Teija Makkonen Vappupuhe 1.5.2024

Neljä viikkoa ennakkoäänestyksen alkamiseen 🤩🇫🇮🇪🇺 Pidin EU-vaaliehdokkaana vappupuheen Perussuomalainen Helsinki vapputapahtumassa.

”Olen Teija Makkonen sotatieteiden maisteri, oikeusministerin sekä ulkomaankauppa ja kehitysministerin valtiosihteeri.

Elämme Euroopassa vaarallisia aikoja kuten Jussi Halla-aho puheessaan totesi. Ukrainassa taistellaan koko Euroopan turvallisuuden puolesta.

EU:lla on roolina turvallisuuden, vakauden ja puolustusyhteistyön tuottajana. On tehtävä toimia, jotka mahdollistavat Ukrainan laajemman aseellisen tukemisen. Se, mitä päätöksiä EU:ssa tehdään, vaikuttaa suoraan Suomeen.

Edessä on kesän EU-vaalit. Tulevan parlamentin ja komission on tärkeä keskittyä vahvistamaan ennen kaikkea Euroopan turvallisuutta, taloutta ja vakautta. EU:sta tulevien päätösten ja sääntelyn tulee myös tukea tätä.

Nykyinen työni valtiosihteerinä on kuitenkin entisestään avannut silmiäni, miten retuperällä Suomen EU-politiikka on pitkään ollut – aina ennakkovaikuttamisesta ja rohkeudesta ajaa EU:ssa aidosti Suomen etua.

Suomi tarvitsee vahvempaa EU-vaikuttamista ja kansallista etua edistävää ja puolustavaa politiikka. EU:n päätöksentekoon on vaikutettava strategisesti, oikea-aikaisesti ja johdonmukaisesti

Nyt on aika ja mahdollisuus muutokselle. EU-päätöksenteolla on suoria ja merkittäviä vaikutuksia Suomeen.

Äänestämällä perussuomalaisia meppejä voit olla varma, että olemme Suomen puolella EU:ssa.

Kiitos ja hyvää vappua kaikille, ja muistakaa äänestää EU vaaleissa 9.6.2024.”

Suomen puolella EU:ssa 🇫🇮🇪🇺

#eurovaalit #eurovaaliehdokas #euvaalit #mep #sotatieteidenmaisteri #teijabrysseliin #perussuomalaiset #persut #valtiosihteeri #suomi #finland #suomenpuolella #teija2024 #eu #euroopanunioni

 

1.5.2024 Helsinki, Teija Makkonen. Kuva Matti Matikainen
TeijaMakkonen
Perussuomalaiset Helsinki
Ehdolla europarlamenttivaaleissa

Helsingin kaupunginvaltuutettu (ps)
Valtiosihteeri, varakansanedustaja
Sotatieteiden maisteri, MBA (Poly), B.Sc (Admin)
Mielipiteet omia.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu