Venäjällä asevelvollisuuden välttely on vanha ongelma

Asevelvollisuus tai liikekannallepano eivät itsessään nykysäännösten mukaan ole perusteita kansainvälisen suojelun myöntämiselle. Osa kansanedustajista (Valtonen kok., Hyrkkö vas. ja Tuomioja sdp.) on kuitenkin esittänyt näkemyksen, että Suomi voisi harkita turvapaikan myöntämistä asevelvollisuusikäisille venäläisille.

Enemmistö venäläisistä kannattaa asevelvollisuutta

Putinin keskiviikkona julistaman osittaisen liikekannallepanon tavoite on saada 300 000 armeijan käynyttä asevelvollista lisää sotimaan Venäjän puolesta. Venäjällä on kokonaisuudessaan useamman miljoonan sotilaan reservi, joka on palvellut sopimussotilaina tai ollut varusmiespalveluksessa, ja jotka se voi määrätä palvelukseen.

Venäjällä asevelvollisuus koskee 18–27-vuotiaita miehiä, mutta vain hieman yli 10 % kustakin ikäluokasta suorittaa varusmiespalveluksen. Venäjällä asevelvollisuuden välttely onkin vanha ongelma. Asepalveluksella on ollut yleisesti huono maine varusmiesten huonon kohtelun, väkivaltaisen simputuksen ja laajalle levinneen korruption takia. Olot rintamalla tuskin poikkeavat tästä paljoa. Vuonna 2018 tietojen mukaan armeijan kutsuntakirjettä pakoili Venäjällä arviolta jopa 170 000 miestä.

Venäjä onkin siirtynyt yhä enemmän kohti palkka-armeijaa, mutta venäläisen enemmistön mielipiteen mukaan myös asevelvollisuus halutaan säilyttää.

Venäläiset asevelvolliset turvapaikanhakijoina – turvallisuusriski Suomelle

Asevelvollisuuden tai liikekannallepanon ei tule olla hyväksytty  turvapaikkaperuste venäläisille, eikä tähän tulkintaan tule tehdä muutosta. Venäläiset asevelvolliset turvapaikanhakijoina voivat aiheuttaa konkreettisen turvallisuusriskin Suomelle. Tässä ei pidä olla naiivi eikä ummistaa silmiään.

Jos turvapaikanhaku venäläisille asevelvollisuuden perusteella avattaisiin, olisi odotettavissa maahantulijoiden vyöry. Kun Suomeen pyritään jo nyt väärennetyillä asiakirjoilla, olisi lähes varmaa ettemme tietäisi, ketä tulijoiden joukossa olisi ja  ”millä asioilla” he maahan pyrkisivät. Tulijoiden seassa olisi mitä todennäköisimmin myös koulutettuja aktiivisia palkkasotilaita.

Venäjän olisi mahdollista soluttaa maahamme mahdollisimman paljon venäläisiä sotilaita verhottuna turvapaikanhakijoiksi. Tämä troijan-hevonen olisi oiva keino hämätä vastapuolta höveliäistä lainsäädäntöä hyväksikäyttämällä. Näissä asioissa pienen maan tulee olla kaukaa viisas.

Venäjä ei toistaiseksi ole velvoittanut asepalvelukseen kaksoiskansalaisiaan. Venäjän sotatoimien epäonnistuessa ja ahdingon kasvaessa liikekannallepano voi nopeasti muuttua täysimääräiseksi mobilisaatioksi, jolloin myös kaksoiskansalaisuuden ongelma paljastuu. Venäjän kansalaisille on sekä oikeus että velvollisuus puolustaa venäläisiä myös Venäjän rajojen ulkopuolella. Venäjän viranomaisten näkökulmasta kaksoiskansalaiset ovat ensisijaisesti vain Venäjän kansalaisia, ja heitä koskee tarvittaessa myös Venäjän asevelvollisuus. Venäjälle olisikin erinomainen syy ”tulla” hakemaan omansa pois, tai osoittaa voimatoimia Suomea kohtaan. Ongelma korostuu, jos asevelvollisuus vielä luettaisiin venäläisten osalta hyväksyttäväksi turvapaikkaperusteeksi.

Venäjän hallintoa ei kukisteta ulkopuolelta

On muistettava, että valtaosa venäläisistä hyväksyy Putinin sotatoimet, ja myös kannattaa niitä. Nyt käynnistynyt joukkopako Venäjältä tosin viittaa myös siihen, että sotatoimet on hyväksyttäviä, kunhan ei itse joudu sotimaan, kun liikekannallepano on julistettuna. Tavallisten venäläisten kytkeminen sotaan kuitenkin lisää mitä todennäköisimmin Putinin sotatoimien vastustusta.

Venäjällä ei ole laajaa toimivaa liikekannallepanojärjestelmää, jolla joukot saataisiin kutsuttua sotaan. Tästä syystä Venäjän ongelmat tulevat kasvamaan entisestään metsästettäessä asevelvollisia maan sisältä. Asepalveluksen välttely kansalaistottelemattomuutena toimii Putinia itseään vastaan.

Sotatoimien vastustuksen paine tuleekin kasvattaa maan sisäisesti niin suureksi, että se ”törmää seinään” sisäisten vallankumousten, vastarinnan sekä mielenosoitusten kautta. Venäjän hallintoa tuskin kukistetaan ulkopuolelta ilman kolmatta maailmansotaa, vaan se tulee tapahtumaan maan sisältäpäin käsin. Kouluttamattomat, rintamalle vailla motivaatiota ja taistelutahtoa pakotetut tavalliset venäläiset ovatkin lähes parasta, mitä Ukrainalle voi tapahtua. 

Suomen tarjoamat turvapaikat eivät lopeta sotaa

On ymmärrettävä, että Venäjän aloittama sota Ukrainassa ei itsessään pääty Suomeen tulevilla turvapaikanhakijoilla, vaikka jokainen pakeneva venäläinen olisikin poissa taistelujoukoista Ukrainaa vastaan. Väkeä riittää edelleen, sillä Venäjällä on reservissä noin 2 miljoonaa (asepalveluksen suorittanutta) miestä, jotka se voi määrätä palvelukseen. Kokonaisuudessaan Venäjän asevoimien reservin suuruudeksi on arvioitu jopa 20 miljoonaa miestä.

Lisäksi on kysyttävä venäläisille turvapaikkaa toivovilta poliitikoilta, minkä hinnan konkreettisina euroina Suomi on turvallisuusriskin päälle turvapaikanhakijoista valmis maksamaan? Kun kaiken päälle lasketaan myös muut turvapaikanhakijat ja tilapäisen suojelun nojalla Suomeen saapuvat. Turvapaikanhakijat ovat kaikki oikeutettuja vastaanottopalveluihin Suomessa.

Irvokasta olisi myös se, että sotaa paenneet ukrainalaiset joutuisivat katsomaan samassa vastaanottokeskuksessa venäläisiä sotilaita. Kumpi tarvitsee turvaa enemmän?

Tavalliset asevelvolliset venäläiset voisivat halutessaan yrittää murtaa koko venäläisen rintaman sisältäpäin, jolloin myös sotatoimien onnistumisen edellytykset Ukrainassa päättyisivät.

Suomi on edelleen ainoa avoin reitti Venäjältä Eurooppaan 

Pako Venäjältä tulee osittaisen liikekannallepanon takia kasvamaan entisestään. Venäläisiä asevelvollisuusikäisiä miehiä on jo sodan alkamisen jälkeen pyrkinyt pois maasta enemmän kuin aikaisemmin. Tämä on näkynyt ulkoministeriön mukaan myös Suomeen tulevissa viisumihakemuksissa.

Vaikka Venäjä on myöntänyt olevansa sodassa, ja vielä länttä vastaan, ei Suomen hallitus ole saanut aikaiseksi sulkea Suomen rajoja venäläisiltä  turismimatkailulta. Nyt rajoja halutaan jopa auki venäläisille asevelvollisille. Tästä on kansallinen turvallisuusajattelu hyvin kaukana.

Matkustaminen Suomeen tai Suomen kautta Eurooppaan ei ole Eurooppaan kohdistuvassa sodassa venäläisille mikään absoluuttinen oikeus, saati mikään ihmisoikeus, samaan aikaan, kun ukrainalaisia kansanmurhataan omassa maassaan.

Turistiviisumit tulee kieltää välittömästi, kunnes Venäjän hyökkäyssota on päättynyt. Myös juuri säädetyt rajalait tulee tarvittaessa ottaa käyttöön, jotta itäraja saadaan suljettua venäläisten asevelvollisten maahantulolta.

 

Kuva: ZUMA PRESS / MVPHOTOS
+3
TeijaMakkonen
Perussuomalaiset Helsinki

Helsingin kaupunginvaltuutettu (ps).
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsen.
Kansanedustajan avustaja ja luottamusmies.
Sotatieteiden maisteri, MBA (Poly), BSc Admin.
Mielipiteet omia.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu