Kiinan Ranskan lähettilään kommentit eivät olleet sattumaa
Kiina kyseenalaistaa jo avoimesti Viron, Liettuan, Latvian, Puolan, Romanian, Bulgarian, Puolan, Tsekin, Slovakian ja Saksan olemassaolon.
Lista on hämmentävän kauhistuttava.
Sivistyneen maailman on vastattava diktatuureille vahvemmin. Vielä suomalaisetkin yritykset ehtivät jäädyttää investoinnit Kiinaan jos haluavat olla olemassa sitten kun Kiina hyökkää Taiwaniin. Olemassaolevia toimintoja pitää mahdollisuuksien mukaan siirtää muualle. Muun muassa Apple on siirtämässä isosti toimintoja Intiaan. Todennäköisesti yhtiö on saanut vakavan varoituksen Yhdysvaltojen hallinnolta Kiinan aikeista.
Kiina on lakannut olemasta rationaalinen toimija. Viime syksynä Kiinaan nimitettiin jo sotakabinetti. Xi on yhtä sairas kuin Putin eli sairastaa rajoittamattoman vallan tautia. Heidän liittonsa muistuttaa monin tavoin Hitlerin ja Stalinin sairasta liittoa (Putin on tässä se Hitler). Xi valitettavasti porskuttaa hamaan tulevaisuuteen saakka.
Moni asiantuntija väittää että hyökkäystä ei ole tapahtumassa. Niin väitti Venäjänkin suhteen. Kuulemma Kiina ei ole missään ilmoittanut hyökkäävänsä. Kyllä on. Syksyllä 2022 Kiina päivitti toimintaansa ohjaavaa ”valkoista paperia” seuraavaksi viisivuotiskaudeksi ja siinä ilmoittaa yhdistävänsä Kiinan ja Taiwanin diplomaattisesti tai sotilaallisesti vuoteen 2027 mennessä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun sotilastoimet mainittiin strategiassa ja heti ryhdyttiin toimeen eli harjoittelemaan tosissaan Taiwanin valtaamista.
Länsi ehtii vielä toimia.
Globaali demokratia tulee voittamaan tämän taiston mutta sitä ennen tulee ruumiita. Jos kerrankin toimittaisiin ennakoivasti, tässä tapauksessa heikentämällä Kiinan taloutta, niin ruumiita tulisi huomattavasti vähemmän.
”Globaali demokratia tulee voittamaan tämän taiston mutta sitä ennen tulee ruumiita”.
Ruumiita voi tulla, mutta demokratia ei tule voittamaan globaalisti. ”Globaali demokratia” käsitteenä viittaa siihen, että kyse olisi jostain koko maailmaa ohjaavasta länsimaiden pyörittämästä paketista. Eiköhän ole ihan hyvä jos länsimaat saavat jatkossa valita oman yhteiskuntajärjestelmänsä.
Kaikki merkit viittaavat siihen, että länsimaissa eletään kuin Rooman imperiumin lopulla. Oligarkeilla rahaa ja valtaa. Laajat massat elävät näköalattomassa köyhtymisen kierteessä.
Demokratia ja amerikkalaisen unelman jahtaaminen vetosi maailmassa aikaisemmin. Kiinassa mallina on singaporelainen malli, ei läntinen demokratia. Tuskinpa autoritääriset maat kestäisivät asunnottomien kasvavaa joukkoa, kuten jenkeissä. Marokossakin Bashkun slummien asukit saivat kerrostaloasunnot.
Ymmärrän kehittyvissä maissa sitä, että autoritääriselle johdolle sälytetään vastuu maan kehittämisestä. Singaporen malli saattaa sopia paremmin. Demokratiassa voi sanoa: äänestäkää ensi kerran toisin ja taas sama uudestaan seuraavien vaalien jälkeen.
Yhdysvalloissa olisi painetta hoitaa omaa kotipesää kuntoon ja lopettaa maailman ”parantaminen” asevoimin.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta Bidenin kaudella Yhdysvallat on mennyt todella paljon rohkaisevampaan suuntaan. Yhdysvaltojen historian onnistunein sosiaalipoliittinen paketti, korona-aikana jaettu lapsilisä hyvänä esimerkkinä. EU:ssa kaikesta erimielisyydestä huolimatta liittoutumisen ja demokratian hyödyt nähdään (pl Unkari).
Kehittynyt yhteiskunta ei yksinkertaisesti pysy kasassa ilman demokratiaa ja valtaapitävien kritisointia. Kiinakin lopulta siihen taipuu (kenties vuosikymmenien kuluttua) mikäli aikovat pitää pakan kasassa.
Ilmoita asiaton viesti
”Kehittynyt yhteiskunta ei yksinkertaisesti pysy kasassa ilman demokratiaa ja valtaapitävien kritisointia. Kiinakin lopulta siihen taipuu (kenties vuosikymmenien kuluttua) mikäli aikovat pitää pakan kasassa”.
Kiina tuskin taipuu länsimaisten johtamaan demokratiaan. Se on tosiasiallisesti tällä hetkellä iso voima (teollisuustuotannon takia). Kohta länsimaat hyvästellään kauas taakse.
Voi olla, että kulttuurisista piirteistä huolimatta, jotain demokratiaa ja valtaapitävien kritisointia sallitaan jatkossa. Kenties sitten kun sellaista ei Kiinan sisälle lietso jotkut Soroksen ja kumppanien tunkemat kansalaisjärjestöt.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvää settiä Teemu. Tuosta ei puutu oikeastaan mitään. Toki länsimainen demokratia on hieman hyllyvä käsite, mutta joka tapauksessa eri asia, kuin diktatuuri.
Iiro väläytti että länsimaat saavat itse valita oman järjestelmänsä. Kyllä mutta demokratian sisällä. Siitä on yhtenäinen näkemys.
Ilmoita asiaton viesti