Kuka päättää metsistä?

Kuka päättää metsistä?

Metsiin liittyvä päätöksenteko on tärkeää ja aina kuulunut meidän kansallisen itsemääräämisemme piiriin. Nyt se on uhattuna. EU:ssa on meneillään useita suoraan metsiin liittyviä, eri vaiheessa valmisteilla olevia asiakokonaisuuksia. Yksi keskeisimmistä on EU-Komission ehdotus luonnon ennallistamisasetukseksi.

EU-komissio on tehnyt luontokadon torjumiseksi esityksen, jonka keskeinen osa on luonnon ennallistaminen siten, että Suomen maa-alueiden ennallistamistavoite olisi 30 % vuoteen 2030 mennessä ja tavoite kasvaa jatkossa vielä merkittävästi.

Tavoite on liikaa

Tavoite ennallistaa merkitsee katsomista vuoden 1952 luontotasoon ja merkitsisi miljoonien hehtaarien palauttamista peltokäytöstä suoalueiksi sekä metsäojitusten purkamista. Ehdotus on täysin järjetön, näinä vuosina olemme yhteiskuntana kehittyneet agraariyhteiskunnasta teolliseen ja jälkiteolliseen palveluyhteiskuntaan. Maalta on muutettu kaupunkeihin. Vuosi 1952 oli aika jolloin puuta kaadettiin paljon jotta sotakorvaukset maksettiin sekä yhteiskunta räjähti kehittymään.

On käsittämätöntä, että Suomen hallitus kannattaa luonnon ennallistamisen ohjelman tavoitteita. Hintalappu hankkeelle on arviolta n. 1 mrd.€ / vuosi. Suomen hinta olisi myös EU maiden keskiarvo tasoon nähden moninkertainen. Ruotsin valtiopäivät elokuussa ilmoitti jyrkästi, että eivät hyväksy tätä EU-komission esitystä.

Itse aloitin metsälliset opinnot 1995, jo silloin opetukseen kuului keskeisenä osana luonnonläheinen metsänhoito, sisältäen metsien monimuotoisuuden huomioimisen ja arvokkaiden elinympäristöjen tunnistamisen. Tämän jälkeen asioita on viety paljon eteenpäin ja kaikki Suomen metsäammattilaiset ovat saaneet huippu koulutuksen asioihin. Talousmetsien luonnonhoito on erinomaisella tasolla, myös metsälaki ohjaa erityisen tärkeät luontokohteet hakkuiden ulkopuolelle. Lisäksi metsien sertifiointi ohjaa metsienkäyttöä. Metsienkäsittelytavat ovat myös viime vuosina merkittävästi monipuolistuneet ja kehittyneet.

Suomessa n.90 % metsistä on PEFC-sertifioituja. Tämä varmistaa sen, että metsiä hoidetaan kestävästi. Nyt käyttöön otettavat uudet PEFC-standardit tulevat edistämään luonnon monimuotoisuuden piirteitä entisestään ja varmistavat samalla metsien hiilensidontaa ja varastointia. Suomi on tässäkin kärkimaa.

Suomessa metsää hoidetaan hyvin

Suomessa on melkein puolet koko Euroopan tiukasti suojeltujen, eli hakkuiden ulkopuolelle rajattujen metsien pinta-alasta. Sen lisäksi on merkittävä määrä vapaaehtoisesti suojeltuja metsäalueita.

Suomessa on hoidettu metsähiilinieluja erittäin vastuullisesti. Hakkuut ovat vuosittain n.73 milj. m3 ja hoidetut metsämme kasvavat n. 103 milj. m3 vuosittain. Maailman kehittyneimmät ja uudistuskykyisimmät metsäyhtiöt ovat Suomessa. Puusta tehdään jatkossa yhä enemmän sahatavaran, paperin ja sellun lisäksi monia suurimmalle osalle tuntemattomia tuotteita.

Harva esimerkiksi tietää, että puusta saatava ligniini soveltuu esimerkiksi sähköauton akun uusiutuvaksi anodimateriaaliksi tai nanosellusta tehdyllä kasvualustalla voidaan kasvattaa syöpäpotilaan omia soluja, jotka voidaan antaa takaisin potilaalle. Tämä EU ennallistamisasetus tuhoaa pahimmillaan metsäyhtiöiden kehitys- ja toimintaedellytykset Suomessa.

Meidän vientituloista n.20 % tulee metsästä ja Suomessa käytettävästä energiasta n.30 %. Yksityisiä metsänomistajia on Suomessa n.600 000 ja n. 60 % metsämaasta on heidän omistuksessansa. Metsänomistajien puukaupoista saamat tulot olivat 2,33 mrd.€ vuonna 2021. Mikäli EU alkaa ohjaamaan meidän metsiimme liittyvää päätöksentekoa, kuten nyt todella vaarana on, tuhoamme meidän hyvinvointivaltiomme perustaa ja samalla annamme avaimet kajota yksityisomistuksen suojaan.

Suomessa osataan huolehtia metsien taloudellisesta, ekologisesta, sosiaalisesta ja kulttuurisesta kestävyydestä ilman ulkopuolista ohjausta. Päätöksen teko pitää pysyä omissa käsissämme. Nojaamme jo vahvaan tieteelliseen tutkimukseen ja ymmärrykseen metsistä ja luonnosta päätettäessä. EU:lla on monia merkityksellisiä asioita päätettävänään, mutta tämä kokonaisuus ei todellakaan sinne kuulu.

Teemu Kinnari, Hollola

Metsäalan asiantuntija, eduskuntavaaliehdokas (kok)

+4
Teemu Kinnari
Kokoomus Hollola
Ehdolla eduskuntavaaleissa

Olen metsäasiantuntija ja Kinnarin Tilan maatilayrittäjä Hämeestä, Hollolasta. Olen Hämeen vaalipiirin kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu