Kepun pettävä logiikka
Keskustan logiikkaa on vaikea ymmärtää. Sen kelpasi lähteä vihervasemmistohallitukseen vuonna 2019, vaikka sen kannatus tippui vuodesta 2015 jopa 202 298 äänellä.
Mutta nyt vuonna 2023 mahdolliseen oikeistokoalitioon lähteminen ei kepulle kelpaa 74 280 äänen kannatuspudotuksella.
Ehkä loppupäätelmänä ei olekaan vaalitappio, johon keskusta viittaa jättämällä vastaamatta hallitustunnustelijan kysymyksiin, vaan kysymys taitaa pikemmin olla keskustan (taktisesta) vetäytymisestä sotkujensa siivoamiseen, tai yksinkertaisemmin vain keskustan siirtymisestä keskeltä selkeästi vasempaan arvojensa ja tavoitteidensa puolesta.
Mikä siis onkaan tosiasiassa keskustalainen arvomaailma vuonna 2023, jota se tavoittelee oppositiosta käsin toteuttavan?
Keskustan äänimäärät:
2015: 626 218
2019: 423 920
Puolueen kannatus koko maa 13,8 %
Muutos eduskuntavaaleihin 2015 (-7,3 )
2023: 349 640
Puolueen kannatus koko maa 11,3 %
Muutos eduskuntavaaleihin 2019 (-2,5)
#kepupettää #keskusta #vihervasemmisto #hallitustunnustelut #oppositio
Perussuomalaiset, konservatiivinen työväenpuolue … Mitä se tarkoittaa, merkitsee?
Ilmoita asiaton viesti
Persuilla on kammottava pelko joutua hallitusvastuuseen.
Älkää huoliko – äänestäjänne uskovat kaikki valheenne.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri nuo porvarihallituksen osallistumisen seurauksena menetetyt äänet saivat keskustalaiset ymmärtämään kuinka kehnosti heidän käy jos he toistavat tuon v.-15 virheen. Siis täysin ymmärrettävää logikkaa kepulta, siis kannattaa varoa lyömästä päätään kahta kertaa saman kaapin kulmaan.
Ilmoita asiaton viesti
Olisin Perussuomalaisena iki onnellinen saamista äänistä ette tarvitse hävinneen haavaa puukolla kaivaa kun puoluesihteerinne julisti meille niskaluodin lienette tavat näyttäneet. Nyt vain aloitatte maaseudun kuntoon laiton. Hyvää menestystä toivottaen kepuliputtaja.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, samaa mieltä Seppo! Toki olisin toivonut vastauksia hallitustunnustelijan kysymyksiin, mutta kun PS armonlaukauksia antaa ääneen nauraen puoluetoimistolla, niin siinä mielessä ymmärrän, ettei hallitusyhteistyö kiinnosta.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä tilanteessa ei Suomen maaseutua enää kuntoon saada. Sama koskee terveydenhuoltoa. Tarvitaan aikaa ja varsinkin rahaa. Paljon, paljon rahaa ja kyvykkäitä johtajia, joita meillä ei enää ole. Johtajuudesta otan tähän esimerkin valtioneuvoston kanslian omistajaohjauksesta vastaavan osaston. Omistajaohjauksesta vastaa ministeri Tytti Tuppurainen (sd). Po. kansliassa virkamiehiä on oman työnsä ohella ”palkattu” hoitamaan valtion yritysten hallinnon asioita. Palkkiot tästä sivutyöstä ovat jopa yli 100 000€/v. Osa palkkiosta (bonuksesta, tuloskannustimesta …) maksetaan yhtiön osakkeina. Esim. Fortumin osakkeina. SDP siis lahjoittaa valtion yritysten osakkeita virkamiehille. Jossakin vaiheessa osa yrityksistä lakkaa olemasta valtion yrityksiä. Lopulta kaikki. Tämä kieroutunut ja voimakkaasti korruptoitunut omistajaohjauspolitiikka saa riittävää kannatusta sdp:n poliittisen eliitin joukossa. Tuskin kuitenkaan kannattajiensa joukossa, jossa on paljon vähävaraisia. Tosin Tuppurainen tuli valituksi uudelleen. Ei tämä niin huonoa politiikkaa siis voi ollakaan.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös sanonta ”Kepu pettää aina” ole peräisin Kepun taktisista valinnoista oikean ja vasemman välillä. Jo vuonna 1917 ensimmäisen kerran.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän tämä slogan ole Sosialidemokraatti lehden päätoimittajan Aimo Kaira on käsialaa. tämä on historiia ja käytetään irvailumielessä.
Ilmoita asiaton viesti
Mikään ei taida muuttua, perussuomalaiset keskittyvät vain muiden tekemiseen ja oma toiminta jää puheen tasolle.
Hallituspuolueelle tuo tapa ei riitä.
Ilmoita asiaton viesti
Ihmettelen myös suuresti, että nyt kun ovat saaneet Keskustan äänet, niin mitä valitetaan. Tuumasta toimeen ja laittamaan Suomen talous kuntoon.
Ilmoita asiaton viesti
Ilkeä Ps vieny keskustan äänet, haloo ei niitä ääniä ole etukäteen millekkään puolueelle annettu
Ilmoita asiaton viesti
Aika ilkeilijöitä olette, kun puoluetoimistolla irvaillaan armonlaukauksella. Itse en kuitenkaan keskustalaisena halua uskoa lopulliseen kuoliniskuun.
PS on saanut vaalivoiton, joten odotan mitä se voitollaan tekee saatuaan Keskustan äänet. Siellähän maakunnissa on selvästi ollut tyytymättömyyttä, kun PS voitti. Toivon mukaan saatte tehtyä hyvää työtä vaalivoitollanne koko Suomen parhaaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole olemassa kepun ääniä, on vain ääniä mitkä jakaantuu vaaleissa. Kepua kannattaa noin 10% kansasta tällä hetkelöä ja niinkuin Kulmuni sanoi niin suunta on alaspäin
Ilmoita asiaton viesti
En ymmärrä mitä saivartelet, mutta nyt teillä on näytön paikka.
Ilmoita asiaton viesti
Keskusta kirjoitti Orpolle osoitetussa vastauksessaan.
”Kansa osoitti nyt muut puolueet kuin keskustan hallitusvastuuseen. Keskustan hallitusneuvottelijoiden johtopäätös toisen perättäisen vaalitappion jälkeen on se, että puolueen paikka on oppositiossa”.
Voisi äänestystuloksen tulkita myös niin, että Keskustan toiminta vihervasemmistolaisessa hallituksessa ei saanut kansan luottamusta. Jääminen oppositioon tarkoittaa, ettei Keskustan mielestä ole tarvetta politiikan muuttamiseen. Seuraavissa vaaleissa nähdään onko päätös oikea.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllähän PS varmaan yrittäisi pitää suomalaisten puolta, vaan kun kokoomus torppaa sen, eu ensin, maksoi mitä maksoi. Toki tämä sama ongelma on varmasti yhtälailla keskustallakin. Mun mielestä Kulmunin vaihto Saarikkoon oli myös virhe, ehkä Kulmuni olisi saanut edes vähän jarruteltua törkeää tuhlailua. Taisipa joku häntä nimitellä kiusankappaleeksi…
Ilmoita asiaton viesti
Jos nyt PS alkaisi tekemään sitä politiikkaa, jonka ansiosta se on noussut protestipuolueena. Miten näihin kysymyksiin PS aikoo vastata?
Nro 1. EU:sta eroaminen.
Nro 2. Pakkoruotsin poistaminen.
Nro 3. Maahanmuuttopolitiikan järkeistäminen.
Ilmoita asiaton viesti
Ritva, ei millään pahalla, mutta kysynpä kuitenkin. Mitenkäs keskustan politiikka vastaa noihin esittämiisi kysymyksiin? Mikäli peilataan hallituksessa noudattamaan politiikkaan, niin kaikkiin kolmeen kysymykseen keskustan vastaus on EI toimenpiteitä. Kaikki on jo kunnossa ja jatketaan samaan malliin.
Ilmoita asiaton viesti
Hei Sirpa! Nuo ovat asioita, joita PS on ajanut ja joiden avulla noussut asemaansa, joten kysyn siltä, että mitä se tekee vihdoinkin noille, kun hallituspaikka häämöttää.
Ilmoita asiaton viesti
Tiedät varsin hyvin, ettei EU:sta eroamisesta kannata kovin kovilla sanoilla ja kirjaimilla puhua, kun ei ole enemmistöä tuota vaatimassa. Ehkäpä kansalaiset viisastuvat ajan myötä ja ryhtyvät vaatimaan eroamista. Toivottavasti.
Sama koskee myös pakkoruotsin poistamisvaadetta, kun ei ole sitä enemmistöä kannattamassa.
Maahanmuuttopolitiikassa tulee järkeistämistä (käyttäen sanaa jota käytät) jos PS on hallituksessa. Luulenpa, että myös kokoomus on tiukentamassa maahanmuuttopoliittisia näkemyksiä. Näin ainakin mikäli on uskomista kokoomuksen ennen vaaleja käyttämistä puheista lupauksineen.
Ilmoita asiaton viesti
Noilla vaatimuksilla PS on kuitenkin kannatuksensa saanut.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä joskus Soinin aikana. Nykyään puolueessa on vain vähän sellaisia hörhöjä, jotka pitävät EU-eroa realistisena tai järkevänä vaihtoehtona Suomelle. PS:n kannattaisi päivittää puolueohjelma mahdollisimman pian, ja jättää siitä pois tuo typerä vanha tavoite.
Ilmoita asiaton viesti
Päivittäkööt sitten ohjelmansa siltä osin. Toki EU-vastaiset voimat ovat lähteneet/pantu pois ja nämä ovat sitten perustaneet omia puolueita. PS on ollut ukkosenjohdatin katteettomilla lupauksillaan.
Pakkoruotsin poistoa PS näyttää vielä ajavan, mutta tiedä sitten tuleeko siitäkään mitään. https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaiset-vaatii-pakkoruotsista-luopumista-ehdoton-ja-aukoton-ruotsin-pakollisuus-ei-vastaa-suomenkielisten-tarpeita/
Ilmoita asiaton viesti
” tai yksinkertaisemmin vain keskustan siirtymisestä keskeltä selkeästi vasempaan arvojensa ja tavoitteidensa puolesta.”
Näin se on. Lähti vasemmistohallitukseen, muttei oikeisto-. Ei siis ole enää keskellä, keskusta.
Puheenjohtajan koti täysin ”de-marisoitunut”. Jään odottamaan milloin keskusta sulautuu demareihin…
Toisaalta keskustalla olisi vielä toivoa:
(US) ” Keskustan Hannu Hoskonen toivoo Annika Saarikon eroavan: ”Itse pitää älytä”
Ilmoita asiaton viesti
Hoskonen kertoi haluavansa keskustan johdosta pois kaikki nykyiset puoluejohdossa olevat henkilöt. Pakarinen varapuheenjohtajista on jo valittu uuteen virkaan ja kertonut jättäneensä keskustan varapuheenjohtajuuden, joten Honkonen Petri on Hoskosen mukaan ns. liipasimella.
Ilmoita asiaton viesti
Olihan siellä RKP:kin. Kumma kun persut eivät ruåtseja ole haukkumassa vihervassarisoitumisesta. Tai vaatimassa patamustaan hallitukseen osoittamaan katumusta ja todistamaan antivihervassariuttaan!
Ilmoita asiaton viesti
ilmeisesti on siin, että Saarikon täytyy erota joko miehestään tai sitten liittyä demukoihin. Ei Kaikkosellakaan onnistunut demukkaliitto.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta sinä Markku Hatakka puhut muunneltua totuutta noin voi olla itsesi mielestä. Keskusta oli puolustamassa viime hallituksessa ei vasemmistolaisuutta. Yhtäkään firmaa ei sosialisoitu ei pankkeja sosialisoitu siis ne oli vasemmiston sosialisointia linjalla taanoin.
On syrkuhupaisaa että muka Keskusta on vasemmiston linjalla ei ole. Irvileuat toitotti kansalle ja osa kansasta uskoi tähän. Keskustan äänillä nyt Perussuomalaiset porhaltaa mutta nyt heillä on näytön paikka jäämme odottamaa.
Onnea vaan Riikka Purralle joukkosi edessä.
Ilmoita asiaton viesti
Simonen, ei mainitsemassasi mielessä vasemmistolaista politiikkaa, mutta kylläkin vasemmistolaista rahanjakopolitiikkaa. Rahaa jaettiin vähän sinne sun tänne ja kaiken lisäksi lainarahaa jakaen. Keskustalla oli tuossa rahanjaon suhteen kaikki ”pensselit” omissa käsissä, mutta….
Ilmoita asiaton viesti
Pyydän yksilöimään minne rahaa jaettiin sinne sun tänne. Oliko tässä sinne sun tänne korona episodi kulut jotka on osin vieläkin päällä ja Ukrainan sota joka sotki kauppasuhteet.
Ilmoita asiaton viesti
Avaa silmäsi, Seppo. Vasta tunnustamalla omat virheensä kepu voi nousta nykyisestä alhostaan – vaikkei entiseen valta-asemaansa ehkä nousekaan.
Ohjelmaltaan keskusta on varmaankin paras puolue Suomessa, mutta meno Rinteen/Marinin hallitukseen oli virhe (virhe 1) – kuten puolueessa on jo laajasti tunnustettukin. Jos Hoskosta olisi aikanaan kuultu, ero olisi tapahtunut esim. puoliväliriihen jälkeen – ja vaalitulos olisi voitu vielä pelastaa. Virhe 2, siis.
Se, että kepu nyt jättäytyy pois hallituksesta, on virhe 3, sillä kokoomuksen johdolla ja kepun tuella maahan saataisiin vankka porvarihallitus. Kepuhan on porvaripuolue, ei vasemmistopuolue. Niinpä sen luonnollinen paikka on porvarihallituksessa.
Kepun jo vuosia jatkunutta ja yhteiskunnan rakennemuutoksesta johtuvaa kannatuksen laskua on yritetty torpata puheenjohtajavaihdoksin, mutta turhaan. Näin siksi, että puolue luulee olevansa vielä suurpuolue (virhe numero 4), muttei sitä enää ole. Loistava tulevaisuus on takanapäin.
Siinä, missä kepun koko eturivi on hiljaa myötäillyt Annika Saarikon aivan liian aikaista päätöstä jäädä nyt oppositioon, Hannu Hoskonen on uskaltanut haastaa Saarikkoa. Puolue, joka ei keskustele (virhe numero 5), ei ole elinkelpoinen, ja vaikka ”herranpelko” joskus hyvä vaihtoehto onkin, puheenjohtajan arvosteleminen tällaisen vaalitappion jälkeen on enemmänkin kuin paikallaan.
Kepun pitää keskittyä nyt olennaiseen eli maakuntien Suomen pelastamiseen. Oppositiosta se on vaikeampaa kuin hallituksesta, muttei mahdotonta. Jos maahan tulee asutuskeskusten etuja ajava punamultahallitus, kepun ja PS:n kannattaa etsiä maaseudun puolustamiseksi yhteistä oppositiosäveltä. Muussa tapauksessa maakuntien Suomi on kohta enää kaunis muisto.
Ilmoita asiaton viesti
Keskusta on itsenäinen puolue eikä ulkopuolisten johdettavissa. Näyttää siltä että ne jotka haukkuivat neijä vuotta nyt huutavat tukemaan omia suunnitelmiaan. Saatte nyt hoitaa maan asiat kuntoon Keskusta jää oppositioon ja on aivan turha sanoa mikä on tilanne neljän vuoden päästä.
Ilmoita asiaton viesti
Keskustassa on sekä niitä, jotka haluavat oppositioon, että niitä, joiden mielestä isänmaata palvellaan parhaiten hallituksesta. Eräät tuntemani keskustavaikuttajat ovat sikäli Simosen kanssa samoilla linjoilla, että ollaan tavallaan loukkaannuttu, kun väki lähti äänestämään persuja.
”Ei tupata, kun ei tykätä” -asenne on kuitenkin politiikassa lapsellista. Meille maakuntien väelle puolueen strategiset suunnitelmat ovat toissijaisia verrattuna siihen, että hallituksessa olisi edes yksi puolue, joka ajaa myös maakuntien asemaa, ja samaa mieltä on myös se hallitukseen haluava osa keskustaväestä. Eivät siis ulkopuolisia, mutta tällä hetkellä ehkä vähemmistönä.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvää huomenta veli. En tiedä oletko lintu vai kala tai peräti persu. Jo Sipilän hallituksessa laitettiin maa asioita kuntoon työllisyys kohene yli 100 tuhannen valtion velkaa tuli vain 5 miljardia lisää. Oli kiky joka oli erinomainen saavutus. Oltiin menossa kohti tasapainoa.
Tuli vaalit Sipilä ei kiitetty hävisimme rutkasti
Viime hallituksessa olimme pelastamassa suomea sosialismiltabei sosialisoitu mutta tuli raakile uutta sotea hyvinvointislueineen orvileuat paasasi et kannatimme vasemmistoa
Taasen tuli vaaleissa takkiin nyt pitäisi mennä KOK ja PS kansa hallitukseen
Kyllä nyt on opposition paikka. Jari muuten sitoutuneena on oikealla asialla.
Ilmoita asiaton viesti
Hallituksessa kepu jäisi apupuolueen asemaan ottamaan vastaan kaiken kuran, jota tulevat kovat vyönkiristykset väistämättä hallituspuolueille tuovat.
Oppositiossa kepu voi ruveta taas palauttamaan itselleen maaseudun asukkaiden kannatusta, kun nämä huomaavat etteivät persutkaan pysty tekemään ihmeitä heidän hyväkseen.
Kuinka tyhminä persut kepulaisia oikein pitävät? Ei heidän kannata tuhota puoluettaan vain siksi, että kokoomuksen ja persujen hallituksen takana olisi vähän isompi paikkaluku eduskunnassa.
Toivon että porvarihallitus toteutuu kokoomuksen, persujen, kristillisten ja RKP:n voimin. RKP pystyy kyllä ulosmittaamaan ruotsinkielisille sen ettei tuleva hallitus heikennä heidän asemaansa eikä RKP:n vakaassa viidessä prosentissa pysyvä kannatus muutu miksikään ovat sitten missä hallituksessa tai oppositiossa tahansa. Tuossa olisi luonteva hallituspohja.
Ilmoita asiaton viesti
Kepunhan on turha oppositiossa valittaa tulevista maaseudun leikkauksista kun eivät lähteneet pyynnöistä huolimatta hallitukseen mukaan.
Tuottajat ovat varmaan tosi tyytyväisiä kepulien päätökseen, kerrankin olisi ollut mahdollisuus saada maaseutu ystävällinen hallitus mutta ei…
Ilmoita asiaton viesti
Maaseudun äänestäjät luultavasti pettyvät, jos suurin maaseutupuolue Perussuomalaiset, toteuttaa hallituksessa maaseudulta leikkaava politiikkaa.
Eikö Perussuomalaisten äänestämisen pitänyt merkitä uutta toivoa maaseudun asukkaille?
Ilmoita asiaton viesti
Perussuomalaiset ovat ajamassa maaseudun asioita hallituksessa yksinään, eikä painoarvo silloin riitä kokkareita ja sveduja vastaan.
Mikäli kepuloiset lähtisi mukaan niin maaseutumielisillä olisi hallituksessa enemmistö.
Simppeliä, eikös Manu poikaseni?
Ilmoita asiaton viesti
Eikö maalaiset voi luottaa Kokoomukseen, kristillisiin tai RKP?
Perussuomalaiset vaikuttavat aika avuttomilta, jos eivät pärjää hallituksessa ilman keskustaa, puoluetta jota he ovat estottomasti haukkuneet vuosien ajan.
Kannattiko sitä armolaukausta antaa, jos tarvitsee Keskustaa hallituksessa?
Ilmoita asiaton viesti
Kokoomus on lähinnä kaupunkipuolue, sveduja kiinnostaa vaan Närpes ja turkiskiduttajat.
Kd on auttamatta liian pieni.
Manun mielestä oppositiosta ei saisi haukkua hallitusta, armonlaukauskin sopi ku nyrkki silmään.
Ilmoita asiaton viesti
Tottakai oppositiossa saa haukkua hallitusta. Haukkuessa kannattaa kuitenkin muistaa, että joskus voi tulla päivä, jolloin pitäisi pystyä yhteistyöhön niiden haukuttujen kanssa.
Keskusta on nyt menossa oppositioon ja se tuntuu aiheuttavan suurta huolta perussuomalaisissa.
Mielenkiinnolla seuraan, kuinka Perussuomalaiset ajavat syrjäseutujen asukkaiden etuja.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän kepun oppositioon menossa häviä ku kepun äänestäjät, eikä sekään ole varmaa että persut menee hallitukseen. Voi olla ihan hyvin että kokoomus valitsee demarit tai persut katsoo ettei tavoitteita saa tarpeeksi neuvotteluissa läpi.
Sehän tuottajien unelmahallitus olisikin kun kokkarit, demarit ja vihreät pääsis keskenään pohtimaan mistä leikataan.
Ilmoita asiaton viesti
Keskustalta on parin viime hallituskauden aikana hävinnyt satojatuhansia äänestäjiä. Suuri joukko heitä on siirtynyt Perussuomalaisten kannattajiksi.
Jos Perussuomalaiset onnistuvat hallituksessa ajamaan maaseudun etua, äänestäjien liike jatkuu, jos eivät, liike muuttaa suuntaa.
Äänestämällä perusuomalaisa saa perussuomalaiset, ei PS+Keskusta.
Ilmoita asiaton viesti
Toki, mutta edelleen satoja tuhansia äänesti kepua, mitä he saavat kun kepu ensimmäiseksi ilmoitti ettei aio ajaa heidän tavoitteittaan hallituksessa?
Ilmoita asiaton viesti
Olisiko kuitenkaan kansanvallan teorian mukaista, ettei edes muuttuminen kahdeksassa vuodessa suuresta pieneksi katkaisisi puolueen hallitustaivalta?
Suomen monipuoluejärjestelmässä kansan äänen sivuuttamiseen tarjoutuu kieltämättä monia mahdollisuuksia, runsaimmin juuri hallitusta muodostettaessa.
Ilmoita asiaton viesti
Niin eihän mitään puoluetta voi pakottaa ajamaan äänestäjiensä asiaa
Ilmoita asiaton viesti
Katsotaan nyt, mitä Perussuomalaisten maaseudun äänestäjät saavat, kun puolue menee hallitukseen.
On aika lohdutonta, jos neljä porvaripuoluetta ei kykene pitämään huolta koko Suomesta.
Ilmoita asiaton viesti
Katsotaan nyt ensiksi ketkä hallituksen muodostaa.
Ilmoita asiaton viesti
Entäs jos niistä 3 tai 2,5 puuttuu halu ajaa suomaisten etua? Aina vaan eu ensin..
Ilmoita asiaton viesti
Entä kokoomuksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Persu vonkaa keskustan aitan ovella:
-antasit ny…jooko
-älä ny oo tollane, antasit ny!
-emmä tosissani ollu, antasit ny!
-jos et anna, niin kerron kaikille, että annoit sille vihervassulle!
-antasit ny!
-mä tuun tämän oven läpi, kuulekko!!!
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä Haakanaa sattuu, mitäs menitte vasemmistohallitukseen. Ja vasemmisto edelleen nauttii teidän kärvistelystä.
Ilmoita asiaton viesti
Ihmettelen vain, miksi persut eivät vonkaa ruåtsien aitan ovella. Samalla lailla RKP oli vihervassarihallituksessa toteuttamassa vihervassaripolitiikkaa saaden vihervassarivirustartunnan.
Eikö teidän pitäisi vaatia siis RKP:täkin osallistumaan patamustaan hallitukseen, katumusharjoituksena sekä osoituksena antivihervassarismistaan?
Ilmoita asiaton viesti
Pakkoruotsista eroon pääseminen voisi onnistua kepun kanssa, svedujen hallituksessa olon aikana ei.
Ilmoita asiaton viesti
Kari, luulenpa, että keskustan kohdalla kiinnostaa juurikin se, ettei rkp olisi silloin hallituspuolueena tarpeen.
Ilmoita asiaton viesti
Umpivasemmistolaiselle Saarikon johtamalle Kepulle ei ole tilausta. Täysin ala-arvoinen performanssi v. 2019 jälkeen.
Sitä saivat, mitä tilasivat ja nyt nyhjäävät vasemmistotoveriden kanssa räyhääjäoppositiossa vastustaen kaikkea itse aiheuttamaansa valtavan alijäämän sopeuttamista tuottavuuden mukaisesti.
Olkaa ja pysykää nyt keput siellä vasemmistonurkassa, minne kovasti halusitte.
Kepun häärätessä hallituksessa v. 2015 – 2023 mm. teiden ylläpidon määrärahat on supistettu maakunnissa aivan minimiin teiden korjausvelan kasvaessa mahdottomuuksiin, samalla ajalla velkaannuttamalla kepulaista mahotaloutta muutoin vailla mitään vastuuta.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Keskusta mennessään Rinteen/Marinin hallitukseen siirtyi keskustasta vasemmalle niin saman logiikan mukaan mennessään Orpon hallitukseen se siirtyisi oikealle, pois keskeltä. jos persuja äänestänyt maakunnassa asuva luulee, että persut ajavat heidän etuaan niin tulevat kyllä pahasti pettymään, persuilla ei siihen ole kykyä, ei edes suuta halua,vaan puolueen ykkösprioriteetti on maahanmuutto, kansantalouden kannalta varsin merkityksetön asia kuitenkin, se kun ajaa kaikkien muiden tärkeimpien asioiden edelle.
Ilmoita asiaton viesti
SDP:n ja Annika Saarikon johtaman Kepun välillä on ”veteen piirretty viiva.” Se kertoo logiikasta. Se kertoo myös Kepun alennustilasta. Missä on ”isännän ääni” Kepussa? Tällä vauhdilla Kepu kuihtuu pikkupuolueeksi.
Kun SDP jää hallituksen ulkopuolelle, niin Kepunkin on silloin jäätävä sen ulkopuolelle. Demaritaustainen isäntä kotona varmasti näyttää vielä ”kaapin paikan,” mikäli katsoo sen tarpeelliseksi. Kepu pysyy oppositiossa.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka kepun kannatus putosi vasemmistohallituksessa pajon, sen kannatus putosi oikeistohallituksessa, Sipilän sinimustavihreässä hallituksessa, kolminkertaisesti. Ei siis ole epäilystä siitä missä kokoonpanossa kannatus lasekee enemmän.
Kepulla ei kylläkään ole enää varaa kannatuksensa laskuun, ei pieneen laskuun, eikä varsinkaan mihinkään suureen laskuun, mitä osallistuminen perustettavaan sinimustaan hallitukseen merkitsisi.
Tästä ei pidä vetää sellaista johtopäätöstä että hallitusyhteistyö oikeiston kanssa olisi sinänsä erittäin epäedullista, mutta yhteistyö persujen kanssa oikeistohallituksessa olisi kepulle poliittinen itsemurha.
————————————-
Kansa äänesti nyt leikkausten puolesta ja myös veronalennusten puolesta. Se merkitsee kovia aikoja köyhille ja parempia aikoja rikkaille, mutta pulinat pois, kansa on puhunut ja niin tehdään kuin kansa on sanonut.
——————
Toivottavasti persuista huolimatta työvoimapulaa voidaan helpottaa yritysten ja kokoomuspuolueen tahdon mukaisesti, tuomalla työvoimaa ulkomailta ja toivottavasti uusi hallitus ei ala torppaamaan vihreää siirtymää, persuista huolimatta, ettei yritystoiminta siirry, työvoimapulan johdosta ja siksi että vihreät investoinnit menevät naapurimaihin, kokonaan jonnekin muualle kuin Suomeen.
Toisin sanoen, kokoomuspolitiikalla maa kyllä kukoistaa ja rikkaat myös, vaikka köyhät kärsii, mutta persupolitiikka ajaisi maan perikatoon.
Saa sitten nähdä miten tässä käy.
Ilmoita asiaton viesti
Kepu on täysin looginen ja uskollinen omille arvoilleen –
ahneuden arvoille.
Nyt puuttui kuumottava maakuntahallinto ja omalle väelle miljardien euroja ja suojatyöpaikkojen järjestelyn insentiivi, joka sai kepun kiimaan 4 vuotta sitten. Tuossa koko totuus. Piste.
Hurskaasti puhutaan nyt ”äänestäjien viestistä”. Oikeasti päätöksessä tuo ei paina enempää kuin paavin pallit – raha se on joka puhuu. Nyt painvastoin on rahasta tiukkaa, ja kepu menee mielellään kasvamaan oppositioon – tai ainakin niin se luulee.
Ilmoita asiaton viesti
Center Cosialists only wanted power and did not care about voters
Ilmoita asiaton viesti
Paavo Väyrynen ja silloiset keskustalaiset olivat oikeassa aikoinaan kun liityttiin E-unioniin. Vastustusta oli samoin kuin valuutan muutossa euroon.
Nyt on lähdettävä tästä tilanteesta eli EU:n jäsenenä. Asioita voi yrittää hoitaa paremminkin. Jotka kysyvät miksei Persut hae eroa EU:sta ovat yhtä tyhmiä kuin mies ,joka on väärällä kapealla tiellä auton keula metsään päin muiden ajamana. Kyllä siinä on kartoitettava tilanne tarkoin mitä voi tehdä.
Toinen juttu on mitä EU:lle tapahtuu sodan myllertäessä toisaalla ja inflaation aiheuttamassa mahdollisessa taantumassa.
Ilmoita asiaton viesti
Keskusta on ollut kauan hallituksia pyörittävä puolue ja nyt kannatus on hiipunut rajusti jo pitkään. Ehkä tämä uusi sukupolvi ja kannattajat ovat vaan pettyneet Keskustaan eivätkä enää jaksa uskoa heihin.
Heillä on enää 23 kansanedustajaa. Jos he nyt eivät enää edes pyri hallitukseen, niin mitä ajattelevat nämä 349 640 henkilöä ensi vaaleissa. Miksi äänestää heitä, kun heillä ei ole edes halua hallitukseen.
Ilmoita asiaton viesti