kannattajat koskaan vastaavaa teosta.

 

taunotiusanen

Professori emeritus (Glasgow'n yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto). Muuten ihan terve. Rasismin vastustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu