Feminismiä tarvitaan yhä

Olen yksinhuoltajaäidin lapsi. Isäni kaatui jatkosodassa. Olin tuolloin neljän kuukauden ikäinen, joten minulla ei ole isästäni mitään muistikuvia. Isäni kuoleman jälkeen jäi äitini harteille neljän lapsen yksinhuoltajuus ja evakkomatka Viipurista Raumalle.

 

Äidin elämä ei olut helppoa tätä ennenkään. Hän oli täysorpo ja kasvoi sukulaistensa hoivissa. Vaikka hän oli lahjakas, hän joutui taistelemaan oman koulutuksensa eteen, sillä sukulaiset eivät halunneet kustantaa tytön opiskelua. Vain poikien kouluttaminen nähtiin hyödyllisenä.

 

Äidilläni oli pikkuveli, josta ajan myötä kehittyi tyypillinen suomalainen tuurijuoppo. Enoni pyrki olemaan minulle isän malli, huonolla menestyksellä. Selvänä hän oli kiva kaveri, mutta epäonnistui kaikissa ryhdistäytymisyrityksissään. Enoni oli äidin viides huollettava.

 

Kasvaessani kaikki kunnolliset roolimallini olivat naisia. Kasvuympäristö heijasti suomalaista stereotypiaa: matriarkka huolehti ja otti vastuun omasta laumastaan, kun taas ryhmän aikuinen uros ryyppäsi ja rellesti, mutta kuvitteli silti jollain tapaa olevansa johtavassa asemassa.

 

Viipurissa äitini toimi tyttölyseon rehtorina. Vanhoilla päivillään hän perusti vielä uuden koulun nuoruutensa kotikaupunkiin Poriin (Malminpään keskikoulu). Aikuisena ihmettelin tätä voimanponnistusta. Äidillä oli selitys valmiina: kaikista Suomen kaupungeista Porissa oli vähiten oppikoulupaikkoja pyrkijää kohti. Olen tavannut useita Malminpään keskikoulun käyneitä, joita äitini loputon energia auttoi elämässä eteenpäin.

 

Monelta tuntuu unohtuvan, että sodan aikana ja sen jälkeisellä jälleenrakennuskaudella suomalainen yhteiskunta pyöri naisten voimin. Naiset hoitivat sekä palkkatyöt, kotityöt, että perheensä asiat. Suuri osa kyseisen aikakauden talouskasvusta oli naisten aikaansaamaa.

 

On käsittämätöntä, että naisiin suhtaudutaan edelleen alempiarvoisina. Moni yhteiskunnan kriittinen toiminto pysähtyisi ilman naisia. Heitä kohdellaan halpatyövoimana ja yhteiskunnan käytössä olevina resurssina, joita voi käskyttää palvelemaan pyyteettä isänmaataan. Vaikkapa ”synnytystalkoiden” merkeissä tai tekemällä töitä pienemmällä palkalla. Naisten arvostus näkyy erityisesti poliittisessa päätöksenteossa: jos naisia pidettäisiin tasa-arvoisina miesten kanssa, poliittisissa päättäjissä naisia olisi prosentuaalisesti yhtä suuri osa kuin väestössäkin.

 

Perinteinen suomalainen miehen rooli yhteiskunnan vapaamatkustajana tuntuu edelleen olevan vallalla. Miehet tekevät ”suuria päätöksiä”, mutta kaikki vastuu ja käytännön toteutus jäävät naisille. Jos päätös osoittautuu huonoksi, voidaan aina syyttää naisia. Suomalaisen miehen logiikalla on aina jollain tavalla naisten vika ja naisten velvollisuus korjata asia, jos oma elämä menee pieleen hänen itse tekemiensä valintojen takia.

 

Suomalainenkaan yhteiskunta ei ole tasa-arvoinen. Feminismiä tarvitaan yhä.

taunotiusanen

Professori emeritus (Glasgow'n yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto). Muuten ihan terve. Rasismin vastustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu